Sanasinko
Wordbazooka
 
 OhjeOhje   HakuHaku   KäyttäjälistaKäyttäjälista   KäyttäjäryhmätKäyttäjäryhmät   RekisteröidyRekisteröidy 
 Omat asetuksetOmat asetukset   Kirjaudu sisään tarkistaaksesi yksityiset viestitKirjaudu sisään tarkistaaksesi yksityiset viestit   Kirjaudu sisäänKirjaudu sisään 
Muuta tekstin kokoa: Suurenna - Pienennä - Palauta oletuskoko
Uskonkirkko | Church of FaithUskonkirkko | Church of Faith

Mietintämyssystä

 
Lähetä uusi viesti   Vastaa viestiin    Sanasinko Foorumin päävalikko -> Varaventtiili
Näytä edellinen aihe :: Näytä seuraava aihe  
Kirjoittaja Viesti
Admin
ylläpitäjä


Liittynyt: 31 Tam 2007
Viestejä: 10836

Linkki viestiinViesti 10  Su 04 Hel 2007, 20:01 (GMT+3)  Aihe: Mietintämyssystä Vastaa lainaamalla viestiä

Aiheen aloitti: Angeli - Lokakuu 04, 2006, 22:35:48



Otsikko: Mietintämyssystä
Kirjoitti: Angeli - Lokakuu 04, 2006, 22:35:48

Avasin tuonne WP:n puolelle blogin, joka ei näy kuitenkaan muuta kuin koneella, jolla olen sitä kirjoittanut. Tietokannassa on siis jokin virhe, jonka korjaamiseen ei omat avut riittäneet. Ehkä kotisivutilan tarjoaja auttaa, tai sitten blogi on poistettava tai vaihdettava toiseen. Yksi vaihtoehto on sekin, että tulostaa ajatusketjunsa tähän ilman sen kummempia blogeja. Tässä jo kirjoittamani:


Lokakuu 1, 2006
Tervetuloa Sanasingon keskustelusivuille

Ostin perjantaina Akateemisesta kirjakaupasta kymmenen uutta tussia päivänsivujani varten. Ne ovat juuri tietynmallisia pehmeäkärkisiä saksalaisia Edding-tusseja, joilla olen kirjoittanut päivänsivujani jo vuosia.

Seuraavaksi ostovuoroon tulee A4-paperi, jota ostan 500 arkin nipuissa ja joka ei niin kovin kauan kestä. Tulostamiseen tuota paperia tarvitsen vain harvoin, koska kaikki asiakirjat liikkuvat lähes aina sähköisesti, mutta päivänsivujeni käsinkirjoittamiseen tarvitsen paperia sitäkin enemmän. Kirjoitan Julia Cameronin inspiroimat päivänsivuni noille irtoliuskoille ja työnnän ne sitten sitä varten varaamaani mappiin. Kerran kuussa siirrän liuskat isoon laatikkoon, johon uppoaa tuhansia liuskoja paperia ja joita laatikoita minulla on menossa jo kolmas aloitettuani aamusivujen kirjoittamisen loppuvuodesta 1999.

Päivänsivuni ovat henkireikä ja tärkeä harjoituskenttä minulle pitäen kirjoitusvireessä silloinkin, kun en muuta kirjoittele.

o o o

Yhteiskunnallisista asioista olen kiinnostunut myös ja perustanut sitä varten Sanasingon keskustelupalstan. En ole kuitenkaan hirveän hyvä mainostamaan keskustelupalstaa, koska olen omasta mielestäni enemmänkin kirjoittaja kuin mikään ylläpitäjä. Toistaiseksi sivut ovat kuitenkin olemassa, koska olen kokenut rajoittaviksi toisaalla olevat keskustelupalstat, joissa peistaamistakin on pidetty ongelmana.

Sanasingon keskustelupalstalle voi kuka tahansa kirjoittaa ilman, että kenenkään yksityisyys tulisi loukatuksi. Rekisteröityessään ei tarvitse antaa muuta kuin nimimerkkinsä ja sähköpostiosoitteensa, jonka lisäksi on keksittävä sopiva salasana. Kaikilta kävijöiltä tallentuu automaattisesti ip-osoite, niin vierailta kuin rekisteröityneiltä käyttäjiltäkin, joka on käytäntönä muillakin sivustoilla. Se ei ole kuitenkaan mikään ongelma, sillä kenenkään anonymiteettiä ei loukata.

Ainoa vaatimus on kunnioittaa Suomen lakeja ja sitoutua asiallisiin viesteihin. Tervetuloa!


Lokakuu 2, 2006
Ikoneita ja helvetin esikartanoita

Tänään paneuduin ensimmäiseen ikoniini jälleen. Ikonini kuvaa enkeli Gabrielia. Enkeli Gabrielhan oli se, joka ilmestyi Marialle ja kertoi tälle ilosanoman Jeesuksesta.

Ikonissani on siis paljon tunnelmaa, mutta omien taitojeni kanssa ei ole vielä hurraamista. Laitoin kultaustakin alueelle, jonne sitä ei tule, ja niinpä tänään jouduttiin turvautumaan häränsappeen. Häränsappea levitettiin “poistettavan” kultauksen päälle, vaikkei kultausta varsinaisesti poistetakaan. Häränsappi muuttaa kultausta vain niin, että sen päälle voi uudestaan maalata.

Mikään viehko tuttavuus ei häränsappi ollut; lavuaarista tuli hirveä löyhkä pestessäni siveltimen ja myös itse ikoni löyhähti sapen kuivuessa.

Mikä tärkeintä, pääsin kuitenkin ikoninmaalauksessani taas eteenpäin niin kuin muutkin samalla kurssilla.

o o o

Parin päivän ajan mielessäni on pyörinyt lehdissäkin riepoteltu tapaus. Nainen heitti miehensä päälle tärpättiä ja painoi sytkäriä. Nainen kertoi luulleensa voivansa sytyttää ja sitten sammuttaa, muttei se käynytkään niin. Turmassa myös naisen omatkin jalat paloivat, joten sanonta “paha sattuu aina omaan nilkkaan” piti aivan sananmukaisestikin paikkansa. Ihmettelen vain naista, joka kahden promillen humalassa syyttää miestään juomisesta. Ja säälittää mies, joka joutuu makaamaan sairaalassa pari kuukautta tajuttomana ja heittää sitten henkensä. - Vaikka ei siitä ole hirveän kauan, kun luin nuoren miehen tehneen tyttöystävälle toisin ainein yhtä mielipuolisesti.

Hetken mielijohteesta joillakin voi viirata päässä pahoin. Ei ajatella omaa tulevaisuutta eikä toisen, ei ajatella yhtään mitään. Amerikassakin on ammuttu taas koululaisia, tällä kertaa tyttöjä. Sairas, sairas maailma, joka totisesti tarvitsisi parantajaa.



Otsikko: Järkyttäviä uutisia
Kirjoitti: Angeli - Lokakuu 10, 2006, 14:54:48

Monet meistä yrittävät välttää järkyttävien uutisten lukemisen. Vaikkei meille itsellemme ole tapahtunutkaan mitään emmekä ole noiden järkyttävien uutisten kohde, kierrämme uutiset. Vetoamme siihen, että voimme pahoin emmekä kestä jne.

Omasta mielestäni on tärkeää tietää, minkälainen maailma on. Vaikka inhottaa kertoa omalle lapselleenkin, mitä kaikkea maailmassa voi tapahtua, että on namusetiä ja pedofiilejä, huumeista sekopäisiä ihmisiä, jotka voivat tehdä mitä vaan, jo lapsen turvallisuuden vuoksi on asioista puhuttava. Lasta ei saa jättää kysymystensä kanssa kuitenkaan yksin, vaan asioista on keskusteltava niin kauan, että lapsi pääsee järkyttävän asian yli eikä se jää enää häntä vaivaamaan.

Samalla tavoin aikuinenkin voi tehdä järkyttävän asian kohdatessaan: kirjoittaa ja puhua siitä, kunnes asia tulee märehdittyä loppuun. Noin ihminen pääsee järkyttävien uutisten yli menettämättä otetta oikeaan elämään, jossa kaikkea tätä tapahtuu. Muutoin on vaarana, että alkaa elää kuin nukkekodissa, kaukana maailman pahuudesta.

Sanotaan, että tieto lisää tuskaa, mutta että se on myös valtaa. Ensimmäinen kohta on järkyttävien uutisten kannalta ikävä, mutta toinen kohta voi auttaa itseäänkin miettimään, kuinka toimia parhaiten oman turvallisuutensa kannalta.

o o o

Me ihmiset emme ole kuitenkaan tässä maailmassa itseriittoisia tai vahingoittumattomia. Onnettomuuksia ja väkivallantekoja tapahtuu, joille voimme joko kääntää selkämme tai kohdata ne uutisissa.

Minua puhutteli etenkin Iltalehdestä lukemani Yvonnen tapaus, jossa ex-mies oli sytyttänyt lapsensa ja tämän äidin tuleen. Äidillä ei ollut enää korvia, sormia oli täytynyt amputoida, kädet olivat arpien peitossa, nenäsieraimet ja huulet olivat palaneet, tukkaa vain osassa päätä niin kuin lapsellakin, joka hänkin oli kauttaaltaan paloarpien peitossa.

Yvonne sanoo: "Haluan varoittaa toisia naisia, jotka ovat erotilanteessa ja mies käyttäytyy uhkaavasti. Toivottavasti kukaan ei joudu kokemaan tällaista."

Mikäli olisimme itsekkäitä, kehottaisimmeko vain Yvonnea vaikenemaan ettei ruokamme menisi väärään kurkkuun tai meille tulisi pahaa oloa, vaan pysyttelemmekö hänen rinnallaan ja ole hänen lähimmäisiään?

Järkyttäviä uutisia voi lukea niin monella lailla, myös sillä tavoin, että lähettää uhreille kauniin ajatuksen ja yrittää rukoilla heidän puolestaan.

o o o

Järkyttäviä uutisia maailmassa piisaa, ihminen on pimein peto kaikista. Mitä ajatteli sekin isä, joka rutisti vauvansa kylkiluun poikki ja mursi hänen lonkkansa astumalla koko painollaan päälle?

Voin pahoin noista järkyttävistä uutisista, mutta vielä enemmän voisin pahoin ellei niistä kirjoitettaisi ja pahoinpitelijöitä saataisi koskaan vastuuseen.



Otsikko: Takapakkia
Kirjoitti: Angeli - Lokakuu 20, 2006, 11:10:22

Sanasinkoon valitsemaani blogipohjaa ei saatu asennettua edes saamani avun turvin, vaan on mietittävä kokonaan toista blogia ja alanko ylipäätään moista kirjoittaa.

Kyllä nämäkin sivustot toimivat hyvin ja kävijöitäkin näyttää olevan, paitsi että ainoastaan kirjoittajia puuttuu. Motivaatiota ei ole kuitenkaan hirveästi mainostella, joten olkoon näin.

Eipä tässä tällä kertaa muuta, lyhyestä virsi kaunis. Confused



Otsikko: Soppaa ja rokkaa
Kirjoitti: Angeli - Joulukuu 22, 2006, 02:21:08

Taidan hylätä kokonaan tuon blogi-idean tältä erää. Keitokseni voin työntää tännekin vaikka useampaan viestiketjuun, jos alkaa ahistaa.

Koko blogimania lieneekin ylimainostettua: samoja juttuja voi kirjoittaa missä tahansa, missä tilaa ajatuksilleen vain saa.

Ikävä kyllä joillakin palstoilla vallitsee ahdasmielisyyden ilmapiiri ilman, että fyysisessä mielessä palvelimella olisi lainkaan tilanpuutetta, päinvastoin.

En ymmärrä semmoista yhtään enkä sellaiseen alistu. Mitä järkeä siinä on, että antaa ahdasmielisessä ilmapiirissä itsensä kutistua ja kuihtua. Tarvitaan paljon raikasta ilmaa, että kukoistaa jälleen, vaan on se sen väärti.

Pitää olla paljon soppaa, että rokkaa - jookos kookos? Razz



Otsikko: Tapahtui näin:
Kirjoitti: Angeli - Tammikuu 03, 2007, 00:39:30

Matkustin Viroon. Satamassa joku lintu lensi rintani päälle niin, että oikea käsi koukussa kannattelin sitä. Lintu oli jostain kohtaa sulistaan hieman märkä, niin että päättelin sen hakeneen merestä ruokaa.

Lintu ja minä olimme erottamattomat. Se osoitti minua kohtaan tunteita ja itsekin aloin pitää siitä. Lintu oli kaikkialla mukanani.

Tapahtui toisaalla myöskin näin:

Lapseni kanssa katsoimme lentokoneiden nousua. Lymysimme piilossa. Yksi koneista oli erikoinen: siinä oli alusta ja sitten sellainen vähän rakettimainen osa, joka irtosi alustastaan. Ensimmäisellä näkemällämme lennolla "rakettiosa" ei ollut tarpeeksi latautunut, vaan joutui palaamaan takaisin alustaan. Lentokoneessa luki Orlando, se oli jotain uutta mallia; ja lopulta se lähti kiitämään kohti määränpäätään.

Vähän ajan kuluttua noita lentokoneiden "alustoja" lensi taivaalla kuin ufoja ympäriinsä. Näimme myös sotilaita, joita alkoi kuhista joka paikassa. Pyssyt käsissään he väijyivät ja me piilouduimme.

Sitten aloin piirtää kuvaa linnusta, joka oli ollut rintani päällä. Lapsenikin alkoi piirrellä omia kuviaan. Mutta piirtäminen häiriintyi tunkeilijoiden takia, jotka pyrkivät sisään. Piilotimme nopeasti piirrokset jotka ehdimme, ja lapseni rytisti yhden piirroksensa käsissään, josta olin tosi pahoillani.

Tapahtumat rullasivat eteenpäin. Lopulta en enää tiennyt, missä lapseni oli. Lähdin etsimään häntä hyvin huolissani.

Sitten kuulin veden lorinaa vessassa. Tiesin lapseni olevan siellä. Kaikki olikin ollut vain pahaa unta. Wink



Otsikko: Taustaa
Kirjoitti: Angeli - Tammikuu 03, 2007, 14:59:55

Viime yönä en mitään unia katsellut, sillä valvoin aamuseitsemään, täysikuun vaikutuksesta kenties.

Mutta edellisöisiä unikuvia olen analysoinut:

Virossa olen käynyt usein, myös yksin. Lintu tuli seurakseni tuollaisella yksinäisellä matkalla. Lintu unessani merkitsee vapautta. Siihen heijastuu myös aiemmin päivällä lukemani Virginia Woolfin myöhäisempien aikojen novelli Metsästysseurue, jossa kuvataan fasaanien ampumista. Lintujen höyhenpeite siinä oli kostea. Niin ikään Orlando-niminen lentokone tullee Virginian romaanista Orlando, jonka senkin olen lukenut.

Se, että jouduimme lymyämään lapseni kanssa, merkitsee ettei maailma ole vapaa paikka. Sotilaat valvovat omia intressejään eikä sanakaan ole vapaa. Piirtäminen tarkoittaneekin unessani samaa kuin kirjoittaminen.

Kaikki oli kuitenkin vain pahaa unta, vai oliko sittenkään? - Niin hyvin uni näytti heijastelevan tuntemuksiani ja tätä maailmaa.



Otsikko: Loppiaisena
Kirjoitti: Angeli - Tammikuu 06, 2007, 21:07:38

"Muailmaa" nähneenä ei voi muuta sanoa kuin että on ihanaa, että on omat sivut! Asettelenpa sanani sitten niin tai näin, ei kukaan tule niitä poistelemaan tai jätä julkaisematta asiattomana, vaikkei asiatonta materiaalia olekaan. Lisäksi aiemmin olen ollut typerä ja rakentanut toisten sivuja omieni kustannuksella. - No, sekin virhe on nyt korjattu. Olen sitoutunut siihen, että täällä on aina jotain uutta, omia ajatuksiani edes jos ei mitään muuta.

Riippumattomuus on kovin tärkeä asia ja se, ettei kirjoita turhaan. Ikävää, että nähtyäsi vaivaa jonkin kirjoittamiseen sitä ei julkaistakaan tai se poistetaan!

Toki kirjoittamispaikkoja on monia, vaan miksen kaipaa niistä juuri mitään? En kaipaa läiskintää; sitä että lyödään kuin vierasta sikaa tai että näkökulmaasi naureskellaan.

Nautin tästä rauhallisuudesta, että saa olla vain ja kirjoittaa silloin, milloin tykkää.

Maksaahan kaikki tämä jotakin, mutta sen olen kai halukas maksamaan.

Tänään on muuten loppiainen. Joulun ystäville kuitenkin tiedoksi, että vanhan perinteen mukaan vasta Nuutti 13. päivänä vie joulun mennessään.
Takaisin alkuun
Näytä käyttäjän tiedot Lähetä yksityinen viesti Lähetä sähköposti
Admin
ylläpitäjä


Liittynyt: 31 Tam 2007
Viestejä: 10836

Linkki viestiinViesti 88  Ti 13 Hel 2007, 16:29 (GMT+3)  Aihe: Traumoista Vastaa lainaamalla viestiä

Lainaus:
Koska isä kuoli Runebergin päivänä, en ole kolmeen vuoteen pystynyt syömään Runebergin torttuja. Äidinkin piti tehdä Runebergin torttuja juuri sinä päivänä, kun isä tippui katolta. Myös lapseni isä oli työpaikallaan kantanut tarjotinta, jossa oli ollut Runebergin torttuja, jolloinka joku työkavereista oli lohkaissut lapseni isän kulkevan edellä hautajaissaattue perässään. Se kaikki kävi todeksi.

Toinen trauma on se, että heti seuraavana päivänä kuolemastaan isälle tehtiin ruumiinavaus. Sattumoisin se oli myös nimipäiväni ja papereista luin ruumiinavauksen tehdyn juuri tuona päivänä. Enpä ole siis voinut sen jälkeen juhlia enää nimipäiväänikään muistaessani aina ruumiinavauksen.

Ne, joilla ei ole elämästä mitään traumaa, eivät ymmärrä toisten traumoja. Omat traumani ovat kuitenkin opettaneet minua ymmärtämään muidenkin traumoja. Jotkut traumat voivat kestää vuosikymmeniä, kenties koko elämän ajan, eivät vain muutamia vuosia.

Itse en tiedä, kuinka kauan omat traumani kestää. Niitä on vain kypsyteltävä ja annettava ajan tehdä tehtävänsä, jos se niin tekee.

Ihminen on elävä ja tunteva olento, ei mikään kone, jolla on moottori sisuksissaan. Sisällään sitä kokee ja tuntee kaiken.

o o o

Isän kuoleman vuosipäivän muistoksi otin esiin Hennessy-konjakkipullon, josta olen viimeksi maistanut syksyllä ennen isänpäivää. Se oli juuri ennen kuin Yle Radio 1:n palsta pannasi minut ja häpäisi yhden isänsä lapsen. Se trauma on kuitenkin jo käsitelty, se on punnittu ja kevyeksi havaittu.

Hennessy-konjakkipullo on isäni jäämistöstä ja olen säilyttänyt sitä arvokkaana lahjana. Hennessy oli isoäitini lempikonjakkia ja siksipä isänikin oli tietenkin sitä ostanut, vaikka olikin kovin huono juomaan alkoholia.


Edellinen on lainaus kirjoituksestani Hajanaisia ajatuksia, joka on tuolta vanhan foorumin puolelta ja saa luvan jäädä pikku hiljaa menneisyyteen.

Traumat ne yhä edelleen kuitenkin elävät, niitä ei saa hoputtaa. En tänäkään vuonna syönyt Runebergin torttuja, vaikka niitä kaupassa näin. Katsoessani sinnepäinkin tunsin itsessäni kivun, kuin sähköiskun, joka pakotti ajattelemaan muita asioita.

Nimipäiväni koittaessa olin turta. Päivä olisi mennyt hyvin, ellei onnitteluita olisi tullut. Nähdessäni kännykästä kaksi ensimmäistä onnitteluviestiä purskahdin itkuun, en tullutkaan onnelliseksi. Miksi minun ei annettu vain olla? Olin niin monille jo kertonut, että isälle tehtiin ruumiinavaus juuri nimipäivänäni ja etten sen tähden voinut sitä juhlia. Isänhän keksintöä oli etunimenikin. Miksi ihmiset eivät uskoneet? Ehkä he halusivat onnitella onnetonta, tarkoitus lieni hyvä. Trauma piti kuitenkin huolen siitä, että onnittelut eivät kolahtaneet. Toki tiesin, ettei isä olisi tuollaista tarkoittanut. Mutta omassa kokemusmaailmassani ruumiinavaus ja sisäelinten kaivaminen juuri tuona päivänä oli liikaa.

Trauma suojelee. Se säästää siltä, mitä ei ole valmis kohtaamaan. Siksi traumaa on hyvä vaalia ja antaa sen olla niin kauan kuin sitä tarvitsee.

Kärsitkö elämässäsi traumasta? Aika hyvä mittari siinä on juuri reagoiminen. Mikäli olet joutunut menemään jonkun kokemuksen takia äärilaitaan, traumasi on ilmeinen.

Joskus ne kestävät jopa koko elämän ajan.

Omista traumoistani toivon joskus vielä selviäväni, kun tarpeeksi aikaa on kulunut. Aivan lähiaikoina se hetki ei ole.
Takaisin alkuun
Näytä käyttäjän tiedot Lähetä yksityinen viesti Lähetä sähköposti
Admin
ylläpitäjä


Liittynyt: 31 Tam 2007
Viestejä: 10836

Linkki viestiinViesti 457  To 26 Huh 2007, 2:52 (GMT+3)  Aihe: Sen siitä saa kun tappaa Jumalan Vastaa lainaamalla viestiä

Viime aikoina minua on ahdistanut ja painostanut tietyt seuraamani asiat. Kuin fundamentalismin karhu olisi tullut ja ottanut syleilyynsä minutkin niin, etten ole voinut kunnolla hengittää.

On ahdistanut todella paljon seurattuani sivusta Markku Koivistoon liittyvää kädenvääntöä ja ajojahtia, jota sanaa edelleen käytän. Ei voi muuta sanoa kuin, että ristiriidat repivät kirkkoamme ja me ihmiset hajoamme siinä mukana, meidätkin halutaan repiä. Toinen puoli kannattaa noitavainoja, toinen puoli toivoo, ettei kiviä heitettäisi.

Olen ollut viime vuodet niin onnellinen ja ylpeä kirkosta. Sitä kesti viisitoista vuotta kirkkoon uudelleenliittymisen jälkeen, sitten se loppui. Kirkon tiloihin meneminenkin on ahdistanut, olenhan muistanut aina Koiviston vainon silloin. Olen kätkenyt sen sydämeeni enkä ole voinutkaan katsoa enää lapsenomaisen onnellisena kaikkea. Ikoninmaalauskurssilla niin ikään kirkon askarteluhuoneessa tunsin viime kerrallakin ahdistuksen, vaikken sanonutkaan kenellekään siitä mitään.

Itsekseni olen monia asioita ihmetellyt näissä uskonjutuissa. Kun kurssinvetäjä taannoin kertoi esimerkiksi entisessä ulkomaisessa ortodoksikirkossaan luterilaisuutta pidettävän vain kulttina - ei siis minään oikeana uskontona - ja muista epäkohdista. Tuo on siis peili luterilaisille: olette vain mukana kultissa.

Ja entäs luterilaiset sitten, kuinka he katsovat maailmaa? Markku Koivistoa vainoavalle tuomiokapitulille on pahaa esimerkiksi voimateologia, josta voimaevankelioinnista se syyttää anglosaksisia ristinveljiään ja moittii samalla myös toisten "äärikarismaattisuutta". Mistäpä muusta onkaan kyse kuin luterilaisten paimenten omasta fundamentalismista, kun he tuolla lailla noin ahdasmielisesti katsovat maailmaa ja tuomitsevat vähänkin erilaiset kristilliset kirkkokunnat.

Herran jestas! Tietenkin kirkot maailmalla ovat erilaisia, ovathan ihmisetkin siellä erilaisia. Oleellista pitäisi kuitenkin olla, että kaikki uskovat samaan Jumalaan, Jeesuksen ja Pyhään Henkeen. Jeesus näin myös velvoittaa: "Minä annan teille uuden käskyn: rakastakaa toisianne! Niin kuin minä olen rakastanut teitä, rakastakaa tekin toinen toistanne. Kaikki tuntevat teidät minun opetuslapsikseni, jos te rakastatte toisianne." (Joh. 13:34-35)

Ikävä kyllä keskinäisessä vihanlietsonnassa ja kyräilyssä ei ole nähtävissä pätkääkään siitä, että uskotaan edes samaan Jumalaan. Päinvastoin ollaan kuin missä tahansa maallisessa yhtiössä, jossa meidän porukka on niin paljon parempaa kuin teidän porukka: "Me ollaan Sonera-väkeä eikä Elisa ole mitään", tai: "Me ollaan Elisa-väkeä eikä Sonera ole enää mitään", tai: "Me ollaan uutta DNA:ta ja Elisa ja Sonera joutaa jo kaatopaikalle"… Todella sääli, että tässä tapauksessa uskonnolliset liikkeet toimivat noin, tosiasiassa huonommin kuin mitkään kaupalliset yritykset, jotka sentään kunnioittavat kilpailijaa ja yrittävät olla parempia.

Nyt tuomiokapituli vain puristaa ja puristaa ja yrittää saada Nokia Missiosta henget ulos pihalle, sen viimeisen pihauksenkin, ettei evankeliumia voitaisi voimallisesti saarnata. Ettei evankeliumia voitaisi voimallisesti saarnata!

o o o

Jeesus sanoo (Joh. 16:1-4): "Olen puhunut teille tämän, ettei uskonne koetuksissa sortuisi. Teidät erotetaan synagogasta, ja tulee sekin aika, jolloin jokainen, joka surmaa jonkun teistä, luulee toimittavansa pyhän palveluksen Jumalalle. Näin he tekevät, koska he eivät tunne Isää eivätkä minua. Olen puhunut tämän teille siksi, että kun se aika tulee, te muistaisitte minun sanoneen tämän teille." - Viimeaikaiset tapahtumat ovat juuri kuin tuosta, synagogan tilalle ei tarvitse laittaa muuta kuin evankelisluterilainen kirkko ja tuomiokapituli, jonka jäsenistä isompi puoli tuottaa huonoa hedelmää.

Mutta elävät vedet eivät tähän seisahdu. Nokia Missio tulee paisumaan elinvoimaisena, kirkon penkit tyhjenevät entisestään ja sen sato kuivuu. Sanomassa ei ole vikaa, mutta julistajassa on, kun se on unohtanut Jeesuksen ja aloittanut pilkunviilauksen.

Tuomiokapituli on saivarrellut ja kaivellut kaikkea Markku Koivistoon liittyvää, pilasi jopa hänen nimipäivänsä. Me ihmiset kyllä muistamme ja tiedämme, miten asiat on.

Kristitylle Jeesuksen sana on laki, jota tuomiokapitulinkin pitäisi noudattaa. Mutta koska se ei noudata, siitä tulee kärsimään koko kirkko. Ihmiset vaeltavat sinne, missä elävä Jumala vaikuttaa ja kaukaa kiertäen sivuuttavat nykyajan fariseukset ja saddukeukset.
Takaisin alkuun
Näytä käyttäjän tiedot Lähetä yksityinen viesti Lähetä sähköposti
Admin
ylläpitäjä


Liittynyt: 31 Tam 2007
Viestejä: 10836

Linkki viestiinViesti 470  La 28 Huh 2007, 14:14 (GMT+3)  Aihe: Ahdistavaa uskonnollisuutta Vastaa lainaamalla viestiä

Otsikko voisi kuulua myös: "Sairasta uskonnollisuutta".

Sairasta ja ahdistavaa uskonnollisuutta onkin juuri se, joka ahdistaa ja josta tunnet tulevasi sairaaksi. Sellaista uskonnollisuutta on ikävä kyllä paljon.

Kuuntele itseäsi ja tuntojasi siitä, mikä tuntuu miltäkin. Neuvoni on, että otat etäisyyttä siihen mikä ahdistaa, sillä jos haluat tulla terveeksi, mitä hyötyä sinulle on siitä, että tunnet itsesi entistä sairaammaksi?

Uskon ja uskonnon kuuluisi eheyttää ihmistä, ei hajottaa. Kuinka voisit ikinä tervehtyäkään sapelin viuhahtaessa ilmassa ja vaatiessaan sinunkin henkeäsi?

- Uhrilahjaasi kuitenkin vaaditaan, on meidän ja teidän porukoita korostaen eri asioita. Matteuksen evankeliumi 9:14-17:

Sitten Johanneksen opetuslapset tulivat Jeesuksen luo. He sanoivat: "Meille ja fariseuksille paastoaminen on tärkeää. Miksi sinun opetuslapsesi eivät paastoa?" Jeesus vastasi heille: "Eivät kai häävieraat voi surra silloin, kun sulhanen vielä on heidän kanssaan! Vielä tulee sekin aika, jolloin sulhanen on poissa, ja silloin he paastoavat. Ei kukaan ota kutistamattomasta kankaasta paikkaa vanhaan viittaan. Viitta repeää sellaisen paikan vierestä, ja reikä on entistä pahempi. Eikä uutta viiniä lasketa vanhoihin leileihin. Silloinhan nahka halkeaa, viini valuu maahan ja leilit ovat pilalla. Ei, uusi viini lasketaan uusiin leileihin. Silloin molemmat säilyvät."

o o o

Jeesus sai koko ajan vastata syytöksiin, miksi tehdään niin tai näin. Puhtaan opin kannattajat, fariseukset ja saddukeukset, olivat koko ajan hänen kimpussaan.

Fariseukset väittivät myös hänen tekevän itse pääpaholaisen voimin ihmetekojaan. (Matt. 9:34)

Mutta arvostelusta ja pilkasta huolimatta Jeesus oli tekemisissä syntisten kanssa:

Sinne tuli myös useita publikaaneja ja muita syntisiä, ja he aterioivat Jeesuksen ja hänen opetuslastensa kanssa. Tämän nähdessään fariseukset sanoivat Jeesuksen opetuslapsille: "Kuinka teidän opettajanne syö yhdessä publikaanien ja muiden syntisten kanssa!" Jeesus kuuli sen ja sanoi: "Eivät terveet tarvitse parantajaa, vaan sairaat. Menkää ja tutkikaa, mitä tämä tarkoittaa: 'Armahtavaisuutta minä tahdon, en uhrimenoja.' En minä ole tullut kutsumaan hurskaita, vaan syntisiä." (Matt. 9:10-13)

o o o

Ikävä kyllä aivan sama jaottelu ja meininki on voimassa nykyäänkin. On niin paljon näitä oikeassaolijoita ja puhdasoppisia joka elämän alueella.

Aivan mieletön kuhina käykin siinä, kuka on oikeaoppinen ja kuka ei.

Harrastan ikoninmaalausta, ettekä voi uskoa, mitä tahtojentaistelua siinäkin on. Toinen oppisuunta sanoo, että silmänvalkuaisia ei saa maalata, mutta toinen oppisuunta maalaa ne, koska ne ihmisillä on. Se oppisuunta, joka ei silmänvalkuaisia maalaa, on olevinaan tietenkin se oikeampi oppisuunta.

o o o

Älä ihmettele, jos tunnet tulevasi oppisuuntien vilskeessä sairaaksi etkä tiedä keneen voisit luottaa.

Neuvoni tuohon tautiin on yksinkertainen: lue itse Raamatusta.

Ota Raamattu haltuusi, niin tiedät, mitä siellä on ja mitä ei. Aloita Uuden Testamentin läpiluvusta ja siirry sitten Vanhaan Testamenttiin, ihmiskunnan mielenkiintoiseen historiaan.

Luku- ja kirjoitustaito ovat tärkeät. Lukiessasi itse kukaan ei voi väittää mitään, mitä et itsekin tietäisi.
Takaisin alkuun
Näytä käyttäjän tiedot Lähetä yksityinen viesti Lähetä sähköposti
Admin
ylläpitäjä


Liittynyt: 31 Tam 2007
Viestejä: 10836

Linkki viestiinViesti 484  To 03 Tou 2007, 19:41 (GMT+3)  Aihe: Vastaa lainaamalla viestiä

Olen saanut hirveän päänsäryn luettuani netistä pitkän pötkön Jarmo Björkqvistin sepustusta asioiden tilasta surmattuaan vaimonsa Paulan. - Tarkistin äsken tulostuksen esikatselusta juttua olleen täydet 53 sivua, jonka kaiken luin.

Pimeätä hommaa, totta tosiaan, ei voi muuta sanoa. Asioita, jos jonkinlaisia nousi mieleeni ja ehkä jotain vielä kommentoinkin, kunhan tästä vain tokenen.

Muutakin juttua on, luin eilen esimerkiksi Hymyä ja sieltä Susan Kurosen aatoksia. Saatanpa niistäkin jotakin vielä tänne skannata.

Ja sitten olisi vielä August Ahlqvistin juttua tulossa rinnastettuna tämän ajan henkilöihin.

- Kunhan vain kaiken muulta kirjoittamiseltani jaksan...
Takaisin alkuun
Näytä käyttäjän tiedot Lähetä yksityinen viesti Lähetä sähköposti
Admin
ylläpitäjä


Liittynyt: 31 Tam 2007
Viestejä: 10836

Linkki viestiinViesti 558  Su 20 Tou 2007, 20:30 (GMT+3)  Aihe: Ajatuksia Nokia Mission Iloa tulvii -tapahtumasta Vastaa lainaamalla viestiä

Helatorstaina 17.5. bussit odottivat Kiasman edessä. Helsingissä oli suhteellisen kaunis ilma ja pääsin ystäväni kanssa bussiin numero kolme.

Matka Tampereelle alkoi ja kulki joutuisasti. Oli paljon kiintoisaa puhuttavaa ja mielipiteitä vaihdettiin puolin ja toisin. Juttukavereita tuli niistäkin, jotka vasta nyt näki ensimmäistä kertaa.

Ainoa ikävä puoli matkanteossa oli bussin tehokas ilmastointi. Ohuita villasukkia ei ollut enää jalassa eikä puuvillaiset lämmittäneet pitkien housujen alla tarpeeksi. Ilmastointia sai säädettyä kyllä kattopaneelista oman paikan yläpuolelta, mutta lattian vetoon se ei tehonnut.

Saavuttuamme sitten Pirkkahalliin istumapaikkojen etsiminen alkoi. Ikävä vain, että lähes kaikki etummaiset paikat olivat menneet tai varatut muille. Pääsimme kuitenkin istumaan niin, että näimme screeniltä luennot. David Pawson luennoi pariinkin kertaan ja ihastutti ainakin minut, olinhan tullut Pirkkahalliin varta vasten hänen takiaan. Davidin luennoista aion kirjoittaa vielä toisaalla, joten ei siitä tässä sen enempää.

Pirkkahalli oli sekin viileä ja tupaten täynnä. Musiikki pauhasi täysillä kovaäänisistä, omasta mielestäni aivan liian kovaa. Jos aikoi jotain toiselle sanoa, oli huudettava. Desibelejä oli niin paljon, että korvat eivät siitä pitäneet ja tärykalvoihin sattui.

Ihmettelin sitä melun määrää, ja heitinkin ilmoille ajatuksen, kuinka moni siinä metelissä voi ajatella Jumalaa, kun ei kuule edes omia ajatuksiaan.

Kova meteli ja huomion herättäminen ylistystanssinnalla hyppimisineen toivatkin mieleeni jonkun Jeesus-karnevaalin, josta kaipasin kirkon hiljaisuuteen ja arkkitehtuuriin. Tämähän oli vain urheiluhalli eikä se voinut olla vaikuttamatta. - Sääli, että toinen jalkani oli tätä nykyä ulkona kirkosta, toisen jalan etsiessä Jeesuksen viitoittamaa alkukirkkoa.

Kirkossahan tunnutaan kanonisoidun ja vesitetyn kaikki, jopa Jeesuksen elävä oppi. Kun Jeesus kehotti esimerkiksi nauttimaan ehtoollista muistokseen, kirkko aasinsillan kautta on ominut senkin tuomiten maallikkoehtoolliset. Joka asiaan kirkko on lisännyt omat pykälänsä ja ajanut Jeesuksen yhä kauemmaksi kirkosta.

Voi olla, ettei maan päällä ole mitään täydellistä kirkkoa. Täydellisimmän kirkon löytää silloin lukemalla itse Jeesuksen sanaa ja perustamalla kirkon siihen. Yhä useampien suomalaisten tie vie siihen, yhä useammalle uskonasioista on tullut yksityisasioita ja uskoa harjoitetaan etupäässä omassa piirissä.

o o o

Tilaisuuden lähetessä loppuaan Pirkkahallin toisessa päässä järjestettiin esirukouspalvelua. Päästyämme sinne kauan odotettu hiljaisuus otti meidät vastaan. Musiikkia eikä meteliä ollut enää missään, pelkkää hiljaisuutta vain ihmisten odottaessa omaa esirukousvuoroaan.

Sitten matka Helsinkiin alkoi taas ja kokemusten vaihtaminen.

Seuraavana päivänä ääneni oli huutamisesta käheä ja olin saanut vedosta ja kylmästä flunssan. Tätä kirjoittaessani 20.5. olen sairas edelleen, mutta onnellinen siitä, että David Pawsonin luennot tuli kuunneltua ja niistä äänitteetkin ostettua. Matka oli kokemisen arvoinen.
Takaisin alkuun
Näytä käyttäjän tiedot Lähetä yksityinen viesti Lähetä sähköposti
Admin
ylläpitäjä


Liittynyt: 31 Tam 2007
Viestejä: 10836

Linkki viestiinViesti 580  Ke 23 Tou 2007, 1:35 (GMT+3)  Aihe: David Pawson Vastaa lainaamalla viestiä

Silloin kun TV7 oli vielä analogisella puolella, seurasin usein David Pawsonin luentoja "Uusi Testamentti avautuu". Vanha charmantti herra osasi ottaa yleisönsä ja kertoili elävästi tarinoita Uuden Testamentinkin takaa.

Toki en kaikesta ollut samaa mieltä, mutta se on aivan luonnollista. Maan päältä ei löydy kahta ihmistä, jotka olisivat tismalleen samaa mieltä kaikesta. Eroavaisuudet syntyvät yksilöllisyydestä, ajattelemme kaikesta lopulta omalla tavallamme.

o o o

Kun nyt sitten sain vihiä siitä, että David Pawson esiintyisi helatorstaina Nokia Mission Iloa tulvii -tilaisuudessa Tampereen Pirkkahallissa, päätin heti mennä sinne itsekin enkä pettynyt. Luennot olivat mahtavia.

Äänitin luennot kännykkääni, mutta äänentoisto ei ollut erityisen hyvä ja viimeisen luennon aikana äänitys kerran katkesi kesken tärkeän lapsikasteasian.

Tein myös luennoista muistiinpanoja, vaikka tärkeimpänä pidänkin sitä, että sain ostettua jo heti paikan päällä luennoista taltioidut ääni-cd:t.

o o o

Olin ajatellut kirjoittaa tärkeimmistä asioista jonkinlaisen yhteenvedon tapaisen, mutta sitten keksin, mitä jos purkaisin kaiken tekstitiedostoksi.

Idea on aivan pähkähullu, sillä parin tunnin päivävauhtia työ kestänee ainakin pari viikkoa.

Kaikkein hulluinta on se, että aloitin jo nyt tiistaina kuluttaen siihen neljä tuntia aikaani, josta tuloksena vasta kaksi sivua tiheää pränttiä.

Käännöstyö tulee olemaan omani, sillä yritän kääntää Davidin ajatukset mahdollisimman alkuperäisessä muodossa suomeksi.

Noin muodoin en tarvitse Nokia Missiolta lupaa, mutta David Pawsonilta sellainen olisi varmaan kysyttävä, mikäli koko rimpsun julkaisen. Tosin olen lähettänyt hänelle jo kerran sähköpostia ja kiittänyt luennoista, joten mikään ongelma se ei ole.

o o o

Katsotaan nyt, jos saan edes työn valmiiksi. Ensimmäinen raita on 1:11:00 eli 71 minuuttia pitkä, josta purin nyt tiistaina noin neljässä tunnissa reilut 18 minuuttia tuloksena pari liuskaa tiheää pränttiä.

Jos puran parissa tunnissa liuskan päivässä, ensimmäiseen raitaan tulee menemään vielä noin viitisen päivää.

Toinen raita on 1:13:16 eli 73 minuuttia pitkä, joten liuskan ja parin tunnin päivävauhdilla aikaa kuluisi vielä seitsemän päivää.

Kahden tunnin päivävauhdilla aikaa kuluisi yhteensä vielä siis 12 päivää, joten aika hullu täytyy olla moista suorittaakseen.

David Pawson puhuu kuitenkin selvää englantia ja hänen ääntään on hyvin miellyttävä kuunnella painavan sanansa lisäksi. Voi siis hyvinkin olla, että käännöstyö aikanaan valmistuu.

- Se kaikki on myös kirjoittamisen arvoista, siitä olen varma, vaikka jaksamisen kanssa onkin vähän niin ja näin.

Ei tarvitse siis ihmetellä, missä ihmeessä luuraan urakoidessani noin.
Takaisin alkuun
Näytä käyttäjän tiedot Lähetä yksityinen viesti Lähetä sähköposti
Admin
ylläpitäjä


Liittynyt: 31 Tam 2007
Viestejä: 10836

Linkki viestiinViesti 581  Ke 23 Tou 2007, 1:49 (GMT+3)  Aihe: Jk. Vastaa lainaamalla viestiä

Olisiko mitään ideaa työntää raakakopioita tänne sitä mukaa kuin tekstiä valmistuu?

Mitään valmiita versioita ne eivät ole, mutta asiasta pääsee kyllä jyvälle eikä tule niin pitkää pötköä luettavaksi yhdellä kertaa.

Onpa sitten muistissa täälläkin omien tiedostojen lisäksi.

o o o

Hiukkasen olen kyllä ihmetellyt sitä, miksei David Pawsonin luentoäänitteitä ole julkaistu Nokia Mission nettisivuilla, kun lähes kaikki muut äänitteet siellä ovat.

No, tää Sanasinko on tällainen puolueeton toimija tässä välissä, jonka ei tarvitse kumartaa sen paremmin itään kuin länteen.

- Tuumasta toimeen siis!
Takaisin alkuun
Näytä käyttäjän tiedot Lähetä yksityinen viesti Lähetä sähköposti
Admin
ylläpitäjä


Liittynyt: 31 Tam 2007
Viestejä: 10836

Linkki viestiinViesti 591  Pe 25 Tou 2007, 12:02 (GMT+3)  Aihe: Vastaa lainaamalla viestiä

Ehdin työntää kolme pötköä niitä käännöksiä tänne, kunnes päätin ottaa pois. Ei niitä keskeneräisiä juttuja ole mukavaa lukea.

Täytyy myös selvitellä noita lupa-asioita, missä muodossa voin julkaista, jos ja kun jaksan kääntää kaiken.
Takaisin alkuun
Näytä käyttäjän tiedot Lähetä yksityinen viesti Lähetä sähköposti
Admin
ylläpitäjä


Liittynyt: 31 Tam 2007
Viestejä: 10836

Linkki viestiinViesti 603  La 26 Tou 2007, 7:10 (GMT+3)  Aihe: Vastaa lainaamalla viestiä

Pitkälle aamuöihin olen käännökseni kanssa paininut ja kulunut yö hurahti kokonaan yrittäessäni saada ensimmäisen raidan loppuun.

Parin tunnin päivävauhti ei ole riittänyt, vaan olen prässännyt paljon enemmän.

- No kai tää juttu onnistuu, koska vähän aikaa sitten sain käännettyä ensimmäisen raidan loppuun. Nyt ei pitäisi muuta kuin mennä nukkumaan.
Takaisin alkuun
Näytä käyttäjän tiedot Lähetä yksityinen viesti Lähetä sähköposti
Admin
ylläpitäjä


Liittynyt: 31 Tam 2007
Viestejä: 10836

Linkki viestiinViesti 609  Su 27 Tou 2007, 11:49 (GMT+3)  Aihe: Herääminen... Vastaa lainaamalla viestiä

Eräänä aamuna vain heräät ja huomaat maailman muuttuneen.

Olet itse vain nukkunut, mutta herättyäsi huomaat jonkin muuttuneen.

o o o

Näin tapahtui viime isänpäivän aamunakin. Olin mennyt yöllä aivan hyvillä mielin nukkumaan, muistellut isää, josta olin kirjoittanut Ylen nettipalstallekin jotain.

Mutta aamulla en päässytkään enää kirjoittautumaan palstalle sisään.

Se oli Ylen isänpäivän lahja minulle, isänsä tytölle.

o o o

No, tuosta on kuljettu pitkä matka eteenpäin, mutta oppirahat on hyvin muistissa.

Riippuen siitä, mitä kirjoittaa ja missä, maailma voi muuttua uudestaankin.

o o o

Viimeksi eilen huomasin maailman muuttuneen jälleen.

Taikasana oli sana "käännös" ja sen kirjoittaminen Nokia Mission nettipalstalle.

Mutta sanan sanominen ei ollutkaan suotavaa eikä sen mainitseminen, että jos Luoja suo, käännökset tulevat löytymään ainakin omilta sivuiltani.*)

o o o

Huomasinkin eilen, että minulta oli viety Nokia Mission sivulta allekirjoitusominaisuus. Kukaan ei pääsisi palstalleni enää suoraan klikkaamalla.

Tänään huomasin myös, että koko Käännös-viestinikin oli Nokia Mission palstalta poistettu.

Niin voi pienessä hetkessä tulla epätoivotuksi henkilöksi riippuen siitä, mitä kirjoittaa ja ilmaisee.

Avosylin otetaan vastaan niin kuin David Pawsonkin, jonka jälkeen onkin jo takinkääntämisen aika.








------
*)
Koska Nokia Missio oli lähtenyt sensuroimaan David Pawsonin ajatuksia vaikenemalla ne kokonaan, olin alkanut tehdä omaa käännöstä luennoista.

Se ei ole Nokia Mission tulkin käännös, joka live-tilanteessa ympäripyöreästi ja joskus myös virheellisesti käänsi ajatukset suomeksi. Oma käännökseni tulee olemaan lähes sanatarkka suomennos pystyessäni tarkistamaan sanat myös tietokoneeni sanakirjasta.
Takaisin alkuun
Näytä käyttäjän tiedot Lähetä yksityinen viesti Lähetä sähköposti
Admin
ylläpitäjä


Liittynyt: 31 Tam 2007
Viestejä: 10836

Linkki viestiinViesti 610  Ma 28 Tou 2007, 1:50 (GMT+3)  Aihe: Tyyntä ja myrskyä Vastaa lainaamalla viestiä

Vuorokausi on jo vaihtunut, mutta lopulta eilinen loppupäivä oli ihana. Yhden maissa iltapäivällä avasin tallentamani käännöksen ja laitoin Pawsonin ensimmäisen raidan pyörimään. Tietokoneeseen olin tökännyt kuulokkeet ja niiden kautta annoin äänen valua.

Raitaa kuunnellessani tein vielä viime hetken täsmennyksiä ja tarkistelin käännöksen oikeakielisyyttä. Raita kesti oikeasti 1:11:00 eli 71 minuuttia, mutta tarkistellessani kaikkea siihen vierähti lopulta kolme tuntia. Neljän paikkeilla aloin olla valmis, vaikka joitakin harkittavia juttuja vielä jäi. Kirjoittaisinko Hän-sanan pienellä vai isolla esimerkiksi Jeesuksesta puhuttaessa? Iso alkukirjain puoltaa paikkaansa, mutta lukeminen muuttuu hitaammaksi. - Tuota ja joitakin muita asioita en aivan vielä ole lukkoonlyönyt, vaikka sisältöhän se tärkeintä on.

Viideltä oli tarkoitus olla Kallion kirkossa Pirkko Jalovaaran tilaisuudessa. Mutta koska huhkin Pawsonin puheen parissa, en millään ehtisi viideksi. En ollut syönytkään koko päivänä kuin yhden omatekoisen hodarin ja yölläkin olin nukkunut vain kuutisen tuntia, mutta onneksi olin sen jälkeen pirteä.

Eilen oli kuitenkin sunnuntai ja vieläpä helluntai, Pyhän Hengen vuodattamisen päivä. Sunnuntain olin jo aikoja sitten uskonasioiden myötä pyhittänyt itselleni lepopäiväksi, jolloin en mielelläni mitään kovin raskasta tee. Käännöksen tarkistelun olin luokitellut kevyeksi puuhaksi...

Lopulta olin vielä kuuden maissa kotona ja tilaisuus Kallion kirkossa paraikaa meni. Tulisipa kurja helluntai, jos en pääsisi kärvistelemästä viimeaikaisten tapahtumien ääreltä.

Vaan pääsinpä lopulta, enkä ehtinyt edes syömään. Ajattelin poiketa Mäkkärissä syömässä yhden parin euron hampurilaisen ja juoda kahvin mustana päälle, ja niin yritinkin tehdä. Lähiön Mäkkärissä tosin oli niin pitkä jono, että katsoin parhaimmaksi painua metroon.

Hakaniemen asemalta nousin Siltasaarenkadulle ylös ja sielläkin oli Mäkkäri. Jono oli vain yhtä iso kuin lähiön Mäkkärissäkin. Seisoaltani söin kuitenkin sen hampurilaisen ja hörppäsin kahvit päälle, kahvi tekisi hyvää yötä myöten käännöksen parissa väsyneille silmilleni.

Ehdittyäni lopulta Kallion kirkkoon kello oli jo kahdeksan paikkeilla. Kaikki puheet oli pidetty ja esirukouspalvelu oli sekin alkanut aikaa sitten. Etsin uusimman lehden ja virsikirjan käteeni ja löysin itselleni sopivan paikan keskivaiheilta - ja sinne lysähdin. Olin niin uupunut kaikesta, etten jaksanut edes laulaa mitään, kuuntelin vain.

Ilta oli lopulta ihmeellinen, kannatti mennä kirkkoon. Tapasin monia vanhoja ja uusia ystäviä ja sain ladata akkujani. Esirukouspalvelussakin kävin. Pirkon kysyessä, mitä rukoiltaisiin, sanoin: "Johdatusta ja voimia vain - tai paljon." Sitten minua oltiinkin jo ohjaamassa sielunhoitoon, vaikken sellaista ollut ajatellut. Mutta nähtyäni mieluisan avustajan, jonka kanssa olin jutellut jo aiemminkin, muutin mieleni. Kerroin hänelle tilanteesta, johon olin itseni jälleen kerran ajanut puolustaessani toisia. Puhuessamme ilmeni, ettei hänellä ollut kotona edes nettiä eikä niin ollen tainnut ymmärtää tätä tuskaa! Mikä siunaus minulle, nettihän on vain netti. Häneltähän oli palanut koko koti ja kaikki sen mukana.

Lähtiessäni kirkosta kotiin oloni oli jälleen kerran aivan taivaallinen. Aivan kuin olisin kuullut ja nähnyt kaiken tarkemmin. Ilma oli pehmeä ja ihana, luonto oli puhjennut kukkaan ja se lintujen laulu oli jotain huumaavaa! Aivan kuin olisin ollut Luojani luomassa paratiisissa.

Kotiin päästyäni huomasin saman kuin ennenkin rukousiltojen jälkeen: olin todella väsynyt eikä se ollut mitään tavallista väsymystä. Se oli Pyhästä Hengestä aiheutuvaa väsymystä. Minun piti mennä oikein sängyn päälle lepäämään sitä väsymystä pois niin kuin monia kertoja aiemminkin.

Kunpa se olisi jatkunut ikuisesti! Mutta emme elä paratiisissa vaan maan päällä.

Kaunis ilma ulkona oli sekin vaihtunut kovaksi sateeksi ja ukkosmyrskyksi.

Mutta tästä on hyvä viikon vaihtuessa jatkaa. Sain ladata akkujani ja kerättyä voimia tuleviin koitoksiin.
Takaisin alkuun
Näytä käyttäjän tiedot Lähetä yksityinen viesti Lähetä sähköposti
varpunen



Liittynyt: 28 Tou 2007
Viestejä: 6

Linkki viestiinViesti 614  Ma 28 Tou 2007, 19:00 (GMT+3)  Aihe: Pawsonista Vastaa lainaamalla viestiä

Hei!
Olimme myös pienellä porukalla Helatorstaina Nokiamission järjestämässä tilaisuudessa. Tähän matkaan osallistuneet henkilöt ovat yleensä rauhallisia ja mukavia. En laske itse aina olevani sellainen. Tuntui, että sinä aamuna jokaiselle oli tullut erilaisia kapuloita matkaan, jotka sitten vähän hermostuttivat jokaista. Tyttärenikin oli mukana ja meillekin tuli pientä väärinkäsitystä. Ja hän sitten perillä vetäytyi meidän muiden seurasta. Koin, että hän on minuun loukkaantunut ja pyysin häntä meidän seuraamme. Hän ei halunnut. Tämä jäi harmittamaan koko tilaisuuden ajaksi, vaikka koin tapahtuman muuten ihan hyvän. Esirukouspalvelu oli hyvä. Seuraavana päivänä sitten selvitimme tyttäreni väärinkäsitykset. Itkun kanssa.

Lähdin nimenomaan kyseiseen tapahtumaan, kun huomasin Nokiamission nettisivuilla, että sinne tulee puhujaksi tulee David Pawson. Olin hänen opetustaan seurannut TV/:ssa. Minusta hänen opetuksensa vaikutti ihan hyvältä ja selkeältä ja ajattelin, että olisi mukava kuunnella häntä livenä. Tuskin hän kuitenkaan kovin usein tulisi Suomeen. Vielä vähemmän nyt. Kun ajattelee, minkä myrskyn hänen puheensa ovat saaneet aikaiseksi. Minua ainakin viehättää hänen persoonansa, rauhallinen, terävä, huumorintajuinen ja ihan selkeästi opettamisen armolahjan omaava.

Ennen torstaina sillä viikolla vielä tuli mieleeni kuva, jossa Pawson käveli käytävällä meitä vastaan. Mietin, miten se on mahdollista, koska yleensä vierailevat puhujat tuodaan lavan viereisistä ovista melko huomaamattomasti. Mutta.. Ehdotin tutulle, että mennään puoli seitsemän käymään toiletissa, ettei tarvitse mennä sitten kesken puheen. Siinä käytävällä tuli todella sitten tämä Pawson meitä vastaan tulkkinsa kanssa. Käytävä oli muuten sillä hetkellä tyhjä. Puolivaistomaisesti nyökäytin hänelle päätäni. Tunsin itseni hölmöksi. Lähtiessämme illalla takaisin sanoin, että minun olisi pitänyt ehkä niiata hänelle tai tervehtiä häntä sillä tavalla kuin kuninkaalliset tapaavat tehdä. Heiluttaa sillain viuhkamaisesti oikeaa kättä kuten Silvia tai Englannin kuningatar. Tämä tuttu vastasi siihen, että kuninkaallisiahan me olemme.

Pawsonin puheesta. Se oli todella hyvä. Sanoin, että harvoin olen ollut niin samaa mieltä jonkun puhujan kanssa. Taputimme hänen puheelleen käsiämme ihan spontaanisti ja rauhallisesti. Ei tullut mieleen, että joku olisi voinut pahastua. Hänhän on samalla linjalla ollut puheissaan myös tvseiskassa. En tiedä tarvitseeko pyytää taputuksia anteeksi. Kyllähän ihmiset taputtavat huonommillekin asioille. Mutta kyllä me paluumatkalla mietimme, että tästä kasteasiasta voi tulla kiistaa. Näinhän siinä sitten kävikin. Mutta onhan kasteasiasta ollut varmaan iät ja ajat eripuraa kirkon ja vapaiden suuntien välillä. Välillä kovempaa ja nyt monet vuodet se on ollut vaimennut miltei tyystin. On katsottu enemmän yhteiseen uskoon kuin kasteasiaan. Tämä olisi ilmeisesti hyvä toimintamalli edelleen, koska se on niin selvästi mielipitetä jakava kohta. Olen itse käynyt kasteella, mutta ajattelen, etten ketään ainakaan halua sillä painostaa. Raamatulla päähän lyöjiä riittää. Olen sitä itsekin valitettavasti harjoittanut.

Keskustelu Nokiamission nettipalstalla hämmästytti. Olisin itsekin siihen osallistunut, mutta en voinut, koska kirjautumiseni sinne ei ole ikinä toiminut. Yritin pyytää uuden salasankin, mutta sekään ei auttanut. Kun luin niitä keskusteluja, huomasin siinä tämän linkin sinun puheenvuoroissa. Vielä kun kirjoitit, että käännät Pawsonin puhetta ja julkaiset sen tällä foorumilla, ajattelin, että tänne voisin joitain mielipiteitäni kirjoitella. Jään odottamaan sitä käännöstä, sillä mietin kotona, että sen opetustallenteen olisin tilannut Nokiamissiolta. Mutta tällä hetkellä sitä ei saa sieltä. Kopioin keskustelupalstalta muutamia kommentteja kysyisestä illasta. Tämä kyseinen kohu tuntuu omituiselta. Tällaisia me ihmiset olemme. Aika omituisia. Exclamation
Takaisin alkuun
Näytä käyttäjän tiedot Lähetä yksityinen viesti
Admin
ylläpitäjä


Liittynyt: 31 Tam 2007
Viestejä: 10836

Linkki viestiinViesti 615  Ma 28 Tou 2007, 22:21 (GMT+3)  Aihe: Vastaa lainaamalla viestiä

Kiitos Varpunen kirjoituksestasi.

Olen vielä tänäänkin tehnyt pientä hienosäätöä ensimmäisen käännökseni kanssa, joka on jo viittä vaille valmis.

Keksin tänään ottaa myös yhteyttä Suomen Baptistiyhdyskunnan johtajaan ja saada ehkä sitäkin kautta tukea tähän julkaisuprojektiin. Suomen baptistit kuuluvat Baptistien maailmanliittoon, Baptist World Allianceen.

Tarkoitukseni on myös kirjoittaa jo tällä viikolla David Pawsonille ja kertoa tästä käännösprojektista. Alustava sähköpostivedos on sekin jo luotu.

Ennen kaikkea minun on alettava kääntää Pawsonin toistakin raamattutuntia. Tiedän sen olevan jännä kuultuani puheen Pirkkahallissa jo kertaalleen.

Pikkutunneille menee, mutta jo aivan kohtapuoliin aloitan.
Takaisin alkuun
Näytä käyttäjän tiedot Lähetä yksityinen viesti Lähetä sähköposti
Admin
ylläpitäjä


Liittynyt: 31 Tam 2007
Viestejä: 10836

Linkki viestiinViesti 630  To 31 Tou 2007, 16:42 (GMT+3)  Aihe: Tulppa energiavirroissa Vastaa lainaamalla viestiä

David Pawsonin toisen luennon kääntäminen etenee sekin, mutta hitaammin kuin ensimmäisen kääntäminen. Muitakin asioita on välillä tehtävä ja pidettävä jalat maassa kiinni.

Mielessäni on kyllä pyörinyt monia asioita.

Klikkiytyneet uskonnolliset liikkeet oksettavat tällä hetkellä minua. En ymmärrä tuonkaltaista sensuuria lainkaan, mitä tapahtui esimerkiksi Pawsonin luentojen kohdalla. Se ei ole viisasta. Ihmiset ajattelevat kuitenkin tasan tarkkaan, mitä ajattelevat, ja typerä sensurointi aikaansaa energiakentässä vain tulpan, joka alkaa kerätä patoa. Energioiden vapaasti virtaamisen antaminen olisi paljon viisaampaa. Ajatukset tulevat ja menevät ja uusia ajatuksia tulee. Tukahdutettaessa klikkiydytään siihen, mitä ääneen ei saa sanoa, mutta jossain vaiheessa pato kuitenkin murtuu.

o o o

Monet taiteilijat ovat syvästi uskonnollisia, mutta eivät ole profiloituneita mihinkään hengelliseen liikkeeseen. Jos rakennuksen tai teltan katto on alhaalla, taivas ulkopuolella on varmasti korkealla eikä siellä luonnonhelmassa nurkkakuntaisuus ahdista yhtään.

Luulen että tuo on minunkin tieni. Vapaus ajatella, uskoa ja tuntea.
Takaisin alkuun
Näytä käyttäjän tiedot Lähetä yksityinen viesti Lähetä sähköposti
varpunen



Liittynyt: 28 Tou 2007
Viestejä: 6

Linkki viestiinViesti 631  Pe 01 Kes 2007, 16:05 (GMT+3)  Aihe: Pawson Vastaa lainaamalla viestiä

Hei!
Olin eilen kirjoittelemassa omia mietteitäni sinun puheenvuoroosi. Olin melkein kirjoittanut kaiken, kun puhelin soi. Puhelimessa meni sitten vajaa tunti. Korjailin tekstiä ja lähetin sen. Mutta se ei sitten näkynytkään. Ilmeisesti on joku tietty aika, minkä sisällä pitää ehtiä kirjoituksen lähettää.

Joitain niistä ajatuksista. Varmaan olet kuullut sen vanhan sloganin, ettei täydellistä seurakunta eikä täydellisiä kristittyä olekaan. Ja sen, että "Isällä ja äidillä on monta sikaa ja kaikissa niissä vähän likaa" tai jotenkin noin se meni. Mutta vaikka on nähnyt kaikenlaista, ei kuitenkaan ole nähnyt paljonkaan.

Syksyllä voi olla niin, ettei kukaan muista enää tätä kohua Pawsonista.

Viimeisin lukemani kirja on Marianne Jansson ja Riitta Lemmetyisen kirja "Uskolla alistetut". He kertovat siinä kirjassa elämästään luostarissa Maria-sisarina. Lainaus takasivulta "Aivan erityisesti heitä on pyydetty luennoimaan sellaisista aihepiireistä, jotka liittyvät ahtaasta kristillisyydestä vapautumiseen, hengelliseen vallankäyttöön ja oman itsensä löytämiseen kristittynä ja ihmisenä." Olen itsekin pohtinut, että pitääkö tosiaan kristillisyydessä mennä monen mutkan kautta ennenkuin löytää armon ja vapauden. Armo on omalla kohdallani edelleen jollain tavalla kateissa. Välillä tuntuu, että se loksahtaa paikalleen, mutta sitten taas irtoaa hyppysistä. On se varmaan olemassa, mutta sisin ei ole sitä vain täysin sisäistänyt.
Takaisin alkuun
Näytä käyttäjän tiedot Lähetä yksityinen viesti
Admin
ylläpitäjä


Liittynyt: 31 Tam 2007
Viestejä: 10836

Linkki viestiinViesti 632  Pe 01 Kes 2007, 20:52 (GMT+3)  Aihe: Pahoitteluni! Vastaa lainaamalla viestiä

Hei Varpunen!

Olen todella pahoillani, että kone heitti sinut ulos. Itse inhoan sitä enemmän kuin mitään: näet ensiksi suuren vaivan kirjoittaessasi ja sitten kaikki häipyy kuin tuhka tuuleen.

Täällä minulla sellaista ongelmaa ei ole vielä ollut. Pidemmät tekstit olen kirjoittanut tekstinkäsittelyohjelmalla - ja vaikka olisinkin suoraan jotain pidempiä juttuja kirjoittanut, olen välillä painanut Esikatselu-painikkeesta. Olen huomannut, että on mahdollista selata esikatselunäkymiä taaksepäin ja palauttaa sieltä tarvittaessa kirjoitukset. Löytyisiköhän sinunkin?

Nyt kuitenkin kun sinulle kävi köpelösti, kävin tarkastelemassa vielä kertaalleen noita asetuksia. Siellä luki istunnon pituus: 3600, joka oli sekunteina.

Otin taskulaskimen käteeni ja jaoin luvun 60:lla, saaden istunnon pituudeksi 60 minuuttia, joka on toki aivan liian vähän. (Tosin en tiedä, tarkoittaako se uloskirjautumisaikaa silloin kun ei tee palstalla enää mitään, mutta olkoon niin tai näin.)

Ei auttanut muu kuin ottaa taskulaskin uudestaan käteen. Olisiko kolme tuntia mitään? No se on 10800 sekuntia. Vaan mitä sitä suotta kursailemaankaan, laitetaan kuusi tuntia, joka on 21600 sekuntia. Vaikka kirjoittaisi novellia eipähän katkea kesken.

o o o

Mitä Pawsonin ajatuksiin tulee, minä en unohda niitä ensi syksynäkään. Mielestäni ne ovat kiusallisia, koska ovat niin tosia. Monet asiat, joista Pawson ennustaa, ovat jo nyt todellisuutta.

Viime yönä käänsin Pawsonia puoli kolmeen aamuyöllä. Reilu kolmannes on toisesta raidasta nyt käännetty.
Takaisin alkuun
Näytä käyttäjän tiedot Lähetä yksityinen viesti Lähetä sähköposti
varpunen



Liittynyt: 28 Tou 2007
Viestejä: 6

Linkki viestiinViesti 634  Pe 01 Kes 2007, 21:43 (GMT+3)  Aihe: Ei niin suuri haitta Vastaa lainaamalla viestiä

Hei vaan!
Se kirjoitus ei ollut niin pitkä, ettei siitä ollut suuri haitta vaikka se hävisi. Olin jo jonkun aikaa kirjoitellut (ehkä 10 minuuttia), kun puhelin soi ja se kirjoitus jäi siihen sitten odottelemaan. Sen puhelun kesto oli varmaan melkein 60 minuuttia, sehän sitä kirjoitusaikaa vei. En ole vielä novellia kirjoittanut enkä kirjaakaan. Mutta eihän sitä tiedä. Ei tiedä, vaikka tälle palstalle tulisi vielä sellaisiakin, jotka tarvitsevat pitkän kirjoitusajan.

Ei tarvitse olla pahoillaan, ole vapaa siitä.

Sellaisia ajatuksia tuli siinä kirjoituksessa mieleen, että totuudellisuus on tärkeä asia jokaisen elämässä. Rehellinen Jumalan edessä ja rehellinen itselle, omille ajatuksilleen ja sydämelleen.

Kun kirjoitin niistä possuista, niin olin kirjoittanut ensin "Isällä ja äidillä on monta sikaa ja niissä kaikissa paljon likaa." Tarkistin asian ja vihkossani luki, että vähän likaa. Niin sitten sen korjasin, että "vähän likaa". Olisikohan niin, että sittenkin osuvampi vaihtoehto on "paljon likaa". Ainakin omakohtaisesti koen, että näin minulla on.

Monien saarnamiesten puheet ja tekstit jäävät elämään kauaksi aikaa. Toivottavasti näin käy niille Pawsoninkin teksteille, mutta että tämä kohu, mikä on niistä tullut, häipyisi kesä- ja syystuulien myötä pois.
Takaisin alkuun
Näytä käyttäjän tiedot Lähetä yksityinen viesti
Admin
ylläpitäjä


Liittynyt: 31 Tam 2007
Viestejä: 10836

Linkki viestiinViesti 635  La 02 Kes 2007, 14:19 (GMT+3)  Aihe: Vastaa lainaamalla viestiä

Viime yönä ei meinannut kääntämisestä tulla mitään, olin poissa tolaltani kirjoituksista Nokia Mission mielipidesivulla, jossa itsekin olen kirjoitellut. Minkälaisista kirjoituksista on kyse, se selviää ketjusta David Pawson Pirkkahallissa 17.5. ja etenkin ketjun loppupäästä.

o o o

Katselin tässä välillä poikani kokeeksi asentamaa phpBB:n kolmosversiota. Kaikkia uusia juttuja näyttää olevan, muttei siitä näköjään ainakaan toistaiseksi saa tämmöistä pakettia kuin tämä. Viimeiset viestit haluan näkyviin niin kuin tässä, eikä ne uudessa versiossa taida ollakaan noin vain valmiina. Menipähän ainakin puoli tuntia uuden systeemin tarkasteluun, vaikka vanhakin toimii ja on usein parempi konsti kuin pussillinen uusia.

o o o

Hohhoijaa. Viime yönä meni sitten lopulta puoli viiteen kääntämisessä. En meinannut kertomastani syystä masentuneena ja lyötynä päästä ollenkaan vauhtiin ja aloitus takkuili ja venyi, kunnes olisi pitänyt mennä jo nukkumaan. Vasta silloin aloitin - luultavasti omaan aika periksiantamattoman luonteen.

Tehokkain työaikani oli viime yönä noin kolmesta puoli viiteen. Sinä aikana sain käännettyä niin paljon, että olen jo toisen raidan puolivälissä.

Aikamoista hullunhommaahan tämä on. Tämän kahden viikon aikana, jona olen kääntänyt, olen nukkunut todella vähän. Aamuisin on herätyskello soinut niin kuin tänäänkin ja unet jääneet vain lyhyiksi pätkiksi.

Ei kukaan tämmöistä rahasta tee, ja jos tekisikin, aikamoinen lasku tulisi. En uskalla edes laskea, kuinka monta tuntia kääntämiseen olen käyttänyt jo ja kuinka monta tuntia tulee vielä menemään.

Mutta idealistit ovat tämmöisiä. He voivat tehdä, mitä haluavat ja tahtovat.

o o o

Taidan vain olla aika väsynyt nyt, enkä jaksa enempää tällä kertaa kirjoittaa.

Tänään illalla tulee muuten TV2:sta klo 18.15 Vaunu-ohjelma, jossa Markku Koivistokin esiintyy. Ylen etusivulla on kuva, jossa Koivistolla on taas prillit päälaella - kuinkas muuten.

Uteliaisuuttani saatan ohjelman katsoa, vaikka täytyykin sanoa, että Koiviston taannoisen päätöksen jälkeen olla levittämättä Pawsonin äänitteitä koen häntä kohtaan samanlaisia inhotuksen tunteita kuin katsoessani Vanhasta, joka sepitti sujuvasti todellisuudenvastaisia tarinoita.

Luultavasti minulla onkin alkamassa hyvin uskontokriittinen kausi, ja täällä on mahdollista kirjoittaa siitäkin.
Takaisin alkuun
Näytä käyttäjän tiedot Lähetä yksityinen viesti Lähetä sähköposti
Admin
ylläpitäjä


Liittynyt: 31 Tam 2007
Viestejä: 10836

Linkki viestiinViesti 637  La 02 Kes 2007, 18:56 (GMT+3)  Aihe: Vastaa lainaamalla viestiä

Katsoin sen Vaunu-ohjelman ja olihan siinä paljon asiaa, vaikka koketeeraamisesta en edelleenkään pidä.
Takaisin alkuun
Näytä käyttäjän tiedot Lähetä yksityinen viesti Lähetä sähköposti
Admin
ylläpitäjä


Liittynyt: 31 Tam 2007
Viestejä: 10836

Linkki viestiinViesti 639  Su 03 Kes 2007, 12:43 (GMT+3)  Aihe: Jumalan puheesta Vastaa lainaamalla viestiä

Hyvää Pyhän Kolminaisuuden päivää! Tänään vietämme sellaista ja aiheeni sopii siihen hyvin. Vietämmekö semmoista, mikä on olemassa, vai onko kaikki vain huuhaata ja voiko Jumala ylipäätään puhua? Ja jos Jumala puhuu, tarvitseeko sitä ottaa tosissaan vai onko se vain harmitonta jorinaa, jonka voi korvata aina uudella jorinalla, jos sanoma ei miellytä.

En ole voinut välttyä ajatukselta, että viimeinen vaihtoehto on ollut voimissaan Pawsonin suun mykistämisessä. Pawson itse luentojensa alussa puhui seuraavaa. Ensimmäisessä luennossa: "Minulla on hyvin tärkeä ja vakava sanoma teille tänään." Toisessa luennossa: "No niin, siitä on vain muutama päivä, kun tiesin, että Herra halusi minun olevan täällä ja hän on kaatanut sanoja sieluuni. Kuten tiedätte tästä iltapäivästä, uskon, että Pyhä Henki puhuu hyvin selvästi meille tänä päivänä. Ja hän sanoo, että on aika saattaa loppuun Lutherin uskonpuhdistus. Kirkko, joka elää 1500-luvulla, tulee kuolemaan 2000-luvulla. Luther antoi suuren panoksen kirkolle, mutta meidän pitää mennä pidemmälle kuin hän meni."

Istuin salissa kuulijana Pawsonin sanoessa tuon ja kertoessa paljon muutakin ja otin kaiken hyvin vakavasti. Miksi? Tiesin kokemuksesta, että Jumala saattoi todellakin puhua ja hänen sanansa myös toteutua. En pitänyt Jumalan puhetta minään harmittomana jorinana, jonka voisi korvata aina uudella jorinalla.

Suhtauduin asiaan noin siksi, että minua oli koulutettu.

Palaan helmikuun alkuun vuonna 2004. Kysyin Jumalalta, oliko vielä jotain, mitä minun pitäisi tietää. Tavakseni oli tullut kysellä ja keskustella Jumalan kanssa, hän oli ennenkin minulle puhunut. Mutta vastaus tällä kertaa oli kauhea: "Kohta tapahtuu jotain. Mikään ei ole ikuista." Koin tuon liittyvän vanhempiini ja samassa tuskanhiki nousi ihoni pintaan. Pelkäsin etenkin äitiä, ja lopulta torjuin koko ajatuksen oman mielikuvitukseni tuotteena. Mutta ei kulunut kuin muutama päivä tuosta, kun suru-uutinen isän katolta tippumisesta tuli.

Sain siis Jumalalta sanoman, jonka liian tuskallisena jätin huomioonottamatta. Joku voi nyt sanoa, että keksin storyn omasta päästäni. Vakuutan edellä kertomani olevan kuitenkin totta. Tähänkin joku voi sanoa, että kaikki oli vain oman yliminäni tuotosta, että "minä" tiesin. Mutta ottakaa huomioon, että kohdistin kysymykseni nimenomaan Jumalalle ja puhuttelin juuri häntä tiedustellessani, oliko vielä jotain, mitä minun olisi syytä tietää.

Koska minulla on tuonkaltaista kokemusta, suhtaudun hyvin vakavasti siihen, jos joku vilpittömästi kertoo Jumalan puhuneen. Oma kokemukseni oli kuin tuhannen voltin sähköisku, jonka sain näpeilleni, tai kuin salamanisku, joka on opettanut kunnioittamaan sitä, mitä Jumala puhuu.

Ihmettelenkin tämän tähden todella, kenellä on kanttia astua sellaisen julistuksen päältä. Sillä jos siinä julistuksessa on jotain Jumalalta, astujathan astuvat silloin itsensä Jumalan päälle.
Takaisin alkuun
Näytä käyttäjän tiedot Lähetä yksityinen viesti Lähetä sähköposti
Admin
ylläpitäjä


Liittynyt: 31 Tam 2007
Viestejä: 10836

Linkki viestiinViesti 647  Pe 08 Kes 2007, 0:56 (GMT+3)  Aihe: Torstaina 7.6. kirjoitettua, paitsi pari viimeistä virkettä Vastaa lainaamalla viestiä

Angeli kirjoitti:
Mutta idealistit ovat tämmöisiä. He voivat tehdä, mitä haluavat ja tahtovat.


Olisikohan syytä kirjoittaa tännekin jo, kun en muutakaan nyt jaksa. Pyykinpesukone se kuitenkin jaksaa huhkia, laitoin juuri päälle. Itselläni on uupunut olo aloitettuani uimaharrastuksen 17 vuoden tauon jälkeen ja uituani taas tänään kroolia, sammakkoa ja selkää. Yhteensä olen nyt uinut seitsemän tuntia, tunnin kerralla, joka aika ehkä vähän turhan yläkanttiin. Löysäilen kuitenkin välillä ja säännöstelen rasitusta. Silti tunnissa ehtii uida paljon, kilometrin ja oletettavasti pidemmänkin matkan. Joskus olen yrittänyt laskea, mutta laskut menevät sekaisin jo alkumatkasta. Matkamittareitakin toki on, mutta ovat näköjään aika kalliita, huomasin tänään Stockmannilla ostaessani uutta uimalakkia.

Tällä hetkellä olen siis aika väsynyt enkä jaksa juuri nyt mitään fyysistä. Ommellakin pitäisi, mutta taidan aloittaa vasta huomenna. Istua tässä koneeni äärellä onneksi jaksan.

Voi olla, että väsymykseni joukossa on myös henkistä väsymystä.

o o o

Aloitin kirjoitukseni aiemmilla sanoillani: "Mutta idealistit ovat tämmöisiä. He voivat tehdä, mitä haluavat ja tahtovat."

Saa tuosta idealismista kärsiäkin. Eilen nimittäin Pawson lähetti toisen henkilön välityksellä tiedon, ettei hän halua minun tekevän tätä, käännöstyötä siis.

Hän oli päättänyt noin näkemättä vilaustakaan käännöksistäni enkä tiedä lainkaan millä perusteella. Onko keskusteluja käyty esimerkiksi Nokia Mission kanssa, joka äänitallenteetkin hyllytti Koiviston päätöksellä.

Ihmetellä saattaa vain, että toinen tulee Suomeen luennoimaan 7500 ihmisille, jonka jälkeen kaikki kuin yhteisymmärryksessä vaietaan. Ettei takana vain olisi taktiikkaa vaieta puoleksi vuodeksi, eli ajaksi jona Koivisto on pidätetty virastaan, ja Pawsonkin olisi tukena.

Vai eikö Pawson vain halua ajatuksiaan nettiin; hän lienee tietääkseni sukupolvea, jolle netti on tuntematon.

Joka tapauksessa hänen päätöksensä oli minulle järkytys. Koko eilinen päivä oli kauhea.

- Vaan mitä tein eilen illalla ja viime yönä? Jatkoin tietenkin Pawsonin ajatusten kääntämistä, vaikka tunsinkin inhonväristyksiä. Teen niin itseni vuoksi, teen aloittamani jutut loppuun, vaikka tekisin sitten turhan takia niin kuin nyt näyttää käyneen.

o o o

Televisiossa näin tänään amerikkalaisen laulajan ja näyttelijän Janet Jacksonin, joka joutui lihottamaan itseään 30 kiloa yhtä roolia varten. Vaan mitä kävikään? Hän ei päässyt kyseistä roolia edes näyttelemään - jostain syystä, en tiedä kun en katsonut Oprahista kuin pienen pätkän.

Minä en ole lihottanut itseäni 30 kiloa, mutta aika paljon olen nähnyt vaivaa. Opettaa kyllä jälleen kerran paljon, meistä ihmisistä yhtä hyvin kuin myös projekteista. Olen aivan viime aikoina huomannut myös turhien hommien olevan hyödyllisiä - ne ovat nimeltään harjoitusta, jotka opettavat paljon. Samalla tavoin koulussakin opitaan, mutta elämänkoulussa läpi elämän.
Takaisin alkuun
Näytä käyttäjän tiedot Lähetä yksityinen viesti Lähetä sähköposti
varpunen



Liittynyt: 28 Tou 2007
Viestejä: 6

Linkki viestiinViesti 650  Pe 08 Kes 2007, 12:01 (GMT+3)  Aihe: Pawsonin käännös Vastaa lainaamalla viestiä

Tsemppiä!

Olen vähän ihmeissäni tästä käänteestä ja vähän pettynyt. Onko Pawsonilla ollut tällainen linja aina vai satunnaisesti. Voi tietysti olla sekin, että jos hän on ollut nimenomaan Nokia Mission kutsusta ollut puhumassa, niin Nokia Missiolla on jonkinlainen oikeus niihin puheisiin. Ja koska hän ei sitä suomenkielistä versiota pysty tarkastamaan, hän ei sitten tiedä, mitä siinä on ja onko sitä hänen mielestään tulkittu väärin ja että hän joutuisi siitä vastaamaan. Vaikea sanoa. Nämä asiat menevät sinne laintulkintojen puolelle.

Nokia Mission nettipalstalla on kyllä ollut joitain pienimuotoisia referaatteja Pawsonin puheesta. Olen niitä kopioinut. Kyllä niistäkin ihan hyvän kokonaiskuvan on saanut. Kyllähän sitä itsekin jotain muistaa, koska oli paikanpäällä kuuntelemassa. Syvällisempää sanomaa haluaa kuunnella toiseenkin kertaan, jotta puhetta voi sitten mietiskellä ja sen muistaakin paremmin. Mutta eihän edes se Pawsoninkaan puhe ole kuitenkaan niin tärkeä, että se ylittäisi Raamatun sanoman.

Saa nähdä, milloin tulee Huuto netin palstalle myytävänä osastolle myyntiin Pawsonin cd:eitä.

Nyt kannattaa varmaan hetkeksi unohtaa Pawsonin puheet ja ihastella ja nauttia kauniistä luonnosta.
Takaisin alkuun
Näytä käyttäjän tiedot Lähetä yksityinen viesti
Admin
ylläpitäjä


Liittynyt: 31 Tam 2007
Viestejä: 10836

Linkki viestiinViesti 651  Pe 08 Kes 2007, 13:22 (GMT+3)  Aihe: Vastaa lainaamalla viestiä

Jahka tässä nyt kypsytellään.

Viime yönä puoli kahden aikaan vaihtoehtoinani oli joko mennä nukkumaan, olinhan jo tosi väsynyt, tai alkaa väsymyksestä huolimatta kääntää Pawsonin ajatuksia niin kuin aiemmin olen tehnyt. Tällä kertaa valitsin kuitenkin nukkumisen ja sainkin levättyä tosi hyvin.

Olo on nyt hyvä ja hommia piisaa. Joitakin rästihommia on tehtävä ja jossain vaiheessa jatkan taas sitä kääntämistyötä. Olen päässyt mielenkiintoisen lapsikasteasian ohi ja tulossa juuri Lutheriin natsien innoittajana.

Toki minulla lain suomat referointioikeudet edelleen on, joita tietenkin voin käyttää. Voin myös omin sanoin kuvata esitelmiä ja niiden sisältöä, mikäli haluan.

Ongelma tällä hetkellä on vain tuo halu ja tahto. Tympii tällä hetkellä liikaa, mutta katsotaan joskus myöhemmin.

Syksyllä tosin jatkan oman kirjani kirjoittamista. Nyt keväällä sen jatkamiseen ei ollut enää aikaa kesän menoineen ja touhuineen tullessa niin nopeasti. Ensiksi täytyy sitä paitsi lukea jo kirjoittamani noin satasivuinen nivaska, päästä junan kyytiin jälleen ja kirjoittaa tarina loppuun.

Jatkossa aionkin keskittyä vain näihin omiin hommiin. Tuollaisesta hyväntekeväisyydestä saa vain näpeilleen. Ryhdistäydynkin siis; ilmoitin jo Pawsonin agentille, että mikäli jatkossa haluavat käyttää käännöksiäni, ne maksavat tuhat euroa kappale.

Minullahan ne Pawsonin cd:t on olemassa. Ajattelin alun perin, mikäli tämä käännöshomma olisi edennyt, että baptistiyhdyskunnan johtaja olisi voinut verrata alkuperäisiä äänitteitä käännöksiini. Lähetin hänelle sähköpostitse ensimmäisen käännökseni jo, mutta hälläväliä-asenteelta tuntuu sielläkin.

Eipä kiinnosta siis sekään vaihtoehto. Luulenkin, että lähetän Pawsonin cd:t sinne, mistä ne ovat lähtöisinkin, eli Englantiin. Jos ei herra Pawson muista, mistä Suomessa esitelmöi, cd:t palauttavat varmasti mieleen.
Takaisin alkuun
Näytä käyttäjän tiedot Lähetä yksityinen viesti Lähetä sähköposti
Admin
ylläpitäjä


Liittynyt: 31 Tam 2007
Viestejä: 10836

Linkki viestiinViesti 658  La 09 Kes 2007, 6:21 (GMT+3)  Aihe: Syväsukellus Vastaa lainaamalla viestiä

Väsytti yhden maissa yöllä kamalasti ja oli pakotettava itsensä nukkumisen sijasta pysymään hereillä ja kääntämään. Jos ei selkänahasta tätäkin juttua otettaisi, se jäisi kokonaan tekemättä, ainakin nyt vastoinkäymisten koitettua.

Sisimmässäni kuitenkin tunnen - ja tiedän - että tällä jutulla on vähän korkeammankin tahon tilaus. Esimerkiksi nyt yöllä väsyneenä tulin neuvotuksi, kuinka pienetkin askareet kannattaa järjestää, että jaksaisin. Jos tiedätte ja tunnette elävän Jumalan, ymmärrätte, mitä tarkoitan.

Ajattelin liittää tähän pienen pätkän tänä yönä kääntämääni tekstiä. Se ei ole vielä loppuun asti muokattua, mutta ymmärrettävää silti, enkä kaikkea meinaakaan muokata. Oikolukuohjelma esimerkiksi kertoo, ettei huolitellussa kielessä aloiteta virkettä ja- tai mutta-sanalla, mutta olen jättänyt ne autenttisuuden vuoksi Pawsonin puhuttua niin ja samasta syystä kääntänyt idioottimaisen suoraan ja töksähtäen muutkin kohdat.

Koska en ainakaan toistaiseksi ole saanut esitelmien julkaisuoikeutta sellaisenaan, tulen rajaamaan optioni vain tärkeimpiin kohtiin.

Jos tärkeimmät kohdat pitäisi mainita, lapsikasteasia se on ja Lutherin liittyminen juutalaisvainoihin. Varsinkin tuo jälkimmäinen on järkyttävää ajateltavaa, mutta historialliset tosiseikat nivoutuvat vääjäämättömästi yhteen.

Tässä jokin aika sitten ajattelin jopa, ettei Luther eronnut millään tavalla terroristeista kehottaessaan hajottamaan toisten omaisuutta, polttamaan synagogat, rikkomaan talot, vaientamaan kohteet teloituksen hinnalla jne.

Luterilaiset ovat sokeita, kun eivät huomaa tätä ja paapovat Lutheria osoitellen vain natseja. Luther totisesti oli ensimmäinen natsi. Ilman Lutherin julkaisemaa kirjaa "Juutalaisista ja heidän valheistaan" juutalaisvainot olisivat saattaneet jäädä kokonaan syntymättä.

Kiusallisesti luterilaiset vaikenevat näistä kauheuksista. Saksalaiset ovat kyllä tunnustaneet jo syyllisyytensä holokaustiin, mutta milloin kauttaaltaan luterilaisessa maailmassa tehdään sama ja ymmärretään oikein konkreettisesti Lutherin kirjoitusten ja holokaustin välinen yhteys.

Pawsonin puheesta voi päätellä paljon:

Lainaus:
No kun Luther oli vanhurskautunut uskosta, hän löysi odottamattomasti huolen juutalaisista ihmisistä sydämessään ja hän julisti evankeliumia juutalaisille. Mutta pelkään, ettei hän tajunnut jotain, että Jumala oli kovettanut juutalaisten sydämet, kovettuman, jonka hän eräänä päivänä poistaa, mutta se on vielä siellä ja juutalaiset ovat kovimpia ihmisiä voitettavaksi Kristukselle. Voit tehdä ainoastaan sen tekemällä heidät mustasukkaisiksi - ei kademielisiksi yleensä, vaan mustasukkaisiksi siitä, mikä todella kuuluu heille. Rakastan puhua heille heidän Messiaastaan, joka armosta on tullut minun omakseni. Ja Luther oli hyvin pettynyt juutalaiseen vastineeseen. Hän ajatteli: "Olen poistanut kristinuskosta katolisen kirkon epäjumalanpalvonnan ja turmeltuneisuuden, varmastikin juutalaiset tunnistavat nyt totuuden." Mutta he eivät tehneet niin, ja hänen pettymyksensä kääntyi turhautumiseksi. Ja hänen turhautumisensa kääntyi vihaksi. Ja ensimmäiseksi hän kirjoitti kirjan "Juutalaisia ja heidän valheitaan vastaan" (Against the Jews and their lies). Ja viimeinen saarna, jonka Luther saarnasi ennen kuolemaansa, sisältää seitsemän vetoomusta Saksalle. Ja tässä ne ovat. Et ehkä usko tätä, mutta totta se on. Hän sanoi: "Ensiksi meidän täytyy polttaa heidän synagogat. Toiseksi meidän täytyy hajottaa heidän talonsa. Kolmanneksi meidän täytyy takavarikoida heidän rukouskirjansa. Neljänneksi heidän rabbinsa pitää määrätä olemaan vaiti tai teloitettava. Meidän täytyy ottaa pois heidän passinsa, jotta he eivät voi paeta meiltä. Heitä on kiellettävä lainaamasta rahaa" (joka oli yksi harvoista asioista, joita heidän sallittiin tehdä). "Ja ennen kaikkea", hän sanoi, "meidän täytyy laittaa heidät kovaan työhön, he ovat laiskoja ihmisiä. Me haluamme päästä eroon heistä." Kiitos Jumalalle, että hän kuoli muutamaa päivää myöhemmin, koska tuo kylvi antisemitismin Saksaan, joka tuli huippuunsa minun elinaikanani. Oletteko kuulleet Kristallnacht'ista (kristalliyöstä), särkyneen lasin yöstä, vuonna 1938 kun juutalaiset kaupat hajotettiin ja synagogat poltettiin? Natsit tarkoituksellisesti valitsivat Lutherin syntymäpäivän tehdäkseen tuon. Ja Hitler uskoi, että hän oli tekemässä Herran tahdon Martin Lutherin mukaisesti. Minä olen tutkinut kaasukammiota Auswitchissä, missä voit nähdä kynsien jälkiä betoniseinissä kun ihmiset yrittivät murtautua ulos kaasukammiosta. Ja heti kun he olivat kuolleet, heidän hiuksensa leikattiin pois tyynyjen valmistamista varten, kultaiset paikat nyhdettiin heidän hampaistaan, rasva leikattiin pois saippuan tekemistä varten ja jäännökset muutettiin tuhkaksi ja myytiin pois lannoitteeksi. Ja tämä tehtiin kristillisessä maassa. Meidän täytyy saattaa loppuun Lutherin uskonpuhdistus hyvin erilaisella tavalla.


Viimeinen muokkaaja, Admin pvm Ti 12 Kes 2007, 16:43, muokattu 1 kertaa
Takaisin alkuun
Näytä käyttäjän tiedot Lähetä yksityinen viesti Lähetä sähköposti
Admin
ylläpitäjä


Liittynyt: 31 Tam 2007
Viestejä: 10836

Linkki viestiinViesti 660  La 09 Kes 2007, 23:44 (GMT+3)  Aihe: Vastaa lainaamalla viestiä

Tästä ketjusta tulee - ja onkin sitä paitsi jo - järkyttävää sillisalaattia.

Kaiken maailman asiat tässä hautomossa villitsee.

Siitä ei sovi kylläkään syyttää juuri mitään tai ketään, tällaistahan tämä elämä on:

Ensiksi ajattelet syvyyksiä syviä ja seuraavassa hetkessä jo mietit, mitä seuraavaksi söisit tai missä rakkosi tyhjentäisit.

o o o

Luulen, että suurin ongelmani keskustelupalstoilla onkin ollut huono mielistelytaitoni. Olen puhunut aina siitä, mitä mielessäni on kulloinkin ollut.

"Small talk" ei täällä ole hallussa, täällä vedetään mutkat suoriksi.

Vaan lienee kai tämäkin joku sukuvika, joten minkäs teet: pahoittelet ehkä ja sitten sitä taas jatketaan.

o o o

Taidankin mennä ompelemaan välillä, uimapukua. Hain tänään kaupasta kuminauhana toimivaa silikonia ja noita saumoja pitäisi nyt sitten ommella.

Myöhemmin yöllä on sitten vielä tuo käännöshomma kesken, jota on jatkettava loppuun saakka.

- Naapurissa itkee muslimien lapsi tähän aikaa yöstä.
Takaisin alkuun
Näytä käyttäjän tiedot Lähetä yksityinen viesti Lähetä sähköposti
Admin
ylläpitäjä


Liittynyt: 31 Tam 2007
Viestejä: 10836

Linkki viestiinViesti 661  Su 10 Kes 2007, 1:22 (GMT+3)  Aihe: Työ tekijäänsä kiittää Vastaa lainaamalla viestiä

Aina uutta hommaa aloittaessaan sitä miettii, meneeköhän syteen tai saveen, onnistuuko vai epäonnistuu.

Ompelin uimapuvusta viisi saumaa ja jätin siihen sitten hautumaan. Kerralla en yleensä koskaan mitään loppuun tee, tykkään tehdä pätkissä vaiheittain, koska se on mukavampaa kuin niska limassa painaminen.

Uimapukuja olen viime vuosina ommellut kymmenisen kappaletta ja sitten on vielä noita bikineitä ja yläosia tullut niitäkin ommeltua. Idea siihen tuli äidiltä, joka entisenä ompelijana on ommellut niitäkin ja uskalsin sitten minäkin kokeilla.

Ompelukone onkin aika näppärä vekotin: eilen korjasin sillä jopa tietokonesalkkua, jota ei ollut koskaan käytetty ja jonka konetta paikallaan pitävä tarranauha on nykyisille laajakuvakannettaville liian lyhyt; ompelin siis tarranauhaan pidennyksen ja avot, kirjakerhosta saamani laukku olisi tarvittaessa käyttökelpoinen.

o o o

Kun itse kaikkea korjaa ja "entraa" niin kuin äidillä on ollut tapana sanoa, saa aina sellaista kuin haluaa, jos sattuu onnistumaan. Ja ainahan voi epäonnistuessa korjata taas ja uudistaa...

Käytännön luovuus on yhtä ihanaa kuin joku muukin luovuus, kirjoittaminen tai piirtäminen tai muu.

Tulos käytännön luovuudesta on jokin käyttöesine tai tavara tarpeeseen.

Käsitöiden tekeminen myös hoitaa sielua ja on erittäin terapeuttista.

On ihanaa kun on sormet, joilla voi tehdä. Noin viikko sitten soitin etusormeni leikanneelle lääkärille ja kiitin hyvin onnistuneesta leikkauksesta. Arpea ei näy enää juuri ollenkaan ja loputkin turvotuksesta on aikaa sitten häipynyt.
Takaisin alkuun
Näytä käyttäjän tiedot Lähetä yksityinen viesti Lähetä sähköposti
Admin
ylläpitäjä


Liittynyt: 31 Tam 2007
Viestejä: 10836

Linkki viestiinViesti 662  Su 10 Kes 2007, 6:24 (GMT+3)  Aihe: Kääntämisestä Vastaa lainaamalla viestiä

Toinen yö jo peräkkäin, kun valvoin kääntämisen kimpussa aamuun. Niin se aika vain kului, kun yritin saada kääntämisen loppuun, ja aamuun saakka meni.

No ei terveyteni tämän enempää valvomista kestäkään, mutta sain kuin sainkin toisenkin luennon jo kokonaan käännettyä.

Välillä täytyy mennä nyt nukkumaan, mutta onneksi on viikonloppu ja olen nyt yksin, joten kyllä sitä passaa tässä nukkuakin.

Sitten myöhemmin on edessä vielä tämänkin luennon stilisoiminen, johon ensimmäisen kohdalla meni reippaasti kolmisen tuntia.

- Ei vain sisu anna periksi tällaisen työn tehtyäni eikä tässä vielä viimeistä sanaa ole sanottu. Ajan kypsyessä kaikki voi vielä onnistuakin latoessani kaikki dokumentit pöytään.
Takaisin alkuun
Näytä käyttäjän tiedot Lähetä yksityinen viesti Lähetä sähköposti
Admin
ylläpitäjä


Liittynyt: 31 Tam 2007
Viestejä: 10836

Linkki viestiinViesti 674  To 21 Kes 2007, 15:01 (GMT+3)  Aihe: Vastaa lainaamalla viestiä

Chattipalstan puolella kirjoitin 12.6. tiistaina: "On hyvin luultavaa, että kohtapuoliin pidän itsekin kirjoittamisesta vähän lomaa, vaikka poikkeankin palstalla aina välillä."

Noin olen tehnyt ja teen jatkossakin, vaikka loma kirjoittamisesta onkin hyvin suhteellista. Milloin en kirjoittele tietokoneella, käsin aamu- tai päivänsivuja kuitenkin kirjoittelen. A4-mappi ja tussi kulkevat tätä nykyä kaikkialle mukanani, sillä en tahdo joutua kirjoittamisessani ruosteeseen tai kesannolle, josta palaaminen sanojen tuottamiseen on tuskaisaa. Toisinaan toki kirjoittaminen jää aamusivujen osaltakin, kuten esimerkiksi eilen, mutta se ei tunnu lainkaan hyvältä. - Lisäksi oman koneen äärellä kirjoittaminen on kaikkein nautinnollisinta, kun on kaikki säädöt paikallaan, oikealle korkeudelle säädetty tuoli, sopiva pöytä ja jalkatukikin kohdallaan. Pienikin heitto noissa haittaa virettä, jota on sitten vain siedettävä. Jos oikein saisinkin päättää ja ajattelisin vain itseäni, kököttäisin kaiket ajat vain oman koneeni äärellä, en matkustelisi minnekään ja hoitaisin vain välttämättömät kauppa- ynnä muut asiat. Nytkin keikun tätä kirjoittaessani epämukavassa asennossa, murr (murinaa), mutta näitäkin virityksiä lienee mahdollista vielä säätää tai irrottaa koko helahoito johdoista ja yrittää kirjoittaa tämän kannettavan masiinan kanssa jossain muualla.

- No niin, sainhan toisenlaisen virityksen: nostin kannettavan tietokoneen näppäintasolle, mutta istun itse nyt alempana, jolloin käteni ovat liian korkealla. Kirjoitusasento, jossa hartiat laskeutuvat mahdollisimman alas rentoina, on paras, sillä se tuottaa kaikkein vähiten niskajännitystä. Ei ollut tämäkään keksintö siis hyvä; ehkä näppäintaso pitää kokonaan irrottaa pois, että tuolin kanssa pääsee korkeammalle... Voi tätä elämänkevättä!

o o o

Olimme tässä välissä pienellä matkalla, mutta en kerro siitä tässä sen enempää, vaan touhuista ennen matkaa. Minulla meni viimeinen lähtövalmistelupäiväkin Pawsonin kanssa. En jaksanutkaan enää valvoa öitä käännöksen kimpussa, vaan tarkistin toisen käännöksen 12.6. kesken lähtötohinoiden, jotka siirtyivätkin sitten myöhään iltaan. Yksi hullu se vaan tarkistelee monta tuntia jotakin käännöstä, jota on alkanut huvikseen niska limassa kääntää. No sainpahan valmiiksi, mutta anti olla viimeinen kerta.

- Mitä sitten viimeisiin tapahtumiin tulee, kyllä olen ihmetellyt. Tampereen tuomiokapitulin ja Koiviston välinen juttu vaikuttaa yhä kiinalaisemmalta. Lähes loppuun saakka olin Koiviston puolella, sitten aloin sympatiseerata jopa piispa Pihkalaa, sitten koko helahoito luterilaisine tuomiokapituleineen, Nokia Missioineen ja jopa Pawson baptismeineen alkoi ällöttää minua. Kun politiikka ängetään uskontoon, syntyy todella ikävää jälkeä - ja mitäpä muuta kaikki nuo uskonlahkot ovat kuin politiikkaa uskonnon nimissä!

Nuorena lukioikäisenä kirkkohistorian opetuksen takia aloin inhota koko uskontoa, eikä ihmekään. Oli anekauppaa, ristiretkiä, inkvisitiota. Paavi päätti sitä, paavi päätti tätä.

Kristinuskon ydin lenti siinä yli ja meni pesuveden mukana, mutta enää en samaa virhettä tee. En tarvitse sen paremmin luterilaisen kirkon opinkappaleita, Nokia Missiota kuin Pawsoniakaan kertomaan, mitä ajatella tai uskoa. Oma uskontoni on paljon käytännönläheisempää, esimerkiksi sitä, kun lentokoneessa ristii kätensä ja rukoilee ainakin nousun ja lähdön aikana ja tajuaa siinä välissäkin olevansa Luojan kämmenellä.
Takaisin alkuun
Näytä käyttäjän tiedot Lähetä yksityinen viesti Lähetä sähköposti
Admin
ylläpitäjä


Liittynyt: 31 Tam 2007
Viestejä: 10836

Linkki viestiinViesti 696  Ke 27 Kes 2007, 22:05 (GMT+3)  Aihe: Vastaa lainaamalla viestiä

Viime yönä ajatukseni rullasi niin kevyesti, mutta sitten pakotin itseni nukkumaan.

Nyt kaikki tuntuu tahmealta, on vaikeaa yrittää tavoittaa viimeöisestä ajatuslangasta kiinni.

Mitä ihmettä viime yönä oikein ajattelin?

- Ääh, puuh, ääh, tota noin...

o o o

Mutta kappas vain, muisti toden totta näyttää palaavan pikku hiljaa pätkittäin.

Markku Koiviston ja David Pawsonin suhde se alkaa vaikuttaa yhä kiinalaisemmalta, sillä luin viime yönä Nokia Mission etusivulta uutisen, jonka mukaan syyskuisen Break Forth -tilaisuuden yhteydessä järjestetään "suuri kastekeskustelu", jonka yhden osanottajan kerrotaan olevan juuri David Pawson.

Ajatelkaa nyt: Ensiksi Nokia Missio kutsuu Pawsonin esitelmöimään Suomeen, sitten Nokia Missio Markku Koiviston suulla tuomitsee David Pawsonin kasteopetuksen Nokia Mission linjan vastaiseksi ja pannaa heti perään Pawsonin esitelmien myynnin. Eipä kulu aikaakaan, kun Tampereen tuomiokapituli palauttaa Koivistolle tämän pappisoikeudet eikä sen enempää tuomiokapituli kuin Koivistokaan hiisku sanaakaan. Vaan annas olla, kun henkeä on ehditty vetää vasta vähän aikaa, niin johan Nokia Mission sivuilla pauhataan suuresta kastekeskustelusta! Epäilen suuresti, että Pawsonilla on Suomen tapahtumista jo kielimuurinkin takia hyvin rajoittunut käsitys, mutta se ei näköjään tahtia haittaa. - Eikä muuten haittaa minunkaan tahtiani, joka en matkaa Nokia Mission tilaisuuksiin enää missään muodossa enkä varsinkaan kuulemaan Pawsonin juttuja tarpeekseni kaikesta saatuani. Herrat pöliskööt vain mitä sylki suuhun tuo kaikessa rauhassa enkä siitä sanahelinästä käännä enää yhtään ainoatakaan lausetta. Nokia Mission oma tulkki hoitaa senkin homman paremmin lukuisia virheitä tehden, mutta se tuskin haittaa fiilistä ja menoa siinä hurmassa.

o o o

Olen tässä vähän selvitellyt joitain käytännön asioita, mikäli sattuisin eroamaan kirkosta. Tosin miksi sellaisen, joka on pettynyt seurakunnassa vallitseviin epäkohtiin, täytyy erota kirkosta, eikö seurakunnan pikemmin pitäisi korjata epäkohtansa. Vaan milloin nämä jämähtäneet kirkot kehittyvät, eikö niiden opinkappaleet pikemminkin pohjaudu aikojen saatossa kehittyneeseen kirkollisbyrokratiaan kuin kristinuskon pohjana olevaan Jeesuksen sanaan?

Kuinka monta kertaa Jeesuksella oli yllään sellainen kaapu kuin papeilla, joissa juhlatötteröissä he suurta huomiota herättäen saapuvat jopa itsenäisyyspäivän viettoon Linnan juhliin kuin kunnon farisealaiset konsanaan? Kuinka monta kertaa kesken puheensa Jeesus kehotti kuulijoita nousemaan ylös ja laskeutumaan alas istuinsijoiltaan niin kuin kirkoissa nykyään? Kuinka monta kertaa Jeesus kehotti kastamaan vastasyntyneen? Kuinka monta kertaa Jeesus tuomitsi maallikkoehtoolliset? Näitä kysymyksiä on loputtomiin...

Ajateltuaan vähäsen omilla aivoillaan huomaakin, ettei seurakunta ole mikään autuaaksi tekevä asia, että se on pikemminkin erkaantunut jo liiankin kauaksi Jeesuksen opetuksesta, ettei kirkosta eroamisesta oman uskonelämän kannalta ole suurtakaan haittaa.

Moni asia kuitenkin tässä yhteiskunnassa on muuttunut. Seurakunnat on velvoitettu sijoittamaan hautausmailleen esimerkiksi nekin, jotka eivät kirkkoon enää kuulu. Veloitettavat maksutkin ovat tätä nykyä samat niin kirkkoon kuuluvilta kuin siitä eronneilta, poikkeuksena lankeaa vain joku hautauskappelin tai kirkon vuokramaksu.

o o o

Isovanhempani tai ehkä juuri isoäitini oli aikanaan niin viisas isoisäni kuoltua, jota isänisääni en koskaan nähnyt, että hommasi Hietaniemen hautausmaalta yhdeksän uurnan ainaishaudan. Haudassa on vielä seitsemän paikkaa vapaana ja voi olla hyvinkin, että aikanaan sinne minutkin haudataan eikä kriteerinä ole silloin se, kuuluuko kirkkoon vai ei, vaan vain että tuo sukulaisuussuhde on.

Olen ottanut kaikesta tuosta selvää ja olo on nyt aika huoleton, tosin ei ketään muutoinkaan jätetä kuoltuaan maan päälle mätänemään, siitä pitää laki huolen.

Mitä isoäitiini tulee, aikoinaan hänelläkin oli skismaa kirkon kanssa, ei hyväksynyt esimerkiksi naisen papittelua synnytyksen jälkeen vaan ajoi papin tiehensä sanoen, ettei ole lapsen syntymään yhtään sen syntisempi kuin miehensäkään. Vaikuttaa aika huvittavalta nykyaikana, emme voi käsittää, minkälaista elämä aikaisemmin on ollut. Seurakuntaelämässä ja kirkon vaikutuspiirissä naista on kautta aikain alistettu ehkä juuri siksi, että miehet ovat nuo ns. pyhät kirjat väsänneet ja naisilla on ollut vain statistin rooli niellä kaikki miesten naisten päänmenoksi keksimät oikut. Äitini joskus kyynisesti sanoikin miesten keksineen kaiken...

Erotessani nuorena kirkosta isoäitini ei ollutkaan siitä moksiskaan. Antoi vain ymmärtää tienneensä itse kaiken (epäkohdat), mutta ettei vain ollut viitsinyt erota koskaan kirkosta. Että minusta tulisi samanlainen viilipytty, siihen tarvittaisiin todennäköisesti ominaisuuksia joita minussa ei ole, mikäli aika ei sitten minussakin tee joskus tehtäväänsä.
Takaisin alkuun
Näytä käyttäjän tiedot Lähetä yksityinen viesti Lähetä sähköposti
Admin
ylläpitäjä


Liittynyt: 31 Tam 2007
Viestejä: 10836

Linkki viestiinViesti 697  To 28 Kes 2007, 0:08 (GMT+3)  Aihe: Vastaa lainaamalla viestiä

Asiasta toiseen: minulla on Julia Cameronin inspiroimana ns. synkronisiteettivihko, johon olisi ollut tarkoitus kirjata ylös eri asioita ja huomata parhaassa tapauksessa synkronisiteettia noiden asioiden välillä.

Synkronismilla tarkoitetaan merkityksellisiä asioiden välisiä yhteyksiä, esimerkiksi ihmisen kiinnostuttua jostain hän törmää vähän ajan kuluttua juuri tuohon asiaan. Alunperin synkronismi-termin lanseerasi Carl Gustaf Jung, ja siitä löytää lisätietoa hakemalla vaikka Googlen kautta.

o o o

Oman synkronisiteettivihkoni olin kuitenkin unohtanut autuaallisesti, en muistanut sellaista olevankaan. Muistin kuitenkin juuri tuossa vihkosessa olevan tallessa eräät merkitykselliset sanat.

Sanojen takana on eräs kiistelty hahmo, jonka jäljiltä kerrotaan olevan paljon uskonnon uhrejakin. Muun muassa pastori Seppo Juntunen on pariinkin otteeseen kirjoittanut kyseisen henkilön edesottamuksista Kirkko ja kaupunki -lehdessä.

Mutta että ihminen voi sanoa jotain näin merkityksellistä, hänessä täytyy olla jotain hyvääkin. Sanotaanhan niin, ettei ole olemassa niin pahaa ihmistä, ettei hänessä olisi jotain hyvääkin. Olen taipuvainen uskomaan tuohon.

Joka tapauksessa olen päivännyt synkronisiteettivihkooni sunnuntaina 13.7.2003 seuraavat sanat:

Radio Deissä klo 14 jälkeen mies saarnaa:

"Meillä saattaa olla se käsitys, että menestys ja onni on palkkio hyvyydestämme, ja kärsimys ja epäonni rangaistus pahuudestamme..."

"Synnissä on kysymys koko elämänsuunnasta."

Ajatukset ovat Leo Mellerin ja minua puhuttelee erityisesti tuo ensimmäinen lainaus. Ajattelin esimerkiksi Jeesusta, kuinka hyvin tuo sopii häneen. Jeesus ei ollut mikään pumpulissa pyöritetty menestysteologi, vaan kasvoi kurjuudessa ja köyhyydessä ja kuoli pilkattuna ja häväistynä vailla maallista mammonaa. Suurin osa ihmisistä kokee kauniimman kuoleman kuin Jeesus ja siitä huolimatta Jeesus oli opetuksineen vertaansa vailla. Menestys ja onni eivät ole siis mikään palkkio hyvyydestämme eikä kärsimys ja epäonni rangaistus pahuudestamme.

Seuraavan kerran kun näet kärsivän ja epäonnistuneen ihmisen tai kärsit itse, muista: "Meillä saattaa olla se käsitys, että menestys ja onni on palkkio hyvyydestämme, ja kärsimys ja epäonni rangaistus pahuudestamme..."

o o o

Mutta oli synkronisiteettivihkossani jotain muutakin, jota en enää muistanut, pari runoa.

Perjantaina 6.2.2004 päivä isän kuoleman jälkeen olen kirjoittanut:

Ken nukkuu syvää unta
ei häntä huolet murheet
paina

Ihanaa ikiunta
isämme nyt nähdä saa
pelkkää onnea vaan

Taistomme kun täällä
ohi on, ei pidä surra,
kahleet elon murra.


- Perässä on jopa kirjoitusaikakin klo 23.55 - 23.59, ja sitten klo 24 jälkeen seuraavat vielä nämäkin sanat:

Viikatemies vie kerran
niin narrin kuin herran
Takaisin alkuun
Näytä käyttäjän tiedot Lähetä yksityinen viesti Lähetä sähköposti
Admin
ylläpitäjä


Liittynyt: 31 Tam 2007
Viestejä: 10836

Linkki viestiinViesti 698  To 28 Kes 2007, 3:48 (GMT+3)  Aihe: Täydenkuun bonus Vastaa lainaamalla viestiä

Jostain syystä uni ei nyt kulje, ei nukuta vaikka kello on näin paljon. Juuri äsken mielessäni välähtikin, mitäpä jos on täysikuu taas, joka valvottaa. Ei muuta kuin kalenteria eteen ja katsomaan: ja onhan se kuu täyttymässä jo ja sitä osoittava merkkikin 30. päivän kohdalla. Eikä tämä tapahdu muuten ensimmäistä kertaa, kun olen huomannut täydenkuun vaikutuksen itsessäni.

Jatkanpa tässä sitten vähäsen tätä asiaani. Kastehommahan se jäi vielä kesken, tämä on David Pawsonin käsitys näistä hommeleista:

Lainaus:
Herra ei koskaan tarkoittanut epäuskovien olevan seurakuntansa jäseniä, mutta niin monet kirkot ovat päätyneet sellaiseen kokoonpanoon jäsenyydessään. Ja olen jopa kuullut sitä perusteltavan vertauksella vehnästä ja lusteesta, että meidän täytyy toivottaa tervetulleeksi kaikki kirkkoomme, epäuskovat myös, koska siitä tulee vehnän ja lusteen sekoitus tuomiopäivään asti. Kun luet tuon vertauksen huolellisesti, Jeesus sanoi, että pelto on maailma, ei kirkko. Kirkossa ei pitäisi olla lustetta, vain vehnää. Kuinka nyt tällaiseen tilanteeseen on päädytty, että meillä on ihmisiä jotka eivät ole kristittyjä istumassa kirkossa, nauttimassa sakramentteja, lausumassa uskontunnustuksia - miten se tapahtui? Hyvin yksinkertaisesti, kastamisen kautta. Kastaminen merkitsee rajaa Kristuksen ruumiissa. Kaste esittelee meidät ihmisille Kristuksen ruumiissa, mutta valtion kirkot eivät ole koskaan harjoittaneet uskovien kastetta, ne ovat kastaneet vauvoja, ja ymmärrettävästi siis valtion kirkon täytyy toivottaa jokainen kansalainen tervetulleeksi kirkkoon. Vauva syntyy valtioon ja kirkkoon ja molempien jäsenyys on saatava. Ja vauvojen kastaminen on tehnyt enemmän kuin mikään tuoden epäuskovia Kristuksen ruumiiseen. Yhdestä asiasta olen aika varma, Henki 2000-luvulla kutsuu meitä takaisin niiden kastamiseen, jotka kääntyvät ja uskovat. Lutheria itseään vaivasi tämä kysymys. Hän sanoi, että olette vanhurskautettuja uskon kautta; kun alatte uskoa, teistä tulee kristittyjä. Mutta miksi kastat edelleen vauvoja, herra Luther? Ja hän teki hyvin heikon puolustuksen. Hän sanoi: "Kuka voi sanoa, ettei vauvalla ole uskoa?" Mutta siihen on hyvin yksinkertainen vastaus: "Kuka voi sanoa, että vauvalla on uskoa?" Ja kuka uskaltaa sanoa, että vauva voi kääntyä - ja jos he voivat, mistä ihmeestä heidän pitää kääntyä? Uuden Testamentin kaste on niitä varten, jotka kääntyvät synneistään ja uskovat Jeesukseen. Minulla on hyvin korkea käsitys sakramenteista.

Lainaus:
Herra haluaa kirkon, joka on tehty uskovista ainoastaan ja siksi meidän täytyy asettaa - minä uskon - kastaminen rajapyykiksi sinne missä sen kuuluisi olla ja lakata kastamasta epäuskovia niin, että seurakunnan jäsenyys on mitä Herra haluaa sen olevan. Tajuan kulkevani hyvin herkällä maaperällä, mutta minun täytyy olla rehellinen kanssanne. Vauvojen kastaminen on menossa pois, ja mitä nopeammin se menee, sitä parempi. Jumalalla ei ole mitään lapsenlapsia, hänellä on vain lapsia. Et voi periä paikkaasi hänen kansansa joukossa. Voisit periä paikan Israelissa, jos isäsi oli juutalainen tai nyt jos äitisi on juutalainen, mutta kukaan ei voi periä paikkaa Jumalan kansan joukossa tänään. Meidän tarvitsee tulla adoptoiduksi poikina ja tyttärinä, jokaisen meistä.


Lainaukset: David Pawsonin toinen raamattutunti 17.5.2007 ja oma, mahdollisimman tarkka käännökseni siitä.
Takaisin alkuun
Näytä käyttäjän tiedot Lähetä yksityinen viesti Lähetä sähköposti
Admin
ylläpitäjä


Liittynyt: 31 Tam 2007
Viestejä: 10836

Linkki viestiinViesti 701  Pe 29 Kes 2007, 3:18 (GMT+3)  Aihe: Vastaa lainaamalla viestiä

Aika erikoinen aika kirjoitella, mutta en ole muistaakseni kirjoittanut viime aamusivujeni jälkeen mitään, eikä se ole edes tällaista kirjoittamista. Huomaan tylsistyväni, mikäli en saa aivoilleni vipinää etenkin kirjoittamisen kautta. Kirjoittamisella on aivan oma osastonsa minussa - oma tarvelokeronsa - eikä sitä voi mikään muu puuha täyttää. Ehkä se johtuu siitäkin, että kirjoittaminen on myöskin ajattelemista, ilman ajattelua ei voi kirjoittaa.

Täytyy myöntää, että olen tähän mennessä jo aika väsynyt. Viime yönä en saanut nukuttua tarpeeksi.

Kaiken lisäksi uudehko astianpesukone näyttää tehneen tenän - se tapahtui iltayöstä - ja koko koneen sisältö taitaa mennä käsinpesuksi. Onneksi on kokemusta jo siitäkin: pojan rippijuhlissa juhlapaikan kone teki niin ikään tenän ja saimme tiskata kaiken käsin. Tässä ketjussa muistaakseni jo kirjoitinkin, että aiemmat vastoinkäymiset kypsyttävät kestämään paremmin uusia vastoinkäymisiä, ja tunnen sen pitävän nytkin paikkaansa. Kun on selviytynyt jostakin kerran, tietää selviytyvänsä toisenkin kerran...

o o o

Eilen kävin uimassa - on näin aamuyön puolella jo sanottava, että "eilen" - ja yritin laskea uimani matkan. Laskin jokaisen altaanmitan tyyliin: yksi, kaksi, kolme jne. kymmenen setteinä. Yksi kymmenen setti 25 metrin pituisessa altaassa vastasi siis 250 metriä. Vajaassa puolessa tunnissa sain laskuissani neljä kymmenen settiä täyteen, joka teki yhteensä jo kilometrin matkan. Tuon jälkeen jatkoin uimista ja vaikka menin laskuissani yhä enemmän sekaisin, sain ainakin kaksi kymmenen settiä täyteen, ellen enemmänkin. Uin siis ainakin 1,5 kilometriä ellen paljon pidemmänkin matkan. Manuaaliset laskutoimitukset ovat vain niin hankalat, kun pitää koko ajan ajatella: yksi, kaksi, kolme... Kyllä minun pitää vielä se matkamittari hommata, mutta en viitsisi siitä aivan 50 euroa pulittaa.

Vaan ei maar, on kai sitä tästä mentävä taas jo nukkumaan. Silmät ovat alkaneet lupsua kiinni ja pääkin nuokahtaa aina välillä alaspäin. Se mitä jäi nyt sanomatta, tulee sitten joskus toisen kerran, jos on tullakseen. Epäilen ainakin niin ;)
Takaisin alkuun
Näytä käyttäjän tiedot Lähetä yksityinen viesti Lähetä sähköposti
Admin
ylläpitäjä


Liittynyt: 31 Tam 2007
Viestejä: 10836

Linkki viestiinViesti 702  Pe 29 Kes 2007, 22:01 (GMT+3)  Aihe: Vastaa lainaamalla viestiä

Äsken yritin tulla tänne kirjoittamaan, mutta enpä vain päässyt edes sivuille asti. Palveluntarjoaja taisi päivitellä jotain tai ottaa varmuuskopioita, tiedä häntä. Kirjoitin sitten yhden sähköpostin, joka oli jäänyt roikkumaan.

Viime yönä kerroin astianpesukoneesta, kuinka se oli tehnyt tenän. Sitä ongelmaa aloin heti herättyäni ratkoa. Lopulta löysin nukkasihdistä yhden muovinkappaleen, joka oli todennäköisesti irronnut jostain. Mitään irtoamispaikkaa ei kuitenkaan löytynyt, vaikka kuinka etsin kissojen ja koirien kanssa. Vaan mitäs siitä, kun kone toimi jälleen niin kuin ennenkin, paitsi että astiat episodin takia tuli pestyä koneessa parikin kertaa.

o o o

Selostettuani noita edellisiä juttuja jouduin taas aivan sivuraiteille jutuissani. Täällä nyt sitten kököttelen.

Kohta pitäisi leikata pojan tukkakin ja imuroida vielä. Poitsu on 15 v. eikä ole käynyt vielä koskaan parturissa. Minulla pysyvät nuo sakset kädessä ja onhan sitä tullut tässä harjoiteltuakin. Lapsena koekaniineinani olivat omat veljeni ja omakin tukkani ja parturi-kampaajan ammattikin jossain vaiheessa kiinnosti. Nyt surautan pojan tukan yleensä koneella ja viimeistelen vain saksilla, nopsaan sujuu. Jälkien siivoaminen onkin sitten se ikävämpi puoli, johon siihenkin keksin Viron matkoiltani hyvän apukeinon. Ostin Tallinnasta sellaisen kampauskourun, johon hiukset lattian sijasta tippuvat. Koneita on ollut niitäkin jo montaa sorttia, viimeisin on langaton huipputrimmeri Lidlistä kolmen vuoden takuineen. Mitä omaan tukkaani sitten tulee, joudun kyllä käymään kampaajalla, mutta teen sen vain noin kerran vuodessa omistaessani pitkän tukan, jonka leikkaamisesta ei niin väliä.

o o o

Tänään aamulla heräsin muuten painajaiseen, jonka takia muutin käsitystäni yhdestä asiasta.

Olimme lapseni kanssa jossain tarjoilupaikassa ja lähdössä sieltä jo pois. Minulla oli kivennäisvettä pullossa ja lapsellani hänelläkin jotain virvoketta. Tarjoilija tuli kuitenkin torumaan, ettei juomia saa viedä mukanaan. Sitten hän veti pöydän alta jonkun pullon, joka oli jo avattu ja kaatoi siitä meille molemmille, mitä ihmettelin. Juoma näytti aivan valkoviiniltä ja minun lasiin sitä kaadettiin enemmän. Hätkähdin kuitenkin sitä, että alkoholia kaadettiin lapsenikin lasiin ja olin juuri huutamassa varoituksen lapselleni, että älä juo! En tiedä, ehtikö lapseni maistamaan, mutta siihen aloin heräillä. Siinä unessa se juoma oli tietenkin myrkytettyä, olisimme menneen molemmat tokkuraan ja lastani olisi hyväksikäytetty.

Olin onnellinen, että se oli vain painajaista, mutta jouduin sen takia ajattelemaan uudestaan asennettani homoihin ja lesboihin. Mikäli homot ja lesbot ovat tekemisissä vain toistensa kanssa eivätkä laita muita kärsimään, minulle tuo kaikki on ok, hyväksyn sen täydestä sydämestäni. Olen keskustellut tästä joskus jopa Jumalan kanssa ja ymmärtänyt niin, ettei riitä pelkästään se, että hyväksyy homot ja lesbot, vaan heitä täytyy myös rakastaa.

Asia on vain hiukan monimutkainen. Jos vain homot pysyisivät ruodussaan ja jättäisivät pojat rauhaan, kaikki olisi ok. Mutta on olemassa homoja, jotka sekaantuvat lapsiin ja jotka ovat siten pedofiilejä - heitä en hyväksy. Ajatus kuitenkin aamulla kulki tuostakin eteenpäin. Pedofiileinä toimii myös heteroja, jotka käyttävät alaikäisiä lapsia hyväkseen, jopa omiaan.

Mikään ei siis tässä matosessa maailmassa ole useinkaan mustavalkoista, olen ainakin itse huomannut, mutta pyrkimys hyvään, oikeaan ja edistykselliseen täytyy olla.

o o o

Lapsena luin paljon Aku Ankkoja ja pidin Pelle Pelotonta huippukiinnostavana tyyppinä. Pohtiessaan jotakin ongelmaa hänellä oli aina mietintämyssy päässään, sellainen hassunnäköinen väkkyrä. Aikansa sitä päässä pidettyään Pelle keksi uudet laitteet ja konstit ongelmaan kuin ongelmaan.

Luultavasti tämänkin ketjun nimi viittaa juuri tuohon myssyyn, Pelle Pelottoman myssyyn :)
Takaisin alkuun
Näytä käyttäjän tiedot Lähetä yksityinen viesti Lähetä sähköposti
Admin
ylläpitäjä


Liittynyt: 31 Tam 2007
Viestejä: 10836

Linkki viestiinViesti 706  La 30 Kes 2007, 14:58 (GMT+3)  Aihe: Vastaa lainaamalla viestiä

Tänään on sitten kesäkuun viimeinen päivä, huomenna alkaa jo heinäkuu. Työnsin isoon laatikkoon nyt kesäkuussa kirjoittamani päivänsivut, joita kertyi yhteensä 57 käsin kirjoitettua liuskaa. Määrä aina vaihtelee kuukaudesta toiseen, usein kirjoitan vain yhden liuskan päivässä, toisinaan montakin. Nyt kesäkuussa huippuluku oli yhtenä päivänä peräti yhdeksän liuskaa paineenpurkua ja sen jälkeen käsi oli liiankin väsy.

Viime yönä ehdin lopulta paljon. Myöhään illalla leikkasin pojan tukan. Kirjoitin siitä eilen: "Nyt surautan pojan tukan yleensä koneella ja viimeistelen vain saksilla, nopsaan sujuu." Eilen kävi kuitenkin niin, että harjoittelin ohjekirjassa esiteltyä uutta leikkaustyyliä, jossa sivuilta pulisonkien kohdalta tukkaa nostetaan kamman avulla ja leikkurilla leikataan ilman laitteeseen kiinnitettyä kiinnityskampaa. Tarkoitus olisi ollut leikata hiuksia siitä kamman päältä, mutta yhtäkkiä huomasinkin koneen haukanneen ison palan tukkaa myös kamman alta. Eipä auttanut sitten muu kuin leikata toinenkin pulisonki samanlaiseksi. Onneksi pojan tukka kasvaa nopsaan ja vähän ajan kuluttua liian lyhyet kohdat ovat sopivat nekin ja sitten taas koko tukka liian pitkä...

o o o

Viime yönä täydenkuun innoittamana imuroinnin lisäksi moppasin myöhemmin myös lattiat. Oli mukavaa herätä aamulla, kun lattiat olivat puhtaat. Kyllä yötyö joskus kannattaa ;)

Moppaaminen mikrokuitumopilla oli tosin vähän liiankin helppoa. Lidlistä saa sellaisia mikrokuitupäällisiä, jotka kiinnitetään tarralla siivouslastaan. Sen päällisen kun kastaa veteen ja sillä pyyhkäisee, puhdasta tulee. Mikrokuidun ideahan on se, että se poistaa lian ilman pesuainettakin. Käytön jälkeen vain huuhtelee mopin ja työntää tarvittaessa pesukoneeseen, näppärää.

o o o

Tarkoitus olisi ollut myös kirjoittaa tuosta kasteasiasta jotakin, mutta sen änkeäminen tukanleikkuun ja moppaamisen joukkoon olisi ollut hivenen työlästä. Aikaakaan ei moiseen spekulaatioon taida nyt olla, joten jätetään suosiolla tuonne mietintämyssyyn vielä hautumaan.

Kesäkin kutsuu, pitäisiköhän nauttia siitäkin? Kirjoittaminen taitaa olla kuitenkin yksi suurimmista nautinnoistani. Harvoin kadehdin ketään, mutta ennen juhannusta kadehdin Lenitaa, joka ei nähnyt mitään mieltä siinä, että pakenisi kesäkaupungista maalle. Se jatkuva pakkaaminen ja purkaminen on minunkin mielestäni raskasta; että on jossain hyttysten syötävänä eikä ole tietokonetta tai sisävessaa. No, kesä on Suomessa lyhyt ja talvi pitkä, jonka voi sitten ihan rauhassa elää kaupungissa. Lumi toisinaan narskuu ihanasti kenkien alla silloin.
Takaisin alkuun
Näytä käyttäjän tiedot Lähetä yksityinen viesti Lähetä sähköposti
Admin
ylläpitäjä


Liittynyt: 31 Tam 2007
Viestejä: 10836

Linkki viestiinViesti 708  Su 01 Hei 2007, 18:46 (GMT+3)  Aihe: Näytelmiä ja aamusivuja Vastaa lainaamalla viestiä

Tänä aamuna herättyäni ennen yhdeksää huomasin ilon kuolleen.

Kun ilo oli sillä tavoin kuollut, kaikki oli mennyttä.

Edellisenä yönä, kun ilo vielä eli, menin nukkumaan vasta auringonnousun aikaan ja se auringonnousu oli huumaava, onnea tuottava asia. Näin oranssisen valopallon nousevan taivaanrannalla ja se tuntui ihmeellisemmältä kuin mikään, se oli onnea tuottava kokemus. Mutta sitten kun aurinko yön yli nukuttuani seuraavan kerran myöhään eilen illalla laski, vaikutti se yhtä ihmeelliseltä kuin noustessaankin, paitsi että oma sydämeni oli raskas eikä se jaksanut osallistua enää iloon.

Jos rahalla voisi mitata kaikkea, niistä auringonnousuista ja -laskuistakin pitäisi maksaa. Mutta kokemuksia ei voi mitata rahalla eikä käärinliinoissa ole taskuja kuin vain joillakin, ja heidän kanssaan eläminen on raskasta. He näkevät rahankiillon joka paikassa.

Eilen sain kuulla senkin idioottimaisen asian, ettei tämä kirjoittamiseni tuota mitään. "Tuota mitään?" Mitä ihmettä sellainenkin tarkoittaa? No, rahaa tietenkin. Mutta jos jotakin kerran täytyy tuottaa, tuotamme ainakin paskaa, annoin ymmärtää.

Ei kyllä nyt oikein hyvin synkkaa. Kesäkuussa ison riidan jälkeen sanoessani olevani vain statisti toisen elämässä olin saanut kuulla lirkutuksia siitä, kuinka toinen rakastaa naisellisia juttujani, ompelutaitoani, ruoanlaittotaitoani jne. jonka lisäksi sietää kirjoittamistanikin. Mitä se "sietäminen" oikeastaan tarkoitti, selvisi sitten eilen.

Senkin olin saanut joskus aiemmin kuulla kuin ohimennen, että aamusivuni voisi nekin myös polttaa. Epäilemättä suojaamattomina ne voisivatkin joutua helposti tuhoamislistalle, kuvaavathan ne riidatkin niin tarkasti kuin jaksan kirjoittaa.

Tänäkin aamuna noustuani ylös ja nähtyäni vessan peilistä turvonneet silmäni, joissa oli nyt kiinalaiset luomet ja silmien alapuolella pussit, menin vähän ajan kuluttua keittiönpöydän ääreen aamusivujani kirjoittamaan. Edessäni oli vain vajaa kupillinen eilistä teetä ja vähän light-limua ja siinä istua kökötin kuutta sivua kirjoittaessani yli tunnin ja oikoluin kirjoitustani vajaan puoli tuntia. Mikäli ilo ei olisi kuollut eikä minua olisi loukattu niin pahasti, en olisi kuluttanut kuivin suin puoltatoista tuntia aikaani sellaiseen. Mutta se oli pelastusrengas ja se oli heitettävä jälleen vesille ja pelastettava itsensä. Ilman sitä pelastusrengasta uppoaisin vastoinkäymisten koittaessa, tukahtuisin ja katkeroituisin. Hyvin aamusivujen luoja Julia Cameron tiesi väittäessään aamusivuja pelastusrenkaaksi, joista ei missään nimessä kannattaisi luopua. Joko luovut itsestäsi ja omasta näkemyksestäsi tai kuin pelastusrenkaan lailla pidät kokemastasi kiinni ja pysyt pinnalla.

Moni asia elämässä voi olla näytelmää, ihmisten väliset suhteet, monet käytännön tilanteet, esitelmät jne. mutta sitä aamusivut eivät ole purkaessasi itseäsi. Teeskentelevät ja ällöttävät tuttavat ja sukulaisetkin joutuvat vastaanottamaan siellä näkemyksesi ja kritiikkisi, kohtelusi eri instansseissa ja mitä nyt milloinkin on. Tarkoitus ei aamusivuissa ole sanoa, että sinusta jokin asia tuntuu hyvältä, jos se tuntuu pahalta. Jos niin teet, näyttelet, eikä silloin edes aamusivut voi pelastaa sinua. Mutta jos olet rehellinen ja käärit kaiken tuskasi niihin sanoihin ja viet ne Jumalan eteen, tunnet kirjoitettuasi puhdistuneesi kuin olisit ravistellut kuonaa pois itsestäsi.

Ilon kanssa onkin sitten vähän toinen juttu. Tätä kirjoittaessani olen edelleen surullinen. Sain toiselta yöllä sähköpostiviestin, hän oli katsonut hauskan leffan, josta kertoi vitsiä. Ihmettelin, kuinka hän voi, mutta sitten tajusin, ettei häntä ollut loukattu sillä tavoin kuin hän minua, viety hänen ihmisarvoaan niin kuin hän oli omani vienyt sanoillaan, joita ei tähän ole edes kirjoitettu, mutta jotka on präntätty aamusivuihin niiden loukkausten lomaan, jotka olen jaksanut kirjoittaa.

Toiset sanovat ihmissuhteiden olevan helppoja, mutta itse en ole voinut sanoa niin koskaan. Aina ne ovat olleet jonkin sortin sietämistä. Olen tehnyt toisten vuoksi hyvin monia asioita, mutta monasti huomannut kiittämättömyyden olevan maailman palkka. Se, että on jonkin Lenitan lailla itsekäs ja ajattelee itseään, voi lopulta olla se paras vaihtoehto.

Ehkä minäkin tässä paraikaa harjoittelen. Maalle olisi ollut tarkoitus mennä, mutta tokkopa siitä nyt tulee mitään. Oma koti kaupungissa tuntuu nyt paraalta paikalta. Luojan kiitos sentään, että on tämä oma vuokrakoti, jossa voi olla oma itsensä.

Välistä sitä toki miettii, miksi on toisen kanssa edelleen. Tämäkin suhde on monta kertaa irtisanottu ja irtisanotaan vastakin. Sen lopullisuutta ei tiedä vain kukaan. Ehkä se on lapsi, joka yhdistää, joka on pakottanut sinnittelemään niin joulut kuin lomat. Tokkopa ilman sitä lasta olisin ollut niin kauan yhdessä elämän- ja moraalisilta arvoiltaan niin toisenlaisen ihmisen kanssa. Kriisejä on vastedeskin kuitenkin tulossa, sillä lapsi on kasvamassa aikuiseksi ja yhdistävät tekijät kortilla. Omassa elämässäänkin sitä yhä vähemmän haluaa näytellä näytelmiä, joista on totuus kaukana ja jotka ovat pelkkää kulissia sisäiselle pahoinvoinnille.

Tilanteeni on onneksi se, ettei minun tarvitsekaan myydä elämänarvojani enää. Olen tämä mikä olen ja tulen vastaisuudessakin kirjoittamaan, sietää toiset sitä sitten tai ei. Myös auringonlaskut ja muut sellaiset merkitsevät minulle paljon, en tarvitse paljon tullakseni onnelliseksi. Onneni on kuitenkin helppo suistaa raiteiltaan ja syöstä minut pois tolaltaan, jossa lieneekin melkoinen työsarka vielä. Minulla on siinä suhteessa vielä paljon harjoiteltavaa, sillä esimerkiksi Lenita on kuulemma jossain haastattelussa todennut, ettei sellaista miestä olekaan, jonka vuoksi kannattaa itkeä silmät päästään ja saada siitä ryppyjä. Ei olisi minullakaan ollut tänä aamuna silmäluomet turvoksissa, jos olisin tajunnut ottaa neuvosta vaarin. Mutta toivossa on hyvä elää, sanoi lapamato. Kyllä tästä vielä toivutaan.

(Puolen päivän jälkeen kirjoitettua.
Ennen puolta yötä tuli anteeksipyyntö.)
Takaisin alkuun
Näytä käyttäjän tiedot Lähetä yksityinen viesti Lähetä sähköposti
Admin
ylläpitäjä


Liittynyt: 31 Tam 2007
Viestejä: 10836

Linkki viestiinViesti 720  Ke 11 Hei 2007, 14:44 (GMT+3)  Aihe: Usko ja uskonto Vastaa lainaamalla viestiä

Tähän vain pieni kommentti, kun olen taas liittänyt palstalle noita uskonasioihin liittyviä juttuja.

Viimeaikaisten tapahtumien myötä sisälläni on ihan oikeasti tapahtunut jotain: näytän menettäneeni uskonnon.

Mutta vaikka olenkin menettänyt luottamukseni uskontoon, uskoani en ole menettänyt. Uskonto ja usko ovat eri asia.

Silloin nuorena kun erosin kirkosta heitin pesuveden mukana sekä uskonnon että aivan liikaa myös uskon.

Sitä virhettä en toistamiseen enää tee: uskoni Jumalaan on yhtä vankkaa kuin ennenkin, vaikka ihmisjumalat olenkin laittanut matkoihinsa.
Takaisin alkuun
Näytä käyttäjän tiedot Lähetä yksityinen viesti Lähetä sähköposti
Admin
ylläpitäjä


Liittynyt: 31 Tam 2007
Viestejä: 10836

Linkki viestiinViesti 730  Su 15 Hei 2007, 3:59 (GMT+3)  Aihe: Tuon- ja tämänpuoleisia koettelemuksia Vastaa lainaamalla viestiä

Joopa joo, asiat heittävät välillä häränpyllyä.

Kävimme poitsun kanssa päiväristeilyllä Tallinnassa, vaikka oli perjantai ja 13. päivä. On paljon ihmisiä, jotka eivät tuona päivänä uskalla tehdä mitään, mutta sitten on myös niitä, jotka ajattelevat Jumalan olevan pahaa suurempi ja luottavat ja turvaavat Häneen.

Itse kuulun jälkimmäisiin ihmisiin, vaikka tiedän pahankin olevan olemassa. Parikymmenvuotiaana näin haamun, joka ehdottomasti edusti minulle pahaa ja oli hyvin epämiellyttävä kokemus. Antti Eskola kertoo samanlaisesta kokemuksesta kirjassaan Tiedän ja uskon, ja onhan noita kokemuksia muillakin. Esimerkiksi uusimmassa Rukousystävä-lehdessä 3/2007 Lauri Hallikainen ja Pirjo Randén kertovat vastaavanlaisista kokemuksista. Lehden sivut voi ladata pdf-tiedostona netistä ja lukea osoitteessa http://www.rukousystavat.fi/lehti.html . Selkäpiitä karmiva on lehdessä muuten myös juttu Irma Pirhosesta ja Raimo Laamasesta, jotka toiseen kertaan avioiduttuaan alkoivat vihdoin löytää harmoniaa ihmissuhteessaan. Sen löydettyään, vain kaksi kuukautta lehden haastattelusta, pariskunta kuolee Parikkalan Särkisalmella tasoristeysonnettomuudessa. - Kyllä maallinen elämä voi olla oikukasta ja hupaa...

Itse olen nukkunut jo muutaman yön huonosti ja valvoin viime yön aamuun. Edellisenä yönä ennen matkaa nukuin vain pari tuntia ja kävin aamuyöstä vessassa. Säikähdin kun pöntöllä istuessani kuulin ääntä ja huomasin suihkun seinälle asetetun peilin heiluvan epätavallisen voimakkaasti. Aloin miettiä, oliko syy luonnollinen tai epäluonnollinen, mutta eipä sen jälkeen uni enää tullut. Keittiön pikku räppänäikkuna oli auki eteisen vieressä, mitä jos ilmavirta sieltä kiersi vessaan ja suihkun yläpuolella olevaan poistoilmastointiputkeen ja aiheutti peilin heilumisen, pähkäilin. Ulkona ei tuullut juuri nimeksikään. Menin aivan poistoilmastointiputken alapuolelle ja nostin kättäni ylöspäin, mutta en tuntenut juuri mitään. Mitä jos poistoilmastointi oli ajastettu lähtemään käyntiin vähän ennen kuin kävin yöllä vessassa ja paineen muutos aiheutti peilin heilumisen? Heilutin jopa käsin peiliä saadakseni saman liikkeen aikaan, joka näytti silti jäävän mysteeriksi.

Muutamina öinä emme ole käyttäneet yövaloa, joka on kajastanut eteisen energiansäästölampusta. Nyt sama eteisen kohta on sysimusta ja aavemainen katsottuna makuuhuoneesta. Katsominen siihen pimeään ei ole miellyttävää, sillä minulle on olemassa toinenkin ulottuvuus, jonka tunnen elävän tämän oman todellisuutemme rinnalla. Esimerkiksi edellisyönä nukkumaan mennessä minulle tuli epämiellyttävä ajatus ja tunne siitä, että paikalla voisi olla joku muukin lisäksemme. Se jäi vain ajatukseksi, mutta sitten juuri tuona yönä vessassa peili heilui voimakkaasti edestakaisin pitäen ääntä tavalla, jota se ei ole koskaan tehnyt, ja olemme sentään asuneet täällä jo yli kymmenen vuotta.

Vähän vastaavanlainen kokemus minulla oli vajaa vuosi isoäidin kuoleman jälkeen parikymmentä vuotta sitten. Nuorena tyttönä isoäidin luona käydessäni juttelimme milloin mistäkin ja kerran puhuimme kuoleman jälkeisestä elämästä. Sovimme niin, että mikäli olisi kuoleman jälkeistä elämää hän ilmoittaisi jollain tavalla siitä, muttei tulisi kummittelemaan. Olisi ollut päivälleen kuukausi isoäidin seuraaviin syntymäpäiviin, ellei hän olisi kuollut, kun heräsin yöllä hirveään kolahdukseen. Seinällä ollut lasikehyksinen isoäitini valokuva tippui lattialle ja kiskaisi puhelimenjohdonkin irti pistorasiastaan. Säikähdin silloin toden teolla ja varsinkin tuo puhelimen töpselin irtilähteminen pistorasiastaan ihmetytti. Tein jopa testejä, joilla sain lopulta töpselin uudestaan irtoamaan. Kaivoin äsken esiin tapauksesta kirjoittamani novellin tapaisen ja huomasin pitäneeni itseäni naturalistina tuolloin. Naturalistiminäni taisikin ajatella enemmän mielenterveyttään, kun päätteli tilanteen luonnolliseksi eikä paneutunut kirjoituksessaan sen enempää ajoitukseen. Miksi valokuva oli tippunut seinältä juuri huhtikuun 10. päivän jälkeisenä yönä, kun isoäidin syntymäpäivät olisivat olleet samana päivänä seuraavassa kuussa, mikäli hän olisi elänyt? Tänä päivänä parinkymmenen vuoden kuluttua tapahtumasta ajattelen isoäidin ottaneen minuun yhteyttä aivan niin kuin olimme sopineetkin; vaatii tosin paljon enemmän kanttia ja voimia myöntää tuo kaiken tuntemattoman pelon uhallakin. Sen vaihtoehdon puolelle olen tänä päivänä yhä kallistuneempi, tosin en voi todistaa sitä niin kuin en muitakaan hengellisiä asioita.

Antti Eskola kirjoitti tästä niin hyvin Kirkko ja kaupunki -lehden kolumnissaan 20.6.2007: "Maailmassa riittää ihmeellisiä asioita. Joku esimerkiksi paranee vaikeasta taudista ilman, että paranemiseen löytyisi lääketieteellistä selitystä. Tutkijalle tämä olisi todellinen ihme kuitenkin vain jos kyettäisiin osoittamaan, että paranemisen sai aikaan Jumala. Sitä taas kukaan ei pysty näyttämään toteen, koska Jumalan maailma on jo määritelmän mukaan jotain muuta kuin tieteen tavoitettavissa oleva todellisuus. Tieteelle ei yksinkertaisesti voi olla ihmeparantumisia tai muita ihmeitä." Sääli, ettei kolumnia löytynyt lehden arkistosta luettavaksi enää; jouduin näpyttelemään lainauksenikin käsin.

Kirjoitin tuon edellisen lauantain puolella ja nyt olemme edenneet jo aamuyöhön sunnuntain puolelle. Olen häärännyt tässä monenmoista, mutta nyt alkaa jo nukuttaa. Toisaalta juuri nyt olisi rauha kirjoittaa.

Viime yö, jona en nukkunut, perii veroaan nyt. Vaan miksi olinkaan valvonut läpi yön? Olimme tulleet matkalta kotiin ja kaikki näytti olevan hyvin. Netti kuitenkin paljasti, ettei mikään ollut sinne päinkään. Ei siinä mitään, että asuntomarkkinat ovat vapautuneet ja elämme suhdannevaihteluiden aikaa, paljon muutakin on. Siitä on vasta noin puoli vuotta aikaa, kun allekirjoitin edellisen vuokrasopimuksen tästä samasta asunnosta edeltävän omistajan myytyä asunnon. Vakuutusyhtiön luovuttua talosta tällaiseksi tämä on mennyt, on villiä menoa asunnon vain viuhuessa alta omistajien kerätessä voittojaan. Kai tähän on jo tottunut, enkä irtisanomisilmoituksen takia valvonutkaan; saimmehan sen jo alkuviikosta omistajan ja kiinteistönvälittäjän käytyä kylässä.

Se kylässäkäynti oli ihan miellyttävä puolin ja toisin, vaikka saikin erikoisia piirteitä. Huomasin nimittäin palattuamme matkalta, että kiinteistöfirman nettisivuilta sai kurkata asuntomme jokaiseen huoneeseen sellaisena kuin ne olivat olleet tiistaina. En ollut varustautunut moiseen, se oli täysi tyrmäys minulle. Huomasin toki, että kiinteistönvälittäjä oli pitänyt kännykkäänsä korkealla ja näytti napsivan kuvia jutellessani niitä näitä omistajan kanssa. Omistaja on venäläinen, joten puhuimme myös ikoneista ja näytin maalaamaani ikonia enkeli Gabrielista. Mielessäni kyllä kävi, mitä varten kiinteistönvälittäjä kuvaa, omia muistiinpanojaanko varten. Koska yritin olla sopuisa, en häirinnyt hänen työtään.

Mutta matkalta palattuamme näimme työn hedelmät netissä. Hedelmistäänhän puut tunnetaan, opasti jo Jeesus aikoinaan. Joten netissä oli kaiken kansan pällisteltävänä olohuoneestamme kaksi kuvaa, niin ikään keittiöstä myös, sekä makuuhuoneesta ja jopa vessastakin yksi kuva molemmista. Kuvista näkyi kaikki huonekalumme ja tavaramme julkisesti leviteltynä. Makuuhuoneesta näkyi, minkälaiset pussilakanat meillä oli, sillä en ollut sen kummemmin pedannut herroja varten, sudinnut vain lakanat suoriksi. Keittiöstä näkyi, minkälaisia astioita oli pöydällä ja mitä lappuja ilmoitustaululla. Olohuoneesta näkyi täyteen tupatut kirjahyllyni, kirjoituspisteeni, ompelukoneeni, kuntolaitteeni, jokaikinen tavara kameran linssin paljastamana niin kuin kaikista muistakin huoneista. Kaiken huippu oli vessa, että kuva siitäkin oli laitettu nettiin. Kuva vessasta paljasti osan käyttämästämme pöntöstä, tilpehöörit purnukoineen ja puteleineen niin suihkun hyllyillä kuin muuallakin, jopa käyttämämme kynsisakset, jotka olimme saaneet äitiyspakkauksesta kauan sitten. - Kiva, että kaikki tuo oli levitelty nettiin tietämättämme ja lupaa kysymättä.

Enempää ei sitten tarvittukaan, olin poissa tolaltani. Siihen loppui rento matkalta palaaminen ja toiveet levosta. Säntäsin sinne tänne, matkavaatteiden vaihtaminen jäi eikä ajatus kulkenut kunnolla. Kuinka kukaan ikinä voisi tehdä jotain noin törkeää? Aloin kirjoittaa keskellä yötä tekstiviestiä kiinteistönvälittäjälle, mutta sekin keskeytyi soittaessani välillä naapurille ja puhuttuani hänen kanssaan pitkän puhelun. Sain kuitenkin hyvää taustatukea lakia tuntevalta naapuriltani, niin ettei puheluni ollut lainkaan turha. Entistä päättäväisempänä jatkoin viestini kirjoittamista, jonka lähetin sitten aamukahden maissa.

Säntäily asioiden välillä jatkui. Uudestaan ja uudestaan palasin netin tietoihin. Löysin myös myyntipäällikön puhelinnumeron ja laitoin hänellekin tiedoksi kiinteistönvälittäjälle lähettämäni viestin. Kuvat olisi itsestäänselvästi myös kopioitava ja talletettava huolella; tuskinpa olin ainoa, jolle näin tehtiin. Monilla vuokralaisilla ei ole edes nettiyhteyksiä eikä tietokonetta, josta tarkistaa itseään koskevat asiat. Valitushan moisesta täytyisi tehdä, ajattelin päättäväisesti, ja aloin etsiä sopivaa kohdetta. Se löytyikin: ilmoitus kuluttaja-asiamiehelle yrityksen epäasiallisesta toiminnasta. Aamuyö oli jo pitkällä ja päivä alkoi valjeta, kun aloin kirjata ylös netissä olevalle lomakkeelle pöyristyttävää tapahtumaa.

Miten olinkaan ollut niin sinisilmäinen? Naapurini sanoi minun olevan liian pehmyt. Pysähdyin oikein sen kommentin äärelle, sillä tiesin hänen olevan oikeassa. Miksen ollut röyhkeä ja kysynyt, mitä kuvataan ja miksi? Uskoin ihmisistä hyvään ja yritin olla sovitteleva, vaikka asuntoamme oltiin viemässä alta. Miksi olinkaan yrittänyt miellyttää ja ollut liian kiltti ja hyväuskoinen? Suutuin oikein ajatellessani tuota, että olin liian pehmyt. Kuinka monta kertaa olinkaan saanut kärsiä sen takia? Suutuin itselleni niin paljon, että päätin sen olevan elämässäni loppu, tuon liian kiltteyden.

Katsoin kuvia ja aloin ajatella uudelleen tapahtunutta. Omistajan vaimo oli sanonut, että möisivät asunnon, koska oli tullut sellaisia vastuksia, joista he eivät olleet tienneet. Voittoa he vain halusivat, sanoi mieleni, ja vähät välittivät suomalaisista vuokralaisista. Entä kiinteistönvälittäjä sitten? Lähettämässään pahoitteluviestissä hän oli muka ollut siinä "uskossa", että kuvaaminen oli puolestani ok. Kuvaaminen? Mutta entä kuvien levittely nettiin tietämättäni ja lupaa kysymättä? Jos en olisi löytänyt kuvia netistä, olisin jäänyt samanlaiseksi uhriksi kuin muut.

Aloin katsella tallentamiani kuvia tarkemmin: Ahaa tuossa on kuva, jossa näkyy juuri saamani irtisanomisilmoitus keittiön pöydällä. Pöydän takana sivupöydällä oleva ikoni on poissa paikaltaan; olinhan ollut esittelemässä sitä juuri silloin omistajalle eteisessä. - He tulevat luoksesi lammasten vaatteissa, mutta ovat sisältään raatelevia susia, tuli Jeesuksen sanat mieleeni vähän liiankin todesti. Suurensin myös kuvat normaaliin sadan prosentin kokoonsa, jolloin niistä näkyi pienimmätkin yksityiskohdat; jopa keittiön ilmoitustaululla sai hyvin selvää kultatussilla piirtämästäni kortista, jossa oli sydämen kuva ja teksti: "Minä uskon Jumalan huolenpitoon" ja alla näkyi etunimeni ja vuosiluku nekin selvästi.

Kuitenkin kiinteistönvälittäjä oli kehunut, että he eivät kerro tarkkoja osoitteita ilmoituksissaan. Mutta entäpä tarkat kuvat? Yhtä pitkää kuin leveääkin. Yöllisen viestini jälkeen kuvat kerrottiin otettavan netistä pois hetimmiten. Se "hetimmiten" alkoi kuitenkin venyä. Tiesin varsin hyvin, että kiinteistönvälittäjä odottaisi asuntoesittelyyn asti ja poistaisi vasta sitten ilmoituksesta kuvamme. Oli aika siis lähettää toinenkin tekstiviesti, jossa kerroin tehneeni kuluttaja-asiamiehelle ilmoituksen yrityksen epäasiallisesta toiminnasta. Vasta sen jälkeen minut otettiin tosissaan ja kuvat kerrottiin poistettavan järjestelmän päivystyksessä muutaman tunnin kuluttua.

Se tapahtui iltapäivällä neljän viiden välissä, jonka jälkeen vasta tilanne on ollut normalisoitumassa. Enää en tulisi suostumaan mihinkään pokkurointiin ja yritys saa luvan hoitaa kuntoon muutkin epätarkkuudet toiminnassaan. Esimerkiksi irtisanomisaika alkaa juosta vasta irtisanomiskuukauden lopusta, ei heti.

No nyt olen aika väsynyt, pitäisi alkaa valmistella yöpuulle menoa. Että voikin väsyttää. Pitäisi kai nukkua monenkin yön edestä, mutta en tiedä, onnistuuko se.

Aloitin tämän kirjoituksen kuvaamalla perjantaita 13. päivää. Vasta jälkikäteen huomasin kuvamme laitetun nettiin juuri tuona päivänä. Säästyimme matkalla kaikelta ikävältä, mutta palattuamme takaisin kotiin ikävä jäynä vasta alkoikin. Sellaista on elämä ja matkalla oleminen siinä, koskaan ei tiedä, mitä se tuo tullessaan.
Takaisin alkuun
Näytä käyttäjän tiedot Lähetä yksityinen viesti Lähetä sähköposti
Admin
ylläpitäjä


Liittynyt: 31 Tam 2007
Viestejä: 10836

Linkki viestiinViesti 735  Ti 17 Hei 2007, 1:50 (GMT+3)  Aihe: Asuntoesittely Vastaa lainaamalla viestiä

Meillä oli sunnuntaina täällä asuntoesittely, viimeksi vastaava tilanne oli vain puoli vuotta sitten omistajan vaihtuessa. Nykyinen vuokrasopimuksemme on ollut voimassa vasta huhtikuusta lähtien eli omituisen nopealla temmolla kaikki tapahtuu. Tämmöistähän ei kestä kukaan eikä näin tuulisella paikalla huvita enää asua ilman kunnon jatkumoa. Luultavasti tällä kerralla onkin lähtö edessä omasta toivomuksesta.

Mutta sunnuntaiseen - kiinteistönvälittäjän piti tulla paikalle jo iltapäiväkolmelta, kun esittely alkaisi vasta varttia yli. Vaan eipä näkynyt eikä kuulunut ketään silloin. Arvasin toki syynkin: ei kehdannut tulla. Varttia yli kolme tulikin sitten jo kaksi ihmistä ja laskin heidät pintapuolisen kohteliaasti sisään. Luulin toista asiakkaaksi, mutta kiinteistönvälittäjän lisäksi oli vielä toinenkin välittäjä ja tämä oli nainen. Mies mumisi jotakin: "-- ja sitten kengät" ja heistä molemmat riisuivat kenkänsä eteiseen. Nainen ei käyttänyt sukkia kengissään, vaan astui paljasjalkaisillaan kotiimme valkoisia tuppoja varpaidensa välissä ja jalkapohjissa pitäen. Ihmettelin moista, ja jos olisin saanut päättää, heistä molemmat olisivat käyttäneet jaloissaan suojia, jotka nyt puuttuivat. Vihjasin asiasta, mutta he näköjään pitivät oikeutenaan tulla levittelemään kotiimme jalkahikensä lisäksi jalkasieniä, syyliä jne. ihan vain kaupan päälle. Otti nuppiin sellainen. - Ja kaiken lisäksi he kävelivät kuin maailmanvaltiaat kodissamme. Näytin kiinteistönvälittäjälle irtisanomisilmoitusta, johon irtisanomisaika oli merkattu väärin ja toista kyseenalaista kohtaa siinä. Kiinteistönvälittäjä sanoi omistajan tehneen irtisanomisilmoituksen, jolloin huomautin netissäkin heidän sivuillaan asunnon vapautumisajan olevan väärin. Sitten kiinteistönvälittäjä näreissään tiedusteli, olimmeko todellakin käytettävissä vasta kuukauden kuluttua (niin etteivät he pääsisi esittelemään asuntoamme). Kuvien suututtamana olin hyvin päättäväinen tuossa, en halunnut että he alkaisivat joka viikonloppu rampata täällä niin, ettemme voisi käydä missään. Kiinteistönvälittäjä käveli kuin kuningas olohuoneessamme ja sanoi kuin kiristykseksi, että hänellä on vino pino korkeimman oikeuden päätöksiä (asuntoon pääsemisistä). Minua ei tuo hetkauttanut, sillä kuukausi on hyvin kohtuullinen aika keskellä kesää, kun puolet suomalaisista viettää suvea milloin missäkin. Kaiken lisäksi lapseni on sairaslomalla edelleenkin ja jälkitarkastus on vasta ennen koulun alkua. Tämän jälkeen tuli puhetta kiinteistönvälittäjän ottamista kuvista, joita hän alkoi puolustella. Hän piti jopa kuvien ottamista ja niiden levittämistä nettiin ilman lupaa niin luonnollisena, että kysyi, eikö aiemmassa asunnonvälityksessä kuvia ole ollut netissä. - Luvattako netissä, ei todellakaan, annoin ymmärtää ja mieleni alkoi jo kuohua ja kainaloni hiota. Ja minä kun en puhuisi omassa kodissani heidän kanssaan laittomasti levittämistään kuvista mitään, asiahan on jo kuluttaja-asiamiehellä, jossa jaetaan jopa oikeuttakin. Näillähän ei ole muuta kuin röyhkeämmän oikeus. Korotin ääntäni ja sanoin keskustelun olevan loppuunkäyty, jotta kestäisimme seuraavan tunnin, jonka jälkeen painuin hiillyksissäni tietokoneelleni näiden vieraiden ihmisten seistä nököttäessä asunnossamme. Tietokoneella minkään järjellisen tekemisestä ei tullut mitään tuntiessani kaiken aikaa noiden toisten läsnäolon. Otinkin kännykän käteeni ja soitin naapurilleni tietäen jokaista sanaani kuunneltavan. Jouduin poistumaan parvekkeelle, jonka ovea yritin vetää kokonaan kiinni perässäni tuloksetta, lapsen istuessa siinä oman tietokoneensa äärellä aivan vieressä. Parvekkeella sain puhuttua jotain naapurini kanssa tilanteesta, jonka jälkeen palasin takaisin tietokoneeni äärelle. Esittelyajasta oli mennyt jo kymmenisen minuuttia eikä yhtään asunnonkatsojaa ollut tullut. Kiinteistönvälittäjät seisoivat välieteisessä ja odottivat lausuen välillä hiljaisella äänellä toisilleen jotain. Emme puhuneet mitään enää keskenämme. Olin kuitenkin tyytyväinen, että olin ottanut ennen esittelyä avonaisen käsilaukkuni pois välieteisestä tietokoneeni viereen, joten he eivät voisi kurkkia sieltä mitään, vaikka muuta saattoivatkin kurkkia; en ollut näkemässä. Välillä ovenkarmeihin asettamani riippukoristeet helähtivät joko keittiön tai makuuhuoneen oviaukossa merkiksi siitä, että joku liikkui jossakin. Tilanne oli hyvin epämiellyttävä. Mitä varten näiden kahden kiinteistönvälittäjän täytyi ylipäätään olla asunnossamme odottamassa ostajia, hehän olivat nyt tyhjänpanttina seisoskellen vain kahdestaan tekemättä mitään, yhtä hyvin he voisivat odottaa asiakkaitaan ulko-oven takanakin kerrostasanteella tai alhaalla sisäänkäynnin luona.

Ja noin tuo koko tunti sitten kuluikin: ketään ei tullut katsomaan asuntoamme. Kiinteistönvälittäjä toivotti hyvää sunnuntaipäivän jatkoa, ja niin he lopulta häipyivät ja me huokaisimme helpotuksesta ja tuuletimme eteisen, johon jäi viipyilemään vielä vieraiden käyttämät hajusteet jalkahiestä puhumattakaan.

Olin todella uupunut tuon turhan ja olemattoman esittelyn jälkeen, jonka takia jouduimme muuttamaan viikonlopun suunnitelmiammekin. Suuri osa suomalaisista on nyt kesällä maalla ties missä eikä suinkaan tuhraa kaunista sunnuntaipäivää asuntoesittelyyn. Viime kesä meni pilalle parvekeremontin takia ja tämä kesä olisi mennyt pilalle esittelyjen takia, ellen olisi suuttunut ja pystynyt laittamaan mitään rajoja. Toivotin kiinteistönvälittäjät tervetulleiksi takaisin elokuun puolen välin jälkeen, jolloin koulutkin ovat jo alkaneet ja ihmisiä liikkeellä aivan eri lailla.

Vaan eihän tämä tähän toki jää. Heti jo maanantaina sain kuluttajavirastolta sähköpostia valitukseni tultua vastaanotetuksi, ja aion lähettää vielä lisämateriaalia saamaani osoitteeseen, esimerkiksi laittomasti ja luvatta nettiin laitetut valokuvat, ja puuttua myös muihin, tässäkin esitettyihin epäkohtiin.
Takaisin alkuun
Näytä käyttäjän tiedot Lähetä yksityinen viesti Lähetä sähköposti
Admin
ylläpitäjä


Liittynyt: 31 Tam 2007
Viestejä: 10836

Linkki viestiinViesti 772  To 02 Elo 2007, 2:47 (GMT+3)  Aihe: Vastaa lainaamalla viestiä

Viime aikoina olen poistellut täältä useampiakin viestejä ja eilen illallakin kirjoittamani laitoin takaisin mietintämyssyyn hautumaan.

Eilen pakkasin myös heinäkuussa kirjoittamani aamusivut isoon laatikkoon, ja tuloksena oli 94 liuskaa, joista yhdessä oli piirros ja lopuissa käsinkirjoitettua tekstiä 93 A4-sivun verran.

Elokuu ei näytä sekään tuovan asioihin helpotusta, sillä ensimmäisenä päivänä kirjoitin taas neljä liuskaa. Mielelläni seesteisessä atmosfäärissä jo lepäisin.
Takaisin alkuun
Näytä käyttäjän tiedot Lähetä yksityinen viesti Lähetä sähköposti
Admin
ylläpitäjä


Liittynyt: 31 Tam 2007
Viestejä: 10836

Linkki viestiinViesti 792  Ke 22 Elo 2007, 9:17 (GMT+3)  Aihe: Asuntoesittely nro 2 Vastaa lainaamalla viestiä

Maanantaina illalla oli toinen asuntoesittelymme. Ajaksi oli sovittu klo 18, jota varten en ehtinyt uida uimahallissa normaalia tunnin aikaani, vaan vain puoli tuntia ja kilometrin uimamatkan. En ehtinyt edes kuivata tukkaani, vaan tukka putkella jouduin kiiruhtamaan kotiin, jossa lapsi odotteli jo minua eikä suin surminkaan halunnut olla yksin asuntoesittelyn alkaessa.

Ehdin nippanappa kotiin ennen kiinteistönvälittäjän ja vieraiden tuloa. Avasin oven heille uimalakki kädessäni, jonka sisään olin työntänyt uimapukuni, uimalasini ja muut tilpehöörit. En hymyillyt kiinteistönvälittäjälle eikä hänkään hymyillyt minulle, mutta asiallinen olin silti. - Ja päinvastoin kuin aiemmalla kerralla, jalkasuojat kaivettiin esiin jo porrastasanteella ennen asuntoon astumista. Kuitenkin kiinteistönvälittäjän täytyi sanoa kuin naljaillen jalkasuojista: "-- jotta lattiat pysyisivät puhtaina." Se oli aivan tarpeeton kommentti, jalkasuojien kuuluisi olla itsestäänselvyys ja myös kiinteistönvälittäjien jaloissa.

No, painuinkin siitä sitten ripustamaan märkiä uimavarusteitani vessan suihkutilaan. Ongelma oli kuitenkin se, että tukkani oli litimärkä, enhän ollut ehtinyt kuivata sitä uimahallissa. Ei auttanut muu kuin kaivaa fööni vessassa esiin ja pistää se pörräämään. Taustalta kaikui kiinteistönvälittäjän ääni. Kuivaksi asti en tukkaani voinut kuivata, sillä minulla on pitkä tukka, jonka kuivattaminen kestää. Niinpä noiden vieraiden takia tukka oli jätettävä märäksi, he halusivat toki kurkata myös vessaan.

Uimahallista tullessani olin juonut normaalin määrän, puoli litraa vettä, mutta minulla oli edelleen jano ja nälkäkin olisi ollut, jos olisin voinut syödä, ja lapsellakin olisi ollut varmaan nälkä. Ruokailua oli nyt kuitenkin siirrettävä. Mutta juoda kyllä saatoin, menin keittiöön ja avasin siideritölkin, josta kaadoin lasillisen. Se kädessäni painuin tukka märkänä parvekkeelle, jossa sielläkin oli pari asunnon katsojaa.

Koska tunnin yleisesittely häiritsi normaalia elämäämme - emme voineet syödä tai käydä vessassa - päätinkin soittaa äidille. Puheluni kesti normaalia pidempään noiden vieraiden takia ja puheaikani hupeni, mutta mitä muutakaan olisin voinut tehdä.

Omistajan vaimo oli hänkin aamulla soittanut ja pyytänyt minua olemaan poissa kodistamme esittelyn ajan. Mielestäni se oli törkeää, sillä hän ei ottanut lainkaan huomioon, että minulla on myös lapsi ja että maksamme heille täyttä vuokraa senkin tunnin ajalta. Moiset tunnin yleisesittelyt ovatkin mielestäni vuokralaisten kannalta kohtuuttomia, yksityisesittelyt ovat parempia, sillä ne eivät sido kerrallaan kuin hetkeksi, jonka jälkeen normaalia kotielämää voi taas jatkaa. En usko laissa olevan kohtaa, jossa vuokralaisia voitaisiin velvoittaa antamaan asuntonsa vieraiden käyttöön tunnin ajaksi, yhtä hyvinhän aika voisi olla kaksi tai kolmekin tuntia, saati että laki soisi oikeuden häätää vuokralaiset asunnostaan esittelyn ajaksi. Jos asunnosta häipyy esittelyiden aikana jotain, kiinteistönvälittäjät tai kukaan muukaan ei sitä tietenkään korvaa.

Istuessani sitten edelleen parvekkeella poikani tuli noin klo 18.30 sanomaan, että kaikki vieraat ovat häipyneet jo. Kiinteistönvälittäjä oli lähtenyt pois siitä sanallakaan minulle ilmoittamatta, joten en voinut tietää, jatkuisiko esittely vielä uusien vieraiden tullessa. Meidän täytyikin odottaa klo 19 asti, että saatoin luottaa siihen, ettei ketään tulisi enää ja pystyimme aloittamaan normaalin kotielämämme.

Loppuillan olin aivan puhki tuon esittelyn takia ja jouduin keräämään voimia jaksaakseni laittaa edes ruokaa. Söimmekin iltaruokamme normaalia paljon myöhempään asuntoesittelyn takia.

o o o

Kiinteistönvälittäjän käytöksessä on rasittanut etenkin se, ettei hän ole kertaakaan tunnustanut laittaneensa kuvia kotimme sisätiloista laittomasti nettiin. Hän ei kysynyt lupaa kuvaamiseen ja napsittuaan kuvia hän ei kertonut julkaisevansa niitä. En siis voinut tietää mitään, koska minulta ei kysyttykään mitään. Käytettiin vain röyhkeämmän oikeutta, jota on jälkikäteen puolusteltu milloin milläkin verukkeella. Kuitenkin asunnostamme otetuista kuvista ilmenee varsinkin makuuhuoneen ja wc:n osalta, ettei niitä oltu laitettu esittelykuntoon nettiä varten, jopa sängyt olivat petaamattomia ja niissä vain pussilakanat. Nettiin tarkoitetuissa kuvissa vuoteissa olisi varmastikin ollut myös päiväpeitot päällä; tosin mitään lupaa kuvien nettilevitykseen en olisi edes antanut, jos sellaista olisi kysytty.

Kiinteistönvälittäjän lähettämästä postista ilmenee monta muutakin seikkaa. Hän esimerkiksi syyttää meitä siitä, ettei asuntoa ole tähän mennessä myyty. Sanallakaan hän ei mainitse sitä seikkaa, että ensimmäinen asuntoesittely ei kiinnostanut ketään. Aika vaikeaa myydä ilman ostajaa eikä se ole todellakaan vikamme.

Kiinteistönvälittäjä moittii myös, ettei pääse ramppaamaan asuntoomme aina silloin, kun se hänen taholleen sopii. Näin ollen meidän olisi täytynyt nököttää täällä joka viikonloppu kukkein kesä emmekä jatkossakaan voisi käydä missään. Lain puolesta tuskinpa saadaan vuokralaista velvoitettua sellaiseksi orjaksi, että hänen täytyisi lykätä lomiaan ja menemisiään ollakseen juuri silloin paikalla, kun kiinteistönvälittäjälle ja omistajalle sopii. Jos asuntoon pääsee sisälle kohtuullisen ajan kuluessa, tuskinpa lainlaatijallakaan on mitään valittamista.

Kiinteistönvälittäjä lisäksi mustamaalaa käytettyään ilmaisua, että asuntoomme pääsee "ehkä" vasta elokuun puolen välin jälkeen. Ehkä-sanaa käytetään tarkoituksellisesti tieten tahtoen, vaikka nimenomaan toivotin kiinteistönvälittäjän ja asunnonkatsojat tervetulleiksi elokuun puolen välin jälkeen.

Lisäksi kiinteistönvälittäjä syyttää minua uhkailevista viesteistä yönä, jona valvoin heidän kuviensa takia aamuun. Hän kehuu viestieni olevan tallessa, mutta ei tiedä niiden olevan tallessa minullakin ja muotoiltu nimenomaan viralliseen tapaan ja liittäväni ne kohta valitukseeni yrityksen epäasiallisesta toiminnasta.

Puolustaessaan kovasti nettiin liittämiään kuviaan kiinteistönvälittäjä sortuu siihenkin, että hän vetoaa vain harvan nähneen asuntomme kuvat netissä. Kun rikos on jo tapahtunut, hän ajattelee voivansa vedota tuommoiseenkin seikkaan. Hän pitää minua myös niin naiivina, että kuvittelee valittamisellani yrittäväni estää asunnon myymisen. Jos hän vain tietäisi, että vakuutusyhtiön omistuksen jälkeen tämä asunto on myyty jo kahdesti enkä sitä ole estänyt, hän ei voisi väittää mitään noin lapsellista. Totta on kuitenkin se, että oman kodin asuntoesittelyihin puolen vuoden välein alkaa jo kyllästyä ja huumorintaju loppuu viimeistään siinä vaiheessa, kun huomaa netissä luvatta julkaistun oman kodin sisätilat henkilökohtaisine tavaroineen.

Kiinteistönvälittäjän tehtävänä on myydä ja sitäkin voidaan tehdä monella lailla. Itse olen päätelmäni tämän kiinteistönvälittäjän rehellisyydestä jo tehnyt, ja samaan näyttää päätyneen lapsenikin. Tämänkertaisen asuntoesittelyn jälkeen hän kertoi kiinteistönvälittäjän valehdelleen niin, että korvat heilui. Tietokoneen äärellä istuessaan lapsellani oli korvillaan kuulokkeet, joiden läpi hän kuitenkin kuulee. Hän kertoi kiinteistönvälittäjän esimerkiksi kehuneen talon parkkipaikalla olevan kalliita autoja, vaikka moni on siellä pelkkä romu. Lisäksi hän väitti asuntoamme isoksi, vaikka se on vain 55 neliötä. Yksi naurunaihe oli myös keittiö, joka kuulemma sekin on iso. Tosiasiassa se on kuitenkin niin pieni, että hyvä kun sinne edes itse mahtuu.

Kovat on kuitenkin myymisen halut kiinteistönvälittäjällä ja voitonhalu myyjällä. Toivottavasti venäläinen myyjä saa haluamansa ja kiinteistönvälittäjä siitä välistä nipun rahaa - keinoista ja moraalista viis.
Takaisin alkuun
Näytä käyttäjän tiedot Lähetä yksityinen viesti Lähetä sähköposti
Admin
ylläpitäjä


Liittynyt: 31 Tam 2007
Viestejä: 10836

Linkki viestiinViesti 796  Ke 22 Elo 2007, 12:57 (GMT+3)  Aihe: Vastaa lainaamalla viestiä

Tämänviikkoisessa Kirkko ja Kaupunki -lehdessä on seuraava mielenkiintoinen Antti Eskolan kolumni. Jeesuksen jumaluutta olen viime aikoina itsekin pohtinut, onko se vain legendaan pohjautuvaa oppirakennelmaa vai totisinta totta. Joka tapauksessa on aika vaikea rukoilla sanoin "Jeesus, auta", jos Jeesus olikin vain tavallinen ihminen. Tämä on kuitenkin luultavasti vain oman mieleni tilapäistä horjuntaa, sillä kaikki Jeesukseen liittyvä ja hänestä kirjoitettu ei voi olla millään valetta. Herra minua varjelkoon tällaisilta spekulaatioilta, mutta totta se on, että näitä ajatuksia olen läpikäynyt minäkin.


Lainaus:
Jumalainen heinäkuun viikkoni


Kun radion Jumalainen heinäkuu alkoi, satuin olemaan kesämökillä viikon verran yksinäni. Olin innostunut ohjelmista, ja kuuntelin radiota tuntikausia: päivän virret ja Minun jumalani -puheenvuorot, keskustelut ja uskontojen esittelyt.

Toisella viikolla aloin kyllästyä, vähentää kuuntelemista ja siirtyä muihin puuhiin. Ajattelin pappeja, joiden varmaan täytyy rukoilla monta kertaa päivässä, käydä alinomaa ehtoollisella, puhua jumalisia ja näyttää hurskaalta. Kuinka he jaksavat?

Hyvä muisto Jumalaisesta heinäkuusta silti jäi. Oli hienoa yhden viikon ajan ikään kuin uiskennella eri uskontojen välissä, lähestyä sitä mikä puhutteli, irrottautua siitä mikä jätti kylmäksi. Huomasin pysyväni Jumalan tuntumassa tällä keinoin paremmin kuin ankkuroitumalla tiukasti johonkin erityiseen uskontoon tai uskonsuuntaan.

Kun huomasin, että meitä uimareita on paljon, lakkasin tuntemasta yksinäisyyttä. Vanha yhteisöllisyys, missä tehdään uskontunnustuksesta sateenvarjo ja tuppaudutaan kaikki sen alle, ei houkutellut. Uudessa yhteisöllisyydessä meitä yhdisti vain halu saada tuntemattomasta jumalasta näköpiiriinsä edes pilkahduksia.

Kristinuskon lähellä kuitenkin haluan uiskennella, jopa kulkea sen piirissä tiettyyn rajaan saakka. En tunne oppineeni jumalasta mistään muusta lähteestä niin paljon ja niin tärkeää kuin Jeesuksen opetuksista. Jeesuksen Jumala on minunkin jumalani.

Joukosta jättäydyn vasta siinä kohdassa kun ihmiset alkavat tehdä Jeesuksestakin jumalaa ja rakennella hänen kuolemansa ympärille omituista sovitusteoriaa. Jeesuksen henki, joka sai opetuslapset näkemään ylösnousemusnäkyjä, vaikuttaa toki väkevästi minuunkin. Se seuranani rohkenen lähteä tutkimaan myös sitä, mikä minua muissa uskonnoissa puhuttelee.

Tätä rohkeutta Jumalainen heinäkuu vahvisti. Kiitokset sen suunnittelijoille ja toteuttajille.

Antti Eskola
Sosiaalipsykologian emeritusprofessori

Lainaus: http://www.kirkkojakaupunki.fi/?deptid=301
Takaisin alkuun
Näytä käyttäjän tiedot Lähetä yksityinen viesti Lähetä sähköposti
Admin
ylläpitäjä


Liittynyt: 31 Tam 2007
Viestejä: 10836

Linkki viestiinViesti 799  Ma 27 Elo 2007, 11:02 (GMT+3)  Aihe: Aamusivut ja UT - halpaa ja helppoa sielunhoitoa Vastaa lainaamalla viestiä

Aloin tänään jo aikaisin kirjoittaa aamusivujani. Ensiksi syntyi kevyesti vain yksi liuska, jolloin ajattelin voivani lopettaa jo kirjoittamisen.

Mitään erikoista ei sunnuntaina ollut tapahtunut, olin lepäillyt vain; yleensähän kirjoitan myös noista ulkoisista asioista. Olisin päässyt siis tosi helpolla, yhden liuskan kirjoittaminen käsin ei juuri rasita.

Mutta enhän ollut sanonut oikeastaan mitään ja asioiden perusteellinen märehdintä on sitä paitsi alkanut tuntua paremmalta. Aamusivujen luoja Julia Cameronkin kirjoitti, että usein vasta kolmannella sivulla pääsee niihin oikeisiin, sisäisesti vaivaaviin asioihin.

Koska itsekin olen huomannut saman eikä kiirettä ollut lopettaa, jatkoin kirjoittamista toiseen liuskaan, jossa sisäiset asiat alkoivat nostaa jo päätään. Kuvailin suuttumustani siitä, että kiinteistönvälittäjä oli häirinnyt minua sunnuntaina tekstiviestillä. Miksei hän antanut ihmisten viettää pyhäpäiväänsä rauhassa, mikä ihmeen oikeus hänellä oli pitää toista kaiken aikaa pihdeissä? Jokainen on ansainnut lepopäivänsä, jolloin voi oleilla vain. Ei tarvita muuta kuin seitsemän päivää viikossa jatkuvaa stressiä ja muutamien viikkojen kuluttua lopputulos on taattu: mahahaavoja ja selkäkipua, päänsärkyä...

No, kolmannelle sivulle päästyäni uppouduin yhä syvemmälle minua vaivanneisiin asioihin. Olin taas kirjoitellut muualla ja kertoillut kokemuksistani, joka ei olisi todellakaan kannattanut. Pelkkää solvausta ja asiattomuuksia siitä on vain palkkana. Purinkin aamusivuihini tekeväni hajurakoa jälleen, eihän sellaisessa taisteluntuoksinassa kukaan voi kirjoittaa. Semmoiseen ei kenenkään mielenterveys riitä.

Päästyäni aamusivujeni kirjoittamisessa jo tuonne asti ja oltuani jo lopettelemassa mieleeni nousi vielä yksi minua kuohuttanut asia. Kirjoitin ihmetteleväni "vähän" sitä, että Nokia Missio on ottanut juuri nyt myyntiin David Pawsonin keväisten luentojen cd:t ja dvd:n. Keväällähän ne oli vedetty pois myynnistä kuin taktikoiden ja sitten Markku Koivisto oli suureen ääneen kuuluttanut, ettei Nokia Mission kastelinja ole Pawsonin mukainen, jonka jälkeen tuomiokapituli lopetti Koivistoon kohdistuneet kurinpitotoimet. Näen tuon kaiken pelkkänä taktikointina, jonka purin aamusivuihini. Tulossa on sitä paitsi "suuri kastekeskustelu", joten cd- ja dvd-levyillä on varmasti myös kysyntää ja myyntituloja syntyy. Minua moiset kepulikonstit kuitenkin oksettavat. Soimaankin neljännellä sivullani, jonne asti olen jo päässyt: "Äijäkerho se tuolla jyllää ja kaikki on pelkkää uskonpolitiikkaa."

Mutta sainpahan ahdistukseni purettua ja pyyhittyä oksennukseni. Oloni ei vielä kuitenkaan ollut hyvä ja sisäisen äänen kehottamana otinkin luku-Raamattuni esiin ja avasin Uudesta Testamentista kohdan, johon olin kauan sitten jäänyt. Aloin lukea kohtaa kysymyksestä veron maksamisesta keisarille ja purskahdin itkuun. Purskahdin itkuun, sillä Jeesuksen sanat tuntuivat niin ihanilta kaiken uskonpoliittisen kieroilun jälkeen. Luin kysymyksen ylösnousemuksesta, suurimmasta käskystä, Daavidin pojasta ja Daavidin herrasta ja puheen lainopettajia ja fariseuksia vastaan.

Vasta tuota Matteuksen evankeliumin 23. lukua lukiessani aloin voida paremmin. Siinä Jeesus hyvin selkeästi osoittaa, että myös ns. uskovaisina itseään pitävät voivat tehdä väärin. Etenkin minua puhutteli 28. jae: "Samalla tavoin tekin olette hurskaita ulkonaisesti, ihmisten silmissä, mutta sisältä täynnä teeskentelyä ja vääryyttä."

Aamusivujen kirjoittamiseen ja Raamatun lukemiseen minulla kului tänään korkeintaan tunti aikaa. Onneksi tulin aamusivujeni lisäksi tarttuneeksi myös Uuteen Testamenttiin, sillä sen lukeminen sulatti kovan möykyn sielustani.
Takaisin alkuun
Näytä käyttäjän tiedot Lähetä yksityinen viesti Lähetä sähköposti
Admin
ylläpitäjä


Liittynyt: 31 Tam 2007
Viestejä: 10836

Linkki viestiinViesti 806  Ti 28 Elo 2007, 16:42 (GMT+3)  Aihe: Kiinteistönvälittäjän talutusnuorassa Vastaa lainaamalla viestiä

Sunnuntaina iltapäivällä sain kiinteistönvälittäjältä tekstiviestin, jossa hän toivotti hyvää sunnuntaita ja tiedusteli maanantaiksi yksityisesittelyä klo 18. Etten olisi ollut hankala asiakas, vastasin oitis, että sopii.

Mielessäni nousi kuitenkin ärtymys siitä, ettei edes pyhäpäivääkään saanut pitää lepopäivänään ja levätä. Seitsemänä päivänäkö viikossa sitä täytyi olla kiinteistönvälittäjän pompoteltavana. On tarpeeksi raskasta jo muutoinkin, että asunto irtisanotaan ja täytyy alkaa miettiä käytännönjärjestelyitä. Soisi kyllä, että saisi pitää sentään viikonlopun ja pyhäpäivän vapaana asunnon välitysrumbasta.

Harmitti myös, että sunnuntaina soitetaan ja varataan aika jo seuraavalle päivälle. Aivan kuin vuokralaisella täytyisi olla koko kalenteri vapaana asunnonvälitykseen ja koko ajan pitäisi hyppiä varpaisillaan.

No, maanantaina iltapäivällä aloin tehdä sitten uimahalliin lähtöä ja harmittelin jo etukäteen, että taas tulisi kiire takaisin. Viime maanantainakin uimassa ollessani en ehtinyt uida edes normaalia aikaani tai kuivata tukkaani. Tuota silmälläpitäen lähetinkin kiinteistönvälittäjälle viestin, jossa kysyin, voisiko esittelyä siirtää tunnilla myöhemmäksi.

Vähän ajan kuluttua sain kieltävän vastauksen. On kuulemma joku meno vielä illalla ja katsomaan tuleva rouva vielä raskaana ja hieman pahoinvoiva. Sepä siitä sitten. Meillähän tietty ei ollut mitään menoja enkä ollut lainkaan sairas ja pahoinvoiva siitä, että omaa kotia täytyi joka käänteessä esitellä tuntemattomille ihmisille ja että asunnon sisäkuvatkin oli näytetty jo ilman lupaa netissä.

Ei auttanut muu kuin kiirehtiä ja sovimmekin lapseni kanssa, että päästäisi vieraat sisään, mikäli tulisivat ennen minua. Painuin sitten uimahalliin ja saunan kautta uimaan. Alussa uiminen oli hieman nihkeää, vaikka olinkin nukkunut yöni aika hyvin. Vatsa oli ruoasta vielä vähän täysi, sillä viisastuneena edellisestä asuntonäyttelystä laitoin ruoan jo iltapäivästä asuntoesittelyn estäessä kuitenkin syömisen illalla. Uin lopulta reilut kaksi kilometriä eikä uimamatkaani laskenut mittari, vaan minä itse manuaalisesti. Uimamittari näytti luvut alakanttiin, joten palautin sen ja siirryin takaisin päässälaskuun.

Saunottuani sitten taas ja tultuani takaisin pukuhuoneeseen huomasin lapseni soittaneen kahteenkin kertaan. Soitin hänelle heti takaisin ja kuulin hänen murehtineen sitä, että ehtisin ennen vieraiden tuloa takaisin. Sovimme niin, ja koska kotona oli leipä ja makkara loppu, en kuivannut tukkaani vaan painuin kiireellä kauppaan, josta ostin vain leipää ja makkaraa kassalle kiireen vilkkaan painuen.

Päästyäni kassalta ja alkaessani pakata ostoksiani tuli kiinteistönvälittäjältä tekstiviesti, jossa hän kertoi asuntoesittelyn peruuntuneen. Pahoinvoiva ja raskaana oleva asiakas oli perunut kaiken kiireisiinsä vedoten. Just joo. Sehän oli hauskaa. Seisoin siinä kassan takana tukka märkänä tekstiviestiä lukien, uupuneena parin kilometrin uimisesta.

Olisi perkule ilmoittanut peruuntumisesta vähän aikaisemmin, kun olin vielä kaupassa kassan toisella puolella. Ihan mukavaa olisi ollut uimahallissa kuivata myös tukkansa, varsinkin kun hiustenkuivain oli ollut laukussa niin kuin jokaikinen kerta.

Mutta just joo, eihän siinä tietty auttanut muu kuin alkaa lampsia kotiin uimalaukku kainalossa ja makkara ja leipä muovipussissa. Niin paljon kyllä sapetti, että soitin naapurilleni ja kerroin tulevani juuri Kiinteistömaailman kohdalle ja kysyin, tietäisikö hän jo jutun viimeisistä käänteistä.

Siinä sitten kotimatka kului rattoisasti puhelimessa puhuen ja odottaen uutta asuntoesittelyä taas. Olemisen sietämätön keveys… Vox humana, ihmisen ääni. Joitakuita se kyllä hivelee, toisia hypyttää pahemmankin kerran.
Takaisin alkuun
Näytä käyttäjän tiedot Lähetä yksityinen viesti Lähetä sähköposti
Admin
ylläpitäjä


Liittynyt: 31 Tam 2007
Viestejä: 10836

Linkki viestiinViesti 848  Su 16 Syy 2007, 13:48 (GMT+3)  Aihe: Vastaa lainaamalla viestiä

Olen kirjoittanut tänään kuusi aamunsivua käsin ja harjoitellut äidinkieltä puhumalla äidin kanssa pitkään puhelimessa :)

o o o

Jatketaanpa tätä hiukkasen. Edellä olevan kirjoitin ennen iltapäiväkahta, tätä nyt puolen yön paikkeilla.

Kirjoitin tänään siis päivänsivuni niin kuin yleensäkin, eikä siinä ole mitään ihmeellistä. Soitin myös äidille niin kuin yleensäkin, eikä siinäkään ole mitään ihmeellistä.

Soitan äidille yleensä päivittäin. Tapa alkoi isäni kuolemasta, halusin auttaa äitiä läpi yhteisen surumme. Samalla huomasin toisen yksinäisyyden, kun pitkäaikainen kumppani oli temmattu yllättäen viereltä pois. En ollutkaan enää mikään lopettamaan noita puheluita, vaikka jonkin välipäivän saatankin joskus pitää, yleensä kuitenkin harvemmin.

Kuvittelin mielessäni tilanteen, miltä minusta itsestäni tuntuisi, jos päivät pitkät kuluisi niin, ettei voisi puhua kenenkään kanssa. Sellaista on liiankin monen vanhuksen elämä. Päivää ei katkaise puhelimen pirinä eikä tutun äänen kuuleminen.

Sellainen elämä on hirveää, sellainen sosiaalinen eristyneisyys. Ei mikään ihme, että joka toinen päivä yli 65-vuotias tekee itsemurhan. Ihminen tuntee itsensä tarpeettomaksi, jos kukaan ei välitä eikä muista.

Syytä yksinäisyyteen voi olla vanhuksissa itsessäänkin. He eivät jaksa suuntautua enää ulospäin, voimat ja vireys ovat saattaneet mennä jo aikaa sitten. Puhelintakaan ei oteta välttämättä omaan käteen, vaan odotetaan toisten yhteydenottoja - takana tässä tosin voi olla semmoinenkin juttu, ettei vanhus halua olla "taakkana" tai häiritä toisten elämää, omien lapsiensakaan. Vanhus saattaa valmistautua hiljaa mielessään kuolemaan ja ajatella, että noiden toisten on parempikin tottua elämään ilman häntä...

Kauheita ajatuksia, ja siksipä meikäläinen soittaakin pääsääntöisesti itse omalle äidilleen, odottamatta tämän soittoa. Olen hommannut puhelimeeni riittävästi puheaikaakin kattamaan nuo soitot. Tuntitolkulla ei tarvitse puhua, mutta sen verran, että voidaan vaihtaa kuulumiset.

Monilla vanhuksilla kotieläinkin voisi auttaa yksinäisyyteen, muttei kissankaan kanssa voi kaikkia ajatuksia jakaa, ihmissuhteitakin tarvitaan.

Ja vaikka minulla on monta sisarusta, kukaan heistä ei tietämäni mukaan soita äidille yhtä usein. On ollut monia kertoja, kun äiti on sanonut minun olevan ensimmäinen, joka on soittanut, vaikka päivä on jo pitkällä. Soittoni saattaa hyvinkin olla tuon päivän ensimmäinen ja viimeinen, joten se on arvokas.

Arvokkaita ovat myös puhelimessa vietetyt yhteiset hetket. Viimeksi nyt huomasin, kuinka samalla tavoin ajattelen äidin kanssa hänen kertoessaan juttua ihmisten mahtavuudesta, kuinka joillekin vain maallinen mammona ja meriitit merkitsevät, jopa niin, että hanakasti matkustetaan toisten meriittien kyydissä, jolloin omakin arvo muka nousee. Eikä puhettakaan, että kysyttäisiin tuon itsekehun lomassa, mitä toiselle kuuluu, vaan narsistisesti ajatellaan vain omaa itseään.
Takaisin alkuun
Näytä käyttäjän tiedot Lähetä yksityinen viesti Lähetä sähköposti
Admin
ylläpitäjä


Liittynyt: 31 Tam 2007
Viestejä: 10836

Linkki viestiinViesti 858  To 20 Syy 2007, 23:58 (GMT+3)  Aihe: Ystäviä ja ikoneita Vastaa lainaamalla viestiä

Pari viimeistä päivää ovat olleet aika ihania.

Eilen tapasin kaupassa naapurin, joka asui ennen samassa talossa ja asuu nytkin aivan viereisessä talossa. Ja ennen kuin huomasinkaan, hän tuli jo halaamaan minua.

Entä tänään sitten saatuani hilattua itseni viimein ikoninmaalauskurssille? Astuttuani kurssitilaan näin entisen päiväkodinjohtajan siellä ja hän oitis halaamaan minua. Sitten jo ikoninmaalauksen opettajakin huomasi meikäläisen ja hänkin halaamaan.

Miltei kyynelsilmin kirjoitan ja kysyn: miten näin ihania ihmisiä on olemassa? Olen todella kiitollinen kaikesta tuosta lämmöstä, jota ihmiset osoittavat, ja halaan itsekin mielelläni takaisin.

o o o

Naapurini kanssa eilen juttelimme todella pitkään. Jo kaupassa pulputimme kaikki asiamme piittaamatta uteliaista korvista. Sitten menimme vielä toiseen kauppaan ja pulputimme sielläkin. Kävelimme myös kotimatkan yhdessä ja pulputimme senkin, kunnes oli aika erota, hymyillä ja hyvästellä taasen.

Tämänpäiväisellä ikoninmaalaustunnilla ihmettelin, mutta vain hetken, nähdessäni jo tutuksi tulleen päiväkodinjohtajan siellä. Sama suuntaus elämässä - ja lopputulos voi olla tämä: ihmiset kohtaavat samoissa paikoissa toisensa.

Eikä aikaakaan kun otin paikkani tämän eläkkeelle jääneen päiväkodinjohtajan viereltä, joka oli toiminut myös omaishoitajana äitinsä kuolemaan asti. Osittain vastapäätä meitä istui nainen, joka ennen nykyistä työkyvyttömyyseläkettään oli toiminut sekä kodinhoitajana että päiväkodissa hoitajana. Hänessä ihmeekseni kohtasin niin lapsirakkaan ihmisen, että hän on vielä työkyvyttömyyseläkkeelläkin ollessaan käynyt katsomassa lapsia siellä päiväkodissa pari kertaa viikossa. Ajatella; joku yhä tänä päivänä tekee työtä rakkaudesta, ilman palkkaa! Tämä henkilö haluaisi lisäksi palata työmarkkinoille, mutta se vaatisi leikkauksen, johon vain yksityisellä puolella olisi muutama pätevä ihminen, joka taas ei onnistu pienellä työkyvyttömyyseläkkeellä...

Aika rankkoja ihmiskohtaloita, mutta niin vallan mahdottoman ihania ihmisiä, kuin kilpaa säihkyviä timantteja.

o o o


Kotimatkalla ikoninmaalauskurssilta tänään puristin kädessäni toista maalaamaani ikonia, arkkienkeli Mikaelia, joka oli keväällä kiertänyt muiden kurssilaisten ikonien muassa muutamassa kirkossa.

Olin onnellinen siitä, että ikoninmaalausharrastuksestani on viimeinkin tullut totta ja että elän tässä näin sitä läpi - sillä jos minusta ei mitään muuta tulisikaan, minusta voisi tulla aina ikonimaalari.

Ammattimaisella ikoninmaalauksellakin on mahdollista elättää itsensä, monet ovat elättäneet. Meikäläisen kohdalla on vaikea sitä vielä sanoa, vaikka jo sukunimikin viittaa sinnepäin.

Vaan ei nuo käytännön hommat niin helppoja ole. Ikoninmaalaus on hidasta ja aikaavievää puuhaa. Ajattelin tässä jo mennä hakemaan ikoninlautaakin kotiin, mutta sitten äkkäsin kysyä, saako lautaa poikkaistuna mukaansa. Sitä vastausta ei tosin ole ainakaan vielä tullut, joten jäitä hattuun. Olisi aika mahdotonta kantaa jossain yleisessä kulkuneuvossa pitkää puunriukua ja mahtuisiko se autoonkaan...

Sahakin kotona täytyisi tietty olla, mutta tämä ei ole mikään puutavaraliike ainakaan vielä. Ja onhan noita sellaisiakin kauppoja, joissa laudan saa siististi pilkottuna niin moneen kappaleeseen kuin haluaa. Vaan aikansa kullakin; ei pidä hosua liikaa eikä pitää liian montaa rautaa tulessa - niin kuin meikäläisellä on tupannut turhankin usein olemaan.
Takaisin alkuun
Näytä käyttäjän tiedot Lähetä yksityinen viesti Lähetä sähköposti
Admin
ylläpitäjä


Liittynyt: 31 Tam 2007
Viestejä: 10836

Linkki viestiinViesti 866  Ke 26 Syy 2007, 3:24 (GMT+3)  Aihe: Särkyneet ehjiksi Vastaa lainaamalla viestiä

Vetäisinköhän myssyni päähän korvia myöten vai vaihtaisinko kohta jo ketjun nimeä. Mikä mietintämyssy missä? Just joo, sehän oli se Pelle Pelottoman mietintämyssy Aku Ankassa, jota Akua meikäläinen luki kaikki lapsuutensa vuodet ja oma lapseni samoin, vaikken itse enää muka joudakaan. Meikäläisellä on 24 tuntia päivässä aikaa eikä sekään riitä. Mikään ei enää riitä.

Viime yönä nukuin vain muutaman hassun tunnin ja olin päivällä allapäin ja väsynyt. Siitä sitten olo iltaa kohti petraantui ja väsymyskin haihtui. Yhden maissa olisi nyt pitänyt mennä nukkumaan, mutta meikämanni on taas pirteä kuin peipponen.

Syynkin tietty tiedän: täysikuuhan se siellä taas möllöttää. Kävin oikein tarkistamassa ja avaamassa parvekkeen oven nähden kaksi kuuta limittäin. Meikäläisellä on ollut nuoruudestaan lähtien silmissään hajataittoa, jota aikanaan hoidettiin silmäjumpalla Hyksissä. Vaan jo ajat sitten silmälihasjumpat ovat jääneet ja meikämanni piilokarsastaa ihan vapaasti. On meitillä tietty silmälasejakin monin kappalein, mutta kerkeävät vain niin harvoin nenälle asti. No, kirkkoilta tietty on sellainen, kun pitää laulella lauluja, joiden sanat heijastetaan piirtoheitinkalvolle. Ei se meikäläiselle mikään pakko ole, vaan sydämen kyllyydestä siellä lauletaan esimerkiksi tätä laulua:

Lainaus:
Olen särkynyt saviruukku,
pala palalta murtunut pois.
Vain ihmettelin ja itkin,
en millään murtunut ois.
Sinä Herra minut murskasit,
vaan talletit kaikki palat.
Niin paljon minua rakastit,
tahdoit uutta kokonaan.

Anna savelle uusi muoto,
tee minusta uusi ruukku.
Niin rakkautesi nyt näytät,
taas murtunutta käytät.
Tahdon kertoa särkyneille,
ei siruja heitetä pois.
Kallista halpa savikin
Mestarin kädessä ois.


Laulun sanat tuossa Saviruukussa ovat kuulemma Liisa Pukkilan ja meittiäkin nuo sanat liikuttavat aina lähes kyyneliin. Ollaan sitä tässä elämässä niin monta kertaa särytty, mutta kuin ihmeen kaupalla tultu ehjäksikin taas - ei omasta voimasta, vaan voimasta, josta tuo laulukin kertoo. Meikäläinen tuli uskoon vuonna 1992 puoli vuotta lapsensa syntymän jälkeen, jonka jälkeen se on sitten tätä maratonia ja kilvoittelua ollutkin. Uskostani en myöskään luovu, sillä se on ainoa, mitä minulla on enää jäljellä. Kaikki muu voidaan viedä pois, mutta uskooni ei kajoa kukaan; se on ja pysyy. Niin kauan kuin ihminen uskoo, hänellä on toivoa. Ilman uskoa ei ole mitään, ei edes sitä toivoa, niin ainakin itse ajattelen ja pidän kynsin hampain kiinni tästä ainoastani, jonka tähden minut voidaan leimata hulluksi ja milloin miksikin.

No ainakin kuuhullu olen ja myös mystikko olen. Jumala on kehottanut minua kirjoittamaan näistä asioista, eikä siitä ole kauan. Jumalalle puhuminen on muuten siitä vaarallista, että Hän voi vastata ja Hän voi vastata kysymättäkin. Otsikolla "Jumalan puheesta" olen kirjoittanut 3.6.2007 tässäkin ketjussa minua järisyttäneistä asioista. Ehkä tätä nykyä mietinkin kaksi kertaa ennen kuin kysyn Jumalalta mitään. Voi olla, että pelkään vastauksia, joihin en vuonna 2004 helmikuun alussakaan ollut kypsä. Kuvittelemme Jumalan olevan joku karkkiautomaatti, ja järkytys onkin sitten kova Hänen osoittautuessa tosi Jumalaksi, joka tietää kaiken, jopa kohtalomme.

Koska olen leimaantunut jo niin monin tavoin epästabiiliksi, voin puhua kaiken muunkin tietämäni ja kokemani, olen siis vapaa. Nuorena lähdin etsimään elävää Jumalaa ja sen 32-vuotiaana löysin. Alkoi tulla myös noita Pyhän Hengen kokemuksia. - Aika jännää, että Pirkko Jalovaara sunnuntaisessa tilaisuudessa Kallion kirkossa puhui samaa, kuinka Pyhä Henki väreilee päästä varpaisiin. Noin itsekin olen tuon kokenut, väreilynä tai kipottamisena. Välillä olen pitkänkin aikaa erämaassa omasta pinnallisuudestani johtuen ja sitten se tulee taas hartaana ja hurskaana hetkenä, jolloin syntyy ilo: "Kas, Jumala ei olekaan hylännyt minua, vaikka olen niin huono oppilas." Raamattua lukiessani viime viikon loppupuolella se alkoi ja koko sunnuntai-ilta oli varsinaista suitsutusta ja Hengen läsnäoloa. Se läsnäolo tekee sen, että neljä tuntiakin kirkossa kuluu kuin tyhjää vaan, haluaa kuulla loppurukoukset ja siunaukset, ja uudistuu niin, että kävelee vain kuin keijun lailla kotiin.

Tähän ikään päästyäni (47 v.) alan vihdoin viimein tajuta, mistä tulee mikin olo ja mitä asioita siis kuuluu tehdä. Kirkossa olemisesta tulee hyvä olo, joten sinne pitää mennä useammin. Aamusivuissani voin rukoilla ja jättää kaikki huoleni korkeamman haltuun, joten niitäkin olen viime aikoina tunnollisesti tuottanut. Olen ollut huono oppilas, mutta alan vihdoin viimein tajuta. Toisista asioista tulee hyvä olo, toisista paha olo. Pahoja asioita tulee välttää, hyviä asioita suosia... Mikä taulapää olenkaan ollut! Ruokaremontin lisäksi on hyvinkin mahdollista, että tulossa on myös ihmissuhderemontti. Jos joku haluaa mennä pimeisiin laaksoihin, menköön, mutta minun tieni on tämä.

On sääli, että kirkoissa on niin vähän elävää hengellistä toimintaa. Papit kulkevat puvuissaan ja toistavat samoja vanhoja kaavoja, mutta se ei riitä. Miksi vauvana kastetun ihmisen tarvitsee tulla uskoon aikuisena? Eikö vauva ymmärtänytkään mitään, mihin elävä usko jäi?

On olemassa monia ongelmia, joihin vain usko auttaa. Usko muuttaa ihmisen läpikotaisin, perustuksiaan myöten, tapahtuu uudestisyntyminen, jota Raamattu kuvaa. Kuinka moni nainen ja mies kärsii ei-uskovasta kumppanistaan, joka laahuaa pimeässä ja salaisessa liassaan loputtomiin ja jälkiänsä peitellen? Näillä ihmisillä ei ole toivoa niin kauan kuin heillä ei ole uskoa.

Kaavamainen jumalanpalvelus kello kymmenen tai yksitoista aamupäivällä ei riitä. Tarvitaan myös aktiivisia uskoontulemisen iltoja, mielellään jopa miehille ja naisille eri teemoin. Mies ymmärtää karheutta, nainen ehkä muuta. Kirkon täytyy vastata ihmisten tarpeisiin ja kerätä pimeiltä kujilta eksyneet, vain siten kirkkokin voi elää, koska kirkko on sama kuin ihmiset.

Me tarvitsemme siis elävää uskoa, koska Jumalakin on elävä. Kuollut kirkko joutaa samaan romukoppaan kuolleen jumalan kanssa, sen tekojumalan kanssa, joksi ihmiset ovat oikean Jumalan ymmärtämättömyyttään tehneet.
Takaisin alkuun
Näytä käyttäjän tiedot Lähetä yksityinen viesti Lähetä sähköposti
Admin
ylläpitäjä


Liittynyt: 31 Tam 2007
Viestejä: 10836

Linkki viestiinViesti 869  To 27 Syy 2007, 1:05 (GMT+3)  Aihe: Vastaa lainaamalla viestiä

Tuo viimeöinen pläjäys jäi vähän kesken, kun en jaksanut aamuyöllä pidempään kirjoittaa (ja tähänkin taidan jaksaa kirjoittaa vain osan).

Huomasittehan muuten avaukseni Rukousystävä-lehdestä lainattua, johon olen skannannut uusimmasta lehden numerosta Jussi Jalovaaran kirjoittaman jutun. Jutussa on monia rehellisiä ja hyviä kohtia, joita tämä Pirkon mies laukoo. Esimerkiksi seuraavat, muutamia kohtia tähän liittääkseni:

"Pirkko oli hyvissä ajoin alkanut taivutella myös minua lähtemään mukaan. Aluksi kieltäydyin ehdottomasti. Eihän minulla sinne ole mitään asiaa. Ja minulla on juuri nyt niin paljon töitäkin... Pirkko vetoamalla vetosi, että kaikki muutkin päätoimikunnan jäsenet tulevat sinne puolisoineen. Hänestä olisi niin noloa mennä yksin. Minä hellyin. Mutta mitään uskovaista minä en sitten siellä ala esittää, muistan painottaneeni. "

"Minä liikutuin niin syvästi, että aivan vapisin. Samalla kuitenkin tuntui äärimmäisen hyvältä. Mitään vastaavaa en ollut aikaisemmin kokenut. Vaikka minut oli hetkeä aikaisemmin puoliväkisin houkuteltu paikalle, tunsin nyt hyvin voimakkaasti, että tähän porukkaan minäkin haluan kuulua."

"Seuraavat päivät olivat sitten varsinaista Jaakobin, tai Juhanin painia. Tunsin edelleen vahvasti, mitä olin kokenut ja tiesin, mistä se oli tullut. Mutta myös toiseen suuntaan vetäviä ajatuksia tulvi mieleen voimalla. Jos nyt lähden tälle tielle, pitääkö minun muuttua toisenlaiseksi? Pitääkö alkaa käyttäytyä jotenkin uskovaisesti? Olin aina pitänyt tuntemiani uskovaisia - ehkä Valtosen Ollia lukuun ottamatta - lievästi sanottuna omituisina. Mistä kaikesta minun pitää luopua? Mitä kaveritkin tästä sanoisivat? Miksi minun pitäisi nyt uskoon hurahtaa - minullahan on kaikki asiat todella hyvin? Tunsin eläväni miehuuteni parasta aikaa."

"Purin hampaat yhteen ja sanoin itselleni, että nyt tai ei koskaan Jussi! Nousin paikaltani ja tutisevin askelin laskeuduin lavalta nurmikolle. Kun yhdessä ehkä kolmen tuhannen muun kanssa lupasin antaa elämäni Jeesukselle, niin sitten helpotti. Jälkeenpäin saatoin jo vähän leuhkiakin, että olin ainoa, joka sieltä puhujalavalta lähti eteen. No, muut siellä istuneet taisivat ollakin piispoja, pappeja ja muita seurakuntien silmäätekeviä - ehkä niiden ei enää tarvinnutkaan lähteä."

"Suurin muutos oli tietenkin se, että Jumalasta tuli osa jokapäiväistä elämää ainakin ajatuksissa, ehkä sanoissakin ja toivottavasti jossain määrin myös teoissa. Toisaalta moni asia ei muuttunut mitenkään dramaattisesti. Tunnistan yhä omassa persoonallisuudessani samoja puolia kuin ennen Jumalan kosketusta. Yhtään kaveria en uskoontuloni takia menettänyt, mutta uusia hyviä ystäviä sain sitäkin enemmän."


Noissa on jotain yleismaailmallisia ajatuksia ja stereotyyppisiäkin pelkoja, joita uskovat yhtä lailla kuin ei-uskovatkin voivat tunnistaa itsessään. Ainakin itse tunnistan, ja siksipä nuo kommentit huvittivatkin minua. Uskosta ajatellaan hyvin yleisesti niin, että se on hurahtamista ja että uskovat ovat omituisia. Itsekin saatan pitää joitain uskovia omituisina. Ajatellaan myös helposti, että pitäisi alkaa käyttäytyä jotenkin "uskovaisesti", muuttua siis muuksi kuin on. Mutta kuten Jussikin tuossa toteaa, persoonallisuus ei muutu, vaan siinä voi edelleen tunnistaa samoja puolia kuin ennen uskoontuloa. Se mikä eniten muuttuu, on tietenkin katsantokanta. Muutos on tietty valtava, jos esimerkiksi ateisti alkaa yhtäkkiä uskoa Jumalaan ja katsoa maailmaa uusin silmin.
Takaisin alkuun
Näytä käyttäjän tiedot Lähetä yksityinen viesti Lähetä sähköposti
Admin
ylläpitäjä


Liittynyt: 31 Tam 2007
Viestejä: 10836

Linkki viestiinViesti 870  To 27 Syy 2007, 9:32 (GMT+3)  Aihe: Vastaa lainaamalla viestiä

Viime yönä menin nukkumaan ehkä siinä puoli kahden maissa, en saanut heti unta ja aamullakin heräsin jo kuuden maissa kaiken maailman ajatuksiin. Ilmiselvää täydenkuun vaikutusta, ainakin minulla. Sitä valvoo enemmän, vaikka olisi väsynyt, ja usein myös väsymys haihtuu täydenkuun aikaan mystisesti pois niin kuin nyt.

Heräämiseni aamulla oli kyllä vähän surullinen. Olin uneksinut isoäidistäni, käynyt sieluni silmin hänen kodissaan, jossa ketään ei enää ollut. Mieleeni jäivät pitkäksi aikaa viipymään hänen minulle toisinaan lausumansa sanat: "Sitten kun minua ei enää ole..." Nuo sanat oli kirjoitettu sieluuni, jossa ne viipyivät väistymättä paikallaan. Isoäitiä ei todellakaan enää ollut, siinä missä hän oli ollut, oli enää pelkkää tyhjää ja näitä ajatuksiani.

Aikani ryvettyäni noissa ja muissakin ajatuksissa nousin ylös. Tein itselleni aamupalan ja kirjoitin päivänsivuni. Tämän kuun päivänsivuistani on tulossa muhkea paketti, olen kirjoittanut tässä kuussa varmaan enemmän kuin koskaan, vähintään kolme liuskaa päivässä ja usein paljon enemmänkin.

o o o

Vaikka ärsyttäisinkin kirjoittamalla uskonnosta, aion siitä silti jatkaa. Jotakin on jäänyt vielä sanomatta, kertomatta ja kuvaamatta.

Sunnuntaisessa rukousillassa Kallion kirkossa Pirkko sanoi muuten sellaistakin, että jokainen uudestisyntynyt ihminen kantaa Jumalaa sisällään tai sisimmässään. Se oli aika mielenkiintoisesti sanottu ja mieleeni tulikin David Pawsonin helatorstainen luento, josta olin kääntänyt näin:

Lainaus:
Vanhurskauttaminen voi olla evankeliumin sydän, muttei se ole koko evankeliumi. Me tarvitsemme enemmän kuin vanhurskauttamisen. Me tarvitsemme pyhityksen. Sillä Jumala suunnittelee tekevänsä kokonaan uuden maailmankaikkeuden. Yritän kertoa vihreälle liikkeelle tästä. On paniikki, koska ihmiset ajattelevat, että tämä on ainoa maa, missä tulemme koskaan elämään. Mutta vain me tiedämme maapallolla, että Jumalalla on suunnitelmia tehdä kokonaan uusi maailmankaikkeus. Ja siitä maailmankaikkeudesta on kerrottu yksi asia, että se tulee täyttymään vanhurskaudella ja että ainoat ihmiset, jotka sallitaan sinne, ovat vanhurskaat ihmiset. Jos Jumala antaisi meidän elää siellä tämänkaltaisina kuin olemme nyt, me saastuttaisimme sen hetkessä. Me tarvitsemme pyhyyttä. Meidän pitää olla pyhitettyjä uskosta yhtä hyvin kuin vanhurskautettuja uskosta. Vanhurskauttamisessa Jumala kohtelee meitä syyttöminä, hän pitää meitä pyhinä, mutta pyhityksessään hän tekee meidät vanhurskaiksi ja tekee meistä pyhiä. Ja toinen mahdollistaa toisen. Hän palauttaa vanhurskauttamisessa yhteytemme Jumalaan, jotta Jumala voi tehdä meistä itsensä kaltaisen. Vaimollani on vahva usko, vahvempi kuin minulla. Mutta on yksi asia, jota saarnaan ja jota hänen on hyvin vaikea uskoa. Ja hän sanoo minulle, että se on, kun kerron hänelle, että eräänä päivänä hänen miehestään tulee täydellinen! Ja tiedätkö, mitä hän sanoo? Hän sanoo: "Jos perustaisin uskoni kokemukseen, en voisi uskoa." Mutta hän sanoo: "Yritän hyvin kovasti uskoa Kirjoitusten perustaan." Ja minä sanon, että minun on uskottava, että eräänä päivänä minun vaimostani tulee täydellinen! Se on molempiin suuntiin. Tämä on pelastus! Kun minä olen täydellinen, täydellisesti palautettu kuva Jumalassa, niin Jeesuksen kaltainen ettet voi kertoa eroa, minä en ole vielä pelastettu. Ja jos eläisit minun kanssani, tulisit tietämään. Mutta olen matkalla ja odotan pelastumistani ollakseni täydellisen vapaa synnistä ja itsestäni ollakseni pyhä niin kuin Jumala on pyhä, vanhurskas niin kuin hän on vanhurskas, ja tämä on evankeliumin sanoma - ei ainoastaan anteeksisaamisen tarjous vaan myös pyhyyden tarjous. Rakastan tämän evankeliumin julistamista pahoille ihmisille. Saarnaan huipputurvatoimin varustetuissa vankiloissa Englannissa murhaajille, huumeiden välittäjille, jotka ovat vankilassa elinkautisessa, ja kerron heille, että he voivat olla hyviä, että he voivat olla ihmisiä, josta he ovat unelmoineet parhaimpina hetkinään. Se on minun evankeliumini. Se on evankeliumi Jumalalta tulevasta vanhurskaudesta. Saarnaan myös paljon mustalaisleireillä. Nämä ovat ihmisiä, jotka ovat hylkiöitä yhteiskunnassa. Heidän luontonsa on valehdella ja varastaa, mutta sanon, että Jumala voi parantaa sen. Jumala voi tehdä pahimmat ihmiset parhaimmiksi. Tämä on ilosanoma. Minä tarjoan pyhitystä uskon kautta, jatkuvan uskon kautta. Voit vanhurskautua uskon kautta hetkessä, mutta pyhittyminen uskon kautta voi viedä koko eliniän. Mutta eräänä päivänä Jumala voi saattaa valmiiksi työnsä, jonka on tehnyt minussa ja esittää minut virheettömänä armon kruununsa edessä. Liian usein olemme käyttäneet tätä pelastamissanaa menneessä aikamuodossa. Me aina käytämme sitä niin kuin se olisi jo tehty. Ihmiset sanovat minulle: "Minä olen pelastettu 20 vuotta sitten Billy Grahamin kokouksessa." Tai he sanovat: "Seitsemän ihmistä pelastui kirkossamme viime sunnuntai-iltana." Minä sanon: "Ei, et ole. Ei, ette ole. Sinä aloit pelastua tuossa Billy Grahamin kokouksessa. Sinulla on seitsemän ihmistä, jotka alkoivat pelastua viime sunnuntaina." Kaikki me olemme alkaneet pelastua ja olemme matkalla pelastukseemme, mutta pelastuksemme on yhä tulevaisuutta.
Takaisin alkuun
Näytä käyttäjän tiedot Lähetä yksityinen viesti Lähetä sähköposti
Admin
ylläpitäjä


Liittynyt: 31 Tam 2007
Viestejä: 10836

Linkki viestiinViesti 877  Pe 28 Syy 2007, 12:19 (GMT+3)  Aihe: Gospeleita ja täyttymättömiä henkisiä tarpeita Vastaa lainaamalla viestiä

Viime sunnuntaina tullessani rukousillasta kotiin mitä olisinkaan toivonut? Olisin toivonut voivani kuunnella hengellistä musiikkia ja gospeleita latistavan iskelmämusiikin sijaan.

Mutta avattuani radion löysin sieltä saman vanhan Iskelmäradion. Se musa oli kyllä ihan ok, vaan olisin toivonut kuulevani gospeleita ja muuta virittävää. Löysin toki suhisevan radio Dein, mutta puhetta vääntävä ja paasaava mies oli kaukana gospeleista.

Jo vuosia sitten olen toivonut radiopuolelle tuollaista gospelmusiikkia tarjoavaa kanavaa. Ei siis mitään puheenpaatosta minuuttitolkulla, vaan pääsisältönä tuo hengellinen ja virvoittava musiikki.

o o o

Jos meikäläisellä olisi enemmän resursseja, perustaisin sellaisen musiikkikanavan itse. Joskus olen haaveillut jopa niin, että päivisin tuo kanava soittaisi rockmusiikkia ja sitten yön hiljaisina tunteina tuota vilvoittavaa gospelia.

Rock ja gospel sopisivat hyvin yhteen. Sopivat ne Elvikselläkin.

o o o


Elän siis haaveissani. Ehkä eräänä päivänä, tai sitten viimeistään Taivaassa sieluja kohottava musiikki soi.

Iskelmämusiikissahan toisinaan tympii se, että rakkaus on siinä asetettu kuin Jumalan asemaan. Vaan Jumala on tabu, josta ei monessakaan paikassa sovi puhua.

Harvaa ihmistä kuitenkaan pelkkä pinaattilettujen syöminen ja rakkaudessa sählääminen onnellistuttaa - tarvitaan jotain syvempää, esimerkiksi Jumalaa, kaiken rakkauden ja elämän Luojaa.
Takaisin alkuun
Näytä käyttäjän tiedot Lähetä yksityinen viesti Lähetä sähköposti
Niilo



Liittynyt: 30 Syy 2007
Viestejä: 378

Linkki viestiinViesti 900  Pe 05 Lok 2007, 9:26 (GMT+3)  Aihe: Raamattua aamussa Vastaa lainaamalla viestiä

Luin aamussa Raamattuani sunnuntain 14.10. teemasta Usko ja epäusko. Mietintämyssyssäni kiteytyi runo, tällä kertaa suhteellisen helposti:

Uskosta turva
elämän tielle,
isästä poikaan
Herran voimaa.

Lupaus Herran
suku tähdissä,
kilpenä pelolle
taivaan linnut.

Uskon lupaus
kaikki armoa,
Kristuksessa
vahvistettua.

Uskon palkka
jättää sairaus,
nousta alhosta,
taivaltaa kotiin.

"... Hän säät ja ilmat säätää ja aallot tainnuttaa ..."
Takaisin alkuun
Näytä käyttäjän tiedot Lähetä yksityinen viesti
Admin
ylläpitäjä


Liittynyt: 31 Tam 2007
Viestejä: 10836

Linkki viestiinViesti 901  La 06 Lok 2007, 23:50 (GMT+3)  Aihe: Matkalla aamusivuissa ja kävellessä Vastaa lainaamalla viestiä

Tänään jaksoin ryhdistäytyä jo sen verran, että tein kunnon kävelysauvalenkin. Eilen jäi sekin väliin.

Marraskuun 6. päivänä vuonna 1999 aloitin aamusivujeni kirjoittamisen käsin kuin juoppolalli. Välillä kirjoitin sivuni aamulla, välillä illalla, välillä en ollenkaan, mutta siitä huolimatta päivänsivujen jatkumo on kulkenut näihin päiviin saakka yhä tiivistyen ja tullessa viime vuosina yhä kurinalaisemmaksi.

- Mutta vaikka tuossa edellä kuvasin kirjoittamispuuhiani alkuaikoina juoppolallin hommiksi, en tarkoittanut olleeni oikeasti sellainen, kirjoittamisessani kylläkin. Vuosi 1999 oli viides vuosi absolutismissani, jota jatkoin vielä seuraavan vuoden loppuun. Olisin voinut jatkaa loputtomiin absolutismia, jonka olin alkanut vain kokeellisesti ja huvikseni käytettyäni muutoinkin vain vähän alkoholia. Järjellä pakotin kuitenkin itseni lopettamaan absolutismin tietäen alkoholin suotuisat verisuonivaikutukset ja muut. Punaviiniinkin tutustuin vasta absolutismini jälkeen.

Mihin jäinkään... Kirjoittamiseen. Ensi kuun 6. päivänä tulee siis jo täyteen kahdeksan vuotta aamunsivujen kirjoittamista. Alkuaikojen epäsäännöllisyys ja välipäivät kirjoittamisessa aiheuttavat kuitenkin sen, etten voi ajan perusteella laskea kirjoittamieni päivänsivujen määrää. Mikäli olisin kirjoittanut aina kolme sivua päivittäin, aamusivuja olisi syntynyt joka vuosi 1095 käsin kirjoitettua liuskaa, jolloin kahdeksan vuoden satsi olisi 8760 liuskaa ottamatta huomioon karkausvuotta. Aivan tuollaisiin lukemiin en ole yltänyt, mutta arvelen kirjoittaneeni päivänsivuja reilusti jo kuutisentuhatta. Tarkan määrän laskeminen tuollaisissa luvuissa on kuitenkin vaikeaa; joskus olen kyllä mittaillut liuskapinojen korkeutta ja arvioinut sillä tavoin määrää. Vaan paljon niitä liuskoja on ja nyt syyskuussakin syntyi peräti 121 liuskaa käsin, monina päivinä paljon enemmänkin kuin vain kolme liuskaa. Tosin semmoisista päivistä en pidä, käsi väsyy liikaa.

Asiaa tuntemattomalle voi olla vaikea ymmärtää, miksi moinen käsin kirjoittaminen ylipäätään. Julia Cameron selitti tuon kyllä kirjoissaan Tie luovuuteen ja Kultasuoni niin hyvin, että meikäläinenkin nielaisi syötin. Muutaman päivänhän kirjoitin alussa sivut tietokoneellani (ennen päiväystä 6.11.1999), kunnes törmäsin kirjassa tehtäviä tehdessäni ja lukiessani kohtaan, jonka mukaan sivut on kirjoitettava käsin. Käsin kirjoittaessa ihminen kulkee kynällä paperin poikki konkreettisen matkan, se on kuin aivokirjoitusta ja onkin ja se on myös elävää, jokainen kirjain ja tunnelma kirjoittaessa käsin on erilainen. Sivuille voi piirtää myös kuvia niin kuin yhteen aikaan paljon teinkin, eli päivänsivut ovat varsin luova paketti. Tekstejä ei ole tarkoitus kuitenkaan näyttää kenellekään muulle, siitä Julia Cameron varoittaa moneen kertaan, koska kirjoitukset ovat vain sellaista itsensä työstämistä ja virittämistä päivän muihin hommiin. Ja kaiken tuon lisäksi, kirjoittaminen ja itsensä purkaminen on erittäin terapeuttista, jossa siinäkin on kaiken aikaa matkalla eteenpäin.

Matka-käsite onkin Julian kirjoissa korostuneesti esillä. Kirjoittaminen on matka ja myös ajatteleminen on matka oman mielensä sopukoihin.

Meikäläinen ei ole ollut hyvä oppilas, mutta alun nikottelun jälkeen kirjoitusmatkat käsin sujuvat jo joutuisasti. Kolmen aamusivun tuottaminen kestää siinä parikymmentä minuuttia, tarkoituksena on tuottaa vain ajatuksenvirtaa, joka auttaa taas muutakin luovuutta ja tekstintuottamista. On aika vaikeaa sanoa itselleen, ettei pysty kirjoittamaan kirjoitettuaan aamusivutkin. Tämän tähden Julia Cameron kutsuu aamusivuja pelastusrenkaaksi, joita ei missään nimessä pidä viskata pois. Ilman aamusivuja kirjoittamiseen tulee helposti tulppa, joka tulee esteeksi luovalle tuottamiselle. Tämän tähden minunkin aamusivuni ovat ja pysyvät; seuraava tavoite on saada kymmenen vuotta aamusivuja täyteen...

Toisaalta olen noin pitkällä, toisaalta alkutekijöissä. Yksi laiminlyömäni alue on ollut kävelylenkit, joita Julia kehottaa tekemään päivittäin. Tarkistin juuri Kultasuoni-kirjasta, että hän suosittelee parinkymmenen minuutin mittaisia kävelylenkkejä päivittäin ja kerran viikossa tunnin mittaista lenkkiä.

Meikäläisellä on kulunut kahdeksan vuotta aamusivujen aloittamisesta ja olen vasta nyt tarttumassa noihin lenkkeihin. Muutamana viime päivänä olen ottanut kävelysauvani esiin ja lähtenyt ulos lenkille ja huomannut oikein toden teolla sen hyväätekevän vaikutuksen. - Kävellessäsi olet matkalla ja kuljet jonnekin, mutta niin kuljet myös ajatuksissasi eteenpäin ja juuri sitä varten Julia suosittelee kävelylenkkejä, joita monet ihmiset aivan luonnostaan harrastavat pohtiessaan jotain ongelmaa.

Parinkymmenen minuutin kävelylenkit päivittäin ovat vain sellaista aivojen verryttelyä, mutta pidemmät lenkit antavat mahdollisuuden syvällisempiinkin aivoituksiin ja mielikuvapankin täyttämiseen, Julian termiä käyttääkseni.
Takaisin alkuun
Näytä käyttäjän tiedot Lähetä yksityinen viesti Lähetä sähköposti
Niilo



Liittynyt: 30 Syy 2007
Viestejä: 378

Linkki viestiinViesti 921  Su 07 Lok 2007, 7:53 (GMT+3)  Aihe: Aamussa ennen sauvoja Vastaa lainaamalla viestiä

Sauvoilla kävelen minäkin. Luovassa kirjoittamisessa on kynä minulle sauva. Työtä voi tehdä koneella, keskustellakin, mutta luova työ koneella on minulle käsitteenä vieras. Kaikki koneella luotu on luotu itse asiassa jo aikaisemmin.

Toki voi koneellakin ajatella, stilisoida ajatuksin jo kirjoittamaansa, mutta se on joskus aikaisemmin opitun, luodun toistoa. Joskus olen ajatellut, onko maailmassa yhtään mitään, joka olisi luotu luomiskertomuksen jälkeen. Eiköhän ole niin, että Herra toistaa meissä vain itseään.

Mutta hyväksytään pitkin hampain ajatus, että ihminenkin voi luoda. Ainakin hän voi elää ympäristössään jotakin ennen kuulumatonta, kokematonta ja tuoda sen esiin puhuen ja kirjoittaenkin.

En puhu pitkään, en kirjoitakaan kovin monisanaisesti. Kirjallisuushan on merkityksellä ladattua kieltä. Luovaa osuuttakaan siinä ei pidä kätkeä jaaritteluun.

Niinpä aloitan edelleen esimerkiksi runojeni "luomisen" kynä sauvana, paperi tienä jota eteenpäin hapuilen kuin tutkimusmatkalla. Itse asiassa en luo mitään, mutta löydän itsestäni jotakin uutta, Luojan jo luomaa ennenkuin tämän matkani paljain jaloin aloin.

Esimerkiksi näiden Raamatun tekstirunojeni kohdalla jaan näitä runojani ennen ja jälkeen messun vain käsinkirjoitettuina. Pääsiäisenä kirjoitin runoja viidestä päivästä 30-100 kpl kutakin. Elin jokaista runoa kopioidessani sen sanomaa yhä uudelleen ja uudelleen. En siis silloin enää "luonut" mitään, mutta Luoja loi onnellisia hetkiä.

Tätä taustaa vasten minua vähän huvitti, että juoppolalli käsin kirjoittaa. Olen toki sitäkin joskus ollut, mutta käytin kynääni jo ennen sitä ja sen jälkeenkin. Toivon myös, että saan Luojani kohdata aivan selvin päin.

En kuitenkaan moralisoi enkä opeta. Jokainen tekee leiviskästään Luojalleen tilin itse. Siitä miten on kanteleensa käyttänyt. Muita kun on helppo syyttää omistakin edesottamuksistaan, peiliinkatsominen on vaikeampaa.

"Niinkuin kerran/tieni aloin/niin sen kuljen/paljain jaloin..."
Takaisin alkuun
Näytä käyttäjän tiedot Lähetä yksityinen viesti
Admin
ylläpitäjä


Liittynyt: 31 Tam 2007
Viestejä: 10836

Linkki viestiinViesti 944  La 13 Lok 2007, 3:08 (GMT+3)  Aihe: Vastaa lainaamalla viestiä

Kävin jälleen katsomassa tätä ketjua silmälläpitäen sitä, mitä henkilökohtaista täältä taas poistelisin, olenko kirjoittanut jotain sopimatonta.

Mutta vilaistuani viestit läpi uudestaan, myös nuo uskaliaammat, en halunnut niitä edelleenkään poistaa. Päinvastoin lukiessani useamman kerran ovat nuokin viestit tulleet kotoisemmiksi.

Raskasta sekin, jos joutuu lakaisemaan kaiken aina maton alle. Eikö parempi tapa olisikin lakaista sotkut aina maton päälle, josta ne näkee poistaakin? Taitaa meillä ihmisillä olla jonkun sortin ajatusvirhe.

o o o

Olen viime aikoina harrastanut paljon sauvakävelyä. Uinnin osuus on alkanut kutistua, vaikka paljon sitten viime huhtikuun jälkeen olen uinutkin, kurkottaen jo 40 kilometriin. Vaan kaikkeen kyllästyy enkä sitä paitsi ui enää tuntia pötköön niin kuin ennen, vaan kyllä se puolen tunnin hujakoille jää. Matkamittarinkin ostin, mutta vein sen kauppaan takaisin mittarin mitattua mitä sattui.

Pari kertaa viikossa olen tähän asti käynyt uimassa, mutta voi olla, että saatan livetä määrästä. Tavoitteena on kuitenkin tehdä kävelylenkki joka päivä, olen ottanut sen oikein asiakseni.

Nyt perjantainakin lähdin iltayhdeksän jälkeen lenkille. Kurvasin kohti tuttua reittiä, mutta kuinka ollakaan oikealla puolella kävelytien varressa makasi mies maassa. Olin jo ottanut muutaman askeleen ohi, kunnes palasin takaisin katsomaan.

Oliko mies humalassa tai mikä hätä hänellä oli, yritin tarkistella. Koska en saanut selvää, puhuttelin miestä.

Selvisi, että mies oli ollut nukkumassa ja että hän oli tosi humalassa. Koska ilma oli kuitenkin jo aika kylmä, kehotin miestä nousemaan ylös - sitä paitsi tuollaisia maassa makaavia ihmisiä saatetaan potkia ja viedä heiltä kaikki rahat. Kuka tietää, vaikka seuraava ohikulkija ei olisikaan myötäelävä.

Selvittelin miehen kanssa sitä, missä hän asui, tarvitsisiko hän taksia. Sain miehen nousemaan maasta ylös, vaikka vaikeaa se oli ja hän aluksi sanoikin, ettei pystyisi nousemaan ylös. Sitten suunnistimme kohti ostaria ja taksia muutamalla kävelyaskeleella, kunnes selvisi miehen asuvan aivan kävelymatkan päässä vastakkaisessa suunnassa, johon olin lenkille menossa.

Kävelimme sitten yhtä matkaa, mies perässä ja välillä puskassa vettä heittämässä käyden, minä sauvoineni edellä kulkien.

Olin päättänyt saattaa miehen kotiin, vaikka eteneminen oli heikkoa ja matka kesti. Lähellä kotipihaansa hän yritti jo hätistellä minua pois, mutta sanoin saattavani hänet kotiovelle asti. Jättäydyin kuitenkin vähän taemmas, jolloin mies kaatui selälleen ruusupuskaan. Sieltä noustuaan kehotin häntä nousemaan ulkorappuset ylös ja pitämään kaiteesta kiinni. Mies teki työtä käskettyä ja seurasin häntä perässä. Päästyään taas lähemmäs kotia hän usutti minua lähtemään pois. Seurasin kuitenkin miestä vähän matkan päästä, jolloin huomasin hänen kaatuneen taas maahan. Huomautettuani siitä hän kertoi vain etsivänsä avaimiaan siellä maassa maaten.

Viimein mies pääsi ylös viimeisten ulkorappusten kohdalle ja kääntyi minua kohti sanoen: "Sä olet varmaan enkeli." "Ei, en ole enkeli, olen ihan tavallinen ihminen", sanoin. Mies katsoi minua epäuskoisena kuin jotain yliluonnollista tuijottaen ja sanoi taas: "Kyllä sun täytyy olla enkeli..." Kielsin edelleen, vaikka kerroinkin synnyinpaikkakunnastani, joka viittaa enkeleihin.

Pistin miehen taas matkoihinsa etenemään kohti kotiaan seuraten itse taempana. Mies käveli ja käveli ja lopulta ajattelin, onkohan hänellä kotia ollenkaan, mitä jos hän olikin valehdellut ja oli koditon. Mutta sitten näin miehen avaavan yhden oven ja astuvan sisälle porrasrappuun, siellä hän asui. Hän oli päässyt edes sisälle lämpimään rappuun, jossa ei kävisi yhtä köpelösti kuin ulkona, ajattelin ja käännyin ympäri jatkaakseni omaa lenkkiäni.

Tuon episodin takia olin lopulta paljon kauemmin kävelylenkillä kuin vain tavalliset parikymmentä minuuttia.
Takaisin alkuun
Näytä käyttäjän tiedot Lähetä yksityinen viesti Lähetä sähköposti
Admin
ylläpitäjä


Liittynyt: 31 Tam 2007
Viestejä: 10836

Linkki viestiinViesti 958  To 18 Lok 2007, 1:41 (GMT+3)  Aihe: Raskas matka Vastaa lainaamalla viestiä

Tiistaina illalla lähdin pidemmälle kävelysauvalenkille. Suuntaa miettiessäni lähdin seuraamaan seitsemän vuotta vanhaa reittiä. Tähän samaan aikaan vuodesta saattelimme monia kertoja viikossa lapseni koulutoveria kotiin. Molemmat olivat ensimmäisellä luokalla koulussa. Kulkiessamme eteenpäin lapsoset leikkivät leikkiä, jossa sanoivat toisilleen: "Ota kiinni mandariini!" Ja sitten kun toinen sai toisen kiinni, he sanoivat: "Nyt halitaan!" Sitä kujeilua oli tosi mukavaa katsoa, vaikka pitkän aikaa kuulinkin sanat väärin. Kuulin: "Ota kiinni margariini - nyt halitaan…"

Tuo leikki oli se kevyin osa matkasta, joka muutoin oli raskas. Lapseni koulutoverilla oli pikkuveli, joka oli vakavasti sydänsairas. Hänen äitinsä viipyi päivittäin pitkään sairaalassa ja siksi saattelimme vasta myöhään illalla poikaa kotiin.

o o o

Edetessäni kävelysauvoilla nyt tuota samaa reittiä kaikki palautui kuin eilinen mieleen. Mitä pidemmälle sauvoillani etenin, sitä raskaammaksi oloni myös tuli.

Ei ne tapahtumat siinä perheessä menneisyyttä vieläkään ole, ajattelin kävellessäni. He muistavat kaiken kuin eilisen.

Siinä kävellessäni mieleeni tuli sekin, kuinka tuon koulutoverin äiti tuli kerran hakemaan meiltä lastaan. Hän astui fleecepuserossaan sisään, oli täysin poissa tolaltaan ja tuskainen sanoessaan, että hän on saanut juuri kuulla, ettei lapsen sydäntä voi leikata. Halatessani tuota äitiä tunsin, kuinka hän oli kauttaaltaan tuskan hiestä märkä.

Tilanne ajautui yhä huonompaan suuntaan, pojan sydän alkoi olla loppu. Lopulta pieneen kehoon työnnettiin valtaisat putket tekopumppuun kiinnittämistä varten ja poika nukutettiin tuskien välttämiseksi. Kerran kuitenkin kun äiti oli mennyt katsomaan lastaan, tämä oli herännyt ja vaikertanut, jolloin hänet nukutettiin uudestaan. Äitiin tuo kaikki oli sattunut ihan hirveästi.

Ainoa toivo oli uuden sydämen saaminen, mutta sopivaa ei ollut tarjolla. Sitten aivoihin kulkeutui hyytymä, joka aiheutti aivohalvauksen. Lapsen vanhemmat kutsuttiin sairaalaan ja he olivat paikalla, kun elintoimintoja ylläpitävät koneet irrotettiin. Äiti sanoi, kuinka hän katsoi koko ajan, kuinka lapsen verenpaine laski ja laski ja kuinka kauheaa se oli. Näin myöhemmin valokuvan tuosta tilanteesta: äiti oli levittänyt kätensä kuin suojelevat siipensä lapsensa ympärilleen ja oli kuvassa täysin lohduton, murtunut, särkynyt.

Tuon kaiken muistin tiistaisella kävelymatkallani ja nopeuteni alkoi hidastua, raskaat muistot uuvuttivat minutkin uudestaan. Silloin seitsemän vuotta sitten olin myötäelänyt täysillä ja miettinyt välillä itsekin, kuinka jaksan. Yritykseni lohduttaa tuntuivat toivottomilta, eihän minulla ollut antaa mitään, millä olisi voinut korvata menetyksen. Se oli koettelevaa, mutta annoin niin paljon kuin vain pystyin.

o o o

Pääsin sitten kävelysauvoillani jo melkein perille asti ja kumma kyllä muistin reitin hyvin: tuosta ylitimme aina suojatien, tuonne käännyimme ja tuota pitkin kuljimme, kunnes tulin pihaan. Perhe ei enää asunut samassa paikassa, he asuvat jo muualla. Kiertelin sauvoillani vähän aikaa ympäriinsä ajatellen edelleen kaikkea, ilmeitä, sanoja ja tunnelmia seitsemän vuoden takaa. Tämä oli ollut kovimman inhimillisen tragedian paikka. Katsoin muiden ikkunoita ja ovia, ihmisiä siellä takana, ajatellen samalla, etteivät nuo toiset olleet ehkä joutuneet kokemaan vastaavaa, mitä tältä perheeltä pyydettiin.

Sitten alan ajatusten uuvuttamana palata pikku hiljaa takaisin, kunnes yhtäkkiä mieleeni palautuu tietyssä kohtaa katua toinenkin tapaus. Tuolla asui se poika, poikani toinen luokkatoveri, jonka diabeetikkoäiti tukehtui yöllä omaan oksennukseensa. En tiedä, asuuko pojan perhe samassa osoitteessa edelleen, mutta ajatukseni kulkevat muistosta toiseen. Olen uuvuksissani vielä edellisestäkin taakasta, mutta nyt alan vetää tätäkin kivirekeä ajatuksissani. Mieleeni palautui tapahtuma, josta siitäkin on seitsemisen vuotta, kun tuo toinen luokkatoveri on meillä kylässä. Poika kertoo eteisessä surullinen hymy kasvoillaan, että muistaa vieläkin, kuinka äiti puki hänelle haalarin päälle, laittoi vetoketjun kiinni ja antoi suukon. Lapsireppanalla ei ollut muuta kuin nämä muistot, jotka hän oli tallentanut arvokkaana lahjana sydämeensä. - Ja taaskaan en voinut lohduttaa, en voinut tuoda äitiä, tuota arvokasta lahjaa takaisin. Paijasin kyllä poikaa ja yritin olla hänelle aina erityisen hyvä, mutta enempään en pystynyt.

o o o

Kuljen sauvoillani kaiken aikaa eteenpäin, mutta hitaasti kuin vanhus. Menoni ei ole ollenkaan sellaista kuin normaalisti kävelysauvalenkilläni. Ohi purjehtii elämäniloisesti ja nauraen nuoria ihmisiä, hätkähdän kun he ohittavat minut ihan tavallisella kävelyvauhdilla. Minunhan tässä pitäisi olla hyvässä kunnossa kävelysauvoineni, hävettää madellessani siinä kuin jokin rapakuntoinen.

Ja sitten tulen kohtaan, johon muutama ilta sitten saattelin ympäripäissään olleen ja maassa maanneen miehen. Katson ylöspäin kuin etsien taloa, jossa hän asui. Mutta verrattuna noihin edellisiin rankkoihin muistoihin, mies ei herättänyt minussa mitään erityistä. Jos hänellä ei ollut muita suruja kuin se, että hän oli humalassa, se ei ollut kovin suuri suru verrattuna noihin toisiin. Vaan mistäs minä kaikkien surut tiedän.

Kävelin eteenpäin hiljaa yhä edelleen ja mieleeni tuli vähän ironisesti se, että Julia Cameron on tarkoittanut nuo pidemmät tunnin lenkit nimenomaan akkujen lataamista varten. Omat akkuni tällä lenkillä sen sijaan olivat ennennäkemättömästi tyhjentyneet, ja olin aivan poikki.

Ennen kuin palasin kotiin ajattelinkin suunnistaa vielä toisaalle, toisenlaisiin muistoihin. Tavoittelin suuntaa kohti ensimmäistä ikoninmaalauskurssipaikkaa ja kävelinkin sinnepäin. Ajatukseni eivät kuitenkaan seuranneet perässä, vaan olin jonkinlaisen tyhjyyden olotilassa. Olin aivan turta, ja etenin kotiin.

Raskas matkani oli kuitenkin sikäli hyödyllinen, että muistin sydänsairaan pojan kuolemasta tulevan kohta seitsemän vuotta täyteen. Jollain tavalla voisin yrittää taas ilmaista osanottoni pojan äidille. Eihän hän ole mitään unohtanut. Kuulin, että hän oli edellisenä kesänä saanut työpaikan samalta hautausmaalta, jonne hänen poikansakin on haudattu, ja että hän olisi ollut siellä viime kesänäkin töissä.

o o o

Ei ole siis yhdentekevää, minne matkallasi kävelet. - Toisaalta, jos kävelisin saman reitin useampaan kertaan, paranisivatko tunnelmani, mietin sitäkin.

Mutta voi olla, että haluaisin päästä vain helpommalla. Niinhän me kaikki haluamme. Yritämme valita, mitä muistoja noukimme mukaan, ja huonoja muistoja pyristelemme karkuun.
Takaisin alkuun
Näytä käyttäjän tiedot Lähetä yksityinen viesti Lähetä sähköposti
Admin
ylläpitäjä


Liittynyt: 31 Tam 2007
Viestejä: 10836

Linkki viestiinViesti 963  To 25 Lok 2007, 9:58 (GMT+3)  Aihe: Vastaa lainaamalla viestiä

Muokkasin edellistä kirjoitustani, mutta vain hiukkasen. Olen sekoittanut siinä myös aikamuotoja keskenään, joita en kuitenkaan lähemmän tarkastelun jälkeenkään halunnut muuttaa.

- Olisi niin paljon kirjoitettavaa, mutta kirjoitusten tuottaminen on aika hidasta. Pääkopassani on oikea kirjoitusten suma odottamassa ulosantia.

o o o

Vaan nyt meikäläisen pitää alkaa tehdä lähtöä lääkärille, olen varannut korvalääkärille ajan vasemman korvani puuduttua omituisesti ainakin jo parin viikon ajan. Millään en jaksaisi lääkärillä juosta, se käy työstä kun tarpeeksi paljon joutuu lääkärillä käymään, mutta ei kai tuollaista voi jättää muhimaan.

Jää kyllä ikoninmaalauskurssi taas paitsioon, kolmas kerta jo. No, ehkä ehdin kurssille vähäksi aikaa lääkärissäkäynnin jälkeen.
Takaisin alkuun
Näytä käyttäjän tiedot Lähetä yksityinen viesti Lähetä sähköposti
Admin
ylläpitäjä


Liittynyt: 31 Tam 2007
Viestejä: 10836

Linkki viestiinViesti 969  Pe 26 Lok 2007, 20:45 (GMT+3)  Aihe: Vastaa lainaamalla viestiä

Eilinen oli kyllä melkoinen pompotuspäivä. Kävin vain korvalääkärillä päästäkseni kuulontutkimukseen, jossa ei ilmennyt mitään erikoista. Lähtöviivoilla ollaan siis edelleen.

Hiukkasen minua harmittaa, etten tullut varanneeksi suoraan aikaa neurologille, jota sitäkin harkitsin.

o o o

Kuulontutkimuksessa kävin heti korvalääkäriltä päästyäni. Olin hyvissä ajoin liikkeellä, odotusaikaa tutkimukseen oli lähes puoli tuntia, jonka aioin käyttää pieniä puhdetöitä tehden. Ajattelin leikata lähes tyhjässä odotushuoneessa esimerkiksi kynteni, jota varten olin ottanut vessasta aluspaperia mukaani. Paperin ja muut tilpehöörit levittelin pitkin pöytää. Ja koska mahani kurni nälästä, olin varannut köyhän miehen lounaana lasillisen vettä viereeni.

Vaan en ollut päässyt puuhissani edes alkuun, kun kuulin nimeäni jo huudettavan. Hätäännyin vähäsen, sillä paperit, vesilasi ja kynsileikkuri oli leviteltynä siinä pitkin pöytää, puhumattakaan kännykästä, joka toimi minulla kellon korvikkeena ja joka ei näyttänyt vieltä puolta päivääkään, jolloin aikani piti vasta olla. No, ei auttanut muu kuin kerätä kimpsunsa ja kampsunsa ja nousta ylös. Myös takki, villatakki, hansikkaat ja sateenvarjo pursuivat nekin käsistäni.

Ojensin oikean käteni hoitajan ojentamaan käteen, jolloin tupaten täyteen lastatusta kädestäni tippui lattialle kallis, lahjaksi saamani kännykkä. Nyt se menee rikki, ajattelin ja jupisin harmissani ääneen. Sanoin, että aikanihan piti olla vasta tasalta (kello oli korkeintaan 11.50), mutta hoitaja nyrpisti nenäänsä ja sanoi, että jokaiselle on varattu tietty aika ja että on oltava ajoissa. Just joo, no sen takia kännykästäni lähti myös muistikortti irti, huomasin ja manasin mielessäni. Olisi varmaan pitänyt kyykkiä tuokin aika vessassa niin olisi saanut olla rauhassa varattuun aikaan asti.

Kuulontutkimus alkoikin siten vähän tympeissä merkeissä kasatessani kännykkää ja yrittäessäni työnnellä enimpiä tavaroita laukkuun takaisin. Lopulta pääsin äänieristettyyn koppiin, jossa kuuntelin piip-ääniä kummallakin korvalla vuorotellen.

o o o

Sen jälkeen kävin Hesessä syömässä tortilla-aterian lisukesalaatin ja tuoremehun kera ja se oli tosi hyvää.

Sitten suunnistin ostamaan suojakoteloa ikoninmaalauskurssilla tarvitsemilleni siveltimille. Tarjolla oli muutamaa sorttia, joista valitsin yhden muovisen tötterön päättäen ommella kotona itse vielä paremman sivellinsuojuspussukan.

Päästyäni vauhtiin poikkesin Teesiinkin ostamaan venelakkaa, jota käytetään myös ikoninmaalauksessa ja jolla ajattelin lakata pari tuoliakin. Ongelmana vain oli, etten muistanut tarkkaan, minkälaista lakan piti olla: kiiltävää, puolihimmeää tai mattaa. Soitto opettajalle tuli siinä apuun, kiiltävää lakkaahan sen piti olla. Opettajan kanssa jutellessa oli selvinnyt sekin, ettei ikoninmaalauskurssia nyt torstaina olisikaan, kun hänen lapsillaan on syysloma. En ollut siis myöhästynyt mistään.

o o o

Illemmalla lääkäri sitten soitti ja sanoi, ettei kuulontutkimuksessa ilmennyt mitään erityistä. - Mutta korvani on edelleen puutunut, sanoin.

Lääkäri myös mumisi jotain "raskaasta" magneettitutkimuksesta ja muusta semmoisesta aivan kuin toppuutellakseen sinne menoa. Minä sanoin, että puolestani on sama jos leukani vaikka loksuisivat, kun ei vain mitään yllätyksiä (aivoissa) tule, ja että minulla on pieni lapsi hoidettavana.

Lääkäri ei kuulostanutkaan yhtään ystävälliseltä ilmoittaessaan kirjoittavansa minulle lähetteen magneettikuvaukseen. Omasta mielestäni se oli kyllä paikallaan, eihän minulle semmoista ole vielä tehtykään.

Saanpahan mielelleni sen jälkeen rauhan.

- Ja mitä kännykkään tulee: Ilmalento poisti takaa kameran linssin ja salamavalon viereisestä peilipinnasta palan hopeaa, jonka muovipinnasta näkyy nyt läpi. Saa nähdä, vaikuttaako valokuvaamiseen. Tosin mikään ei voi mennä niin pieleen, etteikö voisi mennä vielä enemmän pieleen... Jos vasen korvani vain olisi ymmärtänyt, sen ei olisi kannattanut alkaa puutua eikä ainakaan joutua kuulontutkimukseen.
Takaisin alkuun
Näytä käyttäjän tiedot Lähetä yksityinen viesti Lähetä sähköposti
Admin
ylläpitäjä


Liittynyt: 31 Tam 2007
Viestejä: 10836

Linkki viestiinViesti 987  Ma 29 Lok 2007, 19:14 (GMT+3)  Aihe: Uskonpuhdistusta ja vähän muutakin puunausta Vastaa lainaamalla viestiä

Olemme viettäneet nyt sunnuntaina uskonpuhdistuksen muistopäivää.

Sen inspiroimana olen tehnyt muunkinlaisia puhdistuksia. Ennen suihkuunmenoa avasin wc:n lavuaarin alapuolisen vesilukon ja poistin hiukset ja muun mönjän sieltä, sitten putsasin vielä lattiakaivon samaisesta mönjästä - ja a'vot! Eipä tarvii uuden asukkaan tunkea heti käsiään moiseen moskaan, kun röörit vetää kunnolla, sitten kun olemme täältä muuttaneet.

Pääsin vain sunnuntaina vähän liian myöhään suihkuun. Jo päivällä oli pitänyt kirjoittaa uskonpuhdistukseen liittyvistä asioista, mutta niinpä vain huomasin pakertavani pelkoon liittyvien juttujen parissa.

Ongelma nimittäin oli, että olisi pitänyt ehtiä vielä kirkkoonkin, josta näytin myöhästyvän. Vaan mitäs siitä, kirkkoon voi mennä myöhässäkin. Viime kerrallakin myöhästyin vartin. Laitoin siis itseni rauhassa kuntoon ja painuin metrolle. Menin päätypenkkiin käytävän perälle istumaan. Vastapäätä minua korisi sikeässä unessa mies. Tuohan on vaarallista, ajattelin. Joku voi tulla ja viedä hänen tavaransa. Koska minulla oli sateenvarjo mukana, hipaisin sen päällä miestä. Ei minkäänlaista vaikutusta. Yritin sitten uudestaan, samalla tuloksella. Mutta vaikka kuinka paljon painelin sateenvarjolla miestä, tämä nukkui kuin tukki. Oli siis luovutettava, en saanut miestä hereille. - Vaan kuinka ollakaan, joillain ihmisillä on suojelusenkelit, kun pari vartijaa astui metropysäkiltä vaunuun. Vartijat olivat aivan vieressä sanoessani heille, että mies pitäisi herättää, ettei se onnistunut minulta. Vartijoita oli kaksi ja molemmat laittoivat nahkahansikkaat käsiinsä ennen kuin koskivat mieheen, varotoimenpiteenä ehkä tai hygieenisyydenkin takia. No vartijoita lykästi paremmin, mies alkoi heräillä. - Mihin matka, kysyi silloin toinen heistä. - Kotiin, mies vastasi. - Missä se on, vartija kysyi. Mies mumisi jotain, että "täällä". - Pidäpä ne silmät vain auki, vartija sanoi.

Itse olin tyytyväinen, että mies saatiin hereille, vaikkei hän ehkä tajunnut asian hyvää laitaa. Kuka tahansa olisi voinut viedä hänen kassinsa tai tyhjentää taskut hänen nukkuessaan niin sikeästi. En tiedä, miten hänen loppumatkansa meni, sillä minun oli jäätävä metrosta pois ja alettava kavuta kohti Kallion kirkkoa. Päästyäni sisään huomasin olevani noin tunnin myöhässä eli siis puheetkin oli jo pidetty.

Jäin vähäksi aikaa nojaamaan takaseinää vasten ja kuuntelemaan Pirkon ja jonkun muun välistä keskustelua puhujakorokkeen takaa. Vaihdoin myös pari sanaa tutun avustajan kanssa, jonka jälkeen esirukouspalvelu näyttikin alkaneen. Koska minulla oli jano, suuntasin pitkin oikeanpuoleista käytävää eteen, jossa oli pöydälle katettuna yleensä pari vesikannua ja kertakäyttömukeja. Nyt mukeja ei ollut ja niitä odottaessani vaihdoin pari sanaa toisen vesimukia odottavan kanssa. Mistä Pirkko oli puhunut, kysyin, jolloin nainen kertoi puhutun peloista. Voi itku! Kyllä minua harmitti, sillä juurihan olin kirjoittanut niistä päivällä. Jos en olisi kirjoittanut, olisin ehtinyt ajoissa kirkkoon.

Jäin sitten sinne oikealle eteen vieruspenkkiin istumaan vesimukia edelleen odottaen. Voisinhan varsin hyvin istua tässäkin, ajattelin, niin pääsisin nopeammin esirukousjonoonkin, josta esirukouksesta oli tullut minulle hyvä tapa, jota tapaa ei tarvitsisi puhdistaa edes uskonpuhdistuksen muistopäivänä.

No, muutama kappale kertakäyttömukejakin lopulta sitten saatiin ja saman tien vettä janonsammuttajaksi. Ja sitten olikin jo aika mennä alttarin eteen odottamaan omaa vuoroaan. - Mene nyt sitten sinäkin, vaikkei oikein tiedäkään, milloin tänne tulit, toinen avustaja jupisi. Hän oli järjestyksenpitäjä ja koordinoija, joka piti huolen siitä, että esirukoukseen mentäisiin penkkiriveittäin eikä kaikki säntäisi yhtä aikaa. En loukkaantunut avustajan sanoista, sillä tunsin hänetkin ja hänen tomeran luonteensa hyvin ja sanat olivat oikeutettuja, sillä olin tullut rutkasti myöhässä, jonka auliisti myönsin.

Rukousjonossa seisoessani juttelin niitä näitä vierustoverini kanssa. Tunnelma oli leppoisa, sillä olin käynyt näissä tilaisuuksia jo niin monia kertoja, etten enää jännittänyt. Ja kaikkea siinä seistessä ja odottaessa omaa vuoroaan näki eikä se näyttänyt yhtään pahalle. Nuo tilanteet tuossa esirukouksessa ovat aitoja, ei kukaan sinne tule hädässään näyttelemään. Yksikin nainen tärisi jo ennen kuin Pirkko oli ehtinyt hänen luokseen ja kaatui saman tien Pirkon rukoillessa ja nainen tärisi vielä senkin jälkeen. Hänen tärinänsä oli sellaista tahdosta riippumatonta tärinää, ei semmoista voi näytellä. Ihmiset hakevat sieltä kirkosta apua niin monenlaisiin vaivoihinsa, ja toiset kaatuvat, toiset ei. Ei se kaatuminen siellä mikään kynnyskysymys ole, ihmiset vain reagoivat eri lailla eri tilanteissa. Silloin kun on aidosti liikkeellä ja hätä on suuri, reaktiotkin voivat olla rajummat. Itsekin olen noissa tilaisuuksissa muksahdellut ainakin yli kymmenen kertaa pitkin pituuttani ja aina se on noudattanut samaa kaavaa. Ensikertalaiset näkee siitä, että he pyrkivät saman tien pystyyn kaaduttuaan, kun taas kokeneemmat jäävät pidemmäksi aikaa lepäämään. Pirkko on sanonut, että Pyhä Henki vaikuttaa siinä maatessa, ja itse olen kokenut tuon juuri noin. Kannattaa vain ristiä kätensä, rukoilla ja levätä siinä. Ja ne tuntemuksetkin ovat mielenkiintoiset: minulla on aina napavaltimo sykkinyt kauheasti ja sydän tykyttänyt samalla, kun lämmöntunne on levinnyt ympäri kehoa. Tosin viime aikoina en ole enää kaatunut noissa rukousilloissa, niin on ollut jo useamman kerran. Toisaalta minulla ei ole ollut sen suurempi hätäkään, olen vain halunnut käydä pyytämässä esirukouksessa johdatusta milloin missäkin asiassa. Vaikutus kuitenkin on sama, kaatuu tai ei. Viime kerralla mentyäni esirukouksesta istumaan kirkonpenkkiin napavaltimoni sykki samalla lailla kuin maatessani joskus aiemmin lattialla, myös sydämeni tykytti samoin ja minulla oli hirveän lämmin ja hyvä olla. Se oli ihmeellistä hehkutusta ja se jatkui silloin seuraavaan päivään. Ja mitä tähän kertaan tulee, tunsin tällä kerralla myös saman lämmöntunteen ja sitä voimisti keskustelu ja rukous kolmannen avustajan kanssa, joka teki öljyllä ristinmerkin otsaanikin.

Se, että on kristitty ja on tekemisissä toisten kristittyjen kanssa, on kyllä mitä oudointa voitelua. Siinä on jotain erityislaatuista ja aina siitä saa voimaa ja ladatuksi akkujaan lyhyemmäksi tai pidemmäksi aikaa.

Tällä kertaa en jäänyt kirkkoon loppuun saakka. Olin mennyt kesken tilaisuuden ja lähdin kesken tilaisuuden eikä se niin hirveän hyvältä tuntunut. Mutta jokainen kerta on erilainen, se on vain hyväksyttävä. Oleellista on, että uskoo Jumalaan silloinkin, kun on epämukavaa ja olo on kurja.

Lähtiessäni kirkosta otin mukaani taas Rukousystävä-lehtiä, joita jaan ihmisille harkintani mukaan. Joskus saattaa tuntua siltä, että lehti menee hukkaan, mutta kyllä se tiensä lukijalle aina löytää. Syyslomalla olin ottanut mukaani yhden lehden äidillekin. Vaikutti vähän siltä, ettei äiti ollut lehdestä kovin innostunut, että se jäisi ehkä lukematta. Nyt sunnuntaina kuitenkin soitettuani ja kerrottuani meneväni kirkkoon, äiti kertoi katsoneensa lehteä ja huomanneensa Kallion kirkossakin kyseisen tilaisuuden.

Me ihmiset voimme ehkä ajatella, ettei Jumalalla ole keinoja vaikuttaa meihin, mutta kyllä hänellä on. Muistan erityisesti yhden kerran, kun äidin ja isän ollessa kylässä innostuin näyttämään silloin uutukaista Rukousystävä-lehteä heille. Siellä oli juttu eräästä naisesta, joka oli syntyisin samalta paikkakunnalta kuin äiti ja arvelin jutun kiinnostavan häntä. Äiti ja isä istuivat olohuoneessa, äiti sohvalla ja isä nojatuolin tapaisessa keskellä lattiaa. Menin ensiksi äidin luokse, näytin lehteä, kerroin naisesta ja kysyin, halusiko äiti katsoa lehteä. Äiti kuitenkin liikutti päätään kieltävästi, jolloin menin isän luokse, ojensin lehteä hänellä, mutta hänkin liikutti päätänsä kieltävästi. Jäin siihen keskelle olohuoneen lattiaa täysin nolona; nämä asiat olivat minulle tärkeitä, mutta äiti ja isä eivät voineet edes syrjäsilmällä vilkaista, mikä heidän lapselleen on tärkeää. Olin täysin nolattu jäädessäni siihen keskelle lattiaa seisomaan ja lähdinkin saman tien keittiöön muistaakseni kahvia laittamaan. Äiti ja isä kävivät yleensä silloin, kun isältä oli antennitarvikkeet ja muut loppu, silloin he tulivat yleensä vain. Rukoilin Jumalalta, että hän antaisi äidille ja isälle jonkinlaisen opetuksen, mutta mitään kauheaa en tietty toivonut, vain ojennusta ja opetusta. Silloin kun itse lukion jälkeen erosin kirkosta, isä oli itkenyt ja pyytänyt minua liittymään kirkkoon takaisin - en kuitenkaan tehnyt niin kuin vasta yli kymmenen vuoden jälkeen lasta odottaessani. Äiti oli aina ollut mielestäni hirveän kyyninen uskontoon nähden, hänen mielestään se oli miesten keksintöä. Kuitenkin äiti rakasti enkeleitä, keräsi niiden kuvia ja oli sillä tavoin lapsenuskoinen. Isäni äiti taas oli hirveän skeptinen ja kertoi aikanaan olleensa pannaan julistettu nainen, jota en täysin uskonut. Elämänsä viime vuosina isoäitini olikin tosi hyvä ystävä kirkkoherran kanssa.

Semmoiset virtaukset minä olin itseeni imenyt - kunnes tulin uskoon. Luultavasti minua onkin sukuni parissa pidetty salaa vähän hurahtaneena, mene ja tiedä. Usko tässä ainakin on hyvin puhdistunut, kun jokainen väkisinkin joutuu ottamaan milloin mihinkin kantaa.

o o o

Jumala on todellakin kaikkivaltias. Minulla oli lauantaina hirveän paha olla, olin yksin lapsen ollessa isänsä luona, ja sen pahan olon kiikutin Jumalan eteen. Jumala taittoi kuitenkin siltä pahalta ololta terän, sillä tunsin seuraavaksi Hengen kasteen väreilevän pitkin kehoani ja se tuntui niin hyvältä.

En tiennyt, että Jumala teki muutakin. Lapseni isä soitti nimittäin myöhään lauantai-iltana ja sanoi kuulleensa päässään äänen, joka kehotti soittamaan. Hän oli myös nähnyt yöllä unta, jossa oli soittanut minulle.

Lapseni isän konsti vaikeuksien yllättäessä on tähän mennessä ollut mykkäkoulu. Mikäli sanon jotain väärää tai käyttäydyn hänen mielestään väärin, hän on kääntänyt oitis selkänsä minulle. Se tuntuu mitättömälle, mutta jyrä se on, joka lakaisee kaiken alleen. Mykkäkoulu on jotain julminta, mitä ihmissuhteessa voi olla. Toista kontrolloidaan ja esineellistetään, hänen kaikkia tunteitaan ei hyväksytä. Olen kokenut sen kermankuorintana, kun toisesta halutaan kuoria vain kermat päältä.

Viime kerralla soittaessani lapseni isälle olin mennyt sanomaan, ettei minulla ole ikävä häntä (kuultuani hänen kommenttejaan ja tietäessäni hänen uusista tempuistaan). Huumorintajuni oli yksinkertaisesti loppu ja ajattelin, ettei vanhoilla konsteilla enää jatkettaisi. Lapseni isä on ollut myös hirveän huono soittamaan läheisilleen, vaikka hänellä on ilmaiset puhelut. Suhde lapseen on hänen läheisinsä johtuen etupäässä kyllä lapsen omasta kaipuusta ja soittamisesta isälleen. Lapsen täytyy pirauttaa ensin ennen kuin isä soittaa takaisin, joka antaa silloinkin yleensä toisen odottaa. Niin monia kertoja lapsi on sanonut, kuinka hän inhoaa sitä, ettei isä soita heti takaisin. Turhaan saavat niin ikään puhelua odottaa vanhemmat tai me muut, mikäli emme itse ensiksi soita.

Sellaiseen peliin joskus kuitenkin kyllästyy, ettei toinen välitä taikka viitsi soittaa milloin mihinkin verukkeeseen vedoten, joten mykkäkoulu jäi päälle toiselle ominaisella lailla. Olin soittanut monia kertoja peräkkäin ja yhtäkkiä vain ajattelin, etten soita enää, että olkoon.

No puhuimme tällä kerralla tosi pitkän puhelun. Lapseni isä voivotteli, kuinka huonosti hän oli voinut, mitä kaikkia vaivoja hänellä oli, kuunnellen itse sitä toisessa päässä. Puhelu meni tuttua kaavaa minun vaietessa omista vaivoistani, omasta olostani, kunnes keskeytin poikkeuksellisesti toisen ja sanoin, etten ole itsekään voinut hyvin kertoen myös korvani puutumisesta.

Yöllä myöhemmin luin netistä terveystieteiden tohtorin kirjoitusta borrelioosista, punkin puremasta, jonka seurauksena voi olla kaikkia epämääräisiä oireita puutumisesta MS:ään, fibromyalgiaan ja muuhun. Järkyttävintä sivuilla oli kuusivuotiaan lapsen tapaus, jossa lääkäri ei suostunut punkin poistamisen jälkeen kirjoittamaan suojaavaa antibioottilääkitystä. Tyttö alkoi voida yhä huonommin ja kahden vuoden kuluttua punkin puremasta hän kuoli seitsemänvuotiaana.

Borrelioosi voi olla aika pirullinen tauti lymytessä elimistössä. Minullakin viime elokuussa puri jokin omituinen ötökkä vasemman polven yläpuolelle, jota minun piti mennä näyttämään lääkäriin. Toiset kuitenkin sanoivat, mitäs semmoisesta lääkäriin menemään, joka sitten jäi. Vaan ötökän jättämä jälki oli erikoinen, ei niin kuin hyttysen tai paarman purema.

o o o

Tuossa kohtaa viime yönä kuukahdin ja lopetin kirjoittamisen ajatusteni kierreltyä sinne tänne.

Jatkankin kirjoittamista nyt uskonpuhdistuksen muistopäivän jälkeisenä päivänä.

Minua on kyllä huvittanut, että sotken tähän asiaan mahdollisimman paljon muutakin puhdistamista ja siivoamista, jota täytyy aina uudestaan ja uudestaan tehdä. Samalla lailla voi muuten ajatella uskostakin, kyllä sitäkin täytyy uudistaa jatkuvasti tai se jämähtää paikoilleen.

On helppo toki ajatella, että vain kertarysäys ja kertapuhdistus riittää. Vaan miksi se riittäisi, eihän se riitä oikeassakaan elämässä.

Eilen meillä hurisi pesukoneessa nallepyykkiä. Olen päättänyt pestä kaikki vesipesun kestävät nallet ja pakata ne muuton tieltä ja lahjoittaa myös nalleja pois.

Jouduin kuitenkin pesemään osan nalleista kaksi kertaa. Olin ensimmäiseen koneelliseen työntänyt yhden tuolinpäällisen, jonka superlon-täyte sisäpuolelta murkkeentui ja tarttui pieninä murusina muuhun pyykkiin.

Ei auttanut muu kuin pestä pyykki uudestaan, aivan niin kuin uskoakin täytyy puhdistaa aina uudestaan ja uudestaan, että se kestäisi ajanhampaan. - Tästä on hyvä jatkaa ;)
Takaisin alkuun
Näytä käyttäjän tiedot Lähetä yksityinen viesti Lähetä sähköposti
Admin
ylläpitäjä


Liittynyt: 31 Tam 2007
Viestejä: 10836

Linkki viestiinViesti 996  La 03 Mar 2007, 4:55 (GMT+3)  Aihe: Pyhäinpäivänä Vastaa lainaamalla viestiä

Kyllä huomaa, että meikäläinen pakoilee usein kirjoittamista. Mitä enemmän pää on täynnä ajatuksia, sitä pidempään lykkään niiden työntämistä pois. Apuun tulee kaiken maailman korvikepuuhat eikä välttämättä puuhat ollenkaan. Riittää vain, että litsahdan paikoilleen esimerkiksi telkkarin ääreen ja annan ohjelmien soljua silmieni editse. Saman asian hoitaa toki myös netissä surffaaminen: riittävän monet uutiset luettuani tarpeeksi monesta paikasta kupu onkin sopivasti tyhjä ja kirjoittamisen voi unohtaa. Välttelen siis sitä, mitä eniten haluan. No, tuo ei ole mitään uutta. Noin toimii moni muukin, olen lukenut. Claes Anderssonkin kirjoitti tästä aika hupaisan jutun kirjassaan Luova mieli.

o o o

Vaan kaikki tässä elämässä ei ikävä kyllä ole hupaisaa. On olemassa asioita, jotka saattavat ihmisen ihan oikeasti pois tolaltaan ja epävireeseen - ja kun on epävireessä, ei saa mitään aikaan. Telkkari ja muu turrutus tulevat silloin hyvään apuun.

Mielelläni unohtaisin tämän ja palaisin asiaan joku toinen kerta, mutta olen levitellyt keittiönpöydän täyteen aamusivuja, joita on levällään myös vaatehuoneessa. Keittiönpöydällä sivuja on levällään satoja ja vaatehuoneessa tuhansia.

o o o

Vedin vanhat päivänsivuni esiin, koska sain päähäni selvittää loppuvuoden 2003 ja alkuvuoden 2004 tapahtumia ja tunnelmia. Ja koska olen säästänyt pienet vuosiallakatkin, sain myös niistä hyvää osviittaa, mihin päiviin keskittyä.

En tajunnut kiinnostuneeni vähän liiankin raskaasta aiheesta, isän ja äidin viimeisistä yhteisistä käynneistä täällä meillä. Olisin halunnut tarkistaa joitain yksityiskohtia, mutta vaikka olenkin kirjoittanut tuhansia sivuja, kaikkea en silti ole kirjoittanut.

Nostin kuitenkin keittiön pöydälle aimo kasan kirjoituksia syyskuun 2003 alusta maaliskuun alkuun 2004, johon väliin isäni kuolema ajoittui.

o o o

Illalla sitten ennen kaupassa käyntiä aloin selata kirjoituksiani. Kiinnitin pikku allakan mukaan etenkin huomiota tunnelmiin äidin ja isän viimeisten vierailujen aikana, jotka onneksi olivat olleet erityisen hyvät. Joulukuun 12. päivänä 2003 näytti olleen viimeinen vierailu; sen jälkeen en nähnyt enää isääni.

Pääsen päivänsivuissani päiväykseen 5.2.2004, johon lopetan lukemisen ja alan itkeä ääneen luettuani sivun alusta kirjoitukseni: "Rakas Jumala, siunaa ja varjele, Sinuun turvaan. Tänään Runebergin päivänä isäni on tullut luoksesi, ole hänelle armollinen. Ja ole läsnä myös meidän jälkeenjäävien suuressa surussa…"

Kirjoitukseni jatkuu kolme sivua, olen kirjoittanut sen illalla niin kuin tuohon aikaan yleisesti, mutta en lue enää juttuani loppuun. Lähden kauppaan.

Mieleni tekee alkumatkasta soittaa äidille, mutta hylkään ajatuksen. Soitin hänelle jo puolen päivän jälkeen, ja puheaikani hupenee jo nytkin liian nopeasti. Ehkä on sitä paitsi parasta, että työstäisin välillä vain omia ajatuksiani. Eihän se iltapäiväinenkään puhelu mikään helppo ollut, sekin syöksi minut syviin vesiin - ei riidan eikä muun semmoisen kautta, vaan että kuulin uuninluukun loksauksen. Äiti oli hämmentänyt keittiössä hiilihangolla uunia ja loksauttanut uuninluukun kiinni; se se minut syöksi niihin syövereihin. Muistin, että jo pienestä tytöstä lähtien olin kuullut tuon saman äänen: äiti hämmentämässä uunia, se oli ollut yhtä luonnollista kuin oma elämäni, osa minua… Ja nyt äiti oli vanha ja koin kauhua siitä, milloin tuo rakas ihminen ei olisi enää uunia lämmittämässä.

Minulle tuli aivan samanlainen tunne kuin silloin, kun äiti ja isä olivat viimeisiä kertoja käymässä täällä yhdessä. Itkin aina vilkutettuani heidän perään niin kuin he olivat meidät lapset opettaneet vilkuttamaan. Vilkutin ja yritin tukahduttaa tunteeni aavistusten sattuessa niin paljon. - Ja nyt uuninluukun kolahduksesta koin samanlaisen tunteen, jota sitäkään en kestänyt.

Olen itkenyt monia kertoja tätä kirjoittaessani ja yrittänyt kuivata kyyneleitäni yhtä monia kertoja. Minua myös hävetti päivällä ja nyt yöllä, että seinänaapurini on saattanut kuulla itkuni, vaikka en haluaisi. Haluan itkeä elämäntuskaani omissa oloissani silloin kun siltä tuntuu.

o o o

No niin, kokoan taas itsetuntoni rippeet ja nämä palikat, jotka käsissäni vielä ovat. Kun päivä valkenee, meillä on pyhäinpäivä, jolloin kunnioitamme edesmenneitten rakkaittemme muistoa.

Ja ennen kuin menen nukkumaan, pakkaan aamusivuni takaisin omaan laatikkoonsa, suljen kannen huokaisten kiinni.
Takaisin alkuun
Näytä käyttäjän tiedot Lähetä yksityinen viesti Lähetä sähköposti
Admin
ylläpitäjä


Liittynyt: 31 Tam 2007
Viestejä: 10836

Linkki viestiinViesti 1010  Ma 05 Mar 2007, 11:41 (GMT+3)  Aihe: Ajatuksia, muistoja ja valokuvia Vastaa lainaamalla viestiä

Vietin taas tutuksi tullutta yksinäistä viikonloppua jälkikasvun oleillessa isänsä luona. Mitään tapaamisaikoja emme ole sopineet koskaan, lapsi on ollut isänsä luona aina, kun kumpikin on sitä halunnut. Lapsen kasvaessa täytyy sitä paitsi tottua ajatukseen, että eräänä päivänä siipien kantaessa tarpeeksi jälkikasvu alkaa rakentaa omaa pesäänsä. Vielä se hetki ei ole pitkään aikaan, mutta ihmisen on hyvä oppia viihtymään myös yksin. Sen läksyn meikäläinen oppi jo lapsena, ja mielikuvituksen kehittymistä on siitä yksinäisyydestä kiittäminen. Keksin kaiken maailman puuhaa niin etten lopulta yksinäisyyttä enää tuntenutkaan ja aloin viihtyä kaikkein parhaiten seurustellessani omien ajatusteni kanssa. Se läksy on vielä tänäkin päivänä hyvin hanskassa eli yksinäisyys ei ole minulle rangaistus, vaan mahdollisuus hiljentyä ja kuunnella itseään. Toki kaipaan muitakin ihmisiä ja heidän ajatuksiaan, mutta ainahan voi puhelimella soittaa ja virkistäytyä toisen ajatuksenjuoksuista.

Täytyypä soittaa tässä välissä äidille…

Äiti lieneekin tätä nykyä läheisin ystäväni, sellaiseksi hän on muodostunut isän kuoleman jälkeen juteltuani hänen kanssaan puhelimessa lähes päivittäin.

Äiti oli käymässä myös eilen kylässä täällä, poikkesi veljeni ja hänen tyttärensä kanssa samassa autokyydissä. Pestyt nallet ja monet muut lelut vaihtoivat silloin omistajaa nuorimman kyläilijän ottaessa riemuiten kaiken vastaan. Toki joitain muistolelujakin säästämme, mutta monet tavarat joutavat tarpeettomina väistämään tulevan muuton tieltä. Tosin emme tiedä vielä, mihin muutamme.

o o o

Vaan mitä eiliseen päivään tulee, tulimme katsoneeksi myös vanhoja valokuvia. Minulla on lainassa kotoa pari valokuva-albumia, joista tarkoitukseni on skannata joitain kuvia talteen. Veljeni tyttö oli isämme kuollessa aivan pieni ja hän halusi nähdä kuvia papasta. Niinpä tyttö tuli äitini ja minun väliin istumaan katsoakseen kuvia, joiden esittelyyn oikein uppouduin. Esittelin joulukuvia, matkakuvia ja kaikkia muitakin kuvia, joista suurimman osan isäni oli ottanut itse, joukossa ollen onneksi niitäkin, joissa myös hän oli päässyt kuvaan. - Mutta kuinka ollakaan kesken kuvien näyttämisen tulen katsoneeksi äitini kasvoja, jotka ovat tuskasta vääristyneet. Hänelle muistojen läpikäyminen ei olekaan kevyttä, elämän katsominen, joka oli silloin ennen. Onhan äiti joitain kertoja jo sanonut, että hän on elämänsä elänyt. Kun on menettänyt paljon, ei ole aina mukavaa muistella, mitä silloin ennen oli.

Päätinkin, etten näytä enää äidille niin paljon vanhoja kuvia.

Omassa elämässänikin monet vanhat kuvat ovat satuttaneet minua. Muistin kuvien takaa niin monia ikäviä asioita, ettei niiden katsominen ollutkaan kevyttä. Tuo ja tuo kuva on otettu silloin, kun oikeasti voimme aika huonosti, saatoin ajatella. Kuvat näyttivät vain sen ulkoisen, mikä oli, mutta tavoittivat eleiden ja ilmeiden kautta paljon muutakin.

Minäkin halusin pistää menneen taakse ja napsin valokuvat albumeista pois ja työnsin ne kuvabokseihin, joissa kuvat säilytetään irrallisina. Siellä laatikon uumenissa kuvat pysyvät paremmin osana menneisyyttä eivätkä saa enää ylikorostettua asemaa.

o o o

Vastedes valikoin äidille kuvia, joissa hän on olemassa enemmänkin omana yksikkönään, että hän huomaisi elämää olevan vielä tänäkin päivänä. Se on vain muuntunut ja muuttunut.

Menneisyyteen emme voi palata eikä sinne kannata jäädä liian pitkäksi aikaa rypemään. Kun menneitä raskaitakin asioita muistelee, sille kannattaa asettaa rajat, jonka jälkeen palaa tähän hetkeen takaisin.

Elämä ei aina ole ruusuilla tanssimista, mutta jokaisella päivällä on ollut jokin tarkoitus. Kun luotamme siihen, saamme voimaa kulkeaksemme taas eteenpäin.
Takaisin alkuun
Näytä käyttäjän tiedot Lähetä yksityinen viesti Lähetä sähköposti
Admin
ylläpitäjä


Liittynyt: 31 Tam 2007
Viestejä: 10836

Linkki viestiinViesti 1131  Ke 21 Mar 2007, 14:50 (GMT+3)  Aihe: Uupumista ja luulotautia Vastaa lainaamalla viestiä

Tarkistelin tässä vähän ja huomasin kirjoittaneeni täällä vasemman korvani puutumisesta ensi kertaa 25.10.

Kirjoitin myös jotain korvalääkärillä käymisestä, josta ei mitään selvyyttä tullut puutumiseen, vaikka kuulo olikin hyvä. Lääkäri oli myös penseä kirjoittamaan lähetettä magneettikuvaukseen kuvaten sitä raskaaksi tutkimukseksi. Vaan Herra Jumala, meikäläinenhän on jo 47 vuotta; kai sitä nyt yhden kerran elämässään ennen lopulliseen vaaka-asentoon päätymistä aivoistakin voisi yhdet magneettikuvat ottaa!

Vaan annas olla, minkälaisen lähetteen tuosta vastahakoisesta kirjoittamisesta kotiini sain: blaa-blaa... "Pelkää kasvainta ja haluaa magneettitutkimukseen.."

Mutta hei, enhän minä puhunut kasvaimesta mitään, vaan ettei pääsisi tulemaan yllätyksiä! Minullahan on huollettavana vielä lapsikin, jolle äiti on tärkeämpi kuin mikään.

Aikani lähetettä tutkailtuani päätinkin, etten moista käyttäisi. Mielestäni on epäasiallista kylvää lähetteeseen puolestani sellaisia pelkoja, joita en ole edes suustani päästänyt. Hittoako tässä mitään aivokasvaimia ja aivoleikkauksia halutaan! Haluan vain terveen paperit ja sillä hyvä - ja että lapsella on äiti jatkossakin.

Niin paljon kuitenkin harmitti, että valitin lääkäriasemalle lähetteestä, joka oli mielestäni epäasiallinen. Muutaman päivän päästä sitten sain uudestaan muotoillun lähetteen, jonka lopussa lukee: "Haluaa magneettitutkimukseen, koska pelkää jotain pahempaa puutumisen tunteen taustalla."

o o o

Tuosta viimeisen lähetteen kirjoittamisesta on jo monta viikkoa, se on päivätty 30.10.

Vaan niin paljon en ole pelännyt, että kumpaakaan tuommoisesta sepustuksesta olisin huolinut. Viime kerralla sitä paitsi Kallion kirkossa Pirkko oli esirukouksessa pistänyt kätensä molempien korvieni päälle ja rukoillut.

Mitä pelättävää minulla olisi? - Daavid on sanonut niin hienosti Psalmissa 139:

Lainaus:
Herra, sinä olet minut tutkinut, sinä tunnet minut.
Missä olenkin, minne menenkin, sen sinä tiedät, jo kaukaa sinä näet aikeeni.
Kuljen tai lepään, kaiken olet mitannut, perin pohjin sinä tunnet minun tekemiseni.
Kielelläni ei ole yhtäkään sanaa, jota sinä, Herra, et tuntisi.
Sinä suojaat minua edestä ja takaa, sinä lasket kätesi minun päälleni.
Sinä tiedät kaiken. Se on ihmeellistä, siihen ei ymmärrykseni yllä.
Minne voisin mennä sinun henkesi ulottuvilta, minne voisin paeta sinun edestäsi?
Vaikka nousisin taivaaseen, sinä olet siellä, vaikka tekisin vuoteeni tuonelaan, sielläkin sinä olet.
Vaikka nousisin lentoon aamuruskon siivin tai muuttaisin merten taa,
sielläkin sinä minua ohjaat, talutat väkevällä kädelläsi.


En siis pelkää, mutta kiinnostunut olen ollut korvani puutumisesta. En kuitenkaan halunnut käyttää asian tutkimiseen lähetteitä, joissa tutkittava leimataan jo suoralta kädeltä luulosairaaksi. Mitä muuta varten lähetteissä viljeltäisiin pelko-sanaa ja mitä varten semmoista ylipäätään viljellään?

Kyseisen lääkärin on hyväksyttäväkin nyt vain se, ettei hän saa koskaan itselleen tuloksia magneettikuvauksestani. Minun peloillani hän ei pääse mässäilemään eikä leimaamaan minua luulosairaaksi. Roikkumaan on kyllä jäänyt lopullinen palaute lähetteistä kyseiselle lääkäriasemalle, jonka senkin aion vielä tehdä, jahka tässä uupumukseltani jaksan.

Useinhan ei ole edes varaa valita hoitavaa lääkäriä, on otettava vain se, mikä annetaan. Minulla on onneksi vielä vakuutus, joka korvaa niin lääkärit kuin lääkkeetkin, mutta joita vakuutuksia ei omavastuuttomina enää myönnetä. Täytettyäni sitä paitsi 65 vuotta vakuutus raukeaa, mikäli siihen asti ylipäätään on varaa moista rahasyöppöä ylläpitää - vakuutussummathan nousevat huimasti juuri vanhemmalla iällä.

o o o

Mutta koska korvani on ollut edelleen puutunut, jo noin kuudetta viikkoa, kävin tänään sen vuoksi neurologilla. Tein sitä varten myös vähän etukäteistyötä: Katsoin oikein tarkkaan minkälaiselle lääkärille aikani varaan. Monilla lääkäriasemilla on nimittäin tätä nykyä nettisivut, joissa tietoa jaetaan auliisti myös lääkärin osaamisesta.

Tiedustelutyössäni huomasinkin, että toisilla lääkäreillä on paljon laajempi osaamisalue kuin toisilla. Tuppukylän lääkäriltä saat Tuppukylän vastauksen - jota minä en tarvitse ja joka ei tee minua hullua hurskaammaksi.

Valitsin siis professorin. Ajanvarauksessa yrittivät kyllä tuputtaa nuorempaa, vielä virassa olevaa lääkäriä Hyksistä. Ikävä kyllä minulla on ollut huonoja kokemuksia noista virassa olevista lääkäreistä. Valitsin siis eläkeläisen, joka jatkaa lääkärin ammattiaan yksityisenä edelleen - ja olin valintaani tyytyväinen. Sain juuri sellaista elämänkokemusta ja tietämystä kuin halusinkin ja oikeastaan paljon enemmänkin.

Olen suorastaan järkyttynyt tuolla vastaanotolla kuulemastani - enhän ollut vienyt sinne vain tätä hetkeä, vaan myös nuorena sairastamani virustaudin, jonka jäljistä kärsin vieläkin. Kerroin professorille rajuista flunssaoireista, kovasta kuumeesta; siitä, kuinka aivojani olisi kuin veitsellä leikattu ja kuinka kuume jatkui kuukauden ja päänsärky vuoden.

Niin sehän oli silloin, kun terveyskeskuksessa minua pidettiin luulosairaana, vaikka olin tosi sairas ja kärsin kamalista oireista. Vaan mitä sanoikaan tämä professori tänään? Hän sanoi, että minulla on todennäköisesti ollut aivokalvontulehdus, johon täsmää kertomani pitkä kuume ja päänsärky.

o o o

Sairastuin vuodenvaihteessa 1984-85 ja sen muistan lopun ikäni. Nyt kun yli 20 vuotta on kulunut, minulla on yhä edelleen samat oireet kuin sairastamastani taudista jäi: ympäri kehoa pomppivat elohiiret ja hermovapinaa ollessani uupunut, niin kuin viimekin yönä. Ennen se esti minua nukahtamasta, mutta enää en välitä. Isoäitinikin maksaloiset kuolivat ennen kuin isoäitini kuoli 102-vuotiaana, hän oli tosi vahva ihminen, ja jotain samaa meillä on jo geeneissä.

- Epäilen, että korvan puutumiseni on samaa tautia kuin sairastamani virustauti yli 20 vuotta sitten. Sitä tukee esimerkiksi tämänpäiväinen havainto levätessäni uupuneena sängyn päällä: ensiksi vasen korvani kihelmöi puutuneena, joka puutumus leviää myös samanpuoleiseen poskeen, jonka jälkeen oikean jalan reidessä alkavat pomppia nuo jo tutuksi tulleet elohiiret.

Pidätte ehkä minua vainoharhaisena. Todellisuus on kuitenkin tarua ihmeellisempää. Sitä ajattelee ehkä myös professori, joka lienee lukenut jo Hilkka Lötjösen yhdeksänsivuisen sairauskertomuksen vuodelta 1985.

Ei se ollut niin hyvin kirjoitettu silloin 25-vuotiaana, mutta pysyn tarinassani silti ja kirjoitan aiheesta vaikka kirjan, jos olen tarpeeksi motivoitunut ja elonpäiviä piisaa.

o o o

Seuraavana päivänä:

Uupumukseltani kirjoittaminen eilen oli lopetettava ja jatkan sitä tänään.

Alkuvuonna 1985 minulla oli siis hyvin todennäköisesti viruksen aiheuttama aivokalvontulehdus ja kuitenkin minua pidettiin vain luulosairaana, vaikka kuumetta jatkui kuukauden ja se diagnosoitiin vielä yli kolmen viikon kuluttua poliklinikalla oireiden alettua!

Säälin sitä nuorta 24-vuotiasta tyttöä, joka sai kestää kaiken tuon omassa yksinäisyydessään.

- Viimeksi juuri tänään luin vuonna 1985 kirjoittamani ja myöhemmin stilisoimani tositarinan, Hilkka Lötjösen sairauskertomuksen, joka on vähän liiankin huumorintajuisesti kirjoitettu ottaen huomioon tautini vakavan luonteen ja sen jättämät jäljet, joista kärsin edelleenkin.
Takaisin alkuun
Näytä käyttäjän tiedot Lähetä yksityinen viesti Lähetä sähköposti
Admin
ylläpitäjä


Liittynyt: 31 Tam 2007
Viestejä: 10836

Linkki viestiinViesti 1133  To 22 Mar 2007, 11:20 (GMT+3)  Aihe: Kylmää kyytiä arvaustoimistossa Vastaa lainaamalla viestiä

Usein tässä taannoin nähdessäni naapurin vanhempaa pariskuntaa he kertoivat menevänsä käymään taas "arvaustoimistossa".

Vaati hetken aikaa puhumista pariskunnan kanssa ennen kuin selvisi, mitä he arvaustoimistolla tarkoittivat.

o o o

Ajateltuani tarkemmin asiaa olen minäkin käynyt arvaustoimistossa.

Nuorena umpilisäkkeen oirehtiessa kukaan ei ottanut mahakipujani todesta. Sain pitää tulehtunutta umpilisäkettä peräti kolme viikkoa.

Sitten kun olin jo niin sairas, etten pystynyt enää kunnolla kävelemään ja tiedustellessani arvaustoimiston lääkäriltä, ettei tämä vain olisi umpilisäkkeen tulehdusta, hän lohdutti minua sanomalla, että "ei, olisit ollut jo aikaa sitten hautausmaalla tuossa vastapäätä". Vakuutukseksi hän laittoi minut yöllä kotiin ja sain kävellä kivuissani kotiin kuin vanhus.

Koska minulla lääkärin mukaan oli maksatulehdus, sain antibioottia siihen.

Sitä ennen toiselta lääkäriltä olin saanut voimakasta kipulääkettä "sappikivikohtaukseen", jolloin hirveä kipukohtaus tuli juuri ollessani lääkärin vastaanotolla ja johon luulin kuolevani. Mutta hoitaja ja lääkäri sanoivat vain kylmän rauhallisesti "ei tämä ole mikään ensiapupoliklinikka" ja se siitä.

Olin ihmeen sitkeä pitkässä taudissani ennen sitä loppua, jolloin en lääkärin ennustuksen mukaan päätynytkään hautausmaalle vaan tulehtuneen umpilisäkkeen poistoon. Tein jopa juoksulenkkejä Töölönlahden ympäri naukattuani kyytipojaksi vahvaa kipulääkettä, Clotamia.

Kyllähän tuommoiset luulotaudit vähemmälläkin paranevat, tuntuivat lääkärit ajatelleen. - Ja meikäläinen oli reipas. Leikkauksenkin jälkeen sanottiin, että lenkille voi lähteä heti kun kestää, ja meikäläinenhän lähti ohjeen mukaan ja tikki aukesi.

- Vaan olihan tuo kokemus umpilisäkkeen tulehduksesta meikäläiselle järkytys, kuin kylmä suihku suoraan niskaan, joka vei iäksi sokean luottamuksen lääkäreihin.

o o o

Arvaustoimisto, arvaustoimisto…

Kokemuksia on meikäläiselläkin pitkä lista, kuinka tosi kipeänä on saanut juosta ympäriinsä ja joutunut todistelemaan olevansa sairas eikä arvaustoimistossa olla sittenkään uskottu.

Kaikki vain eivät pääse arvaustoimistossa käynnin jälkeen kuulumisiaan enää kertomaan. Arvaustoimistossa on arvattu silloin väärin, vai mahtoiko potilas olla väärin sairas.
Takaisin alkuun
Näytä käyttäjän tiedot Lähetä yksityinen viesti Lähetä sähköposti
Admin
ylläpitäjä


Liittynyt: 31 Tam 2007
Viestejä: 10836

Linkki viestiinViesti 1138  La 24 Mar 2007, 0:56 (GMT+3)  Aihe: Vastaa lainaamalla viestiä

Luuta sitten kävi tässä ketjussa ja siivosi muutamia viestejä pois. Sen verran olen kuitenkin viisastunut, että tarkistan nykyään, ovatko viestit tallessa muualla. Jos ovat, ok, muutoin tallennus ainakin pidempien viestien kohdalla paikallaan.

- Vaan siivoamaan alettuani huomasin, että siivottavaa piisaisi edelleen. Ällöttää näin jälkikäteen kirjoitukset, joissa heittäydyin rähmälleni maahan ensiksi Koiviston ja sitten Pawsonin edessä.

Mitä ihmettä varten siellä maassa makasin? Että herrat voivat oikein kuleksia päällä ja syleksiä?

Niin nolo juttu, että jääköön tämä omaksi viestikseen, ettei muut jutut saastuisi...
Takaisin alkuun
Näytä käyttäjän tiedot Lähetä yksityinen viesti Lähetä sähköposti
Admin
ylläpitäjä


Liittynyt: 31 Tam 2007
Viestejä: 10836

Linkki viestiinViesti 1139  La 24 Mar 2007, 0:59 (GMT+3)  Aihe: Kovat piipussa Vastaa lainaamalla viestiä

Tänään meikäläisellä oli pitkästä aikaa Kovat piipussa silmiensä edessä. Sain luettuani siitä luvun neljä ennen kuin lääkäri veti omat kovat piipustaan ja tykitti minua laserilla.

Olin pelännyt kipua tosi paljon, sillä tiesin, mitä pelkäsin. Pääsin nyt kuitenkin helpommalla tuplakipulääkkeiden ja uudistuneen laitteen ansiosta. Tosin kaksi Panacodia tyhjään vatsaan nieltynä teki vähän liiankin huteran olon ja pystyin keskittymään vain vaivoin kirjan päähenkilön toilailuihin.

Toivossa on kuitenkin hyvä elää, sanoi lapamato - sillä Penan kirja on nyt joka tapauksessa lukuvuorossa.

o o o

Tein tässä päivä pari sitten muuten pieniä laskutoimituksia. Aloin laskea aikoja päivissä.

Muistaakseni ensin laskin, kuinka kauan sitten olin 17-vuotias. Mitenkä luulinkaan, että siitä on vasta 20 vuotta. Poikani korjasi, että 30 vuottahan se on.

Sitten vain taskulaskin viuhimaan. Jos vuodessa on oletusarvoisesti 365 päivää, 30 vuotta on 10 950 päivää...

Sen jälkeen laskin poikani eläneen siinä 5 475 päivää...

- Vaan entä ihmisen elinikä, kiinnostuin siitä seuraavaksi. Isäni eli 76-vuotiaaksi, sehän tekee 27 740 päivää...

Mutta hei, yli satavuotiaaksi eläneellä isoäidilläni päivien lukumäärän täytyi olla paljon enemmän, 102 kertaa 365, mitäs se tekee. Ööh... 37 230 päivää!

Tässä täytyy nyt olla joku virhe, ajattelin. Miksi noita päiviä on noin vähän, vaikka ihminen eläisi satavuotiaaksi?

Onko ihminen sittenkin kuin joku kedon kukka tai ruoho niin kuin Raamatussakin puhutaan? Hyvin vahvasti alkoi vaikuttaa sille...

Lainaus:
Kuin kukka hän avautuu ja kuihtuu, on kohta poissa, kuin varjo. (Job 14:2)

Lainaus:
He kuihtuvat hetkessä niin kuin ruoho, lakastuvat kuin kedon vehreys. (Ps. 37:2)

Lainaus:
Ihmisen elinaika on niin kuin ruohon: kuin kedon kukka hän kukoistaa, ja kun tuuli käy yli, ei häntä enää ole eikä hänen asuinsijansa häntä tunne. (Ps. 103:15-16)
Takaisin alkuun
Näytä käyttäjän tiedot Lähetä yksityinen viesti Lähetä sähköposti
Näytä edelliset viestit:   
Lähetä uusi viesti   Vastaa viestiin    Sanasinko Foorumin päävalikko -> Varaventtiili Kaikki ajat ovat GMT + 3 tuntia
Sivu 1 Yht. 1

 
Siirry:  
Et voi kirjoittaa uusia viestejä tässä foorumissa
Et voi vastata viesteihin tässä foorumissa
Et voi muokata viestejäsi tässä foorumissa
Et voi poistaa viestejäsi tässä foorumissa
Et voi äänestää tässä foorumissa

Muuta tekstin kokoa: - -

Takaisin ylös


Join the Blue Ribbon Online Free Speech Campaign


Powered by
phpBB © 2001, 2005 phpBB Group
Käännös Jorma Aaltonen, Päivittänyt, Lurttinen www.phpbbsuomi.com