Sanasinko
Wordbazooka
 
 OhjeOhje   HakuHaku   KäyttäjälistaKäyttäjälista   KäyttäjäryhmätKäyttäjäryhmät   RekisteröidyRekisteröidy 
 Omat asetuksetOmat asetukset   Kirjaudu sisään tarkistaaksesi yksityiset viestitKirjaudu sisään tarkistaaksesi yksityiset viestit   Kirjaudu sisäänKirjaudu sisään 
Muuta tekstin kokoa: Suurenna - Pienennä - Palauta oletuskoko
Uskonkirkko | Church of FaithUskonkirkko | Church of Faith

Puhutaan masennuksesta ja traumasta. Let's talk about depression and trauma.

 
Lähetä uusi viesti   Vastaa viestiin    Sanasinko Foorumin päävalikko -> Lääketiede
Näytä edellinen aihe :: Näytä seuraava aihe  
Kirjoittaja Viesti
Admin
ylläpitäjä


Liittynyt: 31 Tam 2007
Viestejä: 10836

Linkki viestiinViesti 35  Ma 05 Hel 2007, 0:23 (GMT+3)  Aihe: Puhutaan masennuksesta ja traumasta. Let's talk about depression and trauma. Vastaa lainaamalla viestiä

Aiheen aloitti: Pentti Naumanen - Tammikuu 30, 2007, 23:01:50



Otsikko: Puhutaan masennuksesta
Kirjoitti: Pentti Naumanen - Tammikuu 30, 2007, 23:01:50

Uutisotsikoissa on viime aikoina näkynyt paljon puhetta masennuksesta ja sen lääkityksestä sekä haitoista poissaoloina työstä etc.
Mieltäni kiehtoo ajatus siitä, mitä masennus pohjimmiltaan on? Onko se olotila, joka voidaan todentaa sairaalloisina muutoksina ihmisruumiissa, sen aineenvaihdunnassa tms. vai onko kyse häiriöstä, joka syntyy vain mielessä?
Esimerkiksi auton ajaessa pitkin tietä ollaan normaalitilassa, mutta sen suistuessa tieltä aletaan puhua onnettomuudesta. Onnettomuuden vakavuusasteita on lukuisa määrä samoin siihen johtaneita syitä.
Voitaisiinko myös masennusta hahmottaa jotenkin samalla tavalla kuin auton kulkua tiellä?
Odotan vastauksia suurella mielenkiinnolla.

Terveisin Pena



Otsikko: Vs: Puhutaan masennuksesta
Kirjoitti: Angeli - Helmikuu 01, 2007, 08:14:06

Masennus on minulle hyvin tuttu asia, vaikka voisin nimetä sen myös surullisuudeksi tai vakavuudeksi. Minuun tuo kaikki tarttui jo kauan, kauan sitten jouduttuani jo lapsena pitämään huolta itsestäni. Tulin myös yksinäiseksi, joka sama yksinäisyys kehitti minussa myös luovuuden. Oli keksittävä jotain hauskaa ilahduttaakseen itseään, ja minulla se oli piirtely ja kirjoittelu vihkoihin. Jo lapsesta lähtien kynä ja paperi ovat olleet minulle tärkeät. Ilman niitä en haluaisi edelleenkään elää. Jo tänäänkin on syntynyt aamusivuja yksi liuska.

- Tässä jokin yö sitten olin Suomi24:n Kirkko Café -chatissa. Jos käyn chatissa, vierailen yleensä siellä, koska tunnelma on siellä keveä, mutta myös metafyysinen. Raskaisiin ajatuksiini en kaipaa mitään pinnallista, vaan jotain syvempää. Usein kuitenkin petyn, Kirkko Cafésta on tullut rähjäisin ravintola aamuyön valomerkin jälkeen ja meno on senmukaista. Silloin poistun paikalta vähin äänin.

Mutta tässä muutama yö sitten Kirkko Caféssa oli oikein syvällinen tunnelma. Henkilö kirjoitti menettäneensä kiinnostuksen kaikkeen, siis ihan kaikkeen. Yhtäkkiä hän oli vain ajatellut, ettei missään ollut mitään mieltä. Hän oli pelannut tietokoneella jotain peliä, kun tuo maton alta vienyt ajatus oli iskenyt.

Aloimme kaikki sitten keskustella tuosta asiasta. Henkilöllä ei mikään tuntunut enää miltään, hän kärsi hirvittävästä tyhjyydentunteesta. Vastasin tuohon itsekin kärsiväni usein samasta asiasta - ja ehkä juuri sen tunteen ajamana olin tuona yönä chattiinkin mennyt.

Aloin lohduttaa henkilöä sanoen muun muassa, että tuo kaikki on minullekin hyvin tuttua, mutta ettei tunteet myöskään tapa. Kerroin omia konstejani tyhjyydentunnetta vastaan: ihan mikä tahansa omilla käsillä tekeminen tai häärääminen, siivoaminen, tiskaaminen, ruoanlaitto. En muista kuinka pitkälle listaa jatkoin, mutta minulla siihen kelpaa lähes mikä vaan: ompelu, kirjoittaminen, piirtely, lukeminen, radion kuuntelu, tv:n katselu... Kaikilla niillä konsteilla täytän sisuksiin iskevää tyhjyyttä ja ne kohdallani myös toimivat. Vaikeinta on ainoastaan tyhjyydentunteeltaan aloittaminen, mutta heti kun siihen pystyy, mielekäs tekeminen projisoi liian fiksut ja kyseenalaistavat ajatukset pois.

Tästä pääsimmekin chatissa seuraavaan kohtaan. Tulin esittäneeksi ajatuksen, että masennus on älykkäiden ihmisten tauti. Vain älykkäät omaksi turmiokseen osaavat kyseenalaistaa kaiken mielekkyyden. En viitsi luetella mitään noista seikoista tässä, koska en halua ruokkia kenenkään masennusta. Pahimmillaanhan masennus on tappava tauti ja siksi on tunnettava vastuunsa kirjoittaessaan siitä.

Vaan tuo älykkyys, heti kun olin heittänyt siellä chatissa ajatukseni masennuksesta älykkäiden tautina, henkilön seuraava kommentti oli, että hän kuuluu Mensaan. En voi sanoa muuta kuin, että se oli kuin piste iin päälle ja hämmästyin itsekin, olinhan itsekin pärjännyt testeissä hyvin. Masennuksen syyhän oli nyt selvä: hänelle ei ollut tapahtunut mitään erikoista, kesken shakinpeluun hän oli vain kyseenalaistanut kaiken, kuten älykäs ihminen pystyy kyseenalaistamaan. Hän oli myös tarpeeksi fiksu päättelemään, että mikäli masennus ei muutamassa päivässä hellitä, hän kääntyy lääkärin puoleen.

En tiedä, mitä jatkossa tapahtui, mikä oli hänen kohtalonsa. Itse olen päätynyt oman, ajoittain päätään nostavan masennuksen hoidossa luomulinjalle eli tuohon hääräämiseen ja puuhaamiseen. Se toimii minulla paremmin kuin lääkkeet. Olen kokeillut vain yhtä masennukseen tarkoitettua lääkettä, jonka piti auttaa myös fyysisiin kolotuksiin. Jouduin lopettamaan käytön puolen vuoden jälkeen, koska aloin saada rytmihäiriöitä. En alussa edes tiennyt, mitä se oli kun rinnassa muljahti ja alkoi oikein sarjana ravistella. Kokemus oli kuitenkin niin raju, varsinkin noiden sarjamuljahdusten lisääntyminen, että otin asioista selvää ja olihan se shokki minulle. Laskin yhteen yksi plus yksi ja vastaus oli selvä haluamatta neuvotella kenenkään kanssa mitään. Rytmihäiriöiden hinnalla en mitään lääkettä söisi. Vähensin annosta ja lopetin lääkkeenkäytön yhtä asteittaisesti kuin olin aloittanutkin.

Odotin tietenkin, että rytmihäiriöt lääkkeenkäytön lopettamisen myötä lakkaisivat. Lopettamisesta on kuitenkin nyt puolitoista vuotta aikaa ja yhä edelleen rytmihäiriöt vaivaavat. Ennen vuotta 2005 minulla ei ollut rytmihäiriöitä, mutta kyseisen lääkkeen myötä ne ovat olleet osani enkä ole asiasta hyvilläni. Viimeksi eilen ajattelin Kirkan kuoleman jälkeen, kuinkahan pitkään oma sydämeni kestää. Ajatus ei ole yhtään miellyttävä. Sydäntään ja itseään on vaalittava, että voi vaalia läheisiään, esimerkiksi omaa jälkikasvuaan.



Otsikko: Vs: Puhutaan masennuksesta
Kirjoitti: Pentti Naumanen - Helmikuu 01, 2007, 09:07:36

Olen kuullut mietelauseen: "Masennus on ihmismielen velkaa".
Ymmärrän sen niin, että kun mieli jostakin syystä ajautuu miinukselle, niin ihmisen tunne omasta voimasta muuttuu voimattomuudeksi, joka puolestaan muuttuu psykosomaattiseksi väsymykseksi.
Voin ymmärtää asian täysin väärin ja siksi olisi kiintoisaa keskustella asiantuntijan(-joiden) kanssa siitä, tapahtuuko masennuksen yhteydessä muutoksia esimerkiksi solutasolla taikka aineenvaihdunnan suhteen? Ellei kummassakaan ole havaittavissa muutoksia saattaisi ilolla olla hyvinkin suuri merkitys masennuksen hoidossa.
En kysyisi, jos tietäisin.
Itse olen synnyinlahjaksi saanut iloisen mielen. En jaksa murjottaa minuuttia kauempaa eli kaiken sen tuskan keskellä, mitä ympärilläni näen tunnen suurta kiitollisuutta siitä, että poikkean tässä suhteessa monesta muusta lajitoveristani. En tiedä sitäkään, onko iloinen ja elämänmyönteinen asenne opittavissa vai onko se puhtaasti perinnöllinen ominaisuus.
Näistä asioista haluaisin keskustella niistä mielipiteitä vaihtaen.
Jaan mielelläni omasta ilostani.



Otsikko: Luonteesta
Kirjoitti: Angeli - Helmikuu 01, 2007, 09:36:56

Tuossa kun kerrot saaneesi iloisen mielen synnyinlahjaksi, minulle näyttää käyneen päinvastoin. Luonteeltani olen vakava ja ajoittain surumielisyyteen taipuva. Se on ollut mieleni koti jo niin monia kymmeniä vuosia, että tuntuisi suurelta henkiseltä väkivallalta alkaa sitä muuksi muuttaa.

En tiedä, onko surussa oikeastaan mitään pahaa. Se ei ole niin kuin kiukku tai katkeruus, se on aika kaunis ja pehmeä tunne. Melankolisuus. Suomalaiset ovat kai yleensä ottaen aika melankolista kansaa.

Sitä joskus olen miettinyt, aiheuttaako suru syöpää. En oikein jaksa uskoa siihen. Melankolia tuntuu hyvältä, päinvastoin kuin joku kauna tai katkeruus.

Vaan eihän sitä aina jaksa surra. Minulla alkaa mennä pelleilyn puolelle vähintäänkin silloin, kun olen käynyt liiaksi toisella äärilaidalla ja vaipunut synkkyyteen. Päinvastoin kuin isoäitini - joka kehui ja kysyi, olinko huomannut, ettei hän koskaan nauranut - minun on saatava kyllä nauraa.

Elämän suuria paradokseja on, miksi nauramaton isoäitini eli 102-vuotiaaksi. Itse en taida yltää samaan, teen sitten niin tai näin. Wink



Otsikko: Vs: Puhutaan masennuksesta
Kirjoitti: Pentti Naumanen - Helmikuu 02, 2007, 11:17:18
Mainitsin suotta oman iloisuuteni. Se johti ajatukset pois itse aiheesta.

Olisi nimittäin hyvin kiinnostavaa saada mukaan joku asiantuntija, joka pohtisi onko masennus ruumiillista vaiko henkistä alkuperää?
Jos se pohjautuu henkisiin kuvioihin, niin onko silloin masennus opittavissa oleva ominaisuus?

Tämä kysymys voisi avata uusia mahdollisuuksia raskaan lääkityksen ja pitkien sairauspoissaolojen sijaan.




---------------------
Muokattu otsikkoa.
Edited the title.


Viimeinen muokkaaja, Admin pvm To 09 Hel 2017, 15:51, muokattu 1 kertaa
Takaisin alkuun
Näytä käyttäjän tiedot Lähetä yksityinen viesti Lähetä sähköposti
Pentti Naumanen



Liittynyt: 02 Hel 2007
Viestejä: 361
Paikkakunta: Ahlainen

Linkki viestiinViesti 202  Su 11 Maa 2007, 11:20 (GMT+3)  Aihe: Masennus opittuna ominaisuutena Vastaa lainaamalla viestiä

Kielteisessä ympäristössä on vaikea löytää innostusta, koska silloin poikkeaa joukosta. Poikkeavia ihmisiä tavataan useimmissa kulttuureissa katsoa karsaalla silmällä.
Tältä pohjalta masennusta voisi tarkastella sekä kielteisyyden, että erilaisuudenpelon näkökulmista.
Joukossa erilaisuus aiheuttaa paineita, mahdollisesti myös riittämättömyyden tunnetta.
Mitä mieltä keskustelijat täällä ovat näistä ajatuksista?
_________________
Terveisin

Pentti Naumanen
Ahlainen
Takaisin alkuun
Näytä käyttäjän tiedot Lähetä yksityinen viesti Käy lähettäjän sivustolla
Admin
ylläpitäjä


Liittynyt: 31 Tam 2007
Viestejä: 10836

Linkki viestiinViesti 1599  Ma 11 Hel 2008, 1:02 (GMT+3)  Aihe: Vastaa lainaamalla viestiä

Lainaus:
Nuorten tyttöjen masennusoireet yleistyvät nopeasti

Julkaistu: 22:00
Päivitetty: 23:13

Päivi Repo
Helsingin Sanomat


Vakavan masennuksen oireita tuntevien kahdeksanvuotiaiden tyttöjen joukko kaksinkertaistui 16 vuodessa, osoittaa tuore suomalaistutkimus. Valtaosa niistä jäi havaitsematta vanhemmilta ja opettajilta.

Tutkimuksessa kysyttiin oireita ja palvelujen käyttöä eteläsuomalaisilta kahdeksanvuotiailta. Kyselyyn vastasivat myös vanhemmat ja opettajat.

Varsinkin tyttöjen hakeutuminen hoitoon yleistyi. Palveluja käyttäneiden joukko peräti nelinkertaistui, prosentista neljään, kun poikien kolminkertaistui neljästä 12 prosenttiin.

Vaikeita masennusoireita kokeneiden tyttöjen joukko kaksinkertaistui 16 vuodessa niin, että peräti joka kymmenes kertoi tunteneensa oireita 2005. Poikien käytöshäiriöt taas näyttivät jopa vähenevän.

"Lapsuuden masennusoireet ennustavat myöhempiä ongelmia", sanoo tutkimusta johtanut dosentti Andre Sourander Turun yliopistosta.

Kehitys huolestuttaa häntä. "Ongelmia raportoi aika oireileva lapsi. Tytöt ovat ehkä haavoittuvampia ympäristössä tapahtuville muutoksille ja roolipaineille", Sourander arvioi.

Lasten ja nuorten mielenterveystyötä on tehostettu 12 miljoonalla ylimääräisellä eurolla 2000-luvulla. Uudeksi taitekohdaksi on noussut 18 vuoden ikä, jolloin hyvä hoito saattaa päättyä, vaikka tarve jatkuisi.

Järjestelmä tuottaa muitakin hoitoa haittaavia katkoksia. Hus ryhmitteli äskettäin psykiatrista hoitoa tarvitsevat lapset eri toimialaan kuin nuoret. Se tietää hoitopaikan vaihdosta 13-vuotiaana, vaikka hoidon tarve ei muuttuisi.

"Osa ongelmista on pitkäaikaisia ja alkaa varhain. Hoitojärjestelmä taas katkeaa silloin, kun ei pitäisi: isoissa kehityksellisissä solmukohdissa murrosiässä ja itsenäistyttäessä. Se on paradoksaalista eikä vastaa hoidon tarvetta", Sourander sanoo.

Lainaus: Helsingin Sanomat
Takaisin alkuun
Näytä käyttäjän tiedot Lähetä yksityinen viesti Lähetä sähköposti
Pentti Naumanen



Liittynyt: 02 Hel 2007
Viestejä: 361
Paikkakunta: Ahlainen

Linkki viestiinViesti 1606  Ma 11 Hel 2008, 10:57 (GMT+3)  Aihe: Roolipaineita Vastaa lainaamalla viestiä

"Ongelmia raportoi aika oireileva lapsi. Tytöt ovat ehkä haavoittuvampia ympäristössä tapahtuville muutoksille ja roolipaineille"

Ympäristössä tapahtuvat muutokset ymmärrän, mutta tyttöjen roolipaineita en. Pikemmin näyttää siltä, että yhteiskunta naisistuu voimakkaasti koko ajan.
_________________
Terveisin

Pentti Naumanen
Ahlainen
Takaisin alkuun
Näytä käyttäjän tiedot Lähetä yksityinen viesti Käy lähettäjän sivustolla
Admin
ylläpitäjä


Liittynyt: 31 Tam 2007
Viestejä: 10836

Linkki viestiinViesti 1858  Pe 21 Maa 2008, 13:20 (GMT+3)  Aihe: Vastaa lainaamalla viestiä

Lainaus:
Ex-vaimo: Jyrki Hämäläisen voimat ehtyivät

20.03.2008 06:29


Arja-Liisa Ingus erosi Suosikin ex-päätoimittajasta Jyrki "Jyräys" Hämäläisestä jo kymmenen vuotta sitten, mutta hän ei jättänyt miestä koskaan. Ennen eroa heidän rakkautensa oli kestänyt yli 21 vuotta, eikä sellaista pyyhitä pyyhekumilla pois.

- Ystävyytemme ja rakkautemme ei koskaan kuollut. Olimme jatkuvasti tekemisissä toistemme kanssa, Arja-Liisa Ingus sanoo hiljaisella ja surullisella äänellä.

Arja-Liisa Ingus vietti yhdessä Jyrki Hämäläisen kanssa myös tämän viimeisen päivän. Hän löysi ex-miehensä menehtyneenä tämän Haukilahden-kodista Espoosta toissa päivänä.

Viimeisen vuoden Arja-Liisa Ingus oli aiempaa enemmän Jyrki Hämäläisen kanssa tekemisissä ja vietti aikaa Jyrkin luona. Hän halusi auttaa entistä miestään tämän taistelussa masennusta vastaan. Parin lämpimistä väleistä kertoo sekin, että Jyrki Hämäläinen oli kaikkiin virallisiin papereihin maininnut lähimmäksi omaisekseen Arja-Liisan.

- Jyrkille eläkkeelle jääminen kolme vuotta sitten oli sittenkin kova kolaus. Hänelle työ oli koko elämä, Arja-Liisa Ingus miettii.

Arja-Liisa Ingus sekä Jyrki Hämäläisen muutamat ystävät katsoivat sivusta, kun heille rakas ihminen alkoi eläkkeelle jäämisen jälkeen väsyä. He huomasivat, ettei Jyrkillä ollut enää oikein voimia ja halua osallistua mihinkään. Ystävät yrittivät auttaa ja soittelivat entistä hanakammin Jyrkille sekä kävivät hänen luonaan.

Arja kertoo, että Jyrkille määrättiin lääkkeitä masennukseen, mutta nyt hän miettii, olisiko voitu tehdä jotain muutakin.

- Ehkä lääkkeet eivät olleet hyväksi, kuka sitä tietää. Lääkkeet turruttavat ihmisen ja tekevät heistä poissaolevia. En kuitenkaan halua tässä arvostella ketään, mutta totta kai sitä miettii rakkaan ihmisen poismenon jälkeen kaikenlaista, Arja-Liisa sanoo ja painottaa, ettei hän syytä Jyrkiä tämän poismenosta.

- Ei tässä syyllisiä voi hakea. Nykypäivän meno on vain sellaista, ettei ihmistä ehditä ajatella. Ihmisen henkiseen pahoinvointiin tulisi puuttua ennen kuin se on liian myöhäistä, Arja-Liisa miettii.

Vielä vajaa kaksi viikkoa sitten Jyrki Hämäläinen sanoi IS:lle Tapani Kansan juhlakonsertissa, että kyllä hän tokenee ja on taas pian mukana showbisneksessä. Optimistisena ihmisenä hän uskoi ystäviensä tavoin, että parempi huominen koittaa.

Näin ei kuitenkaan käynyt.

- Jyrki väsyi ja väsyi ja vajosi apatiaan. Jyrkin voimat ehtyivät.

Lue lisää torstain Ilta-Sanomista!


Rita Tainola

Lainaus: http://www.iltasanomat.fi/viihde/uutinen.asp?id=1507318
Takaisin alkuun
Näytä käyttäjän tiedot Lähetä yksityinen viesti Lähetä sähköposti
Admin
ylläpitäjä


Liittynyt: 31 Tam 2007
Viestejä: 10836

Linkki viestiinViesti 2032  Ke 23 Huh 2008, 13:15 (GMT+3)  Aihe: Vastaa lainaamalla viestiä

Lainaus:
Uupumus johti masennukseen

23.4.2008 4:32


Pitkältä sairauslomalta työhön palaava Pertti Salovaara purki uupumustaan ammattiauttajan kanssa.

Kansanedustaja Pertti Salovaara (kesk) palaa tänään töihin eduskuntaan lähes kahden kuukauden sairausloman jälkeen.

Uupumus ja unettomuus pakottivat työteliäänä tunnetun miehen poikkeuksellisen pitkälle lepotauolle.

- Tunnen oloni sen verran hyväksi, että voin palata töihin, Salovaara kertoi eilen Iltalehdelle.

- Mielikin näyttää jo sellaiselta, että pystyn palaamaan takaisin työn ääreen.

Sairausloma ei ollut kansanedustajalle pelkästään miellyttävää lekottelua. Uupumus ja univaikeudet ottivat koville ja niiden myötä tuli masennus. Salovaara sanoo kärsineensä depressiosta, johon hän joutui hakemaan ammattiapua.

- Tässä on ollut erilaisia vaiheita. Välillä olen käynyt tosi pohjalla. Mieli on ollut tosi, tosi matalalla, Salovaara sanoo hiljaa.

Perhe on tukenut

Salovaara ei halua tarkemmin eritellä, minkälaisia mielentiloja on käynyt läpi. Hän kuitenkin muistuttaa, että uupumus on sekä fyysinen että henkinen sairaus.

- Tällaisten yhteydessä tulee aina masennusta. Ei ole sellaista uupumusta, mihin ei liittyisi depressio.

Salovaara on käsitellyt uupumustaan ja depressiotaan terapiassa, jota hän aikoo jatkaa sairausloman jälkeenkin.

Lue lisää aiheesta keskiviikon Iltalehdestä.


ELINA JÄNTTI
elina.jantti@iltalehti.fi

Lainaus: http://www.iltalehti.fi/uutiset/200804237556618_uu.shtml

- Katso myös ketjua Unettomuus, jossa siinäkin juttua Salovaaran uupumuksesta ja unettomuudesta.
Takaisin alkuun
Näytä käyttäjän tiedot Lähetä yksityinen viesti Lähetä sähköposti
Admin
ylläpitäjä


Liittynyt: 31 Tam 2007
Viestejä: 10836

Linkki viestiinViesti 2044  To 24 Huh 2008, 11:32 (GMT+3)  Aihe: Vastaa lainaamalla viestiä

Lainaus:
Täydellinen romahdus uhkasi

24.4.2008 2:10


Vaimo huomasi vaaranmerkit ja sai Pertti Salovaaran hakemaan ammattiapua vakavaa depressioon ja uupumukseen.

Kansanedustaja Pertti Salovaara palasi eilen eduskuntaan lähes kaksi kuukautta kestäneen sairausloman jälkeen. Hän sairastui alkuvuodesta uupumukseen ja depressioon. Töihin paluu sujui mukavasti, vaikka mies onkin realisti oman toipumisensa suhteen.

- Ei se ole mikään kahden kuukauden juttu. Sairautta pitää tarkkailla ja hoitaa edelleen, terapiasta apua hakenut Salovaara kertoo.

- Nyt olen jo sen verran hyvässä kunnossa, että voin tehdä hyvin päivätyötä. Iltatilaisuuksia pitää vielä karsia.

Vaimo tukena

Salovaaran jaksamiseen kiinnitettiin huomiota ensin kotona eikä työpaikalla eduskunnassa.

- Sysäys avun hakemiseen tuli ehdottomasti kotoa. Minulla on onneksi vaimo, joka älysi, että olen uupunut ja on ollut tukena koko prosessin ajan.

- Olen hakenut vertaistukea netistä uupumusta ja depressiota käsitteleviltä keskustelupalstoilta ja siellä olen huomannut, miten yleistä se on, että kumppani ei ymmärrä tätä sairautta.

Lue torstain Iltalehdestä, miten Salovaaran sairastumiseen suhtauduttiin eduskunnassa.


SARI HANNIKAINEN
sari.hannikainen@iltalehti.fi

Lainaus: http://www.iltalehti.fi/uutiset/200804237559994_uu.shtml
Takaisin alkuun
Näytä käyttäjän tiedot Lähetä yksityinen viesti Lähetä sähköposti
Admin
ylläpitäjä


Liittynyt: 31 Tam 2007
Viestejä: 10836

Linkki viestiinViesti 2068  Ti 06 Tou 2008, 11:47 (GMT+3)  Aihe: Tässä lienee jotain perää... Vastaa lainaamalla viestiä

Lainaus:
Masennus voitetaan toimimalla, ei ajattelemalla

Julkaistu: 26.4.2008


Tähän johtopäätökseen on tultu tutkimuksessa, jossa verrattiin tavanomaista kognitiivista käyttäytymisterapiaa käyttäytymisterapian laajennettuun versioon, jota voidaan kutsua aktivoivaksi terapiaksi.

Kognitiivisessa terapiassa pyritään muuttamaan itsepintaisia, negatiivisia ajatuksia. Kognitiivisesta käyttäytymisterapiasta, johon kuuluu käyttäytymisharjoituksia ja kotitehtäviä, on tullut yksi käytetyimmistä masennuksen hoitomuodoista. Eräät tutkijat ovat kuitenkin esittäneet kysymyksen: Mikä tässä terapiassa oikeastaan on kognitiivista?

Aktivoiva terapia, joka oli tässä tutkimuksessa toisena vaihtoehtona, perustuu ajatukseen, jonka mukaan masentuneet ihmiset vetäytyvät päivittäisistä askareistaan ja velvoitteistaan välttääkseen emotionaalista kipua. Tästä syystä he saavat vähemmän palkitsevia kokemuksia ja masentuvat entisestään.

Esimerkiksi työkaverinsa kanssa konfliktiin ajautunut masennuspotilas saattaa jäädä kotiin moneksi päiväksi. Vetäytyen sekä tuntemisesta että toimimisesta hän välttää välitöntä konfliktia, mutta samalla hän epää itseltään tyydytyksen tehtäviensä suorittamisesta ja rahan ansaitsemisesta.

Toisaalta hän ei myöskään tee mitään varsinaisen ongelman ratkaisemiseksi. Se, mikä auttaisi häntä pitkällä aikavälillä, onkin tilapäisesti vaikeaa ja epämiellyttävää. Masennuksen edetessä ja syvetessä myös joka-aamuinen sängystä nouseminen voi käydä vaikeaksi.

Aktivoivassa terapiassa terapeutti on kiinnostunut negatiivisen ajattelun tehtävästä. Häntä kiinnostaa, miten tämä ajattelu edistää vetäytymistä, eikä niinkään, onko se oikein vai väärin, kuten tavanomaisessa kognitiivisessa käyttäytymisterapiassa. Potilaalle näytetään, miten hän voisi huomata ja luetteloida asiat, jotka saavat hänet tuntemaan saavansa asiat loppuun tehdyiksi. Sitten heitä kehotetaan tekemään enemmän näitä asioita.

Heidän kokeillessaan roolipelien avulla vaihtoehtoisia käyttäytymismalleja heitä opetetaan samalla ylläpitämään säännöllisiä rutiineja ja aikatauluja. Potilaat myös opetetaan välttämään pessimismiä ja asioiden synkkää märehtimistä suuntaamalla heidän huomionsa välittömään aistien antamaan kokemukseen. Tässä mielessä aktivoiva terapia muistuttaa tutkijoiden mukaan uudenaikaisia tietoisuustaitoihin perustuvia kognitiivisia terapioita.

Washingtonin yliopistossa julkaistussa tutkimuksessa lähes 250 masennuksesta kärsinyttä henkilöä jaettiin neljään ryhmään. Ryhmät saivat joko aktivoivaa terapiaa, kognitiivista käyttäytymisterapiaa, masennuslääkitystä tai lumehoitoa (sokeritabletteja). Hoito käsitti 24 istuntoa neljän kuukauden aikana. Oireita ja niiden muutoksia seurattiin vakioiduilla kyselyillä. Tulokset laskettiin erikseen lievästä ja vaikeasta masennuksesta kärsineille potilaille.

Kaikissa neljässä ryhmässä potilaiden oireet vähenivät. Kaikki hoidot tehosivat yhtä hyvin lievään masennukseen. Vaikeasti masentuneilla potilailla aktivoiva terapia ja masennuslääkitys osoittautuivat yhtä tehokkaiksi. Ne molemmat tehosivat myös kognitiivista käyttäytymisterapiaa ja lumehoitoa paremmin. Toisaalta masennuslääkkeitä tai lumehoitoa saaneet keskeyttivät tutkimuksen useammin kuin psykoterapiaa saaneet. Näin ollen aktivoiva terapia osoittautui kaiken kaikkiaan tehokkaimmaksi hoidoksi. Kun masennuspotilaat saatiin aktivoitua, he hoitivat itse itseään ajatusten voimalla.

Copyright © 2007 by President and Fellows, Harvard College. All rights reserved.

Artikkelin sisältö vastaa yhdysvaltalaista hoitokäytäntöä.

Lähde: Dimidjian S, et al. "Randomized Trial of Behavioral Activation, Cognitive Therapy, and Antidepressant Medication in Acute Treatment of Adults with Major Depression," Journal of Consulting and Clinical Psychology (2006): Vol. 74, No. 4, pp. 658-70.


poliklinikka.fi

Lainaus: Uusi Suomi
Takaisin alkuun
Näytä käyttäjän tiedot Lähetä yksityinen viesti Lähetä sähköposti
Admin
ylläpitäjä


Liittynyt: 31 Tam 2007
Viestejä: 10836

Linkki viestiinViesti 2168  Su 18 Tou 2008, 12:34 (GMT+3)  Aihe: Vastaa lainaamalla viestiä

Lainaus:
Viimeiset sanat eivät jätä rauhaan

17.5.2008 0:11


Hannu Hietanen kertoo ystävänsä Jyrki Hämäläisen elämän dramaattisesta lopusta.

Jyrki Hämäläinen soitti pitkäaikaiselle ystävälleen, projektijohtaja Hannu Hietaselle sunnuntaina maaliskuun 16. päivänä kello 19.

- Jyrki valitti, että olo oli vaikea. Lupasin mennä hänen luokseen kotiin ja niin meninkin.

- Lähdimme ajelulle. Kierreltiin autolla kolmisen tuntia ja haettiin välillä Jyrkille vettä hotellista. Ja keskusteltiin. Jyrki oli terävä, ei mitenkään hidas. Omalta itseltään hän kuulosti ja tiedosti oman tilansa.

- Tunsin Jyrkin ainakin 25 vuotta. Tutustuimme Markku Veijalaisen kautta, sanoo hämeenlinnalaislähtöinen Hietanen, joka matkusteli vuosien mittaan Jyrkin kanssa jokseenkin ympäri maailman.

"Tämä mies ei selviä yksin"

Sunnuntaina iltayöllä tunnelma oli ahdistava.

- Ehdotin, että mennään Jorviin, siellähän hän oli ollut ennenkin. Jyrki vastusteli, sanoi kyllästyneensä. Hän oli liian monta kertaa mennyt sairaalaan suurin odotuksin. Hän sanoi, ettei kukaan ottanut häntä tosissaan.

Hietanen vei kuitenkin ystävänsä sairaalaan. Vielä eteisessä Jyrki sanoi, ettei sittenkään mennä. Että ei ne kuitenkaan päästä edes sisään, vaan lähettävät pois.

Viikkoa aikaisemmin, tiistaina 11. maaliskuuta, Hietanen kävi Hämäläisen kotona ja kiinnitti huomiota lääkepurkkiröykkiöön keittiön pöydällä.

- Jyrki oli itsekin huolestunut. Hän sanoi, että katso nyt, miten näitä otetaan ja kuinka paljon.

- En osannut kuin ihmetellä, mutta kirjoitin ylös lääkkeitten nimet ja annostukset.

Sanat jäivät kuitenkin vaivaamaan.

Lisää aiheesta viikonvaihteen Iltalehdessä


TUULA NIEMINEN
tuula.nieminen@iltalehti.fi

Lainaus: http://www.iltalehti.fi/uutiset/200805177645863_uu.shtml
Takaisin alkuun
Näytä käyttäjän tiedot Lähetä yksityinen viesti Lähetä sähköposti
Admin
ylläpitäjä


Liittynyt: 31 Tam 2007
Viestejä: 10836

Linkki viestiinViesti 3252  To 03 Maa 2011, 12:44 (GMT+3)  Aihe: Vastaa lainaamalla viestiä

Lainaus:
Ura ohi

Tiistai 1.3.2011 klo 18.06

Kansanedustaja Pertti Salovaara ei enää palaa eduskuntaan.

Pertti Salovaara (kesk) on viimeksi ollut eduskunnan täysistunnossa kesäkuussa 2010.

Hän ei palannut kesätauon jälkeen eduskuntaan, vaan on ollut syyskuusta saakka sairauslomalla.

Sitä on jatkettu syksyn ja talven aikana lyhyissä pätkissä, mutta keskustan eduskuntaryhmästä vahvistetaan Iltalehdelle Salovaaran sairausloman jatkuvan nyt "tappiin asti", eli hän ei palaa työhönsä tällä vaalikaudella.

Salovaara ilmoitti jo vuosi sitten, että ei pyri kolmannelle kaudelle kansanedustajaksi. Entisen suosikkijuontajan ura kansanedustajana on siis ainakin toistaiseksi ohi, vaikka palkka juokseekin tämän vaalikauden loppuun eli huhtikuuhun.

- Hänellä oli aluksi aivan loistava ura, ja hän oli hyvin lupaava poliitikko. Valitettavaa, että ura ei päässyt sairastumisen vuoksi jatkumaan, sanoo keskustan eduskuntaryhmän puheenjohtaja Timo Kalli.

Satoja poissaoloja

Salovaara on aikaisemminkin ollut pitkillä sairauslomilla tämän vaalikauden aikana. Keväällä 2008 hän oli pari kuukautta poissa eduskunnasta ja saman vuoden syyskuussa hän jäi sairauslomalle, joka päättyi vasta huhtikuussa 2009.

Salovaara on avoimesti kertonut niiden taustalla olleesta työuupumuksesta ja masennuksesta.

Tällä vaalikaudella on tammikuun loppuun mennessä pidetty kaikkiaan 485 täysistuntoa, joista kansanedustaja Salovaara on ollut poissa 219:stä. Sairaus on merkitty poissaolon syyksi 186 tapauksessa.

Kansanedustajien palkkiolain perusteella Salovaara on sairauslomiensa ajan ollut oikeutettu täyteen yli 5 900 euron palkkaan sekä verottomiin 1 800 euron kulukorvauksiin.

- Meillä on tämänkaltainen järjestelmä olemassa, jossa on tällaiset turvaverkot. En lähde moittimaan onko se oikein vai väärin. Pitkään sairastavaa ei pidä rangaista sillä, että menettäisi etujaan, Kalli sanoo.

Valiokunnat uusiksi

Kahden kauden kansanedustajana Salovaara on myös oikeutettu halutessaan anomaan sopeutumiseläkettä, joka on noin 1 750 kuukaudessa.

Kallin mukaan Salovaaran pitkät poissaolot ovat vaikuttaneet puolueen eduskuntatyöskentelyyn.

- Lisäksi meillä on ollut äitiyslomiakin. Pitkien poissaolojen aikana valiokuntien varajäsenet joutuvat ottamaan kantaakseen muiden töitä. Se on hankalaa, jos joutuu hoitamaan useamman valiokunnan kokouksia samaan aikaan.

- Valiokuntapaikkoja voi järjestellä, mutta itse kansanedustajaa ei voi sairauden takia korvata.

Salovaara ilmoitti eilen tekstiviestillä Iltalehdelle, että ei halua kommentoida nykyistä sairauslomaansa tai kansanedustajauransa päättymistä.

TOMMI PARKKONEN
tommi.parkkonen@iltalehti.fi

Lainaus:
Radiosta eduskuntaan

Keskustan kansanedustaja vuodesta 2003. Tällä hetkellä liikenne- ja viestintävaliokunnan jäsen. Ei ehdolla kevään vaaleissa.

Valittiin eduskuntaan alunperin Helsingin vaalipiiristä koko maan pienimmillä läpipäässeiden äänimäärällä 1 600. Vuonna 2007 vaalipiirinä oli Pirkanmaa ja ääniä kertyi 6 350.

Nousi otsikoihin lokakuussa 2009, jolloin selvisi, ettei Salovaara ollut käynyt kertaakaan lakivaliokunnan kokouksissa. Syyksi Salovaara ilmoitti, että ei edes tiennyt kuuluvansa valiokuntaan. Sai myöhemmin sieltä eron.

Herätti vuosi sitten kohua puolueen sisällä vertaamalla keskustan puheenjohtajaehdokas Paavo Väyrystä vatsasyöpään.

Tuli alunperin tutuksi räväkkäpuheisena radion nuortenohjelmien sekä liikenneohjelmien juontajana sekä Yleisradiossa että Novassa. Juontajana myös lukuisissa televisio-ohjelmissa.

Syntynyt vuonna 1970, asuu Lempäälässä.

Kaksi tytärtä. Erosi vaimostaan, näyttelijä Elina Salovaarasta (o.s. Rintala) viime vuoden huhtikuussa.

Lainaukset: IL
Takaisin alkuun
Näytä käyttäjän tiedot Lähetä yksityinen viesti Lähetä sähköposti
Admin
ylläpitäjä


Liittynyt: 31 Tam 2007
Viestejä: 10836

Linkki viestiinViesti 3253  To 03 Maa 2011, 12:49 (GMT+3)  Aihe: Vastaa lainaamalla viestiä

Lainaus:
Masennus vei voimat

Tiistai 1.3.2011 klo 18.07

Pertti Salovaara jäi ensimmäisen kerran sairauslomalle keväällä 2008 uupumuksen ja masennuksen takia.

Tuolloin hän kertoi saaneensa paljon tukea muilta kansanedustajilta.

- Tässä työssä ollaan suurten paineiden alla suhteessa lainsäätämiseen, kenttään ja sidosryhmiin. Halutaan olla voimakkaita, eikä näyttää hauraalta. Tulee korvaamattomuuden harha, Salovaara totesi Iltalehdelle huhtikuussa 2008.

Alkuun Salovaara kertoi kärsineensä uupumuksesta ja univaikeuksista. Niiden myötä tuli depressio, johon hän joutui hakemaan ammattiapua.

- Tässä on ollut erilaisia vaiheita. Välillä olen käynyt tosi pohjalla. Mieli on ollut tosi, tosi matalalla.

- Valvoin öitä ja purskahdin itkuun. Masennuksen vakavimmassa vaiheessa sitä mietti, kuinka vahva on oman elämänsä jatkamiseen, Salovaara kertoi IL:n haastattelussa toukokuussa 2008.

Yllätti vaimon

Peruspositiivisena ja tarmokkaana pidetyn Salovaaran sairastuminen tuli monelle yllätyksenä. Myös hänen vaimolleen, joka lopulta sai miehensä hakemaan apua.

- Pertin sairastuminen oli elämäni isoin yllätys, en osannut odottaa sitä ollenkaan, Elina Salovaara kertoi Me Naisissa helmikuussa 2009.

Kansanedustaja kiitti usein vaimoaan suuresta tuesta sairauden aikana, mutta pariskunta päätyi eroon viime vuoden huhtikuussa.

Seuraavalla sairauslomallaan syksystä 2008 kevääseen 2009 Salovaara laihtui 14 kiloa ja jätti juontokeikkojen tekemisen.

- Uupumuksen syyt ovat moninaiset. Kun ihminen uupuu, ihminen uupuu. Ei siihen tarvita mitään erityisiä laukaisevia tekijöitä.

Sairauslomien väliin mahtui myös hyviäkin hetkiä.

- Voin nyt paljon paremmin kuin ennen. Olen yhtäkkiä niin tarmokas, Salovaara hehkutti IL:n haastattelussa heinäkuussa 2009.

Hän kuitenkin tiesi, että tauti ei ole koskaan täysin voitettu.

- Varmaan jokainen ihminen, joka on jossakin välissä masennusta sairastanut elämässään, suhtautuu siihen vähän niin kuin alkoholismiin, että pelkäävät sen uusivan, Salovaara totesi maaliskuussa 2010.

Lainaus: IL

"Uupumuksen syyt ovat moninaiset. Kun ihminen uupuu, ihminen uupuu. Ei siihen tarvita mitään erityisiä laukaisevia tekijöitä."
Takaisin alkuun
Näytä käyttäjän tiedot Lähetä yksityinen viesti Lähetä sähköposti
Admin
ylläpitäjä


Liittynyt: 31 Tam 2007
Viestejä: 10836

Linkki viestiinViesti 3726  Ke 04 Tou 2011, 23:04 (GMT+3)  Aihe: Masennus pahimmillaan tappava tauti Vastaa lainaamalla viestiä

Lainaus:
Elämäkerta paljastaa rankkoja yksityiskohtia Marja-vaimon itsemurhasta

Mikko Alatalo sairastui masennukseen


Keskiviikko 27.4.2011 klo 14.03

Mikko Alatalon taiteilijajuhlien kunniaksi on julkaistu Petri Nevalaisen kirjoittama Joviaali ilmiö - Tuntematon Mikko Alatalo -elämäkerta.

Kirjan yksi koskettavimmista hetkistä on se, kun Alatalo kertoo ensimmäisen vaimonsa kuolemasta. Hänen Marja-vaimonsa teki itsemurhan vuonna 1992. Perheen pojista toinen, tuolloin 17-vuotias Jaska, teki kammottavan löydön.

Rahavaikeudet vaivasivat

Mikko Alatalo kertoo kirjassaan, kuinka 90-luvun lama puri heidänkin perheeseen.

"Olimme talousvaikeuksissa ja muistan, kuinka olin alkusyksystä isolla kiertueella, jolla Marja myi lippuja. Yritimme kaikkemme tilanteen helpottamiseksi. En tiennyt sitä, kuinka syvästi masentunut hän todellisuudessa oli. Kesällä kävimme vielä automatkalla Milanossa ja siitä tuli hieno kokemus. Teimme reissun rahapulasta huolimatta."

"Elimme yli varojemme ja lisäksi meillä oli käynnissä Pispalan talomme laajennus. Talousvaikeudet lisäveroineen iskivät samaan aikaan. Ne varmaan painoivat omalta osaltaan Marjan mieltä. Suhteessamme oli myös samaan aikaan jonkinasteinen kriisi. Olin itse hieman yli nelikymppinen ja lapset alkoivat lähestyä murrosikää tai olivat jo siinä. Pojilla oli jossain määrin jo käynnissä kodista lähteminen", Alatalo kertoo kirjassa.

Päivä ennen Alatalon vaimon kuolemaa oli ollut raskas.

"Posti oli kantanut huolehdittavaksi lisäverolappuja ja perheessä oli pohdittu tulevaisuutta. Mietimme, joudummeko myymään talomme ja siirtymään pienempiin puitteisiin. Puhuimme kaikenlaisista ratkaisuvaihtoehdoista. Kyllä kai siinä sitten erokin kävi mielessä."

Poika löysi äidin

Seuraavana aamuna Mikko jäi nukkumaan puolison lähtiessä askareihinsa. Päivän mittaan Alatalo huolestui, kun ei saanut vaimoonsa yhteyttä.

"Hirvittävintä koko asiassa oli se, että lopulta Jaska löysi hänet hirttäytyneenä. Luullakseni Marja oli valinnut poislähtönsä paikan talostamme sen mukaan, että minä olisin löytänyt hänet. Näin ei kuitenkaan käynyt."

"Jaska soitti keikka-autooni ja itki, että äiti on löytynyt kuolleena takavarastosta. Poika oli tilannut ambulanssin ja toimittanut Kallen naapuriin. Tuntui kuin elämä loppuisi siihen."

Nuorimmainen Kalle oli tuolloin 15-vuotias.

Alatalo kertoo syyllistäneensä itseään. Myös tapauksen saama julkisuus oli Alatalon perheelle erityisen raskasta aikaa.

Valmisteli kuolemaansa

Vasta jälkeen päin Alatalo huomasi, että Marja-vaimo oli ikäänkuin valmistellut kuolemaansa.

"Syksyllä hän oli opettanut pojat laittamaan ruokaa. Hän oli siivonnut talon, pessyt pyykit. Pakastin oli täynnä ruokaa. Työhuoneessa oli konttoripapereita ja tarvikkeita pariksi vuodeksi."

"Marraskuun alkupäivinä hän teki pakkasessa rautakangella reikiä Pispalan mäkeen pihallamme ja istutti kymmeniä ja kymmeniä tulppaanin sipuleita. Tuo kukkameri nousi seuraavana keväänä loistoonsa."

Vaimonsa poismenon aiheuttaman tuskan myötä Alatalo sairastui itsekin.

"Seuraava puoli vuotta meni itkiessä. 2 vuotta nukuin yöt unilääkkeillä. Ensi kuukausina päivät menivät jonkinlaisessa horroksessa. Olin jonkinlaisessa psykoosissa. Monet tuttavat sanoivat jälkeenpäin, että olin täysin poissa tolaltani. Pojat ikävöivät äitiään. Koulunkäynti meni penkin alle joksikin aikaa."

IL

Lainaus: Iltalehti
Takaisin alkuun
Näytä käyttäjän tiedot Lähetä yksityinen viesti Lähetä sähköposti
Admin
ylläpitäjä


Liittynyt: 31 Tam 2007
Viestejä: 10836

Linkki viestiinViesti 5007  To 08 Syy 2011, 0:09 (GMT+3)  Aihe: Vastaa lainaamalla viestiä

Tutkimus: Uskonnollisuus voi vähentää masennuksen uusiutumista

Lainaus:
Uskonnollisten ihmisten masennus saattaa uusiutua tavallista harvemmin, tuore yhdysvaltalaistutkimus osoittaa. Aiemmassa tutkimuksessaan tutkijat havaitsivat uskonnollisuuden liittyvän myös pienempään masennusriskiin.

Lainaus:
Uskonnollisuus ja henkisyys on aiemmin yhdistetty muun muassa aivohalvauksen jälkeisen masennuksen ja ahdistuksen lievittymiseen. Myös muunlaisia terveyshyötyjä on raportoitu, mutta tulokset ovat ristiriitaisia ja voivat selittyä hyvin monella seikalla.

Jos uskonnon harjoittaminen on terveellä pohjalla eikä suostu alistumaan uskonnon uhriksi, silloin usko on voimavarana. Sitä se on minulle. Mieluummin varjelen uskoa kuin uskontoa, jossa voi olla haitallisiakin piirteitä ja sairastuttavaa vallankäyttöä.
Takaisin alkuun
Näytä käyttäjän tiedot Lähetä yksityinen viesti Lähetä sähköposti
Admin
ylläpitäjä


Liittynyt: 31 Tam 2007
Viestejä: 10836

Linkki viestiinViesti 5011  Ma 12 Syy 2011, 14:03 (GMT+3)  Aihe: Vastaa lainaamalla viestiä

Naisten masennus kaksinkertaistunut 70-luvulta

Lainaus:
-Nämä uskomattoman korkeat masennusluvut selittyvät sillä, että tuona aikana naisille syntyy lapsia ja he yrittävät samalla selviytyä työstään. Tämä aiheuttaa valtavasti paineita naiselle.

Naisten pitää painaa pitkää päivää töissä ja kotona. Tasa-arvo vain silmänlumetta.
Takaisin alkuun
Näytä käyttäjän tiedot Lähetä yksityinen viesti Lähetä sähköposti
Admin
ylläpitäjä


Liittynyt: 31 Tam 2007
Viestejä: 10836

Linkki viestiinViesti 5429  La 15 Lok 2011, 15:24 (GMT+3)  Aihe: Vastaa lainaamalla viestiä

Suomalaisjulkkis masentui: Ei pääse sängystä ylös!

Lainaus:
- Vakava masennus ei ole sitä, että on vaan masentunut olo, vaan sitä ettei pääse sängystä ylös. Se ei ole järjellä selitettävissä, eikä lääkkeetkään tunnu auttavan. Nekin jouduin muuten aloittaa uudelleen. En ole jaksanut syödä, käydä suihkussa kuin väkisin, en kaupassa ja koirien kanssa ulkoilukin on mennyt itkiessä, Julia kirjoittaa.

- Tiedän tasan tarkkaan mitä ihmiset tähän kommentoi, mutta sairastuin kun palasin Suomeen ja siitä lähtien olen ollut sairas. Mielestäni Helsinki ja Suomi ovat sama asia kuin Venäjä. Minulla ei ole pienintäkään tarvetta mennä katsomaan mitä keskustassa tapahtuu, taikka olla kiinnostunut Helsingin yöelämästä. Keikkaa yritän tehdä rahasta. Jos voittaisin lotossa ostaisin samantien asunnon Los Angelesista tai Miamista, en jäisi tänne päiväksikään.

Osuvaa analysointia masennuksesta - ja nappiin myös kuvaus Suomesta Venäjänä, jossa paljon kritisoitavaa. Henkinen ilmapiiri, joka on ahdasmielinen, sovinismi, kateus, panettelu, jne.
Takaisin alkuun
Näytä käyttäjän tiedot Lähetä yksityinen viesti Lähetä sähköposti
Admin
ylläpitäjä


Liittynyt: 31 Tam 2007
Viestejä: 10836

Linkki viestiinViesti 5475  Ma 17 Lok 2011, 20:34 (GMT+3)  Aihe: Vastaa lainaamalla viestiä

Lainaus:
Tulin esittäneeksi ajatuksen, että masennus on älykkäiden ihmisten tauti. Vain älykkäät omaksi turmiokseen osaavat kyseenalaistaa kaiken mielekkyyden. En viitsi luetella mitään noista seikoista tässä, koska en halua ruokkia kenenkään masennusta. Pahimmillaanhan masennus on tappava tauti ja siksi on tunnettava vastuunsa kirjoittaessaan siitä.

Vaan tuo älykkyys, heti kun olin heittänyt siellä chatissa ajatukseni masennuksesta älykkäiden tautina, henkilön seuraava kommentti oli, että hän kuuluu Mensaan. En voi sanoa muuta kuin, että se oli kuin piste iin päälle ja hämmästyin itsekin, olinhan itsekin pärjännyt testeissä hyvin. Masennuksen syyhän oli nyt selvä: hänelle ei ollut tapahtunut mitään erikoista, kesken shakinpeluun hän oli vain kyseenalaistanut kaiken, kuten älykäs ihminen pystyy kyseenalaistamaan. Hän oli myös tarpeeksi fiksu päättelemään, että mikäli masennus ei muutamassa päivässä hellitä, hän kääntyy lääkärin puoleen.

Kirjoitin noin helmikuun ensimmäisenä 2007 kuvaillen keskustelua Kirkko Cafén chatissa.

Helsingin Uutisissakin kerrottiin joku aika sitten Mensasta. Minua hämmästytti se, kun Mensan jäsenyysrajan kerrottiin olevan vain 131.

Keväällä 1986 olin tilannut kotitestin ja lähettänyt sen tarkastettavaksi Mensaan ja saanut tuloksen 148. Samana kesänä kävin Mensan varsinaisessa testissä saaden tuloksen 130. Jännitin ja yritin vielä uudestaan, mutten pärjännyt noinkaan hyvin enää.

Tuosta on vajaa kolmisenkymmentä vuotta ja testiä on uudistettu. Tulin uskoon vuonna 1992, jonka jälkeen henkinen kapasiteettini on vain kasvanut rauhallisuuden lisääntyessä turhan jännittämisen loputtua. Tekisikin mieli kokeilla testiä joskus uudestaan. Mutta hajataitto pahentunut ja geometristen kuvioiden tarkastelu hankalampaa.
Takaisin alkuun
Näytä käyttäjän tiedot Lähetä yksityinen viesti Lähetä sähköposti
Admin
ylläpitäjä


Liittynyt: 31 Tam 2007
Viestejä: 10836

Linkki viestiinViesti 5476  Ma 17 Lok 2011, 21:35 (GMT+3)  Aihe: Vastaa lainaamalla viestiä

Lainaus:
Helsingin Uutisissakin kerrottiin joku aika sitten Mensasta. Minua hämmästytti se, kun Mensan jäsenyysrajan kerrottiin olevan vain 131.

Keväällä 1986 olin tilannut kotitestin ja lähettänyt sen tarkastettavaksi Mensaan ja saanut tuloksen 148. Samana kesänä kävin Mensan varsinaisessa testissä saaden tuloksen 130. Jännitin ja yritin vielä uudestaan, mutten pärjännyt noinkaan hyvin enää.

Tuosta on vajaa kolmisenkymmentä vuotta ja testiä on uudistettu. Tulin uskoon vuonna 1992, jonka jälkeen henkinen kapasiteettini on vain kasvanut rauhallisuuden lisääntyessä turhan jännittämisen loputtua. Tekisikin mieli kokeilla testiä joskus uudestaan. Mutta hajataitto pahentunut ja geometristen kuvioiden tarkastelu hankalampaa.

Miksi menin nuorena sinne testiin? Niin moni asia mätti ja alkoi kiinnostaa, missä vika. Risoi kaikki ne tyhmät tavat ja käytännöt. Olin ns. vaikea. Ensimmäisissä kesätyöpaikoissa esimieheni totesi, ettei hänellä ollut koskaan niin vaikeaa alaista kuin minä. Työpaikka oli uimalassa ja hänen uimisestaan jo aikaa. Hän asetteli soikeat jalanhuuhteluvadit aina poikittain siten, että saunaan menijöidenkin oli edettävä sivusuunnassa. Aseteltuani vadit pituussuuntaan niin, että huuhtelu ja kävely oli helpompaa, olin vaikea, asiat kuului tehdä hankalalla tavalla - niin kuin aina ennenkin on tehty. Mutta sehän on tämän yhteiskunnan meininki kaikessa, se on käynyt varsin hyvin ilmi. Tyhmät määräävät tahdin. Jos tyhmät päättävät, että soditaan, sitten soditaan. Älykkyydestä ei tässä maailmassa ole mitään hyötyä, se lisää vain tuskaa. Kaikkein huonoimmassa asemassa ovat naiset, junttimaisten ja sovinististen miesten uhkana ja heidän armoillaan.
Takaisin alkuun
Näytä käyttäjän tiedot Lähetä yksityinen viesti Lähetä sähköposti
Admin
ylläpitäjä


Liittynyt: 31 Tam 2007
Viestejä: 10836

Linkki viestiinViesti 5477  Ma 17 Lok 2011, 22:47 (GMT+3)  Aihe: Vastaa lainaamalla viestiä

Lainaus:
Kaikkein huonoimmassa asemassa ovat naiset, junttimaisten ja sovinististen miesten uhkana ja heidän armoillaan.

Esimerkiksi tuo jätkä, joka kirjoittaa avausviestissä Parasiitit ja suomalaista puoskarointia jotain noin typerää naisista, paljastaa vain oman tyhmyytensä ja ettei tiedä käsittelemästään asiasta mitään.
Takaisin alkuun
Näytä käyttäjän tiedot Lähetä yksityinen viesti Lähetä sähköposti
Admin
ylläpitäjä


Liittynyt: 31 Tam 2007
Viestejä: 10836

Linkki viestiinViesti 5719  Pe 11 Mar 2011, 13:10 (GMT+3)  Aihe: Vastaa lainaamalla viestiä

Lainaus:
Helsingin Uutisissakin kerrottiin joku aika sitten Mensasta. Minua hämmästytti se, kun Mensan jäsenyysrajan kerrottiin olevan vain 131.

Keväällä 1986 olin tilannut kotitestin ja lähettänyt sen tarkastettavaksi Mensaan ja saanut tuloksen 148. Samana kesänä kävin Mensan varsinaisessa testissä saaden tuloksen 130. Jännitin ja yritin vielä uudestaan, mutten pärjännyt noinkaan hyvin enää.

Tuosta on vajaa kolmisenkymmentä vuotta ja testiä on uudistettu. Tulin uskoon vuonna 1992, jonka jälkeen henkinen kapasiteettini on vain kasvanut rauhallisuuden lisääntyessä turhan jännittämisen loputtua. Tekisikin mieli kokeilla testiä joskus uudestaan. Mutta hajataitto pahentunut ja geometristen kuvioiden tarkastelu hankalampaa.

Kyllä silloin keväällä 1986 ihmettelin vähän aikaa, missä oma tulokseni oli Mensan paperissa, kun siitä löytyi vain kaksi ruksia luvun 148 kohdalla. Kesti vähän aikaa tajuta, että se oli oma lukuni. Saatteena paperissa luki vielä näin:
Lainaus:
Mensa-järjestön kansainvälisten sääntöjen mukaan jäseneksi pääsee se, joka saavuttaa valvotussa Mensan hyväksymässä testissä vähintään älykkyysosamäärän 148. Tässä kotitestissä tämän rajan ylittäneet saavuttavat hvvin todennäköisesti saman arvon varsinaisessakin testissä. Myös arvon 124 kotitestissä saavuttaneilla on hyvät mahdollisuudet saavuttaa Mensan raja, varsinkin jos jokin ulkoinen seikka on häirinnyt testiä.

Näköjään tuon jälkeen, uuden testin myötä, raja-arvoja on pudotettu alaspäin.
Takaisin alkuun
Näytä käyttäjän tiedot Lähetä yksityinen viesti Lähetä sähköposti
Admin
ylläpitäjä


Liittynyt: 31 Tam 2007
Viestejä: 10836

Linkki viestiinViesti 5720  Pe 11 Mar 2011, 13:21 (GMT+3)  Aihe: Vastaa lainaamalla viestiä

Lainaus:
Kyllä silloin keväällä 1986 ihmettelin vähän aikaa, missä oma tulokseni oli Mensan paperissa, kun siitä löytyi vain kaksi ruksia luvun 148 kohdalla. Kesti vähän aikaa tajuta, että se oli oma lukuni.

Sen verran kiukkuinen olen, että teen pari asiaa selväksi:

1) Ei tarvitse tulla nassuttamaan, että uskovat ovat tyhmiä. Olin älykäs jo ennen uskoontuloa. Älykkäänä ymmärrän myös omien aistieni rajallisuuden, että tässä maailmassa on muutakin, mitä likinäköiset silmäni näkevät.

2) Tiedän toden ja mielikuvituksen rajan. En keksi fyysisten sairauksien oireita, kuvaan oikeita kokemiani oireita.

3) Älykkäät ja tyhmät eivät tule toimeen keskenään. Jos kerran lääkärit eivät ymmärrä, mistä puhutaan, he ovat tyhmiä.
Takaisin alkuun
Näytä käyttäjän tiedot Lähetä yksityinen viesti Lähetä sähköposti
Admin
ylläpitäjä


Liittynyt: 31 Tam 2007
Viestejä: 10836

Linkki viestiinViesti 6247  Ke 28 Jou 2011, 2:14 (GMT+3)  Aihe: Vastaa lainaamalla viestiä

Elintavat eivät olekaan suurin sydänriski alle nelikymppisille

Lainaus:
Vakava masennus saattaa olla alle 40-vuotiaiden sydämille paljon haitallisempaa kuin tupakointi, lihavuus tai korkea verenpaine.

Yhdysvaltalaistutkijoiden havainto on merkittävä, sillä masennuksen sydänvaikutuksia nuoriin aikuisiin ei ole selvitetty tätä ennen.

Lainaus:
Masennuksen ja itsemurhayritysten vaikutus havaittiin riippumatta muista sydänriskitekijöistä kuten tupakoinnista, ylipainosta tai ruokavaliosta. Näin ollen on mahdollista, että masennus itsessään vahingoittaa sydäntä esimerkiksi stressihormonien tai tulehdusten välityksellä.
Takaisin alkuun
Näytä käyttäjän tiedot Lähetä yksityinen viesti Lähetä sähköposti
Admin
ylläpitäjä


Liittynyt: 31 Tam 2007
Viestejä: 10836

Linkki viestiinViesti 9344  Su 26 Tou 2013, 23:32 (GMT+3)  Aihe: Vastaa lainaamalla viestiä



Masennus iski tänään taas. Annoin Luojalle kunniaa ja kaikki oli hyvin siihen asti, kunnes ketjua jatkaessani törmäsin edelliseen kuvaan universumista.

Oli pysäyttävää tajuta ihmiskunnan suuruus taas - kuinka mahtavia ja suuria sitä tässä oikein ollaan.

Kävelylenkillä ajattelin, että olemme pienempiä kuin kärpäsenpaska maailmankaikkeudessa.

Mitä järkeä on suurissa suunnitelmissamme? Meitähän ei näe tuosta sumusta edes mikroskoopillakaan.

Mieleeni tuli Raamatusta turhuuksien turhuus:

Lainaus:
Turhuuksien turhuus, sanoi Saarnaaja, turhuuksien turhuus, kaikki on turhuutta!
Mitä hyötyä on ihmiselle kaikesta vaivannäöstä, jolla hän itseään rasittaa auringon alla?
Sukupolvi menee, sukupolvi tulee, mutta maa pysyy ikuisesti.
Aurinko nousee, aurinko laskee, kiirehtii nousunsa sijoille ja nousee taas.
Tuuli menee etelään ja kääntyy pohjoiseen, kiertää kiertämistään, ja samalle kierrolleen tuuli palaa.
Kaikki joet laskevat mereen, mutta meri ei täyty, ja minne joet ovat laskeneet, sinne ne yhä edelleen laskevat.
Kaikki sanat uupuvat kesken, kukaan ei saa sanotuksi kaikkea. Silmä ei saa näkemisestä kylläänsä eikä korva täyttään kuulemisesta.
Mitä on ollut, sitä on tulevinakin aikoina, mitä on tapahtunut, sitä tapahtuu edelleen: ei ole mitään uutta auringon alla.
Vaikka jostakin sanottaisiin: katso, tämä on uutta, on sitäkin ollut jo muinoin, kauan ennen meitä.
Menneistä ei jää muistoa, eikä jää tulevistakaan -- mennyt on unohdettu, ja tulevakin unohdetaan kerran.

Saarn. 1:2-11

Jos tässä joku on suuri, niin Jumala, kaiken Luoja. Ihminen vain leikkii jumalaa, vaikka on kärpästen herra vaan.
Takaisin alkuun
Näytä käyttäjän tiedot Lähetä yksityinen viesti Lähetä sähköposti
Admin
ylläpitäjä


Liittynyt: 31 Tam 2007
Viestejä: 10836

Linkki viestiinViesti 9345  Su 26 Tou 2013, 23:53 (GMT+3)  Aihe: Vastaa lainaamalla viestiä

Lainaus:
Oli pysäyttävää tajuta ihmiskunnan suuruus taas - kuinka mahtavia ja suuria sitä tässä oikein ollaan.

Kävelylenkillä ajattelin, että olemme pienempiä kuin kärpäsenpaska maailmankaikkeudessa.

Mitä järkeä on suurissa suunnitelmissamme? Meitähän ei näe tuosta sumusta edes mikroskoopillakaan.


Kärpästen herra kuoli.

Pystytetään hänelle monumentti.







------------------------
Päivitetty kuvalinkki.


Viimeinen muokkaaja, Admin pvm La 28 Kes 2014, 23:05, muokattu 1 kertaa
Takaisin alkuun
Näytä käyttäjän tiedot Lähetä yksityinen viesti Lähetä sähköposti
Admin
ylläpitäjä


Liittynyt: 31 Tam 2007
Viestejä: 10836

Linkki viestiinViesti 9346  Ma 27 Tou 2013, 16:14 (GMT+3)  Aihe: Vastaa lainaamalla viestiä

Rukoilin taas tänään aamulla ennen ylösnousua - olen tietoisesti yrittänyt rukoilla enemmän ja useammin - ja ajattelin eilistä, jolloin mieleeni tuli Jeesuksen sanoista kohta, jossa kaikkein pienin on suurin. Kirjoitin sen aamusivuihinkin ylös ja etsin Uudesta Testamentista, jossa se on useammassa evankeliumissa.

Tässä sanat Luukkaan evankeliumin ensimmäisestä kohdasta:

Lainaus:
Opetuslasten kesken syntyi kiistaa siitä, kuka heistä oli suurin. Jeesus tiesi, mikä ajatus heillä oli mielessään. Hän nosti viereensä lapsen ja sanoi heille: "Joka minun nimessäni ottaa luokseen tämän lapsen, se ottaa luokseen minut. Ja joka ottaa minut luokseen, ottaa sen, joka on minut lähettänyt. Se teistä, joka on kaikkein pienin, on todella suuri."

Luuk. 9:46-48
Takaisin alkuun
Näytä käyttäjän tiedot Lähetä yksityinen viesti Lähetä sähköposti
Admin
ylläpitäjä


Liittynyt: 31 Tam 2007
Viestejä: 10836

Linkki viestiinViesti 10717  To 26 Kes 2014, 1:35 (GMT+3)  Aihe: Vastaa lainaamalla viestiä

Iloinen mieleni kestää vain hetken - silloin, kun sitä ylipäätään on.

Rankan juhannuksen ja kaiken muun rankan jälkeen aloin päivällä nauraa lukiessani Eero Junkkaalan ja Pirkko Jalovaaran kirjaa "Totta joka sana". Koska ei kerran muita naurun aiheita ollut, aloin nauraa kirjaa lukiessani. En voinut olla nauramatta sitä, mitä Eero kirjoitti. Se oli niin huvittavaa, niin naurettavaa, että aloin jopa skannata kohtaa ja samalla sitä edellistäkin kohtaa muiden luettavaksi. Mutta skannaaminen ja kuvatiedostojen muuttaminen tekstitiedostoksi oikolukuineen oli raskasta ja hidasta ja alkoi hyydyttää minua ja palasin normaaliin olotilaani takaisin.

Siedän kuormittavuutta ja pinnistelyä enemmän kuin kukaan, jos vain saan olla rauhassa. Rauhasta saa voimaa, mutta kypsymättömyys stressaa, ja stressi suistaa epätasapainoon ja tekee vieläkin sairaammaksi.

Olen epävireinen ja minua särkee ja sattuu joka paikasta.

Ja kun rauha on viety ja minua särkee ja sattuu joka paikasta, en voi teeskennellä olevani edes iloinen, jota en muutoinkaan yleensä ole. Muutun siiliksi, jota on vaikeaa lähestyä mistään suunnasta; se haluaa olla omissa oloissaan ja piikikäs turkki ympäröi sitä joka puolelta.

Siiliä harmittaa, ettei se saanut mennä tohottaa rauhassa, että sen rauhaa häirittiin. Se suistuu epätasapainoon ja käpristyy suhisevaksi piikkipalloksi.

Sen pitää saada olla rauhassa, koska se on siili ja haluaa olla rauhassa. Mutta koska se ei saa olla rauhassa, se käpertyy itseensä ja tulee surulliseksi.

Kun juhannuksena näimme pyörälenkillä siilin, tajusin katsovani itseäni. Se oli Jumalan johdatusta niin kuin kaikki - ja olin niin innoissani, että juoksin siilin perään ja lirkuttelin sille. Se mennä tohotti edelläni, se oli iso siili ja sillä oli kaunis sivuprofiili ja nokka! Eikä se säikähtänyt ja vetäytynyt suhisevaksi palloksi, koska tiesin, miten siilejä kohdellaan.

Mutta ihmisen elämä on paljon monimutkaisempaa, kun ei ole mikään siili kumminkaan.

Surussani ei ole katkeruutta eikä kaunaa tippaakaan, mutta koko häslingin ja kaikkien muiden tunteitteni jälkeen se on kotini. Melankolia ja kaihomielisyys, joka kiiltää silmissäni.

Milloinkahan seuraavan kerran nauran taas? Jollekin vitsille kai, ja siihen voi mennä pitkäkin aika.

Sitä paitsi suruja ja murheita riittää - ei vain omasta puolestani, vaan muidenkin puolesta rukoillessani ja murehtiessani kaikkea.
Takaisin alkuun
Näytä käyttäjän tiedot Lähetä yksityinen viesti Lähetä sähköposti
Admin
ylläpitäjä


Liittynyt: 31 Tam 2007
Viestejä: 10836

Linkki viestiinViesti 10724  Su 29 Kes 2014, 0:06 (GMT+3)  Aihe: Vastaa lainaamalla viestiä

Admin 26.5.2013 klo 23.53 kirjoitti:
Lainaus:
Oli pysäyttävää tajuta ihmiskunnan suuruus taas - kuinka mahtavia ja suuria sitä tässä oikein ollaan.

Kävelylenkillä ajattelin, että olemme pienempiä kuin kärpäsenpaska maailmankaikkeudessa.

Mitä järkeä on suurissa suunnitelmissamme? Meitähän ei näe tuosta sumusta edes mikroskoopillakaan.


Kärpästen herra kuoli.

Pystytetään hänelle monumentti.




Pitäisi yrittää viestiä niin, että kaikki ymmärtävät. Vanhempi polvi ei ymmärrä englantia; koulussa ei opetettu, sotavuodet verottivat jne. Tuossa kuvassa "We are here" tarkoittaa "Olemme täällä". Aiemmassa kuvassa "You are Here" tarkoittaa lähes samaa, että sinä tai te olette täällä; siis siinä nuolen näyttämässä kohdassa, jota ei näe suurennuslasillakaan.
Takaisin alkuun
Näytä käyttäjän tiedot Lähetä yksityinen viesti Lähetä sähköposti
Admin
ylläpitäjä


Liittynyt: 31 Tam 2007
Viestejä: 10836

Linkki viestiinViesti 10772  Ma 21 Hei 2014, 2:30 (GMT+3)  Aihe: Vastaa lainaamalla viestiä

Lauantaina pyörälenkillä ajattelin auringon jo laskiessa ja paistaessa suoraan kohti, ettei tämä ole minun kesäni, minun aurinkoni, mutta minun kärsimykseni on.

Ilo oli kuollut taas ja ryvin itsesäälissä ja kärsimyksessä. Kaunis päivä, joka menee pilalle - that's my life.
Takaisin alkuun
Näytä käyttäjän tiedot Lähetä yksityinen viesti Lähetä sähköposti
Admin
ylläpitäjä


Liittynyt: 31 Tam 2007
Viestejä: 10836

Linkki viestiinViesti 10773  Ma 21 Hei 2014, 2:38 (GMT+3)  Aihe: Vastaa lainaamalla viestiä

Lainaus:
Kaunis päivä, joka menee pilalle - that's my life.

Levollinen yö, joka menee pilalle - that's my life, too...

Lueskelin sähköpostiani ja tämä sattui osuvasti:

Lainaus:
Päivän Sana 20. heinäkuuta 2014

Lähellä on Herra niitä, joilla on särjetty sydän, ja hän pelastaa ne, joilla on murtunut mieli. Monta on vanhurskaalla kärsimystä, mutta Herra vapahtaa hänet niistä kaikista.

Ps. 34:18-19

Vuoden 1776 Bibliassa sama kohta menee näin:

"Herra on juuri läsnä niitä, joilla on murheellinen sydän, ja auttaa niitä, joilla on surkia mieli.

Vanhurskaalle tapahtuu paljo pahaa; mutta Herra hänen niistä kaikista päästää."
Takaisin alkuun
Näytä käyttäjän tiedot Lähetä yksityinen viesti Lähetä sähköposti
Admin
ylläpitäjä


Liittynyt: 31 Tam 2007
Viestejä: 10836

Linkki viestiinViesti 11848  Su 29 Mar 2015, 4:36 (GMT+3)  Aihe: Vastaa lainaamalla viestiä

Siitä on jo vuosia, kun edesmennyt Pentti Naumanen aloitti tämän ketjun "Puhutaan masennuksesta" tammikuussa 2007.

Tuossa vaiheessa, marraskuussa 2006, oman masennukseni ns. hoito on jo ohi ja yritän työllistyä koko vuoden 2007 onnistumatta siinä tajuten kaiken lisäksi vuoden loppua kohti kuntoni liian heikoksi, ja hommaan psykiatrilta työkyvyttömyyslausunnon tammikuussa 2008 kärsien monista somaattisista vaivoista, kuten synnytysvaurioista, joita oli leikattu jo kertaalleen helvetin yhä jatkuessa ja psykiatrien parhaansa mukaan puoskaroidessa sitäkin somaattista vaivaani. Kelassa työkyvyttömyyseläkelausuntoni tietenkin lytätään, josta valitan Sosiaaliturvan muutoksenhakulautakuntaan ja odotellessani haen vielä uuden työkyvyttömyyseläkelausunnon joulukuussa 2008. Lausunnossa minut leimataan sairaudentunnottomaksi ja lääkekielteiseksi, joka on väärin ja loukkaa minua niin paljon, että aion pyytää sitä oikaistavaksi, mutta jää tekemättä kokonaan homeasuntoon helmikuussa 2008 muuttamisen ja lisäsairastumisen myötä.

Alkuvuonna 2009 on sekoilua työkyvyttömyyseläkkeen kanssa, jonka Kela myöntää minulle helmikuusta 2009 alkaen. Loppuvuonna 2009 Sosiaaliturvan muutoksenhakulautakunta antaa marraskuussa 2009 päätöksen, jonka se postittaa kuukauden kuluttua ja jossa se kumoaa Kelan päätöksen ja työkyvyttömyyseläke myönnetäänkin takautuvasti tammikuusta 2008 alkaen.

Koska jälkimmäisessä psykiatrin lausunnossa minulle suositellaan arviointiseurantajaksoa psykiatriselle poliklinikalle, josta minut on ulkoistettu marraskuussa 2006, käyn näyttäytymässä siellä vielä helmikuun alussa 2009. Heti ensi töikseen vanhempi hoidosta päättävä naislääkäri kysyy minulta, mitä teen siellä, ja lopetetaanko tämä hoito nyt tähän, ettei heillä ole minulle enää mitään tarjottavaa.

Sen jälkeen, kun Julius Maaskola haetutti minut 23.10.2015 laittoman rikosilmoitusvuodon jälkeen ambulanssilla sairaalaan, olen tarkistanut minut marraskuussa 2006 ja helmikuussa 2009 tutkineiden lääkäreiden tiedot Valvirasta ja molemmat ovat olleet psykiatrian erikoislääkäreitä ja psykoterapeutteja, päinvastoin kuin tarpeettomia ja traumaattisia kuljetuksia järjestävä Maaskola.

Onko todella niin, ettei Suomessa voi hoidattaa masennustaan ja muita traumojaan ilman pelkoa tämänkaltaisesta mielivallasta ja lisätraumojen saamisesta? Miten ihmisiä voidaan kohdella noin, vaikka lain edessä kaikkien pitäisi olla samanarvoisia.
Takaisin alkuun
Näytä käyttäjän tiedot Lähetä yksityinen viesti Lähetä sähköposti
Admin
ylläpitäjä


Liittynyt: 31 Tam 2007
Viestejä: 10836

Linkki viestiinViesti 11908  To 04 Hel 2016, 3:52 (GMT+3)  Aihe: Vastaa lainaamalla viestiä

Admin 29.11.2015 klo 3.36 kirjoitti:
Siitä on jo vuosia, kun edesmennyt Pentti Naumanen aloitti tämän ketjun "Puhutaan masennuksesta" tammikuussa 2007.

Tuossa vaiheessa, marraskuussa 2006, oman masennukseni ns. hoito on jo ohi ja yritän työllistyä koko vuoden 2007 onnistumatta siinä tajuten kaiken lisäksi vuoden loppua kohti kuntoni liian heikoksi, ja hommaan psykiatrilta työkyvyttömyyslausunnon tammikuussa 2008 kärsien monista somaattisista vaivoista, kuten synnytysvaurioista, joita oli leikattu jo kertaalleen helvetin yhä jatkuessa ja psykiatrien parhaansa mukaan puoskaroidessa sitäkin somaattista vaivaani. Kelassa työkyvyttömyyseläkelausuntoni tietenkin lytätään, josta valitan Sosiaaliturvan muutoksenhakulautakuntaan ja odotellessani haen vielä uuden työkyvyttömyyseläkelausunnon joulukuussa 2008. Lausunnossa minut leimataan sairaudentunnottomaksi ja lääkekielteiseksi, joka on väärin ja loukkaa minua niin paljon, että aion pyytää sitä oikaistavaksi, mutta jää tekemättä kokonaan homeasuntoon helmikuussa 2008 muuttamisen ja lisäsairastumisen myötä.

Alkuvuonna 2009 on sekoilua työkyvyttömyyseläkkeen kanssa, jonka Kela myöntää minulle helmikuusta 2009 alkaen. Loppuvuonna 2009 Sosiaaliturvan muutoksenhakulautakunta antaa marraskuussa 2009 päätöksen, jonka se postittaa kuukauden kuluttua ja jossa se kumoaa Kelan päätöksen ja työkyvyttömyyseläke myönnetäänkin takautuvasti tammikuusta 2008 alkaen.

Koska jälkimmäisessä psykiatrin lausunnossa minulle suositellaan arviointiseurantajaksoa psykiatriselle poliklinikalle, josta minut on ulkoistettu marraskuussa 2006, käyn näyttäytymässä siellä vielä helmikuun alussa 2009. Heti ensi töikseen vanhempi hoidosta päättävä naislääkäri kysyy minulta, mitä teen siellä, ja lopetetaanko tämä hoito nyt tähän, ettei heillä ole minulle enää mitään tarjottavaa.

Sen jälkeen, kun Julius Maaskola haetutti minut 23.10.2015 laittoman rikosilmoitusvuodon jälkeen ambulanssilla sairaalaan, olen tarkistanut minut marraskuussa 2006 ja helmikuussa 2009 tutkineiden lääkäreiden tiedot Valvirasta ja molemmat ovat olleet psykiatrian erikoislääkäreitä ja psykoterapeutteja, päinvastoin kuin tarpeettomia ja traumaattisia kuljetuksia järjestävä Maaskola.

Onko todella niin, ettei Suomessa voi hoidattaa masennustaan ja muita traumojaan ilman pelkoa tämänkaltaisesta mielivallasta ja lisätraumojen saamisesta? Miten ihmisiä voidaan kohdella noin, vaikka lain edessä kaikkien pitäisi olla samanarvoisia.


Lisäsin edelliseen pari linkkiä, jota en jaksanut myöhään yöllä kirjoittaessani tehdä.

Takana on jälleen yksi koetteleva päivä sen vuoksi, ettei kaiken metelin keskellä pysty nukkumaan levollisia syviä unia, unien häiriintyessä koko ajan ja ollessa jotain pätkäunia vaan jo kuukausia.

Haluaisin nähdä, miten ongelman mitätöijät kestäisivät itse samaa ja maistaisivat omaa lääkettään valvoen yö yön perään non-stoppina naapurien häiriköinnin takia. Tilanteen ollessa jo sietämätön tulisi joku vihjaamaan harhoista, sössimään koko tutkinnan ja järjestämään ambulanssikyydityksen sairaalaan - miltä se tuntuisi, jonka jälkeen kärsimys luonnollisesti jatkuisi saamatta mitään apua, lisää piinaa vaan...

Nooh, levättyäni sängyllä jaksamatta nousta ylös ja ajatellessani kaikkea, koko hirveää urakkaa, minkä olen asioitteni sotkemisesta jo ennestään olevien hommieni lisäksi sairaana saanut, koin olevani aivan hukkumaisillani. Kesken kauhisteluni Jumala sanoi: "Kaiken piti paljastua." Kello oli 13.12 silloin.

Päivän riennettyä eteenpäin ajattelin tarkistaa Kantan ja muita tietoja, jota varten kiiruhdin koneelleni huomatessani pojan istuvan siellä. Kertoessani aikeistani hän sanoi tehneensä sen jo, ettei siellä ole mitään. Miksi ihmeessä, tiedustelin. Siksi kuulemma, että pihalle on tullut ambulanssi taas, hän näytti. Hän oli nähnyt sen nousevan mäkeä pitkin ja säikähtänyt vähän, muttei ollut halunnut stressata minua ja oli tarkistanut asian Kantasta.

Mikä ihana suojelijaritari pojastani onkaan kasvanut, äitiään paljon isompi! Ja näinä outoina aikoina tukenaan myös edunvalvontavaltakirja, joka mahdollistaa potilastietojenkin tutkimisen, toisena allekirjoittajana varatuomari, joka on auttanut meitä.

Nähtyäni ambulanssin rappumme edessä ikävät muistot valtasivat mieleni ja saivat vatsani hetkeksi kiertämään, samoin reiteni jäytämään. Jatkaessani kirjoittamista Jumala sanoi kello 15.37 suojelevansa minua, jonka jälkeen sain ihanan rauhan, joka virtasi minuun taivaallisesta lähteestä.
Takaisin alkuun
Näytä käyttäjän tiedot Lähetä yksityinen viesti Lähetä sähköposti
Admin
ylläpitäjä


Liittynyt: 31 Tam 2007
Viestejä: 10836

Linkki viestiinViesti 11913  Ma 08 Hel 2016, 3:36 (GMT+3)  Aihe: Vastaa lainaamalla viestiä

Admin 4.2.2016 klo 2.52 kirjoitti:
Admin 29.11.2015 klo 3.36 kirjoitti:
Siitä on jo vuosia, kun edesmennyt Pentti Naumanen aloitti tämän ketjun "Puhutaan masennuksesta" tammikuussa 2007.

Tuossa vaiheessa, marraskuussa 2006, oman masennukseni ns. hoito on jo ohi ja yritän työllistyä koko vuoden 2007 onnistumatta siinä tajuten kaiken lisäksi vuoden loppua kohti kuntoni liian heikoksi, ja hommaan psykiatrilta työkyvyttömyyslausunnon tammikuussa 2008 kärsien monista somaattisista vaivoista, kuten synnytysvaurioista, joita oli leikattu jo kertaalleen helvetin yhä jatkuessa ja psykiatrien parhaansa mukaan puoskaroidessa sitäkin somaattista vaivaani. Kelassa työkyvyttömyyseläkelausuntoni tietenkin lytätään, josta valitan Sosiaaliturvan muutoksenhakulautakuntaan ja odotellessani haen vielä uuden työkyvyttömyyseläkelausunnon joulukuussa 2008. Lausunnossa minut leimataan sairaudentunnottomaksi ja lääkekielteiseksi, joka on väärin ja loukkaa minua niin paljon, että aion pyytää sitä oikaistavaksi, mutta jää tekemättä kokonaan homeasuntoon helmikuussa 2008 muuttamisen ja lisäsairastumisen myötä.

Alkuvuonna 2009 on sekoilua työkyvyttömyyseläkkeen kanssa, jonka Kela myöntää minulle helmikuusta 2009 alkaen. Loppuvuonna 2009 Sosiaaliturvan muutoksenhakulautakunta antaa marraskuussa 2009 päätöksen, jonka se postittaa kuukauden kuluttua ja jossa se kumoaa Kelan päätöksen ja työkyvyttömyyseläke myönnetäänkin takautuvasti tammikuusta 2008 alkaen.

Koska jälkimmäisessä psykiatrin lausunnossa minulle suositellaan arviointiseurantajaksoa psykiatriselle poliklinikalle, josta minut on ulkoistettu marraskuussa 2006, käyn näyttäytymässä siellä vielä helmikuun alussa 2009. Heti ensi töikseen vanhempi hoidosta päättävä naislääkäri kysyy minulta, mitä teen siellä, ja lopetetaanko tämä hoito nyt tähän, ettei heillä ole minulle enää mitään tarjottavaa.

Sen jälkeen, kun Julius Maaskola haetutti minut 23.10.2015 laittoman rikosilmoitusvuodon jälkeen ambulanssilla sairaalaan, olen tarkistanut minut marraskuussa 2006 ja helmikuussa 2009 tutkineiden lääkäreiden tiedot Valvirasta ja molemmat ovat olleet psykiatrian erikoislääkäreitä ja psykoterapeutteja, päinvastoin kuin tarpeettomia ja traumaattisia kuljetuksia järjestävä Maaskola.

Onko todella niin, ettei Suomessa voi hoidattaa masennustaan ja muita traumojaan ilman pelkoa tämänkaltaisesta mielivallasta ja lisätraumojen saamisesta? Miten ihmisiä voidaan kohdella noin, vaikka lain edessä kaikkien pitäisi olla samanarvoisia.


Lisäsin edelliseen pari linkkiä, jota en jaksanut myöhään yöllä kirjoittaessani tehdä.

Takana on jälleen yksi koetteleva päivä sen vuoksi, ettei kaiken metelin keskellä pysty nukkumaan levollisia syviä unia, unien häiriintyessä koko ajan ja ollessa jotain pätkäunia vaan jo kuukausia.

Haluaisin nähdä, miten ongelman mitätöijät kestäisivät itse samaa ja maistaisivat omaa lääkettään valvoen yö yön perään non-stoppina naapurien häiriköinnin takia. Tilanteen ollessa jo sietämätön tulisi joku vihjaamaan harhoista, sössimään koko tutkinnan ja järjestämään ambulanssikyydityksen sairaalaan - miltä se tuntuisi, jonka jälkeen kärsimys luonnollisesti jatkuisi saamatta mitään apua, lisää piinaa vaan...

Nooh, levättyäni sängyllä jaksamatta nousta ylös ja ajatellessani kaikkea, koko hirveää urakkaa, minkä olen asioitteni sotkemisesta jo ennestään olevien hommieni lisäksi sairaana saanut, koin olevani aivan hukkumaisillani. Kesken kauhisteluni Jumala sanoi: "Kaiken piti paljastua." Kello oli 13.12 silloin.

Päivän riennettyä eteenpäin ajattelin tarkistaa Kantan ja muita tietoja, jota varten kiiruhdin koneelleni huomatessani pojan istuvan siellä. Kertoessani aikeistani hän sanoi tehneensä sen jo, ettei siellä ole mitään. Miksi ihmeessä, tiedustelin. Siksi kuulemma, että pihalle on tullut ambulanssi taas, hän näytti. Hän oli nähnyt sen nousevan mäkeä pitkin ja säikähtänyt vähän, muttei ollut halunnut stressata minua ja oli tarkistanut asian Kantasta.

Mikä ihana suojelijaritari pojastani onkaan kasvanut, äitiään paljon isompi! Ja näinä outoina aikoina tukenaan myös edunvalvontavaltakirja, joka mahdollistaa potilastietojenkin tutkimisen, toisena allekirjoittajana varatuomari, joka on auttanut meitä.

Nähtyäni ambulanssin rappumme edessä ikävät muistot valtasivat mieleni ja saivat vatsani hetkeksi kiertämään, samoin reiteni jäytämään. Jatkaessani kirjoittamista Jumala sanoi kello 15.37 suojelevansa minua, jonka jälkeen sain ihanan rauhan, joka virtasi minuun taivaallisesta lähteestä.


Minussa täytyy olla jotain vikaa. Paljonkin.
Toisaalta, kun on sopivan hullu, kirjoittaminen sujuu, mutta kun on liian hullu, kirjoittaminen muuttuu mahdottomaksi.

Mutta onko kenessäkään muussa mitään vikaa, esimerkiksi tässä systeemissä?

Jälkikäteen näen yhteyden niin selkeästi. Sen jälkeen kun isä oli tippunut katolta, ei kulunut kuin puoli vuotta, niin olin psykiatrisella poliklinikalla elämäni ensimmäistä kertaa pyydettyäni lähetteen sinne 44-vuotiaana, jota ennen minulla ei ollut diagnoosia masennuksestakaan. Toinen kysymys on, olisiko ylipäätään kannattanut mennä jonnekin yleiselle puolelle höpisemään vaan jotain, saamatta oikeaa terapiaa edes. Eihän siinä kauan mennyt, kun huomasi sen meiningin, jossa kaikki apu perustuu lyötyjen lyömiseen.

Kärsineeltä riistetään ihmisarvo. Hänen oikeuksiaan poljetaan. Hänet mitätöidään ja hänen kokemuksiaan vähätellään. Jos kurkku on kipeä tai on muuta somaattista vaivaa, syy löytyy arkipäiväisistä asioista eikä itse sairaudesta, vaikka angiina särkisi jo nivelissä asti, johon oikea apu on tuhti antibioottikuuri. Puoskaroiminen alkaa jo siitä; kaikkien vaivojen härskissä psykologisoinnissa, ja potilaspapereihin kirjataan mitä sattuu. Yrittäessään oikaista merkintöjä, paikkansapitämättömiä satuja ja tarinoita ei suostuta korjaamaan.

Mikä pahinta, ajan kuluessa kaikki käännetään kovia kokenutta ihmisparkaa vastaan. Hän ei ole kestänyt epäinhimillisiä olosuhteita pystyssäpäin; hän on masentunut, ahdistunut, haavoittunut, joten häntä voi iskeä lisää. Hänen havaintonsa ovat epäluotettavat, hän on luulosairas. Hänellä on paranoidinen oirekuva ja akustinen hallusinaatio - mitä vaan arvausdiagnooseja huvittaa keksiä, ja hänet kuuluu hakea hoitoon, koska hän on uhri - kiusaajan ollessa kunnon kansalainen, jonka ikä ja sukupuolikin on kohdallaan.

Kaikki on kohdallaan sillä, joka ei ole hakenut apua itselleen ja laverrellut asioistaan niille, jotka voivat käyttää valtaa väärin. Vallan väärinkäytössä viedään jopa perustuslaillinen mielipiteenvapaus ja ambulanssi lähetetään noutamaan yhdestä paperiprintistä, jossa on esittänyt oman näkemyksensä. Huoltomieskin tilataan avaamaan ovi jo ennen poliisin virka-apua, jota ei enää tulekaan laittoman rikosilmoitusvuodon paljastuttua.

+ + +

Isän kuoleman jälkeen olin hätääntynyt siitä, miten äiti selviäisi kaikesta ja aloin soittaa hänelle joka päivä. Äiti ei halunnut mennä minnekään terapiaan tai puhumaan mistään. Hän ei ole hullu eikä hurahtanut; mutta minua se koetteli, traumaterapeuttina oleminen. Minulle sai purkaa kaikki kitinät ja rutinat soittaessani päivittäin. Muut sisarukset soittivat harvemmin ja säälin äitiä, miten hän kestäisi. Kerran soitin juuri oikeaan aikaan. En ole juuri koskaan nähnyt äidin itkevän piilottaessaan kyyneleensä muilta, mutta silloin äiti itki. Hän oli nähnyt saman helikopterin lentävän, joka oli tullut isääkin auttamaan, kun mitään ei ollut enää tehtävissä.

Vuosien vieriessä kukin meistä on jatkanut omalla tiellään ja tehnyt surutyötään omassa tahdissaan. Vaikeaa sanoa, kuka mihinkin on asioiden käsittelyssä päässyt.

En jaksa soittaa äidille enää niin paljoa sairauksien rasittaessa jo muutenkin. Muttei siitä ole kauaa, kun äiti sanoi, ettei puhu muille niistä asioista, joista minulle puhuu. Lienen valikoitunut siihen rooliin jo lapsena, jonka takia tiedän monista asioista paljon enemmän kuin toiset.

Rooli on vaan ollut raskas eikä ole tuottanut mitään tulosta. Jopa äiti näyttää päässeen pidemmälle kuin minä.

Oma vika, miksi menin soittamaan hänelle 5.2. illalla. Mutta se oli isän kuolinpäivä ja ajattelin, jos äiti olisi halunnut puhua siitä tai jostain muusta. Niin kuin viime aikoina olin niin sairauksieni rasittama, että annoin äidin hoitaa puhumisen kuunnellessani etupäässä. Äiti kertoi olleensa liikkeellä veljeni kanssa, jolle oli maininnut Runebergin päivästä liputuksen nähtyään. Ihmettelin ääneen silloin, eikö hän muista isän kuolemaa ollenkaan. Äiti vastasi muistavansa, mutta ettei sitä voi koko aikaa ajatella, että on päästävä yli jne. Äiti käyttäytyi kuin vahvuuteen sairastunut ihminen, joka yrittää ojentamalla ja koulimalla saada toisen tokenemaan. Samalla hän voivotteli, ettei ollut jaksanut lähettää minulle nimipäiväkorttia. Ei se mitään, kun en mitään nimipäivää juhlikaan, sanoin.

Niinpä niin. Traumaterapeutti näytti voivan paljon huonommin kuin potilaansa. Äiti oli päässyt eteenpäin, minä en. Jälkikäteen olin pettynyt ja vihainen, ajatellessani kuumeisesti asiaa. - Runebergin päivä, pah! Minulle 5.2. on isän katolta tippumisen muistopäivä nyt ja aina niin kauan kuin muistan, jonka jälkeen seuraava päivä 6.2. on hänen ruumiinavauspäivänsä niin kauan kuin muistan, nyt jo 12 vuotta.
Takaisin alkuun
Näytä käyttäjän tiedot Lähetä yksityinen viesti Lähetä sähköposti
Admin
ylläpitäjä


Liittynyt: 31 Tam 2007
Viestejä: 10836

Linkki viestiinViesti 11941  Ti 01 Maa 2016, 2:24 (GMT+3)  Aihe: Vastaa lainaamalla viestiä

Admin 8.2.2016 klo 2.36 kirjoitti:
Niinpä niin. Traumaterapeutti näytti voivan paljon huonommin kuin potilaansa. Äiti oli päässyt eteenpäin, minä en. Jälkikäteen olin pettynyt ja vihainen, ajatellessani kuumeisesti asiaa. - Runebergin päivä, pah! Minulle 5.2. on isän katolta tippumisen muistopäivä nyt ja aina niin kauan kuin muistan, jonka jälkeen seuraava päivä 6.2. on hänen ruumiinavauspäivänsä niin kauan kuin muistan, nyt jo 12 vuotta.


Suunnittelin lauantaina, että antaisin teille sunnuntaina vähän kyytiä, mutta olen ollut sen verran huonossa kunnossa, ettei siitä tullut mitään. Ongelmana ei ole se pipo, vaan mitä siellä alla on...

Sunnuntaihan oli 28. päivä, isän hautajaispäivä, kyllä minä sen muistan niin kuin aina kaikki tärkeät päivät. Mutta jotain on jäänyt siinäkin jäytämään ja hampaankoloon kaivelemaan. Kiertäessäni arkun ympäri kannen ollessa auki en yhtään tiennyt, että isän aivot oli ommeltu vatsaonteloon ja pään sisällä oli vaan paperia, niin kuin olen lukenut ja sitä prosessoinut.
Takaisin alkuun
Näytä käyttäjän tiedot Lähetä yksityinen viesti Lähetä sähköposti
Admin
ylläpitäjä


Liittynyt: 31 Tam 2007
Viestejä: 10836

Linkki viestiinViesti 11958  Ke 16 Maa 2016, 6:20 (GMT+3)  Aihe: Vastaa lainaamalla viestiä

Admin 29.11.2015 klo 3.36 kirjoitti:
Siitä on jo vuosia, kun edesmennyt Pentti Naumanen aloitti tämän ketjun "Puhutaan masennuksesta" tammikuussa 2007.

Tuossa vaiheessa, marraskuussa 2006, oman masennukseni ns. hoito on jo ohi ja yritän työllistyä koko vuoden 2007 onnistumatta siinä tajuten kaiken lisäksi vuoden loppua kohti kuntoni liian heikoksi, ja hommaan psykiatrilta työkyvyttömyyslausunnon tammikuussa 2008 kärsien monista somaattisista vaivoista, kuten synnytysvaurioista, joita oli leikattu jo kertaalleen helvetin yhä jatkuessa ja psykiatrien parhaansa mukaan puoskaroidessa sitäkin somaattista vaivaani. Kelassa työkyvyttömyyseläkelausuntoni tietenkin lytätään, josta valitan Sosiaaliturvan muutoksenhakulautakuntaan ja odotellessani haen vielä uuden työkyvyttömyyseläkelausunnon joulukuussa 2008. Lausunnossa minut leimataan sairaudentunnottomaksi ja lääkekielteiseksi, joka on väärin ja loukkaa minua niin paljon, että aion pyytää sitä oikaistavaksi, mutta jää tekemättä kokonaan homeasuntoon helmikuussa 2008 muuttamisen ja lisäsairastumisen myötä.

Alkuvuonna 2009 on sekoilua työkyvyttömyyseläkkeen kanssa, jonka Kela myöntää minulle helmikuusta 2009 alkaen. Loppuvuonna 2009 Sosiaaliturvan muutoksenhakulautakunta antaa marraskuussa 2009 päätöksen, jonka se postittaa kuukauden kuluttua ja jossa se kumoaa Kelan päätöksen ja työkyvyttömyyseläke myönnetäänkin takautuvasti tammikuusta 2008 alkaen.

Koska jälkimmäisessä psykiatrin lausunnossa minulle suositellaan arviointiseurantajaksoa psykiatriselle poliklinikalle, josta minut on ulkoistettu marraskuussa 2006, käyn näyttäytymässä siellä vielä helmikuun alussa 2009. Heti ensi töikseen vanhempi hoidosta päättävä naislääkäri kysyy minulta, mitä teen siellä, ja lopetetaanko tämä hoito nyt tähän, ettei heillä ole minulle enää mitään tarjottavaa.

Sen jälkeen, kun Julius Maaskola haetutti minut 23.10.2015 laittoman rikosilmoitusvuodon jälkeen ambulanssilla sairaalaan, olen tarkistanut minut marraskuussa 2006 ja helmikuussa 2009 tutkineiden lääkäreiden tiedot Valvirasta ja molemmat ovat olleet psykiatrian erikoislääkäreitä ja psykoterapeutteja, päinvastoin kuin tarpeettomia ja traumaattisia kuljetuksia järjestävä Maaskola.

Onko todella niin, ettei Suomessa voi hoidattaa masennustaan ja muita traumojaan ilman pelkoa tämänkaltaisesta mielivallasta ja lisätraumojen saamisesta? Miten ihmisiä voidaan kohdella noin, vaikka lain edessä kaikkien pitäisi olla samanarvoisia.


Vaivalloisesti taas, niin kauan kuin tätä iloa jatkuu. Otsa särkee, pipo on päässä ja särkee silti. Saanko sanoa, että se on päässä; ollut jo kauan heitteillejätön jatkuttua vuosikausia. Ei minun terveydestäni ole ollut mitään väliä. Suomi on sairas maa, jossa sieni-infektiotakin voi hoidattaa vain, jos se sijaitsee varpaanvälissä. Muualla sitä ei haluta nähdä. Rihmakin on vain merkki kontaminaatiosta; ei hiivamuodosta rihmamuotoon muuttuneesta sienestä, jota ei haluta nähdä eikä hoitaa.

Enää ruoka ei kirvele vain ethmoidaalilokerossa poskiontelossa; se kirvelee myös otsassa ja takaraivossa, jonne on ilmaantunut merkillinen, laajentunut "kuhmu", jota koskemalla saa koko pään kipeäksi.

Väsyttää. Otettuani yöllä magneeettipulsaattoria ja höyryhengitystä olisi pitänyt jaksaa mennä vielä vessaan. Jostain syystä synnytyksen jälkeen vatsan lakattua toimimasta normaalisti operaatio on vuosikymmenten saatossa alkanut rasittaa yhä enemmän. Olin uupunut jo vuonna 2004, kun rupeamaa oli kestänyt yli kymmenen vuotta pyydettyäni lähetettä psykiatriselle poliklinikalle päästäkseni työkyvyttömyyseläkkeelle.

En osannut arvata, että kun toinen vuosikymmen on kulunut, uupumustani ja masennustani käytetään minua vastaan papereitteni levätessä jo arkistossa; että valitettuani yläkerran sietämättömästä metelistä ja terrorista kaikki kääntyykin minua vastaan, ja minua tullaan hakemaan ambulanssilla sairaalaan ja mielenterveysarvioon.

Olisi pitänyt ennakoida ja nähdä tulevaisuuteen, ettei Suomessa kannata hakea apua masennukseensa, ettei kävisi niin kuin minulle. Asiattomia potilasmerkintöjä laittomasta tietovuodosta ei ole vielä viidenkään kuukauden kuluttua poistettu tiedoistani, joten turhaa väittää ymmärtäneeni jotain väärin. Viranomaiset haluavat vain ihmiset kiikkiin, jonka jälkeen heitä voi hallita ja heidän päältään kävellä.

Suomessa viranhaltijat sosiaalityöntekijöistä psykiatreihin voivat puhua ja kirjoittaa niin paljon paskaa kuin haluavat eikä virheitä saa edes tosiasioilla korjattua. Totuus ei merkkaa mitään, kun vaan voi kiristää ja tehdä uhrinsa elämän helvetiksi.

Suomi on suomettunut, itänaapurinsa kaltainen valheellinen maa, joka sortaa kansalaisiaan.

On aamu jo, liian nääntynyt ja tukala olo, en jaksaisi mennä enää paskalle.
Takaisin alkuun
Näytä käyttäjän tiedot Lähetä yksityinen viesti Lähetä sähköposti
Admin
ylläpitäjä


Liittynyt: 31 Tam 2007
Viestejä: 10836

Linkki viestiinViesti 12172  Ke 27 Hei 2016, 19:46 (GMT+3)  Aihe: Vastaa lainaamalla viestiä

Sepä vasta on somaa, kun kaikesta iskee päälle vielä rankkaakin rankempi masennus.

Mitä ihmettä me tehdään täällä Tampereella, eikä pelkästään täällä, vaan koko maailmassa?

Onko tässä kitumisessa mitään järkeä, että kaiken jälkeen pääsee kitumaan jonnekin vanhainkotiin vielä lisää?
Takaisin alkuun
Näytä käyttäjän tiedot Lähetä yksityinen viesti Lähetä sähköposti
Admin
ylläpitäjä


Liittynyt: 31 Tam 2007
Viestejä: 10836

Linkki viestiinViesti 12593  Su 05 Hel 2017, 5:03 (GMT+3)  Aihe: Vastaa lainaamalla viestiä

Admin 1.3.2016 klo 1.24 kirjoitti:
Admin 8.2.2016 klo 2.36 kirjoitti:
Niinpä niin. Traumaterapeutti näytti voivan paljon huonommin kuin potilaansa. Äiti oli päässyt eteenpäin, minä en. Jälkikäteen olin pettynyt ja vihainen, ajatellessani kuumeisesti asiaa. - Runebergin päivä, pah! Minulle 5.2. on isän katolta tippumisen muistopäivä nyt ja aina niin kauan kuin muistan, jonka jälkeen seuraava päivä 6.2. on hänen ruumiinavauspäivänsä niin kauan kuin muistan, nyt jo 12 vuotta.


Suunnittelin lauantaina, että antaisin teille sunnuntaina vähän kyytiä, mutta olen ollut sen verran huonossa kunnossa, ettei siitä tullut mitään. Ongelmana ei ole se pipo, vaan mitä siellä alla on...

Sunnuntaihan oli 28. päivä, isän hautajaispäivä, kyllä minä sen muistan niin kuin aina kaikki tärkeät päivät. Mutta jotain on jäänyt siinäkin jäytämään ja hampaankoloon kaivelemaan. Kiertäessäni arkun ympäri kannen ollessa auki en yhtään tiennyt, että isän aivot oli ommeltu vatsaonteloon ja pään sisällä oli vaan paperia, niin kuin olen lukenut ja sitä prosessoinut.


Oikeus tunteisiin ja muistoihin... Luin aivan erityisellä tavalla nämä prinssi Williamin sanat: "Tiedän, miltä sinusta tuntuu. Ikävöin edelleen äitiäni joka päivä – ja siitä on 20 vuotta, kun hän kuoli." Aika ei merkitse noissa asioissa mitään, mutta ihmisistä yritetään tehdä kylmiä ja kovia rajoittaen suruaikaakin. Vielä vuosikymmentenkin jälkeen isoäitini suri mereen hukkunutta poikaansa saamatta edes tämän ruumista hautaan. Olin nuori tyttönen, kun isoäiti sanoi, ettei aika muuta mitään. Enemmän hänessä oli järkeä verrattuna psykopaattilääkäreihin, jotka yrittävät tehdä ihmisten surustakin sairauden.

Sitä ei vaan haluta tunnustaa, ettei ihminen ole mikään robotti, että pahat asiat haavoittavat ja vammauttavat ja niistä voi jäädä poltinmerkki sieluun, joka ei parane koskaan.

Arpisen sielunsa kanssa täytyy yrittää vaan tulla toimeen ja selvitä jotenkin.

Koska olin soittanut vastikään äidille, minulla ei olisi ollut tarvetta vaihtaa hänen kanssaan kuulumisia nyt. Muistaessani kuitenkin, minkälainen hän oli viime vuonna puhuessaan pelkästä Runebergin päivästä ja liputuksesta, ajattelin, etten voi soittaa nytkään silloin, että on soitettava jo etukäteen lauantaina mainitsematta asiasta sanaakaan.

Kaikki sujui hyvin siihen asti, kunnes äiti viittasi itse vuosipäivään ja alkoi puhua runebergintortuista, joita oli ostanut kaupasta tiedustellen perään, onko meilläkin niitä. En kertonut äidille saaneeni niistä kaupassa juuri sätkyt, etteivät ne herätä ruokahaluani yhtään. Mumisen vaan vastaukseksi jotain enkä halua puhua asiasta enempää.
Takaisin alkuun
Näytä käyttäjän tiedot Lähetä yksityinen viesti Lähetä sähköposti
Admin
ylläpitäjä


Liittynyt: 31 Tam 2007
Viestejä: 10836

Linkki viestiinViesti 12598  Ma 06 Hel 2017, 14:46 (GMT+3)  Aihe: Vastaa lainaamalla viestiä

Admin 5.2.2017 klo 4.03 kirjoitti:
Admin 1.3.2016 klo 1.24 kirjoitti:
Admin 8.2.2016 klo 2.36 kirjoitti:
Niinpä niin. Traumaterapeutti näytti voivan paljon huonommin kuin potilaansa. Äiti oli päässyt eteenpäin, minä en. Jälkikäteen olin pettynyt ja vihainen, ajatellessani kuumeisesti asiaa. - Runebergin päivä, pah! Minulle 5.2. on isän katolta tippumisen muistopäivä nyt ja aina niin kauan kuin muistan, jonka jälkeen seuraava päivä 6.2. on hänen ruumiinavauspäivänsä niin kauan kuin muistan, nyt jo 12 vuotta.


Suunnittelin lauantaina, että antaisin teille sunnuntaina vähän kyytiä, mutta olen ollut sen verran huonossa kunnossa, ettei siitä tullut mitään. Ongelmana ei ole se pipo, vaan mitä siellä alla on...

Sunnuntaihan oli 28. päivä, isän hautajaispäivä, kyllä minä sen muistan niin kuin aina kaikki tärkeät päivät. Mutta jotain on jäänyt siinäkin jäytämään ja hampaankoloon kaivelemaan. Kiertäessäni arkun ympäri kannen ollessa auki en yhtään tiennyt, että isän aivot oli ommeltu vatsaonteloon ja pään sisällä oli vaan paperia, niin kuin olen lukenut ja sitä prosessoinut.


Oikeus tunteisiin ja muistoihin... Luin aivan erityisellä tavalla nämä prinssi Williamin sanat: "Tiedän, miltä sinusta tuntuu. Ikävöin edelleen äitiäni joka päivä – ja siitä on 20 vuotta, kun hän kuoli." Aika ei merkitse noissa asioissa mitään, mutta ihmisistä yritetään tehdä kylmiä ja kovia rajoittaen suruaikaakin. Vielä vuosikymmentenkin jälkeen isoäitini suri mereen hukkunutta poikaansa saamatta edes tämän ruumista hautaan. Olin nuori tyttönen, kun isoäiti sanoi, ettei aika muuta mitään. Enemmän hänessä oli järkeä verrattuna psykopaattilääkäreihin, jotka yrittävät tehdä ihmisten surustakin sairauden.

Sitä ei vaan haluta tunnustaa, ettei ihminen ole mikään robotti, että pahat asiat haavoittavat ja vammauttavat ja niistä voi jäädä poltinmerkki sieluun, joka ei parane koskaan.

Arpisen sielunsa kanssa täytyy yrittää vaan tulla toimeen ja selvitä jotenkin.

Koska olin soittanut vastikään äidille, minulla ei olisi ollut tarvetta vaihtaa hänen kanssaan kuulumisia nyt. Muistaessani kuitenkin, minkälainen hän oli viime vuonna puhuessaan pelkästä Runebergin päivästä ja liputuksesta, ajattelin, etten voi soittaa nytkään silloin, että on soitettava jo etukäteen lauantaina mainitsematta asiasta sanaakaan.

Kaikki sujui hyvin siihen asti, kunnes äiti viittasi itse vuosipäivään ja alkoi puhua runebergintortuista, joita oli ostanut kaupasta tiedustellen perään, onko meilläkin niitä. En kertonut äidille saaneeni niistä kaupassa juuri sätkyt, etteivät ne herätä ruokahaluani yhtään. Mumisen vaan vastaukseksi jotain enkä halua puhua asiasta enempää.


Mikäs päivä tänään taas olikaan? Muistin sen eilen, jolloin en soittanut kenellekään, mikä tarkoittaa nykyään vain äitiä. On eri asia menettää puolisonsa kuin oma vanhempansa, jota ei ole valinnut, jonka kanssa on samaa lihaa, verta ja sukua. Se muisto ei häivy eikä sen tarvitse häipyäkään. Pidän mieluummin suruni kuin soittelen niille, jotka eivät ymmärrä.

On paljon asioita, joista muut eivät tiedä eikä heidän tarvitsekaan tietää. Ei tarvitse järkyttyä, kun ei tiedä mitään.

Eilen näin itseni ruumiinavauspöydällä. Se oli sellainen visio vaan, mutta makasin siinä alasti ja kohmettuneena. Vatsastani kaivettiin elimiä ja niitä tutkittiin.

Isän ruumiinavauspäivä on muuttunut minun ruumiinavauspäiväkseni.

Ensiksi tiputaan katolta ja seuraavana päivänä kaivetaan elimet onteloista ja tutkitaan.

Sitä kaksoissidosta vastaan on turha taistella, koska se on totta.

Traumojensa kanssa on yritettävä vaan elää ja kannettava oma ristinsä.

Se on ihan luonnollista, ettei Runebergin tortut enää maistu eikä Terhin päivänä ole juhlatuulella saatuani isältä etunimenikin.
Takaisin alkuun
Näytä käyttäjän tiedot Lähetä yksityinen viesti Lähetä sähköposti
Admin
ylläpitäjä


Liittynyt: 31 Tam 2007
Viestejä: 10836

Linkki viestiinViesti 12604  To 09 Hel 2017, 5:20 (GMT+3)  Aihe: Vanhoja ja uusia traumoja Vastaa lainaamalla viestiä

Admin 6.2.2017 klo 13.46 kirjoitti:
Admin 5.2.2017 klo 4.03 kirjoitti:
Admin 1.3.2016 klo 1.24 kirjoitti:
Admin 8.2.2016 klo 2.36 kirjoitti:
Niinpä niin. Traumaterapeutti näytti voivan paljon huonommin kuin potilaansa. Äiti oli päässyt eteenpäin, minä en. Jälkikäteen olin pettynyt ja vihainen, ajatellessani kuumeisesti asiaa. - Runebergin päivä, pah! Minulle 5.2. on isän katolta tippumisen muistopäivä nyt ja aina niin kauan kuin muistan, jonka jälkeen seuraava päivä 6.2. on hänen ruumiinavauspäivänsä niin kauan kuin muistan, nyt jo 12 vuotta.


Suunnittelin lauantaina, että antaisin teille sunnuntaina vähän kyytiä, mutta olen ollut sen verran huonossa kunnossa, ettei siitä tullut mitään. Ongelmana ei ole se pipo, vaan mitä siellä alla on...

Sunnuntaihan oli 28. päivä, isän hautajaispäivä, kyllä minä sen muistan niin kuin aina kaikki tärkeät päivät. Mutta jotain on jäänyt siinäkin jäytämään ja hampaankoloon kaivelemaan. Kiertäessäni arkun ympäri kannen ollessa auki en yhtään tiennyt, että isän aivot oli ommeltu vatsaonteloon ja pään sisällä oli vaan paperia, niin kuin olen lukenut ja sitä prosessoinut.


Oikeus tunteisiin ja muistoihin... Luin aivan erityisellä tavalla nämä prinssi Williamin sanat: "Tiedän, miltä sinusta tuntuu. Ikävöin edelleen äitiäni joka päivä – ja siitä on 20 vuotta, kun hän kuoli." Aika ei merkitse noissa asioissa mitään, mutta ihmisistä yritetään tehdä kylmiä ja kovia rajoittaen suruaikaakin. Vielä vuosikymmentenkin jälkeen isoäitini suri mereen hukkunutta poikaansa saamatta edes tämän ruumista hautaan. Olin nuori tyttönen, kun isoäiti sanoi, ettei aika muuta mitään. Enemmän hänessä oli järkeä verrattuna psykopaattilääkäreihin, jotka yrittävät tehdä ihmisten surustakin sairauden.

Sitä ei vaan haluta tunnustaa, ettei ihminen ole mikään robotti, että pahat asiat haavoittavat ja vammauttavat ja niistä voi jäädä poltinmerkki sieluun, joka ei parane koskaan.

Arpisen sielunsa kanssa täytyy yrittää vaan tulla toimeen ja selvitä jotenkin.

Koska olin soittanut vastikään äidille, minulla ei olisi ollut tarvetta vaihtaa hänen kanssaan kuulumisia nyt. Muistaessani kuitenkin, minkälainen hän oli viime vuonna puhuessaan pelkästä Runebergin päivästä ja liputuksesta, ajattelin, etten voi soittaa nytkään silloin, että on soitettava jo etukäteen lauantaina mainitsematta asiasta sanaakaan.

Kaikki sujui hyvin siihen asti, kunnes äiti viittasi itse vuosipäivään ja alkoi puhua runebergintortuista, joita oli ostanut kaupasta tiedustellen perään, onko meilläkin niitä. En kertonut äidille saaneeni niistä kaupassa juuri sätkyt, etteivät ne herätä ruokahaluani yhtään. Mumisen vaan vastaukseksi jotain enkä halua puhua asiasta enempää.


Mikäs päivä tänään taas olikaan? Muistin sen eilen, jolloin en soittanut kenellekään, mikä tarkoittaa nykyään vain äitiä. On eri asia menettää puolisonsa kuin oma vanhempansa, jota ei ole valinnut, jonka kanssa on samaa lihaa, verta ja sukua. Se muisto ei häivy eikä sen tarvitse häipyäkään. Pidän mieluummin suruni kuin soittelen niille, jotka eivät ymmärrä.

On paljon asioita, joista muut eivät tiedä eikä heidän tarvitsekaan tietää. Ei tarvitse järkyttyä, kun ei tiedä mitään.

Eilen näin itseni ruumiinavauspöydällä. Se oli sellainen visio vaan, mutta makasin siinä alasti ja kohmettuneena. Vatsastani kaivettiin elimiä ja niitä tutkittiin.

Isän ruumiinavauspäivä on muuttunut minun ruumiinavauspäiväkseni.

Ensiksi tiputaan katolta ja seuraavana päivänä kaivetaan elimet onteloista ja tutkitaan.

Sitä kaksoissidosta vastaan on turha taistella, koska se on totta.

Traumojensa kanssa on yritettävä vaan elää ja kannettava oma ristinsä.

Se on ihan luonnollista, ettei Runebergin tortut enää maistu eikä Terhin päivänä ole juhlatuulella saatuani isältä etunimenikin.


Olin juuri ehtinyt kirjoittamaan edellisen tänne pojan hihkaistessa minulle: Hyvää nimipäivää äiti!

Olin ajatellut, etten mainitse asiasta mitään, ettei hän huomaisi ja päivä menisi ohi vaan.

Mutta nyt sydämestäni kouraisi hihkaistuaan onnittelunsa. Mistäs olinkaan juuri kirjoittanut, liian karseaa kerrottavaa...

Jälkikäteen alkoi myös morkkis, onko minun pakko ajatella näin?

Olen vedenjakajalla ja päätän luisua syvyyksiin, ja rähmin siellä oikein viimeisen päälle.

Piti taas mennä rankimman kautta ja rasittaa kurjilla tunteilla itseään sivukaupalla aamusivuihin purkaen.

Kaikesta näkee, etten ole saanut traumaterapiaa niin kuin ei moni muukaan.

Vasta viime yön jälkeen tajusin, ettei isä olisi halunnut minun pilaavan nimipäiviäni hänen ruumiinavauksellaan; enhän toivoisi sellaista omalle lapsellenikaan.

Miksei kukaan ole sanonut minulle noita sanoja, miksi minulla meni 13 vuotta tuon ymmärtämiseen?

Siksi, etten ole saanut mitään traumaterapiaa - lisää traumoja vain kaiken sössimisen jälkeen.
Takaisin alkuun
Näytä käyttäjän tiedot Lähetä yksityinen viesti Lähetä sähköposti
Näytä edelliset viestit:   
Lähetä uusi viesti   Vastaa viestiin    Sanasinko Foorumin päävalikko -> Lääketiede Kaikki ajat ovat GMT + 3 tuntia
Sivu 1 Yht. 1

 
Siirry:  
Et voi kirjoittaa uusia viestejä tässä foorumissa
Et voi vastata viesteihin tässä foorumissa
Et voi muokata viestejäsi tässä foorumissa
Et voi poistaa viestejäsi tässä foorumissa
Et voi äänestää tässä foorumissa

Muuta tekstin kokoa: - -

Takaisin ylös


Join the Blue Ribbon Online Free Speech Campaign


Powered by
phpBB © 2001, 2005 phpBB Group
Käännös Jorma Aaltonen, Päivittänyt, Lurttinen www.phpbbsuomi.com