Sanasinko
Wordbazooka
 
 OhjeOhje   HakuHaku   KäyttäjälistaKäyttäjälista   KäyttäjäryhmätKäyttäjäryhmät   RekisteröidyRekisteröidy 
 Omat asetuksetOmat asetukset   Kirjaudu sisään tarkistaaksesi yksityiset viestitKirjaudu sisään tarkistaaksesi yksityiset viestit   Kirjaudu sisäänKirjaudu sisään 
Muuta tekstin kokoa: Suurenna - Pienennä - Palauta oletuskoko
Uskonkirkko | Church of FaithUskonkirkko | Church of Faith

Perustuslain ja uskonnonvapauden loukkaaminen - Jumalan puheen pitäminen sairautena muun mielivallan ohella. Violation of the Constitution and the freedom of religion - considering God's speech and omnipotence as a disease alongside other arbitrary.

 
Lähetä uusi viesti   Vastaa viestiin    Sanasinko Foorumin päävalikko -> Uskonelämä
Näytä edellinen aihe :: Näytä seuraava aihe  
Kirjoittaja Viesti
Admin
ylläpitäjä


Liittynyt: 31 Tam 2007
Viestejä: 10832

Linkki viestiinViesti 11883  La 16 Tam 2016, 20:40 (GMT+3)  Aihe: Perustuslain ja uskonnonvapauden loukkaaminen - Jumalan puheen pitäminen sairautena muun mielivallan ohella. Violation of the Constitution and the freedom of religion - considering God's speech and omnipotence as a disease alongside other arbitrary. Vastaa lainaamalla viestiä

Admin 21.11.2015 klo 3.53 kirjoitti:
Täällä on jo ketju Jumalan puhetta kaikilla kielillä ja otsikossa on sanat, jotka poikani sai viime yönä pakertaessani pitkää viestiä, jonka kirjoittamisessa meni kauan.

- Jumala sanoi, että äiti on demokratian taistelija, poikani sanoi. Katsoin ihmeissäni ja rasittuneena häntä, mutta tajusin asian olevan juuri niin. Katsoin kelloakin perään yrittäen painaa mieleeni ajan, joka oli paljon ennen kuin viestini postasin. Mutta koska en laittanut aikaa ylös enkä voi olla varma muististani, en sano muuta kuin että se oli aamuyöllä 20.11.2015.

Viime aikojen hyökkäilyjen jälkeen mieleeni on jäänyt kaivertamaan kaikki näkemäni ja kuulemani, minkä Jumala on halunnut minulle näyttää, ja monia asioita on noussut pintaan. Samana perjantaina, kun poikani oli saanut nuo sanat, pohdin kävelysauvalenkillä kaikkea ja osittain mutisin ja juttelin itsekseni.

Taustalla on ihmetystä siitäkin, mikä on tervettä ja sairasta ja kuka siitä todellisuudesta määrää. Kun minut oli viety ambulanssilla sairaalaan silloin 23.10.2015 ja lääkäri tenttasi minua sairaanhoitajan läsnäollessa erilaisilla kysymyksillä, en voinut unohtaa niitä vastaanoton jälkeenkään.

"Kun teitä viedään luovutettaviksi viranomaisille, älkää etukäteen olko huolissanne siitä mitä puhuisitte. Puhukaa ne sanat, jotka teille tuona hetkenä annetaan. Silloin ette puhu te, vaan Pyhä Henki", Jeesus neuvoo, Mark. 13:11.

Mistä ihmeestä lääkärin kysyessä, puhuuko Jumala minulle, sain sanat "Raamatusta voi lukea", mutta ystäväni totesi sen olleen viisaasti vastattu. Kuultuaan vastaukseni lääkäri mietti hetken, muttei kysynyt tuosta enempää.

Mitä Raamatusta voi sitten Jumalan puheesta lukea? Olen kirjoittanut aamusivuihinikin vastauksen, Joh. 10:1-15:

Lainaus:
"Totisesti, totisesti: se, joka ei mene lammastarhaan portista vaan kiipeää sinne muualta, on varas ja rosvo. Se, joka menee portista, on lampaiden paimen. Hänelle vartija avaa portin, ja lampaat kuuntelevat hänen ääntään. Hän kutsuu lampaitaan nimeltä ja vie ne laitumelle. Laskettuaan ulos kaikki lampaansa hän kulkee niiden edellä, ja lampaat seuraavat häntä, koska ne tuntevat hänen äänensä. Vierasta ne eivät lähde seuraamaan vaan karkaavat hänen luotaan, sillä ne eivät tunne vieraan ääntä.

Jeesus esitti heille tämän vertauksen, mutta he eivät ymmärtäneet, mitä hän puheellaan tarkoitti. Siksi Jeesus jatkoi: "Totisesti, totisesti: minä olen lampaiden portti. Ne, jotka ovat tulleet ennen minua, ovat kaikki olleet varkaita ja rosvoja, eivätkä lampaat ole kuunnelleet heitä. Minä olen portti. Se, joka tulee sisään minun kauttani, pelastuu. Hän voi vapaasti tulla ja mennä, ja hän löytää laitumen. Varas tulee vain varastamaan, tappamaan ja tuhoamaan. Minä olen tullut antamaan elämän, yltäkylläisen elämän.

"Minä olen hyvä paimen, oikea paimen, joka panee henkensä alttiiksi lampaiden puolesta. Palkkarenki ei ole oikea paimen eivätkä lampaat hänen omiaan, ja niinpä hän nähdessään suden tulevan jättää lauman ja pakenee. Susi saa lampaat saaliikseen ja hajottaa lauman, koska palkkapaimen ei välitä lampaista.

"Minä olen hyvä paimen. Minä tunnen lampaani ja ne tuntevat minut, niin kuin Isä tuntee minut ja minä Isän. Minä panen henkeni alttiiksi lampaiden puolesta.


Tuossa edellä Jeesus sanoo aivan selvästi, että "lampaat kuuntelevat hänen ääntään" ja että "lampaat seuraavat häntä, koska ne tuntevat hänen äänensä".

Illalla kävelysauvalenkillä mieleeni tuli, kuinka Jeesuskin kuunteli ja rukoili koko ajan Isää, jonka kanssa on yhtä, Joh. 17:1-26.

Jos Jumalan puheen kuuleminen on sairaus, siinä tapauksessa Jeesus ja me kaikki kristityt olemme sairaita.


Oli siinä 23.10.2015 minulle suoritetussa mielenterveyden arvioinnissa muutakin epämääräistä, mikä soti perustuslaillista uskonnonvapautta vastaan. Ei pelkästään kysymys, puhuuko Jumala minulle, vaan lukeeko joku ajatukseni. Vastasin, että ei, ajatellen ihmisiä, joista jotkut voivat kuitenkin olla hyvinkin telepaattisia ja aistia toisten ajatukset. Mutta jos ajatellaan kaikkivaltiasta Jumalaa, joka näkee ja tietää kaiken, on asiatonta ja laitonta ahdistella ihmisiä omaan uskontoonsa liittyen. Ehkä seuraavalla kerralla, jos joutuu samaan tilanteeseen, on otettava Raamattu mukaan. Oli se nytkin mukana ladattuna kännykkään, jonka akku simahti kesken äänitysten. Kaikki saatiin kuitenkin kuin ihmeen kaupalla talteen poikani tullessa juuri ennen haastattelua paikalle ja lainattua minulle puhelintaan. Ei minulla ole silti mitään mielenterveyden arviota tehnyttä lääkäriä vastaan jouduttuaan ikävään välikäteen. Tuskinpa on niitä kysymyksiä keksinyt, jossain muualla ne on ihmisten ja uskovien kiusaksi ateistien pääkallonpaikalla rukattu. Kenen mieli on terve ja kenen sairas - mielivalta ja mielisairaala natsaavat siinä aivan loistavasti yhteen. Jos kerran normaali ihminen on kuin sökö kännykkä, joka ei vastaanota eikä lähetä mitään ajatuksia tai puhetta, Jumalakin on silloin kuin epäjumalanpalvojien eloton ja mykkä sonnipatsas, joka ei näe eikä kuule mitään, vaikka olisi kullasta tehty. Jos tuo on olevinaan normaalia uskontoa, ei se ainakaan ole kristinuskoa, jota Jeesus opetti.

Jumala halusi näyttää minulle nuo kysymykset, millä kristittyjä ahdistellaan, että kirjoittaisin niistä ja toisin ne päivänvaloon niin kuin olen tehnyt.

Kerrottuani asiasta avoimesti Jumala on tehnyt muutakin. Kuulin minua auttaneelta ystävältäni miehestä, joka oli joutunut mielisairaalaan sen takia, että oli kertonut Jumalan puhuneen hänelle. Siitä oli kerrottu kirjassa, jonka ystäväni oli lukenut neljä kertaa. Totta kai minunkin piti tilata tuo kirja ja vaikka joudun palauttamaan sen kestämättä siinä olevaa homeenhajua, sain skannattua kirjasta juuri tuon kohdan. Ihmeellisesti alettuani oikolukea skannaustani sain Pyhän Hengen juuri siinä kohdassa, niissä sanoissa, joiden takia Maurice Reuben joutui mielisairaalaan. Kello oli 17.45 silloin ja sanat samat, mitkä löytyvät Uskonkirkonkin etusivulta: "Minä olen tie, totuus ja elämä. Ei kukaan pääse Isän luo muuten kuin minun kauttani." - Joh. 14:6



_________________

Viesti kopioitu täältä

Copied from here

Edited the title and English translation added.


Viimeinen muokkaaja, Admin pvm Su 12 Hel 2017, 15:50, muokattu 2 kertaa
Takaisin alkuun
Näytä käyttäjän tiedot Lähetä yksityinen viesti Lähetä sähköposti
Admin
ylläpitäjä


Liittynyt: 31 Tam 2007
Viestejä: 10832

Linkki viestiinViesti 11884  La 16 Tam 2016, 23:53 (GMT+3)  Aihe: Vastaa lainaamalla viestiä

Viitaten viestiini edellä lainaus Matti Nevalaisen suomentamasta kirjasta "Esirukoilija Rees Howells", jonka on kirjoittanut Norman Grubb:

Lainaus:
"Viereeni tuo askel seisahtaa:
pimeytein vain onko varjo Käden
hellän, joka tahtoo koskettaa?"


(Francis Thompson, The Hound of Heaven,
suom. huom.)

Kuinka ihmeellisesti jokainen rauhaton muutto olikaan ollut vain yksi askel lähemmäs Jumalan "ajokoiran" päämäärää, saaliin saamista. Rees ei ollut kauaa uudessa kodissaan, kun hän kuuli uskoon tulleesta juutalaisesta nimeltä Maurice Reuben, joka oli tullut paikkakunnalle saarnaamaan evankeliumia. Ensimmäisenä iltana, Reesin mentyä häntä kuulemaan, Reuben kertoi kuinka oli tullut uskoon ja kuinka Pyhä Henki oli kirkastanut hänelle Golgatan työn. "Olin kuullut tusinoittain saarnoja Golgatasta ja uskonut ne," sanoi Rees, "mutta ennen tuota iltaa en ollut nähnyt Golgataa." Hänet tuotiin takaisin samaan kohtaan, joka oli koskettanut häntä hänen serkkunsa todistuksessa.

Maurice Reuben kertoi, kuinka hän oli kuulunut rikkaaseen perheeseen, elänyt tehdäkseen rahaa ja saanut kaiken, mitä maailma voi antaa. Hän oli ollut Solomon and Reuben -liikkeen (Pittsburgin suurimpiin kuuluva liike) johtaja. Erään hänen asiakkaansa elämä oli vaikuttanut häneen suuresti. Eräänä päivänä hän oli kysynyt tältä, oliko tämä kenties syntynyt onnellisena. Asiakas oli vastannut: "Olen - kun synnyn uudesti. Otin Herran Jeesuksen vastaan ja synnyin Jumalan lapseksi. Luonnollisen syntymäni perusteella en ollut onnellisempi kuin sinäkään."

Tämä todistus vaikutti Reubeniin niin paljon, että hän osti Uuden testamentin. Häneen teki suuren vaikutuksen se, että kaikki Jeesusta seuranneet ihmiset olivat juutalaisia: Johannes Kastaja, joka osoitti Hänen olevan Jumalan Karitsa, sekä ensimmäiset opetuslapset Pietari, Jaakob ja Johannes. Jeesus oli sanonut eräälle juutalaiselle: "Tälle kalliolle minä rakennan seurakuntani." Sitten hän oli tullut tarinaan rikkaasta nuorukaisesta. Se oli ollut dramaattinen hetki: kahdennenkymmenen vuosisadan rikas juutalainen, jota Pyhä Henki puhutteli, lukemassa, kuinka Vapahtaja puhutteli ensimmäisen vuosisadan rikasta juutalaista! Reuben ymmärsi, että jos Jeesus oli käskenyt tuota nuorukaista myymään kaiken, mikäli hän halusi iankaikkisen elämän, niin kuinka hän, Reuben, olisi voinut saada sen vähemmällä? Se oli äärimmäinen koetus. Mikäli hän halusi opetuslapseksi, hän tiesi että joutuisi luopumaan kaikesta. Oli kuitenkin liian myöhäistä kääntyä takaisin. Hän oli ymmärtänyt asian ja hänen olisi pakko jatkaa totuuden tiellä. Ja kun Reuben sanoi nuo sanat, Rees kuuli kaiun omassa sydämessään sanovan samoin - myös hänen oli liian myöhäistä kääntyä takaisin.

Reuben kohtasi asian realistisesti ja laski kustannukset. Hänen vaimonsa ehkä jättäisi hänet, veli erottaisi hänet liikkeen johdosta, eikä ehkä yksikään juutalainen seuraisi häntä. Hän oli kuitenkin tehnyt päätöksensä. Jos hän menettäisi kaiken, hän tekisi sen tietoisesti. Eräänä päivänä sen jälkeen hän kuuli äänen, joka toisti hänelle: "Minä olen tie ja totuus ja elämä. Ei kukaan tule Isän tykö muutoin kuin minun kauttani." (Joh. 14:6) Tuo totuus kirkastui hänelle - hän otti Kristuksen vastaan ja astui sisälle Elämään tuona hetkenä. Hän kertoi asiasta veljelleen sekä toisille. Isänsä testamentin mukaan hän menettäisi jokaisen pennin, mikäli vaihtaisi uskontoa, mutta hänen veljensä tarjosi hänelle 70 000 dollaria (hänen osansa liikeyrityksestä), jos hän muuttaisi Montanaan, toiselle puolelle USA:ta. Reuben vastasi kuitenkin: "Olen saanut valon elämääni Pittsburgissa ja aion todistaa siitä Pittsburgissa."

Myöhään tuona lauantai-iltana etsivät tulivat ja veivät hänet poliisiasemalle. Maanantaina kaksi lääkäriä kävi hänen luonaan sellissä ja kyseli häneltä äänestä, jonka hän oli kuullut. "Epäilevätkö he, että olen menettänyt järkeni", hän ajatteli. Kaksi tuntia myöhemmin tulivat mielisairaanhoitajat, jotka veivät hänet huoneeseen, jossa oli 29 järkensä menettänyttä ihmistä. Hänen tilanteensa katkeruus voitti hänet. Hän oli saanut voiton pidätyssellissä, mutta tämä tuntui enemmältä kuin mitä hän voisi kestää. Hän polvistui vuoteensa viereen ja vuodatti sydämensä Herralle. Hän ei tiennyt, kuinka kauan oli ollut siinä, mutta hän näki näyssä Golgatan. Hän sanoi nähneensä ristiinnaulitsemisen jokaisen vaiheen. Hän unohti omat kärsimyksensä Vapahtajan kärsimyksien vuoksi. Ja katsellessaan ristille Mestari itse sanoi hänelle: "Täytyykö vain minun yksin kantaa ristiä - saako koko muu maailma olla siitä vapaa?" Reuben vastasi särkyneellä sydämellä: "Ei. Jokaiselle on oma risti, myös minulle."

Siitä hetkestä alkaen hän oli muuttunut mies. Sen sijaan, että olisi valittanut oloaan mielisairaalassa hän alkoi rukoilla muiden siellä olevien puolesta. Hän sanoi Vapahtajalle: "Anna minun kärsiä Sinun takiasi. Mitä tahansa sallitkaan minun kokea, en tule valittamaan enää koskaan."

Kaksi viikkoa myöhemmin hänen veljensä tuli hänen luokseen nuhtelemaan häntä siitä, että hän oli saattanut itsensä sellaiseen paikkaan. "Mikset järkiinny?" veli kysyi. "Lähde täältä ja mene Montanaan", hän jatkoi. "Onko tuo tarjous yhä voimassa? Kyse ei siis olekaan terveydentilastani, vaan jokin muu asia pitää minua täällä", vastasi Reuben koko terävän mielensä loogisuudella. Muutamat hänen kanssaan tekemisissä olleet uskovat ystävät olivat panneet alulle tutkimuksen hänen tapauksestaan. Kuudessa viikossa hänen vapauttamisensa varmistui. Siitä tuli oikeusjuttu, joka koski ääntä, jonka hän oli kuullut. Tuomari kutsui lääkärin ja kysyi, miksi Reuben oli määritelty mielisairaaksi.

"Koska hän kuulee ääniä", sanoi lääkäri.
"Eikö apostoli Paavali kuullut ääntä?" kysyi tuomari, joka oli uskova mies. "Tämä on häpeäksi Yhdysvaltain lipulle", hän lisäsi.

Hän kehotti Reubenia asettamaan syytteeseen kaikki, jotka olivat olleet osallisina hänen ahdinkoonsa. "En tule koskaan asettamaan syytteeseen ketään," vastasi Reuben, "mutta teen jotain muuta - minä rukoilen heidän puolestaan." Hän käveli oikeussalin poikki ja ojensi kätensä veljelleen, mutta tämä käänsi selkänsä hänelle. Hän meni vaimonsa luo, mutta myös tämä käänsi hänelle selkänsä. Mutta voi sitä voittoa, jonka hän oli saanut sielussaan!

Reuben vuokrasi pienen huoneen Chicagosta, missä hän eli yksin ja voitti monia Herralle, vaikkei saanutkaan kahteen vuoteen tuskin yhtään kunnollista ateriaa. Vuotta myöhemmin hänen vaimonsa tuli kuulemaan häntä telttakokoukseen ja tuli uskoon. Silloin Reuben sai nähdä ensimmäistä kertaa pienen poikansa, joka oli syntynyt sen jälkeen, kun hänen vaimonsa oli jättänyt hänet. Nyt vaimo halusi jälleen asua hänen kanssaan, jos hän vain ansaitsisi elantonsa muiden kristittyjen tavoin. Hänen sydämensä oli kiintynyt pikku poikaansa, ja tämä koetus oli vielä vaikeampi kuin ensimmäinen. Vaimon pyyntö tuntui oikeutetulta, mutta hän tiesi, että Herra oli kutsunut hänet elämään uskon varassa. Hän vetosi Herraan, mutta sai vastaukseksi: "Haluatko mennä takaisin Egyptiin?" Se riitti Reubenille, ja jälleen kerran hän hyväksyi ristin. Hän meni saattamaan vaimoaan ja lastaan. Se oli kallis kokemus. Kun juna höyrysi asemalta, tuntui siltä kuin Jumala olisi vuodattanut koko taivaan ilon hänen sieluunsa. Hän tanssi ilosta laiturilla. Sen jälkeen hän ei nähnyt vaimoaan kolmeen vuoteen. Sitten, eräässä telttakokouksessa, myös tämä sai ilmestyksen Golgatasta ja todisti sen johdosta, että ennen sitä hän ei ollut halukas jakamaan miehensä uhrautuvaa elämää. Nyt hän olisi kuitenkin halukas, jos se olisi Jumalan tahto, vaikka kerjäämään leipää elääkseen. Jumala yhdisti heidät jälleen perheeksi ja vaimosta tuli Reubenin suurenmoinen työtoveri hänen palvelutyössään.


Sama löytyy netistä englannin kielellä:

Lainaus:
-- “Halts by me that footfall: Is my gloom, after all, Shade of His hand, outstretched caressingly?” How wonderfully each restless move had only been one further stage forward in the pursuit and capture of the prey. Rees had not been long in his new home, when he heard that a converted Jew, Maurice Reuben from Pittsburgh, had come to the city for a mission. The first night that he went to hear him, Reuben told the story of his conversion and how the Holy Spirit had revealed Calvary to him. “I had heard preaching on Calvary scores of times before and believed it,” said Rees, “but I had never seen Calvary before that night.” He was being brought back to the very same point which had so struck him in his cousin’s testimony.

Maurice Reuben told how he belonged to a wealthy family” and had the best the world could give him, and “how he had lived to make money. He was a director of Solomon and Reuben, one of the largest stores of Pittsburgh. But the life of one of his buyers used to put him under deep conviction, until one day he said to him, “You must have been born happy.” “Yes,” replied the buyer, “in my second birth. I accepted the Lord Jesus Christ and was born of God. In my first birth I was no happier than you!”

Reuben was so moved by this testimony that he bought a New Testament, and there he was impressed with the fact that all those who followed Jesus were Jews: John the Baptist pointing to Him as the Lamb of God; Peter, James and John, the chief disciples; and to a Jew the Saviour had said, “On this rock will I build My Church.” Then he came to the story of the rich young ruler. It was a dramatic moment — a rich Jew of the twentieth century and under conviction, reading of the Saviour’s dealings with a rich Jew of the first century! The way that Reuben saw it was that if Jesus had told that young man to sell all to inherit eternal life, how could he, Reuben, inherit the same gift, unless on the same condition? It was his supreme test. If he became a disciple, he knew that he too stood to lose all. But it was too late to go back; he had seen it, and he must follow; and as Reuben said those words, Rees echoed them in his own heart; it was too late also for him to go back.

Reuben faced it fairly and squarely and counted the cost. His wife might leave him, his brother put him out of the business, and not a single Jew follow him, but he had made up his mind; if he lost everything, he meant to do it. Then one day, on the way to the store, Reuben heard a voice repeating to him the words of John 14:6: “I am the way, the truth, and the life: no man cometh unto the Father, but by Me.” The truth flashed upon him — he accepted Christ and entered into life that moment, he then told his brother and others. According to his father’s will he was to forfeit every penny if he changed his religion, but his brother offered to give him $70,000 — his share of the business — if he would cross U.S.A. and retire in Montana. But Reuben replied, “I have had the light in Pittsburgh, and I am going to witness in Pittsburgh.”

Late that Saturday night detectives came and took him to the police station. On Monday two doctors visited his cell and asked him about the voice he had heard. “Do they question my sanity?” he thought. Two hours later warders came from the asylum and took him to a room where there were twenty-nine mentally deranged people. The bitterness of his position overcame him. He had victory in the lock-up, but this seemed more than he could bear. He fell on his knees by his bed and poured out his heart to the Lord. He did not know how long he was there, but he seemed to lose himself, and a vision of Calvary appeared to him. He said he witnessed every stage of the crucifixion. He forgot his own sufferings in the sufferings of the Saviour, and as he gazed on the Cross, the Master Himself said to him, “And must I bear the Cross alone, and all the world go free?” From a broken heart Reuben answered, “No. There’s a cross for everyone, and there’s a cross for me.” From that hour he was a new man. Instead of complaining at being in the asylum, he began to pray for the other twenty-nine, and to the Saviour he said, “Let me suffer for You. Whatever You allow me to go through, I will never complain again.”

Two weeks later, Reuben’s brother came to see him, and reproached him for his folly in getting himself into such a place. “Why won’t you be wise?” he said. “Get out of here and go to Montana.” “Does that offer still stand? Then it is not a medical condition but something else that is keeping me here!” said Reuben with all the keenness of his logical mind. Some Christian friends he was in touch with caused inquiries to be set on foot. In six weeks his release was procured. It became a court case, and the test was on the voice. The judge called the doctor and asked why this man had been certified as insane. “Because he heard a voice,” said the doctor. “Didn’t the Apostle Paul hear a voice?” countered the judge, who was a Christian man. “This is a disgrace to the American flag,” and he told Reuben to prosecute everyone who had anything to do with it. “I shall never prosecute one,” answered Reuben, “but I will do one thing — I will pray for them.” He crossed the court and offered his hand to his brother, but he turned his back on him. He went to his wife, but she did the same. But what a victory he had in his own soul!

He rented a small room in Chicago, where he lived alone with the Lord and won many converts, though for two years he hardly ever had a square meal. A year later his wife came to hear him in a camp meeting and was converted, and for t-he first time he saw his little boy who had been born after his wife had left him. She was willing to make her home with him again, if only he would earn a living as other Christians did. His heart went out to his little boy, and this test was even greater than the first. Her request seemed so reasonable, but he knew that the Lord had called him from the world into this life of faith. He pleaded with the Lord, but the only reply he received was, “Back to Egypt!” It was enough, and once more Reuben embraced the Cross. He went to see his wife and child off; it was a costly experience; but as the train steamed out of the station it seemed that God poured the joy of heaven into his soul. He literally danced on the platform. He did not see his wife for another three years. Then, in another camp meeting, she too had a revelation of the Cross, as a result of which she testified, that whereas before as a believer she had not been willing to share the sacrificial life of her husband, if it would be for God’s glory, she would now be willing to beg her bread from door to door. They were reunited and she became a wonderful co-worker with him in his ministry.


See also - katso myös:

The Life and Times of Maurice Reuben

Rees Howells, Intercession, Revival and the Bible College of Wales
Takaisin alkuun
Näytä käyttäjän tiedot Lähetä yksityinen viesti Lähetä sähköposti
Admin
ylläpitäjä


Liittynyt: 31 Tam 2007
Viestejä: 10832

Linkki viestiinViesti 11906  Ke 03 Hel 2016, 4:02 (GMT+3)  Aihe: Vastaa lainaamalla viestiä

Admin 16.1.2016 klo 19.40 kirjoitti:
Oli siinä 23.10.2015 minulle suoritetussa mielenterveyden arvioinnissa muutakin epämääräistä, mikä soti perustuslaillista uskonnonvapautta vastaan. Ei pelkästään kysymys, puhuuko Jumala minulle, vaan lukeeko joku ajatukseni. Vastasin, että ei, ajatellen ihmisiä, joista jotkut voivat kuitenkin olla hyvinkin telepaattisia ja aistia toisten ajatukset. Mutta jos ajatellaan kaikkivaltiasta Jumalaa, joka näkee ja tietää kaiken, on asiatonta ja laitonta ahdistella ihmisiä omaan uskontoonsa liittyen. Ehkä seuraavalla kerralla, jos joutuu samaan tilanteeseen, on otettava Raamattu mukaan. Oli se nytkin mukana ladattuna kännykkään, jonka akku simahti kesken äänitysten. Kaikki saatiin kuitenkin kuin ihmeen kaupalla talteen poikani tullessa juuri ennen haastattelua paikalle ja lainattua minulle puhelintaan. Ei minulla ole silti mitään mielenterveyden arviota tehnyttä lääkäriä vastaan jouduttuaan ikävään välikäteen. Tuskinpa on niitä kysymyksiä keksinyt, jossain muualla ne on ihmisten ja uskovien kiusaksi ateistien pääkallonpaikalla rukattu. Kenen mieli on terve ja kenen sairas - mielivalta ja mielisairaala natsaavat siinä aivan loistavasti yhteen. Jos kerran normaali ihminen on kuin sökö kännykkä, joka ei vastaanota eikä lähetä mitään ajatuksia tai puhetta, Jumalakin on silloin kuin epäjumalanpalvojien eloton ja mykkä sonnipatsas, joka ei näe eikä kuule mitään, vaikka olisi kullasta tehty. Jos tuo on olevinaan normaalia uskontoa, ei se ainakaan ole kristinuskoa, jota Jeesus opetti.

Jumala halusi näyttää minulle nuo kysymykset, millä kristittyjä ahdistellaan, että kirjoittaisin niistä ja toisin ne päivänvaloon niin kuin olen tehnyt.

Kerrottuani asiasta avoimesti Jumala on tehnyt muutakin. Kuulin minua auttaneelta ystävältäni miehestä, joka oli joutunut mielisairaalaan sen takia, että oli kertonut Jumalan puhuneen hänelle. Siitä oli kerrottu kirjassa, jonka ystäväni oli lukenut neljä kertaa. Totta kai minunkin piti tilata tuo kirja ja vaikka joudun palauttamaan sen kestämättä siinä olevaa homeenhajua, sain skannattua kirjasta juuri tuon kohdan. Ihmeellisesti alettuani oikolukea skannaustani sain Pyhän Hengen juuri siinä kohdassa, niissä sanoissa, joiden takia Maurice Reuben joutui mielisairaalaan. Kello oli 17.45 silloin ja sanat samat, mitkä löytyvät Uskonkirkonkin etusivulta: "Minä olen tie, totuus ja elämä. Ei kukaan pääse Isän luo muuten kuin minun kauttani." - Joh. 14:6


Olen tilannut edellä siteeraamani kirjan uudestaan, jossa kerrotaan Maurice Reubenin joutumisesta mielisairaalaan vain sen takia, että hän kuuli Jeesuksen äänen.

Minuakin stressasi koko mielenterveysarvioon toimittaminen niin paljon, että valvoin seuraavat kolme yötä viiltävissä borrelioosisäryissäni aamuun, lisäten vain järkyttävällä määrällä kärsimystäni!

Ja ne kysymykset; mitä ihmettä varten kysytään niin kuin minulta:

"Kuuletko Jumalan äänen, puhuuko Jumala sulle?"

Eihän psykiatri ole mikään pappikaan, jolla olisi valmiudet mihinkään sielunhoitoonkaan.

Minulle tuli karmea ajatus siitä, että psykiatrit ovat nykyajan inkvisiittoreja, jotka kiduttavat ihmisiä pakkohoidoin ja -injektioin kohti aivotonta materialismia ja ateismia. Usko Jumalaan on silloin sairaus ja Jumala niin tyhmä, ettei tiedä mitään.

Sen lisäksi, että kirjoittaisin tarkan raportin kaikesta heti kynnelle kyettyäni, kertoisin arvon psykiatreille kaikkitietävästä älykkäästä Jumalasta, mikäli joutuisin mielisairaalaan.

Kuten olen huomannut, Jumala on ajoituksen mestari. Juuri nyt on se yö tasan kaksitoista vuotta sitten, jolloin kyselin Jumalalta huolettomana, onko vielä jotain, mitä minun pitäisi tietää. Kauhistun vastausta, jonka saan, että kohta tapahtuu jotain, mikään ei ole ikuista. Tunnen sen liittyvän vanhempiini ja tuskanhiki nousee ihoni pintaan. Ajatus on niin tuskallinen, että ihoni hikoaa ihan konkreettisesti ja otan puseronkin pois, torjuessani koko ajatuksen omana mielikuvitukseni tuotteena. Mitään ei tapahdu, kaikki jatkuu ennallaan.

Muistan tuon vasta sen jälkeen, kun isä on tippunut katolta ja taittanut niskansa. Siinä ei ole kuin pari päivää väliä kaiken tapahtuessa. Olen kirjoittanut siitä jo monia kertoja aiemmin; tarkimmin ehkä täällä ja viimeksi kai täällä.

Tuskanhien lisäksi muistan, kuinka jalkani eivät meinanneet kantaa kävellessäni ensi kertaa isän kuoleman jälkeen kauppaan. Ulkona kaiuttimista kuuluu Jukka Kuoppamäen laulu Pieni mies, jota alan itkeä. Lähtiessäni kävelemään takaisin kotiin päin Jumala kehottaa minua puhumaan vanhan naisen kanssa, joka on minulle ihan vieras ja jota en tunne ollenkaan. Minulla on vaikeuksia noudattaa neuvoa, mutta tehdessäni niin ilmenee, että nainen on asunut kauan sitten samalla paikkakunnalla kuin isäni ja on tuntenut hänet.

Ainoastaan meidän tietomme on vajavaista, ei Jumalan! Lue: 1. Kor. 13:9-10

Ei olisi mitään järkeä uskoa Jumalaan, joka on kuollut. Koko uskoontuloni perustui siihen, että Jumala alkoi puhua minulle, jota kesti viikkoja syksyllä 1992. En todellakaan ollut mikään helppo tapaus, mutta Jumalalle on kaikki mahdollista!

Tässä vielä profetiaa Jumalan puheesta ja äänestä:

Takaisin alkuun
Näytä käyttäjän tiedot Lähetä yksityinen viesti Lähetä sähköposti
Admin
ylläpitäjä


Liittynyt: 31 Tam 2007
Viestejä: 10832

Linkki viestiinViesti 12352  Pe 07 Lok 2016, 4:01 (GMT+3)  Aihe: Vastaa lainaamalla viestiä

Lääkäri: Äänien kuuleminen ei ole sairaus

Lainaus:
Esimerkiksi satunnaiset kokemukset siitä, että jokin lohduttava ääni tai Jumala kehottaa johonkin hyvään elämänratkaisuun, ovat ihmisten keskuudessa yleisiä. Niitä ei ole syytä patologisoida, Oksanen sanoo.


Edelliseen viestiini ja kokemuksiini liittyen pohdiskelen, kuinka paljon Herran sopii lörpötellä, ettei se olisi sairaus tai vallan rikollista täällä Suomessa?

Touhu alkoi mennä niin ihmeelliseksi, että Herra kehotti minua tähän hyvään elämänratkaisuun:

"Muuta pois Helsingistä."
Takaisin alkuun
Näytä käyttäjän tiedot Lähetä yksityinen viesti Lähetä sähköposti
Admin
ylläpitäjä


Liittynyt: 31 Tam 2007
Viestejä: 10832

Linkki viestiinViesti 12840  To 06 Hei 2017, 1:00 (GMT+3)  Aihe: Pappi: "lääkäristä ulos vain kertomalla että en usko Jumalaan" Vastaa lainaamalla viestiä

Marjaana Toiviainen

Poliisin tiedote:
Helsinki-Vantaan lentoaseman mielenosoituksesta kolme rikosilmoitusta

Marjaana Toiviainen mielenosoituksesta putkaan!



Lainaus:
Marjaana Toiviainen Eilen taas ihan liikaa voimaa, kun minut ja toinen nainen
poistettiin väkisin lentokentältä. Veivät putkaan, ei oikeutta tavata pappia,
pakkohoitoon kuljetus, kaksi poliisiautoreissua, lääkäristä ulos vain kertomalla
että en usko Jumalaan.

Ja sitten taas seuraava kierros.

Miksi poliisi saa käyttää väkivaltaa? Täysin väärin.


Jessikka Aro kirjoittaa vihapuheesta


Lainaus:
Marjaana Toiviainen
Kiitos, rakas. Mulla onneksi on
jumalasuhde, joten en pelkää
enkä stressaa oikein mistään.
Mulla myös hyvä terapeutti jne.


Jopa pappeja vainotaan, vaikka Suomessa on uskonnonvapauslaki!

Even priests are persecuted, even though Finland has freedom of religion!
Takaisin alkuun
Näytä käyttäjän tiedot Lähetä yksityinen viesti Lähetä sähköposti
Näytä edelliset viestit:   
Lähetä uusi viesti   Vastaa viestiin    Sanasinko Foorumin päävalikko -> Uskonelämä Kaikki ajat ovat GMT + 3 tuntia
Sivu 1 Yht. 1

 
Siirry:  
Et voi kirjoittaa uusia viestejä tässä foorumissa
Et voi vastata viesteihin tässä foorumissa
Et voi muokata viestejäsi tässä foorumissa
Et voi poistaa viestejäsi tässä foorumissa
Et voi äänestää tässä foorumissa

Muuta tekstin kokoa: - -

Takaisin ylös


Join the Blue Ribbon Online Free Speech Campaign


Powered by
phpBB © 2001, 2005 phpBB Group
Käännös Jorma Aaltonen, Päivittänyt, Lurttinen www.phpbbsuomi.com