Sanasinko
Wordbazooka
 
 OhjeOhje   HakuHaku   KäyttäjälistaKäyttäjälista   KäyttäjäryhmätKäyttäjäryhmät   RekisteröidyRekisteröidy 
 Omat asetuksetOmat asetukset   Kirjaudu sisään tarkistaaksesi yksityiset viestitKirjaudu sisään tarkistaaksesi yksityiset viestit   Kirjaudu sisäänKirjaudu sisään 
Muuta tekstin kokoa: Suurenna - Pienennä - Palauta oletuskoko
Uskonkirkko | Church of FaithUskonkirkko | Church of Faith

Turha aivopestä itseään! Useless to brainwash yourself!

 
Lähetä uusi viesti   Vastaa viestiin    Sanasinko Foorumin päävalikko -> Lääketiede
Näytä edellinen aihe :: Näytä seuraava aihe  
Kirjoittaja Viesti
Admin
ylläpitäjä


Liittynyt: 31 Tam 2007
Viestejä: 10839

Linkki viestiinViesti 12662  Ke 01 Maa 2017, 23:20 (GMT+3)  Aihe: Turha aivopestä itseään! Useless to brainwash yourself! Vastaa lainaamalla viestiä



Vapistessani paraikaakin ihan kommenttina vaan aiemmat diagnoosini R25.1 Tremor ja R25.3 Myokymia saatuani ylilääkäriltä kirjeen, jossa totesi, ettei minulla ole hermostollista sairautta suorittamatta minulle edes neurologista tutkimusta! Kun minua tutkittiin vuonna 2012, neurologi kysyi, onko eläkepaperit jo kirjoitettu, ja kuultuaan, että on, hän ei alkanut sitä tekemään.

Minulla on tässä kaikki kirjoitukset ja taistelut kesken, eikä auta kuin laittaa jäitä hattuun lääkäreiden terrorisoidessa ja kävellessä päältä, minkä ehtivät. Joko vähätellään tai heitetään kuin roska sivuun.

Selkäydinpunktion tulokset ovat tulleet ja sen mukaiset kuin odotinkin. Sienilääkkeet estivät sieni-infektion diagnosoinnin, josta on kyllä yllin kyllin minulle riittäviä, miellyttäviä todisteita, josta en voi kiittää suomalaisten lääkärien reseptikättä yhtään.

Mikä tärkeintä, sain todisteet keskushermoston borrelioosi-infektiosta, vaikkei vajaakuntoinen elimistöni paljoa vasta-aineita ole kyennyt muodostamaankaan. Li-BorrAbG oli 26.1.2017 yli viiterajan 3 eli 4.5, ja myös verikokeessa IgM oli jälleen positiivinen.

Sähköpostissa odottaa Suomen Lyme Borrelioosi ry:n jäsenmaksu ja Terve Sisäilma ry:n jäsenmaksukin odottaa suorittamistaan, tärkeitä juttuja molemmat kaikkea kusetusta vastaan.

Mentävä jatkamaan harjoituksia, joita on sairaana niin paljon, että jatkossa kirjoittamiseni on täällä vieläkin epäsäännöllisempää.
Takaisin alkuun
Näytä käyttäjän tiedot Lähetä yksityinen viesti Lähetä sähköposti
Admin
ylläpitäjä


Liittynyt: 31 Tam 2007
Viestejä: 10839

Linkki viestiinViesti 12666  To 02 Maa 2017, 11:47 (GMT+3)  Aihe: Vastaa lainaamalla viestiä

Tuo edellinen ei pidä paikkaansa, että minulla olisi vain aktio- eli liikevapinaa, sillä kärsin samasta levossakin. Nytkin olen tärissyt koko päivän ja yön sen perään enkä ole nukkunut vielä silmällistäkään. Jostain syystä kaiken kusetuksen ja törkeän kohtelun jälkeen uni ei ota tullakseen, vaikka edessä on lääkärireissu, joka lieneekin kaikkien mieslääkärien asiattoman urkinnan ja kurkinnan kohde niin täällä kuin muuallakin suomalaisen Kanta-urkintapalvelun mahdollistaessa sen tehokkaasti. Päinvastoin kuin väitetään tietoja voi urkkia niin, ettei siitä jää lokitiedostoihin mitään merkintää. Jostain syystä poikani pyydettyä omia lokitiedostojaan Julius Maaskolalta tuli vastaus, ettei käynneistä ole mitään merkintää. Miten hän voi käydä penkomassa toisten terveyskeskustiedostoja ilman merkintää siitä, että on käynyt niissä? Ja millä oikeudella hän käy poikani tiedostoissa olematta tämän lääkäri, kun pojallani ei ole mielenterveyspuolella mitään käyntejä - eikä ole tulossakaan nähtyään, mitä minulle on tapahtunut.

Julius Maaskolan törkeä toiminta yhdessä Anu Tähkiön kanssa teki potilastiedoissani niin pahaa jälkeä, että lopputulos on tämä, että päältäni kävellään kaikessa ja jopa vanhat somaattiset sairauteni kuitataan jännityksellä ja muulla paskalla. Julius Maaskola jopa kehuu, ettei poista asiattomia, laittomasta rikosilmoitusvuodosta lähtöisin olevia merkintöjään käytyään lukemassa vain poliisille osoittamaani rikosilmoitussähköpostia tunkeutuen sähköpostini tallennustilaankin tutkimaan linkkejäni. Sen jälkeen hän tilaa minulle ambulanssin väittäen, ettei kuule tallenteissani mitään, että minulla on muka paranoidinen oirekuva. Oikaistuani sepustuksiaan hän lähettää minulle uudestaan ambulanssin akustisen hallusinaation perusteella. Omasta mielestäni hänellä itsellään on huono kuulo, jos ei kuullut tässäkään todisteessa mitään. Minulla on parikin lääkärintodistusta siitä, että kuuloni on normaali niin kuin pojallani, joka joutui koko ajan todistamaan samaa kiusaa ja häirintää.

Siellä oli tämä neljän kopla punomassa raukkamaisia juoniaan alkaen Hekan Anne Löfgrenistä, joka teki kärsimyksestäni pelkkää harhaa annettuani hänen varata lääkärinajan itselleni, jonka jälkeen poliisin tiloissa toimiva psykiatrinen sairaanhoitaja Krista Juurikko tarttui juoneen mukaan ja tarjosi minulle maasta taivaaseen kehumalleen Julius Maaskolalle aikaa ilman, että olisin tuntenut häntä ollenkaan. Mentyäni samaan lankaan uudestaan, että annoin jonkun toisen varata itselleni lääkärinajan, Krista Juurikon ei tarvinnut kuin mennä takahuoneeseen punomaan omaa stooriaan ja paisuttelemaan tilannetta saadakseen minulle kiireellisen ajan vain parin päivän päähän houkutellen poikaanikin mukaan.

Ongelmat alkoivat vasta ajan perumisesta poikani tultua toisiin aatoksiin ja kehotettua minuakin perumaan ajan. Ihmettelin Krista Juurikon ollessa niin vastaan ajan perumista; hän tarjosi meille jopa taksiseteleitä, kunhan vaan tulisimme paikalle - tarjoamatta Julius Maaskolan kanssa tätä palvelua yläkerran pariskunnalle, joka teki elämämme pelkäksi helvetiksi! Krista Juurikko ei kertonut, että hän oli laittomasti ja luvatta ohjannut rikosilmoitussähköpostini Julius Maaskolalle, joka haetutti minut ambulanssilla mielenterveyden arviointiin. Krista Juurikko on sössimistyöstään kehunut, kuinka erimielisyyksien tullessa on välillä tehtävä vähän "käsityötä". Minulle tarjoutui ihan luonnossa tilaisuus havainnoida tätä Krista Juurikon tarkoittamaa käsityötä, kun oven toisella puolella puhelinkeskustelua kanssani käynyt varatuomariystäväni neuvoi minua olemaan avaamatta ovea ilman laillista asiakirjaa, jolloin pimeät toimijat alkoivat irrottamaan lukkoa. Pyysin poikaani videoimaan tilanteen enkä itseäni jouduttuani kuvaan mukaan. Seison siellä oven toisella puolella poikani vanha maastokuvioinen MILITARY WAY -pusakka päälläni hyvin pienenä ja hoikkana poliisin karhukoplan jallittaessa minua oven toiselta puolelta. Varatuomariystäväni sanoi minun pysyneen rauhallisena koko ajan, ja hymyilen jopa videolla yrittäessäni pitää lukkoa paikoillaan kotiimme tunkeutujia vastaan. Tilanteen käännyttyä tuollaiseksi varatuomariystäväni virkkoo, että kai minun on lähdettävä sitten mukaan ennen kuin rikkovat oven, jonka takana ensihoitajanainen on jo huutanut minulle törkeästi, että lähden tavalla tai toisella heidän mukaansa. Ambulanssinkuljettajakin oli oikein ilkeän näköinen koputtaessaan vaativasti oveen; koko tuo konkkaronkka kuin pahan tuulahduksena rasittamassa ja kiusaamassa ihmisiä vain lisää, josta yläkerran porukka otti kaiken ilon irti. Operaation kestäessä yläkerrassa pompittiin ja rynkytettiin täysillä yläpuolellamme, joka kuuluu videotaltioinniltakin oikein hyvin ilman, että kuurot poliisit olisivat huomanneet mitään. Näköaisti toimi paremmin kuin kuuloaisti yhden haluttua tarkistaa jopa laukkuni, ettei siellä ole mitään vaarallista, kuten Rukousystävien hengenvaarallinen lehti, Pirkko Jalovaarankin päästyä nauttimaan Helsingin poliisin käsittelystä niin kuin monet, monet muut. Kun oikein porukalla kaadetaan alle, saattaa kylkiluutkin murtua, ja kuka tietää, vankimielisairaalapaikkakin voi järjestyä jo ennakolta, olen lukenut.


Viimeinen muokkaaja, Admin pvm La 04 Maa 2017, 6:59, muokattu 1 kertaa
Takaisin alkuun
Näytä käyttäjän tiedot Lähetä yksityinen viesti Lähetä sähköposti
Admin
ylläpitäjä


Liittynyt: 31 Tam 2007
Viestejä: 10839

Linkki viestiinViesti 12667  To 02 Maa 2017, 19:34 (GMT+3)  Aihe: Vastaa lainaamalla viestiä

Läpi valvotun yön jälkeen kirjoittamassani jutussa voi olla jotain korjattavaa tai muokattavaa jaksamatta keskittyä siihen nyt. Tarkoitukseni oli kirjoittaa tähän vain pari sanaa, mutta nukahdin istualleni jo kolme kertaa yrittäessäni lukea vähän uutisia sitä ennen. Nukahtelu johtuu tietty maratonvalvomisesta, kun en nukkunut yöllä ollenkaan ollessani niin kuohuksissa kaikesta vääryydestä, mitä olin joutunut kohtaamaan. Voi tuntua ihan harmittomalle seurata asioita vierestä, mutta miltä tuntuisikaan oikeasti joutua poliisin ja ambulanssin jahtaamaksi sen jälkeen, kun on yrittänyt saada apua ja oikeutta rikosilmoituksella, joka joutuukin selän takana vääriin käsiin. Maaskolan raukkamaisen tempun takia olen joutunut puolustautumaan omalla foorumillani ja kertomaan yksityiselämästäni asioita, joita en olisi muuten kertonut, ja julkaisemaan saneluita, joissa oikeuksiani on loukattu. Miksi psykiatri käsittelee kenenkään rikosilmoituksia? Miksi ovesta yritetään tulla toisella kerralla lyömällä turvalukko sisään, joka on ensimmäisen kerran jälkeen tajuttu jättää lukkopesään poikittain? Miksi ollaan laittomasti tulossa jo ennen poliisia, joka ei tulekaan antamaan enää virka-apua ensimmäisenkin kerran oltua laiton?

Toiminnan oltua laitonta, miksi merkinnät siitä jätetään Kantan tietoihin saman psykiatrin siunaamana? Miten viranomaiset voivat rasittaa ketään tuollaisella toiminnalla? Olen joutunut kirjoittamaan tästä vääryydestä satoja liuskoja enkä ole käsitellyt vieläkään kaikkea.

Kirjoittajana minulla on paljon valtaa, mutta niin on lääkäreilläkin, jotka osaavat olla tosi ketkuja. Ystävällisen olemuksen takana voi olla ilkeä ihminen, joka iskee potilasta vyön alle ja hajottaa häntä enemmän kuin rakentaa. Ihmisten henkinen hätä on todellinen ja lääkäriltä on edesvastuutonta olla aiheuttamassa sitä lisää.

Aikomani parin sanan raja meni edellä aikaa sitten rikki ja kello käy yöunien jäätyä kokonaan väliin.

Hyvä kun ehdin oikolukea juttuni, lisätä siihen linkit ja kirjoittaa pari riviä aamusivuja, niin oli laitettava äkkiä itsensä kuntoon ja lähdettävä lääkärille unettoman yön jälkeen. Poikani oli hirveän huolissaan siitä, miten jaksan, muttei muita vaihtoehtoja ollut olemassa. Olin kiehunut jo vähän aikaa sängyssä, muttei uni pahassa mielessä ja kuohuksissa tullut. Kaiken vääryyden purkaminen paperille ja kirjoittaminen oli terapiaa oksettavassa tilanteessa, jossa lääkärit leikkivät jumalaa.

Lähestyessämme kohti keskustaa, kuinka rumalta ja masentavalta kaikki näyttikään ihan niin kuin Helsingissäkin, jossa käveltiin päältä ja jätettiin niin törkeällä tavalla heitteille. Helsingin rumuus ja lääkäreiden masentava vaikutus oli siirtynyt tännekin enkä iloinnut mistään. Huonot lääkäripalvelut pilaavat niin monta asiaa, joutuessaan potemaan yhteiskunnan ulkopuolella sairauksia, joita pidetään luulosairauksina, vaikka ne aiheuttavat konkreettisia, kivuliaita ja tuskallisia oireita. Hyvä vain, että siinä tilanteessa pääsee julmasta ja ahtaasta koululääketieteestä vähän kauemmaksi tai kunnon kestäessä lopullisesti eroon.

Ihmisten tarvitessa näitä palveluja he joutuvat ikäviin paikkoihin. Jos siellä kohtaa mukavan ja ystävällisen ihmisen, jonka kanssa voi puhua asiat halki ja kaikesta niin, että toinen ymmärtää, mistä puhuu, se on jo paljon. On se vaan ihme, että joku gynekologi ymmärtää borrelioosista enemmän kuin joku neurologi ja sanoo niiden voivan olla hankalia kerrottuani makuuasennossa tästä kaikesta, mikä masentaa.

Verrattuna moniin aiempiin lääkärikäynteihin nyt ei jää edes pahaa makua suuhun toisen paiskattua vastaanoton lopuksi niin rehdisti vielä kättä. Olen jo aikaa sitten oppinut, ettei sukupuoli ja ikä merkkaa mitään, kun on kyse luonteesta, miten ihmisiä kohtelee. En kehu ikinä turhasta, mutta tämä vanha mieslääkäri oli oikein mukava. Tulee vaatimaan vaan tosi kovaa ammattitaitoa, jos meinaavat laittaa vatsani kuntoon. Saa nähdä, ottavatko haasteen vastaan kirjoittaessani kaikesta kuitenkin.

Tulomatkalla kotiin juttelin äidin kanssa pysyäkseni paremmin hereillä. Kerroin hänelle muistavani tämän päivän siitä, että vuosi sitten samana päivänä aloitin sienilääkekuurin terbinafiinilla. Se oli tärkeä päätös, jolloin veljeni syntymäpäivänä päätin valita elämän aloitettuani kuurin viime tippaan. Pyysin äitiä onnittelemaan veljeäni puolestani soittaessaan tälle.

Silmäni kirvelevät. Pitäisi nukkua vähän oikolukiessani tarkemmin vasta myöhemmin.

Jään vielä miettimään, voinko kirjoittaa kaikesta niin kuin olen kirjoittanut. Arvostan avoimuutta mykkäkoulun kehittämättä mitään.
Takaisin alkuun
Näytä käyttäjän tiedot Lähetä yksityinen viesti Lähetä sähköposti
Admin
ylläpitäjä


Liittynyt: 31 Tam 2007
Viestejä: 10839

Linkki viestiinViesti 12668  To 02 Maa 2017, 23:15 (GMT+3)  Aihe: Vastaa lainaamalla viestiä

En voinutkaan mennä nukkumaan niin kuin edellisessä viestissäni suunnittelin muistettuani aamuksi buukatun labra-ajan, jota varten on oltava 10-14 tuntia syömättä ja juomatta. Jos olisin mennyt illalla seitsemän aikaan nukkumaan, olisin voinut herätä ennen puolta yötä, jonka jälkeen en olisi saanut syödä tai juoda mitään.

Joten oli pakko jäädä valvomaan vielä ja ottamaan rohtoni ja lääkkeeni ja syömään vähän ruokaakin laihduttuani 49 kilosta 48,4 kiloon, vaikka syön erittäin kaloripitoista ruokaa lorotellen joukkoon rapsiöljyä tai sydänmerkittyä ruokaöljyä, jota käytämme leivän päällä kiinteän margariinin sijaan, jota käytän vain harvoin syödessäni lähes päivittäin kaurapuuroa, jonka kanssa otan rohtoni.

Myöhemmin otan vielä puolikkaan annoksen flukonatsolia ja terbinafiinia, joiden kanssa ei ole ollut mitään ongelmaa muistaessani kelatoida elimistöäni boorilla (boron) päivittäin.

Valvomismitta alkaa olla vaan täynnä nukahdellessani koko ajan istuessani tyynyjä vasten. Mikäli vanhat merkit pitävät paikkansa, nukahtelen myös aamusivuja kirjoittaessani ja oikolukiessani ennen kuin pääsen oikeasti nukkumaan.

Eihän tästä tule mitään, nukahdin istualleni taas.


Viimeinen muokkaaja, Admin pvm La 04 Maa 2017, 4:27, muokattu 1 kertaa
Takaisin alkuun
Näytä käyttäjän tiedot Lähetä yksityinen viesti Lähetä sähköposti
Admin
ylläpitäjä


Liittynyt: 31 Tam 2007
Viestejä: 10839

Linkki viestiinViesti 12669  La 04 Maa 2017, 2:26 (GMT+3)  Aihe: Vastaa lainaamalla viestiä

Admin 2.3.2017 klo 18.34 kirjoitti:
On se vaan ihme, että joku gynekologi ymmärtää borrelioosista enemmän kuin joku neurologi ja sanoo niiden voivan olla hankalia kerrottuani makuuasennossa tästä kaikesta, mikä masentaa.

Verrattuna moniin aiempiin lääkärikäynteihin nyt ei jää edes pahaa makua suuhun toisen paiskattua vastaanoton lopuksi niin rehdisti vielä kättä. Olen jo aikaa sitten oppinut, ettei sukupuoli ja ikä merkkaa mitään, kun on kyse luonteesta, miten ihmisiä kohtelee. En kehu ikinä turhasta, mutta tämä vanha mieslääkäri oli oikein mukava. Tulee vaatimaan vaan tosi kovaa ammattitaitoa, jos meinaavat laittaa vatsani kuntoon. Saa nähdä, ottavatko haasteen vastaan kirjoittaessani kaikesta kuitenkin.


Ei ole etuni mukaista joutua kirjoittamaan niin paljon intiimeistä asioistani, muttei ole etujeni mukaista joutua kestämään niin paljon paskanjauhamistakaan kuin lääkäreiden taholta olen joutunut kestämään.

Ikävä kyllä joudun vetämään kehujani pois luettuani gynekologin sepustukset Kantasta. Hän kuvaa, kuinka minulla on pieni kystoseele, muttei rektoseeleä ollenkaan, joka on totuuden vastaista paskanjauhantaa lähtöjään ties mistä vähättelystä, jota en ole päässyt itse lukemaan. Samaa vähättelyä oli vuonna 2010 tuolloin vasta erikoistuvan lääkäri Lauri Suhosen pidettyä osaamattomuudellaan huolen helvettini jatkumisesta tähän päivään asti voidessaan itse käydä paskalla yhtä helposti ja nopeasti kuin muutkin äijät, joiden ei tarvitse vaurioitua synnytyksessä. Tyhmien ja typerien herrojen on helppoa myös viisastella, ettei rektoseeleä ole tunnustelematta sitä peräsuolen kautta, joka ei gynekologien toimenkuvaan edes kuulu. Samoin painovoima ja makuuasento tekevät tehtävänsä niin, ettei rektoseeleä emättimen alaseinämässä näy. Mutta jos gastrokirurgi on toista kuukautta sitten todennut noin neljän senttimetrin rektoseelen sormin tunnustelemalla ja sama näkyy magneettikuvissakin, miten saatana se olisi niin vaan häipynyt pois. Satujen sijaan on elettävä todellisuudessa ja nimenomaan rektoseelen takia, joka tuntuu pullistuneena emättimen puolella etenkin peräsuolen ollessa paskaa täynnä, joudun tyhjentämään vesiperäruiskeella suolistoani. Vasta muutama päivä sitten luin peräruiskeiden olevan haitallisia enemmän kuin kymmenen kertaa vuodessa käytettynä, koska ne sekoittavat suoliston tasapainoa ja huuhtovat mineraaleja pois aiheuttaen jopa elektrolyyttisiä häiriöitä ja vatsantärinää. Kaikesta huolimatta naisia pakotetaan synnytysvaurioiden jälkeen käyttämään vuositolkulla peräruiskeita niin kuin se olisi normaalia, vaikka se on jokapäiväistä helvettiä. Nytkin torstaina ennen lääkärikäyntiä olin ottanut peräruiskeen, jolloin suoleni oli tyhjä lukuun ottamatta vettä, jota oli jäänyt suolistoon kiertämään ja pidäteltävä tulemasta housuihin. Tämän jälkeen gynekologin oli helppoa jauhaa paskaa, ettei rektoseeleä muka ole.


Viimeinen muokkaaja, Admin pvm La 04 Maa 2017, 7:12, muokattu 3 kertaa
Takaisin alkuun
Näytä käyttäjän tiedot Lähetä yksityinen viesti Lähetä sähköposti
Admin
ylläpitäjä


Liittynyt: 31 Tam 2007
Viestejä: 10839

Linkki viestiinViesti 12670  La 04 Maa 2017, 5:33 (GMT+3)  Aihe: Vastaa lainaamalla viestiä

Admin 2.3.2017 klo 22.15 kirjoitti:
En voinutkaan mennä nukkumaan niin kuin edellisessä viestissäni suunnittelin muistettuani aamuksi buukatun labra-ajan, jota varten on oltava 10-14 tuntia syömättä ja juomatta. Jos olisin mennyt illalla seitsemän aikaan nukkumaan, olisin voinut herätä ennen puolta yötä, jonka jälkeen en olisi saanut syödä tai juoda mitään.

Joten oli pakko jäädä valvomaan vielä ja ottamaan rohtoni ja lääkkeeni ja syömään vähän ruokaakin laihduttuani 49 kilosta 48,4 kiloon, vaikka syön erittäin kaloripitoista ruokaa lorotellen joukkoon rapsiöljyä tai sydänmerkittyä ruokaöljyä, jota käytämme leivän päällä kiinteän margariinin sijaan, jota käytän vain harvoin syödessäni lähes päivittäin kaurapuuroa, jonka kanssa otan rohtoni.

Myöhemmin otan vielä puolikkaan annoksen flukonatsolia ja terbinafiinia, joiden kanssa ei ole ollut mitään ongelmaa muistaessani kelatoida elimistöäni boorilla (boron) päivittäin.

Valvomismitta alkaa olla vaan täynnä nukahdellessani koko ajan istuessani tyynyjä vasten. Mikäli vanhat merkit pitävät paikkansa, nukahtelen myös aamusivuja kirjoittaessani ja oikolukiessani ennen kuin pääsen oikeasti nukkumaan.

Eihän tästä tule mitään, nukahdin istualleni taas.


Korjasin edeltä yhden kirjoitusvirheen, joka oli aika vähän nukkumattoman yön ja päivän jälkeen, jolloin aamusivut olivat kirjoittamatta vielä loppuun. Ja aivan niin kuin osasin odottaa, nukahtelin kirjoittaessani ja kynä piirsi paperiin viivan tippuessaan kädestäni. Työskentely uneliailla aivoilla on paljon työläämpää ja hitaampaa saadessani aamusivut vasta puolen yön jälkeen aamuyhdeltä pakettiin. Sen jälkeen oli vielä itsensä hoitaminen höyryhengityksineen ja muineen, kunnes kahdelta yöllä kävin täällä korjaamassa rypsiöljyn rapsiöljyksi ja tutkin Natural Newsin sivuja, joista pääsin kello 2.09 Dr. Steven Gundryn videoon ruoista, jotka eivät oikeasti ole terveysruokia. Esittely oli hidasta ja polveilevaa ja tietoa tippui vain himppusen kerrallaan, kunnes kello tuli jo kolme ja katsominen oli lopetettava, nukkumatta sitä ennen edellisenä yönä, päivänä ja iltana yhtään.

Oli rankkaa nousta aamulla laboratorioon, joka oli sentään ihan vieressä niin kuin kaikki muutkin palvelut täällä, ottamatta huomioon terveyskeskusta, jossa en voi käydä Julius Maaskolan lanseeraaman vainon takia ollenkaan.

Laboratoriossa oli huvittavaa se, että vaikka monet lääkärit vähättelevät borrelioosia, kaikki eivät sitä tee. Mieslaborantti oli juuri painamassa ohutta haavatuppoa verikokeen pistokohtaan paljailla sormillaan kertoessani hänelle borrelioosista ja ajatellen samalla, kuinka uskaliasta se on. Mutta jo ennen kuin olin ehtinyt ovesta ulos, hän pumppasi käsidesiä sormiinsa, ettei saisi vaan tartuntaa ;)

Edellisestä mieleeni tuli silmälääkäri, joka ei nähnyt siipikalvoani silloin, kun se vielä oli, etsittyään sitä väärästä silmästä, ja joka pumppasi käsidesiä niin paljon käsiinsä, että näöntarkastuslinssitkin menivät sameaksi ja koko tutkimus plörinäksi. Silmälääkäri oli töissä samalla lääkäriasemalla, missä borrelioosianikin tuolloin hoidettiin ja hän tiesi spirokeettojen voivan tarttua myös kyynelnesteen kautta. Tarinassa oli siitä hyvä loppu, että koko lääkäritaksa hyvitettiin.
Takaisin alkuun
Näytä käyttäjän tiedot Lähetä yksityinen viesti Lähetä sähköposti
Admin
ylläpitäjä


Liittynyt: 31 Tam 2007
Viestejä: 10839

Linkki viestiinViesti 12672  La 04 Maa 2017, 20:50 (GMT+3)  Aihe: Vastaa lainaamalla viestiä

Pientä satutuokiota taas odottamassa helvettiin kärsimään jätetyltä?

Ei, helvettiä on kestänyt liian kauan kaunistellakseni enää mitään.

Muille on tulossa kevät, meikällä kärsimys vaan jatkuu.

Ei puhettakaan, että voisi edes sisätiloissa kaupassa olla otsa paljaana normaalisti niin kuin ennen. Ehei, vaan juuri tänään Lidlissä otsan kohdalta nelinkertaista myssyä piti vetää vielä alaspäin tulehtunutta otsaonteloa suojaamaan.

On se vaan kumma, että jostain ilmaantuu aina joku äijä vähättelemään ja mitätöimään naisen vaivoja!

Että pelkästään varpaita tutkimalla koskettamatta mihinkään muualle kehoon, ei edes päähän, jota pipo peittää, joku harjoitteleva sisätautilääkäri voi diagnosoida minulle jännityspäänsäryn G44.2.

Tai että neurologi pelkän selkäydinpunktion perusteella tekemättä neurologista tutkimusta voi sanoa, ettei minulla ole neurologista sairautta.

Tai että gynekologi tutkimatta peräsuolta voi sanoa, ettei minulla ole muka rektoseeleä, josta on kaikki dokumentit olemassa.

Mitä saatanaa tämä on?

En ole nähnyt äitiä kohta vuoteen ja hänelle tulee olemaan järkytys nähdä, mitä minulle on vuoden aikana Julius Maaskolan aloittaman kiusan ja vainon jälkeen tapahtunut muiden lääkärien seuratessa vanavedessä. Äiti tulee näkemään, etten voi nukkua edes yötä hytissä ilman pipoa päässäni.

Peräruiske on vielä ottamatta, vaikka paska painaa jo suolistossa. Päivä päivältä ja vuosi vuodelta tästä helvetin kestämisestä on tullut yhä rankempaa. Haluaisinpa nähdä, miten vähättelijät kestäisivät itse tätä ja jaksaisivat ottaa peräruiskeita päivittäin.

Näiden hirveiden synnytysten jälkeen, joita Suomessakin on, naisia kusetetaan odottamaan siihen ikään asti, ettei lapsia enää tehdä, ja sitten kun on päässyt siihen ikään, sanotaan, ettei voidakaan enää leikata. Näin naiset saadaan kärsimään häpeällisestä vaivasta hiljaa vuosikymmenet, jonka jälkeen vanhainkodissa odottaa kivulias kuolema suoliston haljetessa paskasta, joka ei pääse normaalisti ulos.
Takaisin alkuun
Näytä käyttäjän tiedot Lähetä yksityinen viesti Lähetä sähköposti
Admin
ylläpitäjä


Liittynyt: 31 Tam 2007
Viestejä: 10839

Linkki viestiinViesti 12673  Su 05 Maa 2017, 3:45 (GMT+3)  Aihe: Vastaa lainaamalla viestiä

Minuun pätee oikein hyvin se, ettei kukko käskien laula.

Ollessani myrtynyt tai pahoilla mielin mitään small-talkia tai tekohymyä on turha odottaa.

Tai että näyttelisin edes kaiken olevan hyvin, kun se ei ole.

Kun olen vihainen, olen vihainen.

Tunteitani ei voi ostaa eikä manipuloida, ne kulkevat omia latujaan.

Kuinka monia se on harmittanutkaan.

En miellytä enkä nuoleskele ketään, ja olen siksi niin inhottava.

Samanlainen kuin äitini, joka on täältäpäin lähtöisin.

Noin viidenkymmenen kilometrin päästä.

Luonnonlapsi, jota elämä on kohdellut kaltoin niin kuin minuakin.

Äiti, joka on saanut kärsiä tuskani niin kuin kaikki äidit.

Sovinistisiat jyräävät Suomessa, eikä se naurata yhtään.

Tuhottua elämää eikä yhtään päivää saa takaisin.

Linnuille oli pakko viedä ruokaa tai niillä olisi ollut vain murunen jäljellä.

Ei tarvitse olla tekoiloinen tai pirteä, pelkkä ruoka riittää.

Isoäiti kysyi, olenko huomannut, ettei hän naura koskaan.

Mitä vanhemmaksi tulen, sitä vähemmän itseänikään naurattaa.

Oksettaa se kaikki tekohauska.

Että aikuiset ihmiset viitsivätkin jauhaa paskaa.

Hauska musikaali sairaalasta ja hehheh-hee.

Milloin kävit paskalla? Entä päähenkilösi - vai pieraiseeko niissä hienoissa töissäsi ja käsikirjoituksissasi lisäksesi kukaan? Ahdetaan vaan ruokaa napa täyteen ja lihotaan, syödään sitä ja tätä, popsitaan herkkuruokaa, muttei paskalla käy muka kukaan.

Kultamunasiako siellä vessassa vaan munitaan, vaikka maailma hukkuu paskaan.

Takaisin alkuun
Näytä käyttäjän tiedot Lähetä yksityinen viesti Lähetä sähköposti
Admin
ylläpitäjä


Liittynyt: 31 Tam 2007
Viestejä: 10839

Linkki viestiinViesti 12703  Su 02 Huh 2017, 14:06 (GMT+3)  Aihe: Syy ja seuraus. Totuus vai valhe? Vastaa lainaamalla viestiä

Admin 4.3.2017 kirjoitti:
Pientä satutuokiota taas odottamassa helvettiin kärsimään jätetyltä?

Ei, helvettiä on kestänyt liian kauan kaunistellakseni enää mitään.

Muille on tulossa kevät, meikällä kärsimys vaan jatkuu.

Ei puhettakaan, että voisi edes sisätiloissa kaupassa olla otsa paljaana normaalisti niin kuin ennen. Ehei, vaan juuri tänään Lidlissä otsan kohdalta nelinkertaista myssyä piti vetää vielä alaspäin tulehtunutta otsaonteloa suojaamaan.

On se vaan kumma, että jostain ilmaantuu aina joku äijä vähättelemään ja mitätöimään naisen vaivoja!

Että pelkästään varpaita tutkimalla koskettamatta mihinkään muualle kehoon, ei edes päähän, jota pipo peittää, joku harjoitteleva sisätautilääkäri voi diagnosoida minulle jännityspäänsäryn G44.2.

Tai että neurologi pelkän selkäydinpunktion perusteella tekemättä neurologista tutkimusta voi sanoa, ettei minulla ole neurologista sairautta.

Tai että gynekologi tutkimatta peräsuolta voi sanoa, ettei minulla ole muka rektoseeleä, josta on kaikki dokumentit olemassa.

Mitä saatanaa tämä on?

En ole nähnyt äitiä kohta vuoteen ja hänelle tulee olemaan järkytys nähdä, mitä minulle on vuoden aikana Julius Maaskolan aloittaman kiusan ja vainon jälkeen tapahtunut muiden lääkärien seuratessa vanavedessä. Äiti tulee näkemään, etten voi nukkua edes yötä hytissä ilman pipoa päässäni.

Peräruiske on vielä ottamatta, vaikka paska painaa jo suolistossa. Päivä päivältä ja vuosi vuodelta tästä helvetin kestämisestä on tullut yhä rankempaa. Haluaisinpa nähdä, miten vähättelijät kestäisivät itse tätä ja jaksaisivat ottaa peräruiskeita päivittäin.

Näiden hirveiden synnytysten jälkeen, joita Suomessakin on, naisia kusetetaan odottamaan siihen ikään asti, ettei lapsia enää tehdä, ja sitten kun on päässyt siihen ikään, sanotaan, ettei voidakaan enää leikata. Näin naiset saadaan kärsimään häpeällisestä vaivasta hiljaa vuosikymmenet, jonka jälkeen vanhainkodissa odottaa kivulias kuolema suoliston haljetessa paskasta, joka ei pääse normaalisti ulos.


Hauskaa satutuokiota taas odottamassa tai vähättelemässä toisten kärsimystä tai peräti aiheuttamassa sitä?

Poskessani oli kuivunut sylkinoro herätessäni väsyneenä.

Syy ja seuraus.

Ollessani kuin reportteri tai piilokamera liikkuessani ihmisten ilmoilla kuulin naisesta, jota lääkäri ei uskonut, vaikka tämä oli kuinka selittänyt, mihin kohtaan punkki oli purrut. Lopputuloksena siitä nainen liikkuu tänä päivänä keppien avulla. Pyysin välittämään naiselle tiedon Will "Willy" Wiegbergistä, mutta muistin sukunimen väärin, joka on oikeasti Wiegman, ja kertomaan antibioottiyhdistelmästä, jolla tämä on kertonut parantuneensa Lymestä, joka on vieläkin pahempi kuin helikobakteeri, jonka häätämiseen tarvitaan useampaa eri antibioottia.

Mutta jos asenteena on valhe, edistystä ei ole odotettavissa. Saan vedellä painavia peittoja borrelioosista kipeytyneellä kädelläni ja ommella uusia villapeittoja ja -vaatteita kesäksi joutuessani nauttimaan siitä pipo päässäni niin kuin yötkin.

Jos kerran vasta-aineisiin perustuvat borrelioositestit ovat ok, kertokaapa lääkärit, miten immuunivajeinen pystyisi tuottamaan vasta-aineita tarpeeksi? Immuunivajehan tarkoittaa nimenomaan sitä, ettei pysty tuottamaan vasta-aineita tarpeeksi!

Minua ei ole välitetty tutkia kunnolla, mutta taisteltuani pojalleni tutkimukset hänellä todettiin IgA:n vajavuus, joka vaikuttaa etenkin iholla ja limakalvoilla. Saatuaan punkinpureman vajaa vuosi sitten ja pari lyhyttä antibioottikuuria siihen erythema migrans on tullut uudestaan kaulan iholle, josta sitä on valokuvattu jo monta kertaa.

Sattuneesta syystä viime aikoina on ollut vieläkin rankempaa kuin normaalisti, jolloin silloinkin on liian rankkaa. Viime yönä kirjoitin aamuun enkä ole tänään aloittanut edes aamusivujani.
Takaisin alkuun
Näytä käyttäjän tiedot Lähetä yksityinen viesti Lähetä sähköposti
Admin
ylläpitäjä


Liittynyt: 31 Tam 2007
Viestejä: 10839

Linkki viestiinViesti 12704  Su 02 Huh 2017, 19:59 (GMT+3)  Aihe: Vastaa lainaamalla viestiä

Admin 2.4.2017 klo 14.06 kirjoitti:
Sattuneesta syystä viime aikoina on ollut vieläkin rankempaa kuin normaalisti, jolloin silloinkin on liian rankkaa. Viime yönä kirjoitin aamuun enkä ole tänään aloittanut edes aamusivujani.


Sairasteltuani täälläkin lähes vuoden en ole oppinut tuntemaan Tamperetta. Poikani lähdettyä saattamaan minua silmieni edessä vilahtaa kaikki tarjonta, rakennukset ja lööpit, jotka ovat minulle yhtä merkityksettömiä kuin se, mitä Helsingissä kituessani näin. Terveille ihmisille luotua hupihauskaa julman systeemin jättäessä massoittain ihmisiä kärsimään ja kitumaan luulosairaiksi leimattuina. Hahhah-haa, minua ei ainakaan naurata pipo päässä kärsiessäni yhtään. Takana on vain nelisen tunnit unet kärsimyksessä, joka pitää pihdeissään. En ollut ehtinyt aloittaa edes aamusivuja, mutta kirjoitan yhden liuskan odotushallissa.

Ei ole mitään matkatunnelmaa liian väsyneenä ja sairaana, mutten ole nähnyt äitiäni yli vuoteen hänenkin jouduttua kärsimään kaikesta, mitä minulle on tapahtunut. Ankeat maisemat vilahtavat silmieni ohitse katsoessani sitä tympeyttä, jossa kaikki on kuollutta ja ilotonta elämän ollessa aivan liian monille pelkkää kärsimystä vaan.

Satamassa näen veljeni, joka on tullut saattamaan äitiäni, joita molempia halaan. Äidistä näkyy, että hän on vanhentunut, ja minustakin näkyy se kaikki, mistä olen täällä kertonut. Olen varmaan laivalla ainoa, jolla on toppahousut jalassa.

Kesken illan äiti kysyy laivan hytissä, mistä olen oppinut sellaisen puhetyylin, että sanon ”jo, jo” tarkoittaessani sanoa ”joo, joo”. Yksi vokaali on tippunut lopusta pois ja ilmaisusta tullut kireää. Kai se on tullut tästä kärsimisestä, vastaan äidille ja kerron rasittuneesta huokailustani, josta poikani on huomauttanut.

Olin hirveän väsynyt nukuttuani yön huonosti ja nyt uni maistuisi laitellessani itseäni kuntoon. Äiti oli jo alapedillä, kun kännykkä alkoi puoli kymmenen maissa soida. Puhelimen toisessa päässä oli poikani, joka ei ollut halunnut nyt lähteä mukaan ja alkoi pahaenteisesti kertoa allergisesta reaktiosta, joka oli vaivannut jo aiemminkin käytettyään lateksikäsineitä. Tuntiessani poikaani en ehtinyt kuin ajatella ”hyvästi yöunet” tilanteen alkaessa kehittyä epätoivoiseen suuntaan, joka ei menisi siitä vain ohi. Rintakehään oli ilmestynyt taas näppylöitä ja kurkusta alkanut tulla verta. Kuinka paljon, halusin tietää. Joitain juosteita vai, poikani mumistessa vastaukseksi jotain.

Seisoessaan päivällä kaupan kassalla hänelle oli tullut tunne, että pitää hakea lisää Heinixiä nähtyään apteekin. Heinixillä on katkaistu monet allergiset reaktiot antibioottiallergioittensa yhteydessä ja sitä on ollut aina varalla kotona.

Tuntiessaan kurkkunsa alkavan turvota sovimme puhelimessa, että hän ottaa yhden Heinixin ja tilanteen jatkuessa otti vielä toisen, jonka nieleminen oli jo vaikeampaa. Hänen sydämensä oli hakannut jo ennen Heinixin ottamista allergiseen reaktioon.

Minulla oli karsea olo, kun en ollut lähellä ja päässyt auttamaan. Automaatti oli printannut hänenkin hyttiavaimensa, joka oli laukussani, mutta laiva kuljetti minua vain poispäin kauemmaksi ja kauemmaksi.

Vanha äitini torkkui sängyllä eikä tiennyt oikein mistään mitään yrittäessäni rukoilla hiljaa mielessäni, vaikka aloin olla jo kuin tulisilla hiilillä tilanteen mennessä aina vain pahemmaksi.

Poika oli kertonut jo hengityksensä vinkuvan ja puhunut soittamisesta 112:een, johon ryhtyi veren karattua sormistaan. Jäin epätoivoisena odottamaan ja rukoilemaan pojan soittaessa hetken kuluttua, että ambulanssi on tulossa tarkistamaan, johon alkoi valmistautua. Yritin soittaa perään, että menisi ulos odottamaan, ettei pökertyisi sisään, ja niin hän tekikin.

En voinut hirveässä hädässäni muuta kuin rukoilla ”Jeesus, Jeesus…”, että ambulanssi tulisi mahdollisimman nopeasti. Mietin kuumeisesti samalla, soittaisinko lapseni isällekin ollessaan parin sadan kilometrin päässä minua paljon lähempänä, mutta luovuin suunnitelmasta voidessaan tehdä tilanteen kahta pahemmaksi ymmärtämättömyydellään.

Lopulta poikani soitti ja kertoi, että häneltä oli tarkistettu verenpaine ja katsottu kurkkuun ja että jos tilanne pahenee, on ambulanssi soitettava uudestaan. Perään hän lähti pitkälle lenkille ja viestitti puolen yön aikaan vointinsa olevan aika hyvä, etten valvoisi turhaan ja nukkuisin hyvin.

Käytännössä stressireaktioni oli ollut niin kova, ettei nukkumisesta tullut mitään äidin kuorsatessa alapedillä. Olin äänittänyt kännykkääni Pispalan Radion musiikkia kuunnellakseni sitä äidin kanssa hytissä, mutta se oli liian rempseää unimusiikkina edes korvakuulokkeiden kautta. Kun uni ei kerran tullut, aloin nääntyneenä kirjoittaa aamusivujani kolmen aikaan yöllä aina neljään asti, jonka jälkeen henkinen kuormani keveni ja yritin nukkua edes vähän.

Hytissä puhaltavan kovan vedon takia olin joutunut ottamaan kolmannenkin pussilakanapeitteen päälleni ja reisieni ja lanteitteni päälle toisenkin pyyhkeen lämmittämään vuoratun pipon lisäksi, joka minulla oli päässäni. Viimein tunsin, kuinka suloinen uni alkoi viedä minua mennessään, jota ei kestänyt kuin hetken kännykän alkaessa täristä merkkiääniään. Parin ensimmäisen jälkeen ajattelin puhelimen palveluntarjoajan lähettävän vain viestejään, olimmehan toisen valtion vesillä jo, mutta merkkiäänien jatkuessa unet karisivat silmistäni ja otin kännykkäni esiin ja säikähdin huomatessani poikani olevan hädässä taas. Minulle tuli kiire ottaa yhteyttä kirjoittaessaan sydämensä sykkivän kauhean kovaa ja kunpa ambulanssia ei tarvitsisi soittaa uudestaan. Hän lähetti kolme viestiä, joissa tunnusti rakkauttaan ja ikäväänsä ja viimeisessä pyyteli vielä anteeksi kaikkia pahoja asioita - jonka lisäksi oli tullut yksi puhelukin. Taisimme soittaa ristiin, mutta sen jälkeen linja oli auki ja saatoin lohduttaa poikaani, joka oli saanut Heinixistä hirveän jälkireaktion otettuaan sitä tupla-annoksen. Se sydämen hakkaaminen on hirveää ja siihen on vaikea nukahtaa, tiedän omasta takykardiastani. Puhuimme puolisen tuntia, jona aikana nassukkani rauhoittui ja nukkui koko yön sängyssäni. Alapedillä hytissä oma äitini alkoi heräillä jo, jonka jälkeen sain levätä enää vain hetkisen ennen kuin äidin kahvihammasta alkoi kolottaa, ja oli aika kavuta yläpediltä alas virkistävän yön jälkeen.
Takaisin alkuun
Näytä käyttäjän tiedot Lähetä yksityinen viesti Lähetä sähköposti
Admin
ylläpitäjä


Liittynyt: 31 Tam 2007
Viestejä: 10839

Linkki viestiinViesti 12752  Ti 25 Huh 2017, 23:30 (GMT+3)  Aihe: Vastaa lainaamalla viestiä

Kaiken jälkeen, kun on ollut niin rankkaa, mielessäni on vain: "Jeesus, Jeesus..."

Rukoilijat, joita on täälläkin, rukoilkaa rakkaan äitini puolesta.

- Terhin äidin puolesta, että hän saisi elää, ettei aika olisi vielä.

Silmät kyynelissä rukoilen: Jeesus, Jeesus...

Pojan kanssa on ollut raskasta enkä ole pariin päivään soittanut.

Eikö eilen iltapäivällä ollutkin sellainen tunne, ettei kaikki ole ok, rukoillessani aina silloin.

Tänään kuulin veljeltäni, että äiti on kaatunut portaikossa ja viety sairaalaan murrettuaan päänsä.

Äiti

Takaisin alkuun
Näytä käyttäjän tiedot Lähetä yksityinen viesti Lähetä sähköposti
Admin
ylläpitäjä


Liittynyt: 31 Tam 2007
Viestejä: 10839

Linkki viestiinViesti 12787  Su 28 Tou 2017, 22:57 (GMT+3)  Aihe: Vastaa lainaamalla viestiä

Admin 27.5.2017 klo 2.36 kirjoitti:
Mieleni on niin täynnä asioita, joista en ole kertonut kaikkea enkä haluakaan, raadella läheisiäni, joita jo maailma on kohdellut kaltoin.

Aamusivuihin voin kirjoittaa kaiken, minkä haluan, mutta tänään en sitä tee; kirjoitan vain pitkän päivän jälkeen aamupäivällä aloittamani liuskan loppuun.

Laittoman irtisanomisensa ja kaiken meille aiheutetun vahingon jälkeen poikani ei ollut nähnyt äidinäitiään yli vuoteen. Kerrottuaan rehellisesti tapahtuneesta hän ei ole saanut uutta työpaikkaa eikä häntä ole hyväksytty yrittäjäkurssillekaan, ja isäkin on kääntänyt ainoalle pojalleen selkänsä niin kuin minullekin pilattuaan terveyteni jo neljännesvuosisata sitten kohtelemalla kaltoin ja jopa hymyilemällä synnytyksessä kätilölle takaisin tämän evätessä kivunlievitykseni kokonaan, täyttäessäni tuolloin viikon kuluttua vasta 32 vuotta, vatsani toimimatta sen jälkeen enää koskaan normaalisti.

Eläessämme täällä kahdestaan köyhyysrajan alapuolella, poikani pienellä työmarkkinatuella ja itse työkyvyttömyyseläkkeellä, suoritan koko ajan velankorkoa siitäkin, mitä söimme kymmenen vuotta sitten poikani ollessa neljäntoista, pystymättä lyhentämään itse velkapääomaa. Fyysisen kärsimyksen lisäksi on koko ajan saanut tuntea psykopaatin henkisen kuristusotteen, koska en ole alistunut hänen mielivaltaansa. Vaikken ole kirjoittanut asiasta enää vuosiin, taloudellinen ahdinkomme ei ole hellittänyt pahentuessaan vain. Edes velkaneuvonnasta ei saanut mitään apua, jos joku on niin luullut. En aio kuitenkaan tämän enkä muunkaan takia tappaa itseäni, en millään keinolla, vaan kertoa vain totuuden. Jos minut löydettäisiin joskus epämääräisistä olosuhteista menehtyneenä, en olisi päätynyt siihen omasta tahdostani tai nauttinut amygdaliinia tai muutakaan enempää kuin on terveellistä. Eikä syyllinen olisi poikanikaan, vaikka joku yrittäisi lavastaa niin, Saatanan kiusattua häntäkin jo pienestä pitäen niin kuin meitä muitakin joutuessamme torjumaan ne hyökkäykset. Nämä eivät ole mitään mukavia ajatuksia, mutta joskus on aika kirjoittaa kaikesta.


Kirjoitettuani edellistä foorumille nyt lauantain vastaisena yönä aloin simahtaa ja oli siirryttävä seuraavaan hommaan, aamusivuliuskan loppuun kirjoittamiseen, jonka aloitin kello 3.27, ollen lähes ylivoimaisen raskasta niin uupuneena sellaisen päivän ja yön jälkeen. Sitä paitsi minua vilutti ihan hirveästi ja pelkäsin saaneeni sairaalasta jonkun pöpön; olimmehan joutuneet etsimään äitiä päivystyksestä ja kaikkialta aivan kuin maa olisi niellyt hänet ja hän olisi hukkunut sairaalaan.

Minulla oli pahaenteinen olo päästyämme maalle, josta oli tarkoitus mennä katsomaan kaupunkiin äitiäni, kun hän ei vastannutkaan puhelimeen. Istuin vanhalla keinulla ihaillen luontoa, joka oli puhkeamassa kukkaan, ja iltapäivän aurinkoa muistellen nauttimaani viiniä auringonlaskussa. En voinut jakaa äidin kanssa sitä hetkeä ja pyytää arvaamaan, missä olemme.

Äiti voisi olla jo itsekin maalla, ellei toipuminen kallonmurtumasta ja aivoverenvuodosta olisi niin hidasta, kun on viety jo uudestaan ambulanssilla sairaalaan uuteen kuvaukseen kasvohermohalvauksen jälkeen. Kesken kaiken hänen siskonsa, joka on entinen mielisairaanhoitaja ja kummitätini, tulee kylään ja alkaa pestä ikkunoita pitäen niitä tuntitolkulla auki. Äiti makaa kolmen peiton alla, mutta vilustuu ja sairastuu flunssaan, joka saa hänen kuntonsa romahtamaan ja tarvitaan antibioottia, joka ei ehdi auttamaan tarpeeksi sairaalan kutsuessa jälleen.

Jatkoa sunnuntaina 28.5.2017:

Onko se ollut ihmekään, että on kaiken jälkeen ollut niin uupunut. Viime yönäkin väsyin edellä kesken kirjoittamiseni, joka loppui siihen.

Mietin, mitä voin kirjoittaa ja mitä en, etten satuttaisi toisia ja itseäni enempää. Jos kärsiminen alkaa jo äidin vatsassa, vauvana tai pikkulapsena, tullaanko moukaroimaan vielä lisää. Tai käydäänkö äidin kimppuun, joka on saanut venyä ja kärsiä jälkikasvua hoitaessaan.

Pöydän päällä keskeneräisessä talossa on isän vasara. Seinien peittona pelkkää lautaa ja hämähäkit punoneet paksuja seittejään. Siellä täällä on vanhoja piirustuksiani. Yhdessä lukee: Onnea! Onnea! Onnea! - Miksi sitten itken silmät punaisina sitä ja kaikkea? Eniten itken äitiäni, joka joutui kärsimään sellaisissa oloissa niin kauan. Jouduimme kaikki kärsimään niin paljon ja haavoittumaan.

Kun läheiset ihmiset alkavat punoa juoniaan ja kohdella toisia vihollisinaan. Valtaa käytetään väärin, tukahdutetaan ja alistetaan - kunnes kaikki on otettu pois, koko elämä, ja hallintaoikeus päättynyt.

Pitikö juonia miniää vastaan ja pilata hänen liittonsa ja elämänsä? Pitikö uskoa ilkeitä puheita omassa sydämessään ja ryhtyä tekemään pahaa ja kostamaan? Pitääkö kohdella niin äitejä, jotka yrittävät hoitaa kurjissa oloissa lapsiaan? Kuka se siellä on tukena ja turvana, lapsensa siittäjä vai ei kukaan?

- Te kaikki olette Saatanan omat, isä huusi kerran meille, omille lapsilleen tultuaan katsomasta äitiään, isoäitiäni, jonka luona myöhemmin asuin. Kuinka paljon pahaa sekin nainen sai nuorempana aikaan, en ole kaikesta siitä kertonutkaan enkä isän pimeistä puolista. Pyhimysongelmaa ei suvussamme ole ollut, meidän kenenkään kohdalla.

Äiti on siellä sairaalassa oma nariseva itsensä nähtyäni hänet ensimmäisen kerran kuukauden kuluttua kaatumisensa jälkeen. Hänellä on ollut toinen puoli kyljestä ja käsivarresta mustana murtamatta luitaan muualta kuin päästä, jossa keskellä päälakea murtuma-alueella on häijy kohouma ja hyytynyt veripatti. En ilkeä tunnustella vamma-aluetta kuin ihan kevyesti, etten satuttaisi kipeää kohtaa yhtään.

Ehkei hän kompastunutkaan kävelysauvoihin tultuaan lenkiltä ja päättäessään mennä rappusia pitkin hissin sijaan. Lääkitessään kakkostyypin diabeteksen lisäksi verenpainettaan se on voinut heilahdella ja tajunta hämärtyä kohtalokkain seurauksin kaatuessaan portaikossa tosi pahasti.

Kova isku se on ollut meille kaikille, ettei äidin olemassaolo olekaan itsestään selvää, että tässä elämässä kaikki on Herran kädessä.
Takaisin alkuun
Näytä käyttäjän tiedot Lähetä yksityinen viesti Lähetä sähköposti
Admin
ylläpitäjä


Liittynyt: 31 Tam 2007
Viestejä: 10839

Linkki viestiinViesti 12821  Su 25 Kes 2017, 20:49 (GMT+3)  Aihe: Vastaa lainaamalla viestiä

Kuka olikaan kenenkin uhri siinä sopassa?

Mitä enemmän sopankeittäjiä, sitä enemmän sattumia sopassa.

Tekijöitä ja vaikuttajia, eikä synnitön ole kukaan.

Äiti sanoi "Älä mulle kerro siitä!" yritettyäni selostaa puhelimessa, miten onnekas hän oli päästyään heti kaatumisensa jälkeen aivovammastaan hoitoon. Se torjuminen jopa häntä itseään koskevassa asiassa palautti niin elävästi mieleen sen, ettei hänelle voinut kertoa lapsenakaan juuri mitään. Kun vanhemmat eivät kestä sitä, mitä lapsella on sydämellään tai heillä ei ole aikaa, tämä jää yksinäiseksi ja näkymättömäksi. Se, että äiti vielä vanhoilla päivillään noudatti samaa kaavaa, pisti miettimään kaikkea ja ymmärtämään enemmän itseään ja omaa näkymättömyyttään ja mykkyyttään, johon oli kasvanut.

Se on kuin taikapuku, jonka voi vetää milloin tahansa päälle ja muuttua näkymättömäksi - vaikka tapaturman jälkeen, jolloin pistin syrjään oman sairauteni ja aloin huolehtia ja soitella äidille joka päivä taas. Vajaan parin kuukauden kuluttua juhannuksena tuli kuitenkin breikki vastaan terapeutin väsyttyä rooliinsa.

Emmekö me voisi keskustella ihan oikeistakin asioista, ajattelin. Mutta sieltä tuli täysi tyrmäys ja torjunta taas niin, että uuvuin totaalisesti.

Parasta, että lepäämme pari päivää. Jos ne puhelut olivat minulle raskaita, sitä ne ovat olleet hänellekin; sotalapselle, joka ei ole päässyt helpolla mistään.
Takaisin alkuun
Näytä käyttäjän tiedot Lähetä yksityinen viesti Lähetä sähköposti
Admin
ylläpitäjä


Liittynyt: 31 Tam 2007
Viestejä: 10839

Linkki viestiinViesti 12958  Ke 13 Syy 2017, 18:24 (GMT+3)  Aihe: Vastaa lainaamalla viestiä

Admin 28.5.2017 kirjoitti:
Minulla oli pahaenteinen olo päästyämme maalle, josta oli tarkoitus mennä katsomaan kaupunkiin äitiäni, kun hän ei vastannutkaan puhelimeen. Istuin vanhalla keinulla ihaillen luontoa, joka oli puhkeamassa kukkaan, ja iltapäivän aurinkoa muistellen nauttimaani viiniä auringonlaskussa. En voinut jakaa äidin kanssa sitä hetkeä ja pyytää arvaamaan, missä olemme.

Äiti voisi olla jo itsekin maalla, ellei toipuminen kallonmurtumasta ja aivoverenvuodosta olisi niin hidasta, kun on viety jo uudestaan ambulanssilla sairaalaan uuteen kuvaukseen kasvohermohalvauksen jälkeen. Kesken kaiken hänen siskonsa, joka on entinen mielisairaanhoitaja ja kummitätini, tulee kylään ja alkaa pestä ikkunoita pitäen niitä tuntitolkulla auki. Äiti makaa kolmen peiton alla, mutta vilustuu ja sairastuu flunssaan, joka saa hänen kuntonsa romahtamaan ja tarvitaan antibioottia, joka ei ehdi auttamaan tarpeeksi sairaalan kutsuessa jälleen.


Äidillä on koko kesä mennyt pilalle, mutta henki on säästynyt ja on tarkistettu myös lääkitystä, joka on voinut olla osasyynä kaatumiseen. Toinen verenpainelääke on jätetty pois, samoin sokerilääke, ja enää on vain yksi verenpainelääke aamuisin. Ilman kaatumista liian rankka lääkitys olisi jatkunut ennallaan.

Mutta toipuminen kallonmurtumasta ja aivoverenvuodosta on ollut tuskallista ja rankkaa kuumassa kaupunkiasunnossa, josta kissakaan ei ole päässyt koko kesänä maalle.

Omakin reissumme toukokuun lopulla meni pilalle, kun äiti oli joutunut takaisin sairaalaan. Olin ottanut mukaan pakkasesta täytekakun, joka tuli sulaneena ja lätsähtäneenä takaisin ilman, että äiti olisi saanut maistaa siitä yhtään.

Koko kesä oli kulunut sairastelun merkeissä ja vaihtunut syksyyn päästessämme viimein uuteen reissuun. Pojan mielestä on parempi lähteä 12. päivänä kuin 13. päivänä. Aiemmat yritykset oli pitänyt perua valvottujen öiden jälkeen nukkumatta silmänräpäystäkään.

Nyt oli uusi pakkaskakku päällimmäisenä muovikassissa, jota poikani kantoi kiiruhtaessaan pihalta edelläni. Olin ehdottanut, että olisin hitaampana lähtenyt jo ennen häntä liikkeelle, johon hän sanoi, että mene vaan, mutta ilmoittikin olevansa jo valmis. En katsonut kelloa, mutta ehkä aikaa ei ollut niin paljon. Joka tapauksessa seurasin poikaani tämän miettiessä, mitä reittiä pitkin menisimme. Hän silmäili koulun suuntaan ottaessaan pari askelta katua pitkin, kääntyi ympäri seuratessani perässä, vilkaisi jälleen koulun suuntaan jatkaessaan samansuuntaiselle polulle.

Otsani särki taas oikealta ylhäältä enkä ollut ehtinyt ajatella kuin vain, miten väärin oli jättää minut kärsimään sellaisesta vaivasta, päättäessäni kulkea vasta remontoidun koulun vierestä tietä pitkin, jota peitti sepeli. Poikani huuteli, että siellä on vesilätäköitä, mutta ne olivat kauempana ja saattoi helposti kiertää.

Mutten ollut ehtinyt ottaa montaakaan askelta vasemman nilkan rusahtaessa ja kaatuessani kuoppaan, jota sepeli oli salakavalasti peittänyt koululaisten uudella hiekkatiellä niin, että olisin havainnut sitä yhtään.

Huomasin heti, että nyt kävi vähän pahemmin. Nilkasta oli kuulunut rutsahdus, josta seurasi viiltävä kipu. Olin kaatunut oikealle polvelleni, johon tuli pieni hiertymä sotkeentuneiden farkkujen alle.

Poikani oli säikähtänyt, että sain jonkun kohtauksen tai kuolen kiiruhtaessaan luokseni ja auttaessaan minua nilkuttamaan kotiin, jossa pyysin laittamaan täytekakun takaisin pakkaseen.

Murtuneella nilkalla reissusta maalle ja katsomaan äitiä ei tulisi pitkään aikaan mitään. Vuokra-auton sijaan pääsimme Kela-taksilla Acutaan odottamaan röntgenkuvaan pääsyä, jonka jälkeen nilkka lastoitettiin ja sain kyynärsauvat, joilla meinasin mennä heti uudestaan nurin, samoin kotipihalla päästyämme sairaalasta takaisin.
Takaisin alkuun
Näytä käyttäjän tiedot Lähetä yksityinen viesti Lähetä sähköposti
Näytä edelliset viestit:   
Lähetä uusi viesti   Vastaa viestiin    Sanasinko Foorumin päävalikko -> Lääketiede Kaikki ajat ovat GMT + 3 tuntia
Sivu 1 Yht. 1

 
Siirry:  
Et voi kirjoittaa uusia viestejä tässä foorumissa
Et voi vastata viesteihin tässä foorumissa
Et voi muokata viestejäsi tässä foorumissa
Et voi poistaa viestejäsi tässä foorumissa
Et voi äänestää tässä foorumissa

Muuta tekstin kokoa: - -

Takaisin ylös


Join the Blue Ribbon Online Free Speech Campaign


Powered by
phpBB © 2001, 2005 phpBB Group
Käännös Jorma Aaltonen, Päivittänyt, Lurttinen www.phpbbsuomi.com