Sanasinko
Wordbazooka
 
 OhjeOhje   HakuHaku   KäyttäjälistaKäyttäjälista   KäyttäjäryhmätKäyttäjäryhmät   RekisteröidyRekisteröidy 
 Omat asetuksetOmat asetukset   Kirjaudu sisään tarkistaaksesi yksityiset viestitKirjaudu sisään tarkistaaksesi yksityiset viestit   Kirjaudu sisäänKirjaudu sisään 
Muuta tekstin kokoa: Suurenna - Pienennä - Palauta oletuskoko
Uskonkirkko | Church of FaithUskonkirkko | Church of Faith

Painajaisesta painajaiseen. From nightmare to nightmare.

 
Lähetä uusi viesti   Vastaa viestiin    Sanasinko Foorumin päävalikko -> Varaventtiili
Näytä edellinen aihe :: Näytä seuraava aihe  
Kirjoittaja Viesti
Admin
ylläpitäjä


Liittynyt: 31 Tam 2007
Viestejä: 10832

Linkki viestiinViesti 1376  Su 06 Tam 2008, 0:42 (GMT+3)  Aihe: Painajaisesta painajaiseen. From nightmare to nightmare. Vastaa lainaamalla viestiä

"I'm an idealist, I don't know where I'm going but I'm on the way", lainaus on Carl Sandburgilta ja se on suomeksi suurin piirtein: "Olen idealisti, en tiedä mihin olen menossa, mutta olen matkalla."

Tuo aforismi sopii tilanteeseemme hyvin, sillä meidän pitäisi muuttaa täältä tämän kuun loppuun mennessä, muttei uutta asuntoa ja vuokrasopimusta vielä ole.

Asia on kuitenkin vaivannut niin paljon minua, että otin selvää joistain perusasioista. Meitä ei voi esimerkiksi ajaa pellolle tuosta vain viimeisen päivän jälkeen. Siihen tarvitaan oikeudelta hankittu häätöpäätös, jonka senkin saaminen kestää.

Hätä ei ole siis tämännäköinen, ja voimme sitä paitsi saada hyvinkin uuden asunnon näiden kolmen viikon aikana, jotka tästä kuusta on vielä jäljellä. - Toivossa on ainakin hyvä elää, sanoi lapamato, ja siinä toivossa me elämme.

Ja tänään olen alkanut valmistella jo muuttoa. Otin seiniltä pois kaikki lapseni piirtämät rakkaat piirustukset ja irrottelin sinitarrat seiniltä. Kaikkien piirustusten sinitarroja en ole aivan vielä saanut irrotettua, mutta nekin mitkä sain, irrotin kiitollisuudella. Niin kiitollinen olen lapsestani ja hänen piirtämistään kuvista, joista olen saanut nauttia useamman vuoden ajan seinillä. Kaihomieli on vähän myös ollut, mutta mitäs minä tässä itken, lapseni on terve ja elinvoimainen ja kaikki tämä on vain muutoksen aikaa.

Aika aikaa kutakin: lapset aikuistuvat ja me vanhenemme ja viisastumme siis vain :)


------


Muokattu otsikkoa:

Matkalla painajaiseen =>

Painajaisesta painajaiseen. From nightmare to nightmare.


Viimeinen muokkaaja, Admin pvm To 18 Tou 2017, 13:38, muokattu 3 kertaa
Takaisin alkuun
Näytä käyttäjän tiedot Lähetä yksityinen viesti Lähetä sähköposti
Admin
ylläpitäjä


Liittynyt: 31 Tam 2007
Viestejä: 10832

Linkki viestiinViesti 1388  Su 06 Tam 2008, 18:15 (GMT+3)  Aihe: Sinitarraa, piirustuksia ja ilmoitustaulun juttuja Vastaa lainaamalla viestiä

Irrottelin vielä tänään sinitarroja piirustuksista, eilen sain jo niiden aiheuttamat pläntit irti seiniltä. Sinitarra on meillä ollut paljon käytössä, mutta kuten huomasin, aikaa myöten se kovettuu ja sitä on vaikea saada irti varsinkin huokoisilta materiaaleilta niin kuin esimerkiksi piirustuksista. Mutta nyt kaikki piirustukset ovat kauniisti omassa laatikossaan arvokkaana muistona lapsen taiteilusta. Enäähän noita piirustuksia ei juuri tule, sillä kuvaamataito on kouluissa tätä nykyä vapaaehtoisena aineena eikä lapseni valinnut sitä enää. Joskus aiemmin kyllä ajattelin, mihin ihmeeseen ne kaikki piirustukset laitan, kun niitä tuli tasaisena virtana opinahjoista kotiin. Hämärästi onneksi tajusin jo silloin tuon ajan joskus vielä päättyvän niin kuin se päättyikin ja nyt lapsen kädenjälki noissa kaikissa askarteluissa on arvokkaampi ja kalliimpi muisto kuin mikään.

Pakattuani talteen nuo piirustukset seinät, ovet ja kaappien ovet ovat nyt paljon paljaammat kuin ennen, suorastaan tylynvalkoiset. Niistä on poissa se aiempi elämä ja henki lapsosen piirustusten kautta. Tyytyväisenä huomasin olleeni oikeassa sisustamisen suhteen vuorattuani noilla kuvilla niin monet muuten kolkot pinnat. Monilla on tärkeää hienous ja muut sellaiset seikat, ja lasten taideteokset on visusti poissa näkyviltä ilahduttamassa ei-ketään. Tässä vieressänikin nyt kirjoittaessani yksi kaapin kulma on kolkon valkoinen ja paljas; vielä eilen siinä oli lapsen kaksi piirustusta, joihin katseeni osui aina välillä. Nyt näen vain pelkän tyhjän, tympeän pinnan siinä kohtaa. Onneksi tilanne on vain väliaikainen, tulen taas vuoraamaan uuden kirjoitusnurkkaukseni yhtä tunnelmalliseksi kuin tämäkin ennen oli. Ympärillä pitää olla mukavia esineitä ja juttuja, jotta kirjoittaminenkin on mukavaa ja inspiroivaa. Kaikesta tuosta puhui Julia Cameron kirjoissaan Tie luovuuteen ja Kultasuoni, ja oikein hän opasti niin tuossa kuin monessa muussakin asiassa.

- Siivosin tänään myös kaksi ilmoitustaulua ja poistin niistä vanhat ja turhat lappuset ja ilmoitukset, mutta lapsen piirustukset otin sieltäkin talteen. Pysähdyin myös muutaman tallentamani ajatuksen äärelle ja päätin laittaa ne tänne.

Kirkko ja kaupunki -lehden numerosta 31/2005 olin poiminut Veli Rogerin (1915-2005) seuraavan ajatuksen:

Lainaus:
Milloin ikinä elämässämme jokin järkkyy tai luhistuukin, Kristus on paikalla. Hän on sanova meille yhä uudestaan: "Kun tunnet olevasi kovimmin koetuksella, minä pysyttelen sinun epätoivosi alla. Ja olen myös toivosi pohja."


Samasta lehdestä olen tallentanut myös Juhani Eleniuksen ajatuksen (K&k 30/2005):

Lainaus:
Elämä koulii, ennemmin tai myöhemmin, niin kovalla kädellä kovakalloisia poikiaan ja tyttöjään, että kaikista meistä tulee lopulta körttiläisiä.


Olin kiinnittänyt ilmoitustaululle myös punatulkun kuvan, jonka vieressä toivotetaan rauhallista joulua ja hyvää uutta vuotta. Viereisellä palstalla on kirjoitus, josta näkyy vuoden 2003 päiväys, ja lehtileikkeen toisella puolella löytyy Pirkko Lahden ohje tiukkoihin paikkoihin:

Lainaus:
1. Nuku hyvin
2. Syö hyvin
3. Kohota kuntoasi
4. Tapaa ystäviäsi
5. Pidä kiinni päivärytmistä


Ilmoitustaululta löytyi myös itse taiteilemani pieni kortti, johon on tullut paljon reikiä nupeista, joilla on vuosien saatossa kiinnitetty kortin päälle muita leikkeitä ja ilmoituksia. Taiteilemani kortin kannessa piirtämäni sydämen keskellä on sana "Kiltteys" ja sisäpuolelle olen kirjoittanut pätkän Trendi-lehdessä nro 6/2002 olleesta haastattelusta, jossa psykologista vyöhyketerapeuttia Pirjo Vieraankiveä haastatteli Katariina Romppainen:

Lainaus:
-- kiltteys ei välttämättä tarkoita hyvyyttä, sillä kiltteys on usein alistumista. Alistuminen tarkoittaa tunteiden tukahduttamista, ja kiltteyden varjona on usein katkeruus.


Tämän lisäksi poimin ilmoitustaululta myös vähän pidemmän tekstin, jonka skannaan ja oikoluen tähän. Juttu on Kirkko & kaupunki -lehden nrosta 41, 3.11.2004:

Lainaus:
Syyttämisen myrkky

Syyllisyys on armoton piiska: Tuon jätin tekemättä, tuossa löin parantumattoman haavan. Kekseliäisyydessään syyllisyys nostaa päivänvalon verhoksi sellaistakin, mitä en ole tehnyt tai mitä en olisi millään voinut väittää. Se pakottaa jäykkään toivottomuuteen, jossa ikkunat ovat aina pohjoiseen päin.

Mutta vielä raskaampaa kuin syyllisyys on syyttäminen. Vaikka luulisi koston ja pahan tahdon siirtävän tuomion syytetyn niskaan, ahnaimmin se kuristaa syyttäjää itseään. Katkeruus ja viha syöpyvät kuin vaijeri ihoon.

Ei ole autuaampaa kuin anteeksisaamisen onni, vaikka oikeudenmukaisen on usein helpompi sietää kosto kuin ottaa vastaan armo. Mutta vielä tärkeämpää kuin saada anteeksi on antaa anteeksi. Anteeksi antamatta ei pääse syyttämisen ja kostonhimon lamaavasta myrkystä, joka monelta on pilannut puoli elämää.

Kun pyhäinpäivä ennen anteeksiantamisen sunnuntaita pukee alttarin rakkauden, uhrin ja todistamisen punaiseen, se sanoo samaa: antakaa toisillenne anteeksi. Itsenne takia antakaa anteeksi menneet ja tulevat. Antakaa anteeksi haudan rajankin yli.

Se, mikä tapahtui, tapahtui. Mennyttä ei mikään tee toiseksi. Antamalla anteeksi sille, joka varasti sielusta ilon ja ruumiilta onnen, antaa anteeksi elämälle, joka meni niin kuin meni. Se on ainoa mahdollisuus muuttaa elämänsä suuntaa.

Kaisa Raittila
Takaisin alkuun
Näytä käyttäjän tiedot Lähetä yksityinen viesti Lähetä sähköposti
Admin
ylläpitäjä


Liittynyt: 31 Tam 2007
Viestejä: 10832

Linkki viestiinViesti 1397  Ma 07 Tam 2008, 14:25 (GMT+3)  Aihe: "Älä pelkää mitään" Vastaa lainaamalla viestiä

Pysähdyin katsomaan vielä yhtä juttua istuessani tänään aamulla keittiönpöydän ääressä. Silmäni porautuivat kuolinilmoitukseen, jonka olin jättänyt vielä ilmoitustaululle, ajatellessani samaan aikaan tarinaa sen takana.

Kuolinilmoitus oli vähän yli vuoden vanha, lokakuulta 2006. Vielä kesäkuussa olin puhunut kyseisen henkilön kanssa, joka oli syksyllä sitten kuollut.

Lapsena olin leikkinyt hänen lastensa kanssa. Sitten kului monta vuosikymmentä, kunnes viime kesänä rohkaistuin soittamaan kuultuani syövästä. Kylään en ollut kehdannut mennä, vaikka sekin kävi mielessäni. Mutta onneksi edes soitin.

Syöpä oli jo niin pitkällä, ettei sitä voitu enää hoitaa. Mutta tämä henkilö kertoi yhden sukulaisensa viisaista sanoista, joilla oli opastanut toista sanoen: "Älä pelkää, älä yhtään pelkää."

Myöskin luottamus Jumalaan oli ollut siinä kaikessa hyvin läsnä. Kaikki taudit eivät vain parane, ja joskus täältä on lähdönaika meillä jokaisella.

- Katsoessani kuolinilmoitusta muistankin aina tuon puhelun ja sanat, joista minulle silloin kerrottiin: "Älä pelkää, älä yhtään pelkää." Olen tallettanut ne syvälle sisimpääni, sillä tiedän eräänä päivänä tarvitsevani niitä vielä itsekin.
Takaisin alkuun
Näytä käyttäjän tiedot Lähetä yksityinen viesti Lähetä sähköposti
Admin
ylläpitäjä


Liittynyt: 31 Tam 2007
Viestejä: 10832

Linkki viestiinViesti 1439  Su 13 Tam 2008, 4:07 (GMT+3)  Aihe: Vastaa lainaamalla viestiä

Kulunut viikko on ollut raskas; keskiviikkona kuvailin tilannetta aamusivuihini sanalla "helvetti" venäläisen omistajan vaimon soitettua aamulla sivujeni kirjoittamisen ollessa vielä kesken.

Puhelu oli ns. hiostussoitto. Omistajan vaimo kertoi, että hän on tilaamassa tänne remonttifirmaa pintaremonttiin. Koko puolen vuoden asuntoesittelyrumba oli ollut siis turhaa, koska omistaja ei ollut kelpuuttanut yhtäkään tarjouksista, ei edes sitä, jossa olisimme saaneet jäädä tänne asumaan. Sijoittaja ei ollut tarjonnut tarpeeksi rahaa ja vain se ratkaisi...

Tiesin kyllä laista siitä selvää otettuani. Minullakin oli ennen se luulo, että irtisanomisajan jälkeen porukka voi tulla roudaamaan tavaramme pellolle ja se siitä - mutta ei se olekaan niin. Edes ovesta ei kävellä irtisanomisajan jälkeen sisälle ennen oikeuden häätöpäätöstä. Omistajan vaimo rehvasteli tosin ja sanoi heidän asianajajansa väittäneen häätöpäätöksen hoituvan oikeudesta parissa viikossa, jota en epäilekään. Sen omistajan vaimo jätti kuitenkin mainitsematta, että oikeus antaa asukkaille muuttoaikaa. Ja koska minua nyppi jo niin kovasti venäläisen ripaskan tahtiin hyppiminen viimeisen puolen vuoden ajan, näpäytin, ettei Suomessa heitetä äitiä ja lasta ulos pellolle; että Venäjällä niin voidaan tehdä kyllä, muttei täällä Suomessa. Olin kurkkua myöten täynnä noita kukkoilijoita, jotka vietyään ensiksi Suomelta Karjalan maineen ja mantuineen, tulevat sitten vielä tänne ketkuilemaan. Annoinkin ymmärtää, että mikäli he veisivät asian oikeuteen, sitten minäkin tulisin vaatimaan vuokranalennusta puolen vuoden asuntoesittelyrumbasta ja ottaisin esiin myös laittomasti nettiin laitetut valokuvat huoneittemme sisätiloista.

Lisäksi omistajan vaimo sadatteli puhelun aikana sitäkin, ettemme olleet saaneet puolessa vuodessa uutta asuntoa. Siihen vastasin sanomalla, että Helsingissä on aivan hirveä asuntopula; että muualta Suomesta ja ulkomailtakin muuttaa tänne jatkuvasti väkeä - muistutuksena heillekin.

Lopuksi omistajan vaimo vannotti minua vielä soittamaan heti, kun tilanteessa tapahtuisi jokin muutos, jonka toki lupasin.

Seuraavana yönä en nukkunutkaan sitten juuri ollenkaan. Ahdistuspuhelu oli tehnyt tehtävänsä; en saanut aikaisin aamulla herättyänikään enää uudestaan unta sen stressin takia. Rintaani ahdisti, olin nukkunut koko viikon huonosti asuntostressin alkaessa painostaa yhä enemmän. Oli 10. päivän aamu ja tammikuuta olisi vielä pitkälti jäljellä - ja pelkäsin, ettei terveyteni kestäisi, jos epätietoisuus jatkuisi loppukuuhun asti. Ajattelin, että tulee ruumiita, mikäli rytmihäiriöinen sydämeni ei kestäisikään painetta.

Oloni oli tuona aamuna tosi kauhea, mutta kuten sanottu, unesta ei ollut tietoakaan. Niinpä aloitin soittelun sinne tänne järjestääkseni asioitamme. Vaan koska uusi osoite edelleen puuttui, en oikeasti voinut järjestää mitään. Puhuttuani sosiaalivirastonkin virkailijan kanssa erilaisista ahdistavistakin vaihtoehdoista älyttömin oli se, että viimeisenä konstina lapsi sijoitettaisiin vähäksi aikaa lastenkotiin, minä muuttaisin johonkin asuntolaan ja tavaramme vietäisiin kaupungin varastoon. Siinä kohtaa minua sieppasi ja sanoin, että ei pidä sentään maalata piruja seinille. Muutoinkaan sosiaalityöntekijä ei ollut tietoinen laista, jonka mukaan irtisanomisajan jälkeenkään ilman oikeuden häätöpäätöstä ei kukaan saa tulla roudaamaan kenenkään tavaroita ulos, vaikka kuinka mieli tekisi. Se ettei yksittäinen kansalainen tiedä tuommoisista säädöksistä, ei ole niin järkyttävää kuin se, ettei virkamiehetkään tiedä, jotka antavat sitten väärää tietoa ahdingossa oleville ihmisille.

Mutta koska sosiaalivirkailija oli kysynyt, olinko katsonut jo asuntoilmoituksia Hesarin nettisivujen Oikotie-osastosta, aioin suunnistaa seuraavaksi sinne. Vaan ennen kuin ehdin ryhtyä tuumasta toimeen, kännykkäni ilmoitti uuden tekstiviestin saapumisesta.

Avattuani viestin huomasin rukouksiemme tulleen kuulluksi, ja raskas jöhkäle tippui sydämeltäni. Viestissä kerrottiin, että sähköpostiimme oli lähetetty asuntotarjous - jonka luin oitis ja johon vastasin heti myöntävästi.

Vielä samana päivänä kävimme poikani kanssa katsomassa asuntoa, jonka olimme päättäneet jo ottaa ja joka oli ihan ok - ja jo seuraavana päivänä, perjantaina 11.1. kävin allekirjoittamassa vuokrasopimuksen.
Takaisin alkuun
Näytä käyttäjän tiedot Lähetä yksityinen viesti Lähetä sähköposti
Admin
ylläpitäjä


Liittynyt: 31 Tam 2007
Viestejä: 10832

Linkki viestiinViesti 1467  Ke 16 Tam 2008, 4:28 (GMT+3)  Aihe: Pepi 91,5 v. Vastaa lainaamalla viestiä

Perjantaina iltapäivällä allekirjoitettuani vuokrasopimuksen meikäläinen tuumi, mitä jos poikkeaisin juomassa siinä pubissa yhden oluen, jossa yli 90-vuotiaalla Pepillä on tapana käydä. Mutta koska en ollut käynyt paikallisissa pubeissa yli vuoteen juomassa sitä yhtäkään olutta enää, olin pitkään kahden vaiheilla, viitsisinkö rikkoa uljasta "putkeani". Melkeinpä otin askeleet taaksepäin, niin tyytyväinen olin putkestani, jonka tarkoituksena oli laihduttaa viinistä ja oluesta hankkimani maha pois. Tosin jos olin aivan rehellinen itselleni, maha ei ollut lähtenyt pois lipitettyäni ne samat juomat kotona. Olut kotona lihottaa aivan yhtä paljon kuin olut kapakassa. Toisaalta ravintoloiden savuttomuus oli jäänyt minulta kokonaan näkemättä jätettyäni ne paitsioon. Vaan tiukassa oli vuoden aikana hankkimani ylemmyys, ei muihin nähden vaan itseeni nähden, kuljettuani jo pitkään noiden ravintoloiden ohi.

Ehkä se olikin joku tilapäinen mielenhäiriö ja itsensä puoliväkisin pakottaminen, että menin sinne pubiin, jossa yli 90-vuotias Pepi päivisin kävi.

- Ja nyt kun tuo perjantai on kiitänyt jo ohi, olen niin tyytyväinen, että menin. Näin nimittäin taas Pepin ja jokainen minuutti oli kohtaamisen arvoinen.

o o o

Jo tiskillä tilatessani pitkää tuoppia olin kysynyt, onko Pepi täällä. Ja Pepi oli, vaikka olikin juuri sillä hetkellä hakemassa lehteä. "Tuossa looshissa hän istuu", viittoili tarjoilija ystävällisesti.

Muitta mutkitta suunnistin sinne, vaikka looshissa istui myös joku toinen keski-ikäisen näköinen nainen. Kysyin, onko tässä tilaa, ja olin menossa jo istumaan ehdittyäni kuulla vain juuri ja juuri myönteisen vastauksen. Olinhan tullut tapaamaan Pepiä ja mikä tuo nainen oli kieltämään sitä... Elekielellä hän mulkaisi minua sillä tavoin kuin seuraan tuppautujia aina alussa mulkaistaan, kunnes tilanne suli ja odottelimme yhdessä Pepiä.

Jonkin ajan kuluttua Pepi astelikin sieltä sitten omalle paikalleen ja mulkaisi hänkin minua. Iloisena tervehdin ja sanoin muistavani hänet. Ottaessaan samalla takkia pois Pepi vastasi, ettei hän kyllä muista minua. En ottanut siitä nokkiini, sillä viimeisestä tapaamisestahan oli jo yli vuosi, ei ihmekään jos vanha ihminen ei muistaisi.

Siitä sitten puheensorinamme pääsi käyntiin ja kyllä se oli niin ihanaa puhua taas sellaisen ihmisen kanssa kuin Pepi eikä siinä toisessa seuralaisessakaan mitään vikaa ollut. Meillä oli oikein hyvä rupattelutuokio.

o o o

Pepihän oli itse asiassa jo 91,5 vuotta ja edelleen yhtä pirteän näköinen. Ihmetellessäni sitä hän kertoi, ettei taaskaan meinannut päästä aamulla ylös ja lähtemään minnekään, että se on aina niin vaikeaa (hänhän on oikeasti jo tosi vanha ihminen). Epäilen kuitenkin, että juuri se, että hän joka tapauksessa lähtee ulos, pitää hänet niin pirteänä.

Pepillä ei ole paljon ryppyjä ihossaan ja hänellä on kaunis, tuuhea polkkatukka, joka vaaleni kuulemma vasta nelisen vuotta sitten. Pepi on hyvin puettu ja vaatteet ovat siistit - ja hän on tosi ihmepakkaus, ei voi muuta sanoa. Hänen äitinsäkin kuoli vasta 97-vuotiaana eikä hiukset harmaantuneet lainkaan.

Sitten Pepi alkoi jossain juttelunsa lomassa kertoa, että yhtenä päivänä, oliko se nyt aamulla tai muulloin, hänen jalkansa eivät kannattaneetkaan enää. Pepi makasi maassa ja muisti, että hänellä oli konjamiinipullo kaapissa. Pepi veti itsensä käsillään sen kaapin luo ja joi sitä konjakkia, niin hän kertoi ja sanoi, että sen jälkeen jonkin ajan kuluttua jalat löytyivät taas alta ja kannattivat. Se oli ihmeellinen juttu ja maallikkona ajattelen Pepillä olleen jonkinlaisen aivojen verenkiertohäiriön, johon konjakki auttoi. Samalla tavoinhan isoäitini käytti alkoholia lääkkeenään...

o o o

Jonkin ajan kuluttua sitten se toinen nainen lähtee pois ja myös me Pepin kanssa alamme tehdä lähtöä. Pepi kuitenkin haluaa lukea vielä ostamaansa lehteä. Hänellä on silmälasit ja suurennuslasi pöydällä. Sitten yhtäkkiä silmälaseista tippuu sanka irti ja etsimme kissojen ja koirien kanssa minimaalisen pientä ruuvia. Löydän sen ja yritän ujuttaa ruuvia paikalleen korjatakseni Pepin lasit. Se ei kuitenkaan onnistu, sillä siihen hommaan pitäisi olla tosi pieni ruuvimeisseli. Pepi ottaakin ruuvin talteen ja sanoo, että hänen kotonaan on semmoinen meisseli.

Vielä Pepi yrittää vilaista vähän sanomalehteä sillä suurennuslasilla ja komentaa olemaan hiljaa minunkin, joka lörpöttelen maan ja taivaan väliltä vieressä. Annan Pepille lukurauhan ja tutustun juuri allekirjoittamaani vuokrasopimukseen ja siihen liittyviin muihin papereihin.

Sitten Pepi nousee ylös ja laittaa takin päällensä minun vielä istuessa. Hän napittaa pitkän takkinsa, mutta ottaa jossain vaiheessa esiin hakaneulan, jota kutsuu poikaneulaksi korvatakseen sillä takista tippuneen alimmaisen napin.

Nousen siitä sen jälkeen minäkin ja noustuani Pepin rinnalle huomaan hänen olevan tosi pieni, vaikken itsekään 165 senttimetrissäni mikään hujoppi ole. - Mutta Pepi onkin tosi hauraan oloinen ja hänellä on turvanaan vielä kävelykeppi.

o o o

Kävelemme Pepin kanssa pubista ulos ja oven edessä taputan häntä keveästi olkapäähän useamman kerran kuin paijaten. Pidän hänestä todella ja haluan osoittaa sen, ja huomaan, ettei Pepikään pistä kosketusta pahakseen. Itse asiassa olen todella liikuttunut, sillä tajuan vanhan ihmisen arvon. Voi olla, että tapaamisemme on viimeinen, vaikkei se toivottavasti sitä olekaan.

Ja mikäli haluan tavata Pepin uudestaan, on mentävä jälleen sinne pubiin, sillä minulla ei ole hänen henkilötietojaan. Jos Pepille tulee joku hätä, naapurit kuulemma auttavat. Mutta jos naapurit eivät olekaan kotona, täytyisi olla jotain muutakin apua, olen ajatellut huolenalaisena. Ehkä eräänä päivänä minulla onkin hänen numeronsa ja hänellä minun...

Pepi taisi herättää minussa henkiin sen nuoren ihmisen, joka oli tekemisissä 75 vuotta vanhemman isoäitinsä kanssa, ja olen kuin kala vedessä heidän kanssaan. Rakastan vanhoja ja viisaita ihmisiä. Eläköön Pepi 91,5 vuotta ja kaikki muutkin elämää nähneet. Perässä sitä täältä tullaan ;)
Takaisin alkuun
Näytä käyttäjän tiedot Lähetä yksityinen viesti Lähetä sähköposti
Admin
ylläpitäjä


Liittynyt: 31 Tam 2007
Viestejä: 10832

Linkki viestiinViesti 1476  To 17 Tam 2008, 0:57 (GMT+3)  Aihe: Muuttoilmoituksia Vastaa lainaamalla viestiä

Eilen muutin laajakaistan uuteen osoitteeseen kuun alusta ja tänään tein netissä muuttoilmoituksen osoitteessa www.muuttoilmoitus.fi , jota kautta muuttoilmoitus leviää moneen paikkaan.

Kyseessä on postin ylläpitämä palvelu ja se muutoin ok, paitsi että jos haluaa postinsa käännettävän pidemmän ajan kuin kuukauden, palvelu on maksullinen. Kiristystähän se on, mutta kuka nyt kuukauden postin kääntämisajalla pärjää, joten pakko oli maksaa vajaat 17 euroa siitä, että posti kääntyy vuoden ajan. Muita aikavaihtoehtoja ei netissä sitä paitsi esitettykään.

Tuon lisäksi tein tänään vielä sähkösopimuksen, eli laitoin nykyisen lakkaamaan tämän kuun viimeisenä päivänä ja uuden alkamaan samana päivänä; olisihan hirmu ikävä muutella pimeään ja sähköttömään tönöön...
Takaisin alkuun
Näytä käyttäjän tiedot Lähetä yksityinen viesti Lähetä sähköposti
Admin
ylläpitäjä


Liittynyt: 31 Tam 2007
Viestejä: 10832

Linkki viestiinViesti 1489  Pe 18 Tam 2008, 18:29 (GMT+3)  Aihe: Muuttolaatikkoja ja muuta Vastaa lainaamalla viestiä

Tänään olen tilannut muuttolaatikot. Päädyin Niemen palveluihin, koska siellä mainostetaan, että laatikot pestään koneellisesti joka käytön jälkeen. On paljon mukavampaa pakata tavaransa puhtaisiin laatikoihin. Niemen palvelut ovat myös edullisimmasta päästä.

Muuttolaatikoiden lisäksi tilasin myös sohvapussin sohvan suojaksi, rullallisen käsikiristekalvoa, joka muistuttaa paksua tuorekelmua ja jolla voi suojata sängyt sun muut. Kelmua riittää pitkään, sillä se on 300 metrin rullassa.

Myös pakkauspaperia tilasin laatikollisen, jossa paperia on viisi kiloa.

Kai noilla pärjään, sillä kotonakin on jo paljon muuttoon liittyvää rekvisiittaa.

Ensi viikolla se varsinainen muuttosäpinä sitten alkaa, kun laatikot tulevat alkuviikosta. Huomasin myös täydenkuun osuvan just sopivasti alkuviikolle. Se tietää sitä, että jaksan tehdä yötä myöten hommia unen ollessa kortilla aina täydenkuun aikaan muutoinkin.

- Laitetaanpa palstalle vielä linkki Niemen muuttolaatikkosivulle, jos joku muukin moisia puhtaita laatikoita etsii:

https://www.niemi.fi/Muuttolaatikot.620.0.html
Takaisin alkuun
Näytä käyttäjän tiedot Lähetä yksityinen viesti Lähetä sähköposti
Admin
ylläpitäjä


Liittynyt: 31 Tam 2007
Viestejä: 10832

Linkki viestiinViesti 1497  La 19 Tam 2008, 17:41 (GMT+3)  Aihe: Stressiä ja toimintaa Vastaa lainaamalla viestiä

Viime yön nukuin onneksi hyvin sitten kun aamuyöstä pääsin sänkyyn kömpimään. Ei edes lapsi raatsinut herättää, vaikka nukuinkin pitkään, kun tiesi muuton stressaavan minua ja nukkuvani yöt nyt huonosti. Voisin tietenkin syödä jotain mömmöjä (unilääkkeitä) ja turruttaa itseni niillä johonkin keinotekoiseen uneen. Omasta mielestäni se kuitenkin älytöntä, sillä stressihän on osana eloonjäämistaistelua ja tarkoittaa, että ihmisen pitää toimia. Eli jos stressi valvottaa öisin, on parasta hoitaa rästihommia alta pois ja pyrkiä sillä tavoin selviytymään. Ei ole hyvä vaihtoehto se, että nukkuu sen ajan, kun pitäisi järjestellä asioita.

Nyt viikonloppuna meinaan hakea kellarista tyhjät pahvilaatikot, vahvistaa niiden pohjia ja alkaa pakata niihinkin jo jotain sopivaa. Myös muut rästihommat on pyrittävä tekemään muuton alta pois. Olisi esimerkiksi skannattava kauan lainassa ollut syntymäseurakunnan historia, jos siihen vain pystyn, ja palautettava kaukolaina jo viimein.
Takaisin alkuun
Näytä käyttäjän tiedot Lähetä yksityinen viesti Lähetä sähköposti
Admin
ylläpitäjä


Liittynyt: 31 Tam 2007
Viestejä: 10832

Linkki viestiinViesti 1498  Su 20 Tam 2008, 6:48 (GMT+3)  Aihe: Murheita ja "murheita" Vastaa lainaamalla viestiä

Sattuneesta syystä olen taas tähän aikaan yöstä hereillä... Just vasta vähän aikaa sitten lopetin hommat. Aloin nimittäin jo hyvissä ajoin illalla skannata seurakunnanhistoriaa, jonka kimpussa sitten paininkin. Skannatessani 222-sivuisesta kirjasta aukeaman kerrallaan jouduin kääntämään kirjansivuja 112 kertaa, mutta valmista alkoi tulla. En ollut katsonut tarkkaan kelloa, mutta ainakin reilun tunnin se nieli ja varmaan enemmänkin. Viimeisille sivuille päästyäni rukoilin, että kaikki menisi ok; tiesinhän minä nämä sähköiset laitteet ja tuon vastavoiman, joka minua alvariinsa kiusasi. Vaan eikös vain ohjelma mennytkin juntturaan ja koko työ kaatunut - sinne meni siis kaikki. Punehtunein kasvoin yritin kissain ja koirain kanssa etsiä tietokoneeltani kansiota, jossa tiedostoni kuin ihmeen kaupalla olisi. Mutta ei se ollut, kulutin etsimiseen aikaani vain turhaan ja skannaamiseenkin olin kuluttanut turhaan aikaani.

Ja kaiken keskellä soi puhelin, mutten tuntenut numeroa. Kuka lie soittanutkin, soitti väärään aikaan, ja jätin vastaamatta. Vaan annas olla, jonkin ajan kuluttua samasta numerosta soitettiin uudestaan. - Nyt vastaan, ahdistuneena edelleen siitä, että skannaamani kirja häipyi. Puhelu ei sen huonompaan aikaan olisi voinut tulla. Ja mitä tää henkilö sanoikaan? Että hän on se ja se henkilö silloin sieltä kirkosta ja että hänen miehensä on sairastunut syöpään. Olen kuitenkin yhä edelleen niin poissa tolaltani tiedostoni menettämisestä, että kiukuttelin lapsellenikin joka on kiukutellut minulle, enkä osaa puhelimeenkaan mitään järjellistä sanoa, muutaman pintapuolisen lohdutuksen sanan vain.

Vaatimaton arvioni tilanteestani onkin (näin jälkikäteen), että Saatana ja Jumala ne kävivät kumpikin meittin luona koulutusmatkalla. Saatana viimeisteli skannaushommani niin, että se meni päin mäntyä, ja Jumala tuli opettamaan, kuinka kaikesta huolimatta käyttäydytään. Ei noin saa sanoa naiselle, jonka mies on sairastunut syöpään, älysin itsekin ja omatunto kolkutteli. Mieleeni palautui Joyce Meyerin kirja Mielen taistelukenttä, jossa hän kertoo vastaavasta koulutuksesta. Harmi, että menin linttaamaan kirjan lähes lyttyyn, minä täydellinen...

Tiesin, että syntini synkkeni sitä mukaa kuin kuluisi enemmän aikaa siihen, että soittaisin itse tuolle naiselle takaisin. Etsin vain lähes viimeisillä voimillani hävinnyttä tiedostoani, turhaan tietty. Oli pakko antaa periksi, ja otinkin kännykän uudestaan käteeni ja soitin naiselle takaisinpäin. Ehkä hän oli vähän hämmästynyt, mutta tervehdin ja pahoittelin käyttäytymistäni syynkin siihen vielä kertoen. Sanoin olleeni niin stressaantunut kun tiedostot katosivat syntymäseurakunnan historiasta. Jumalan opetusta oli sillä hetkellä tietty se, että tajusin ongelmieni olevan vähän eri luokkaa kuin tuon toisen... Tiedostoja sinne ja tänne, mutta tuon kumppani on vähän huonommassa jamassa jo.

Onneksi soitin takaisin, olen siitä niin tyytyväinen, ja onneksi Jumala lähetti juuri tuona hetkenä tuollaisen henkilön soittamaan minulle, että minäkin tajuaisin. Paholainen tietty kiusaa meitä kaiken aikaa, mutta meidän täytyy vain nousta sen yli ja jatkaa taistelua.

Ainakin minä sitä taistelua jatkan. Nyt yöllä olen skannannut kirjan jo toistamiseen uudestaan, ja vaikka tiedostot tällä kertaa säilyivätkin, ne eivät olleet kyllin hyvät pdf-tiedoston osalta. Menee siis skannaaminen vielä ainakin kolmanteen kertaan uudestaan.

Uni ei ole ollut koko yönä kyllä tulossakaan, ja vasta nyt silmät alkavat lupsua kiinni. Tälläistä tää stressi sitten on...
Takaisin alkuun
Näytä käyttäjän tiedot Lähetä yksityinen viesti Lähetä sähköposti
Admin
ylläpitäjä


Liittynyt: 31 Tam 2007
Viestejä: 10832

Linkki viestiinViesti 1499  Su 20 Tam 2008, 18:35 (GMT+3)  Aihe: Vastaa lainaamalla viestiä

Viimein sitten onnistui, kolmas kerta toden sanoi.

Nyt minulla on syntymäseurakunnan historia skannattuna pdf-tiedostoksi niin, että sen itsekin hyväksyin. Kolme skannaamiskertaa se lopulta otti ja vei paljon aikaa, mutta työ kannatti. Vuonna 1960 julkaistua kirjaa ei saa enää mistään omaksi, ainoastaan kaukolainana Helsingin yliopiston ylioppilaskunnan kirjastosta onnistuin kirjan lukemista varten saamaan. Kirjan olemassaolosta olen tehnyt jo 6.11.2000 merkinnän allakkaani (tietämättä lainkaan, että saman päivän iltana lapseni koulutoverin pikkuveli menehtyisi sydänvikaan, josta olen Mietintämyssystä-ketjussa jotain kirjoittanutkin).


-----


Viimeinen muokkaaja, Admin pvm Pe 21 Tam 2011, 17:34, muokattu 3 kertaa
Takaisin alkuun
Näytä käyttäjän tiedot Lähetä yksityinen viesti Lähetä sähköposti
Admin
ylläpitäjä


Liittynyt: 31 Tam 2007
Viestejä: 10832

Linkki viestiinViesti 1508  Ti 22 Tam 2008, 18:11 (GMT+3)  Aihe: Vastaa lainaamalla viestiä

Purkaisinko tähän vähän mieltäni.

Viime yönä menin puolen yön jälkeen nukkumaan ja heräsin puoli kolmen maissa ja heti muuttostressi mielessäni ja möllöttelevä täysikuu taivaalla. Olo oli uupunut heti jo herätessä, mutta uni ei olisi kumminkaan tullut, joten nousin ylös tietokoneeni äärelle.

Hetken verran funtsin, mitä teen, päivitänkö tätä palstaa vai kirjoitanko asunnonomistajalle sähköpostiviestin muuttoon liittyvistä asioista. Ensimmäinen olisi ollut mukavampi vaihtoehto, mutta koska jälkimmäinen painoi mieltäni enemmän, valitsin jälkimmäisen typerämmän vaihtoehdon.

Sain nimittäin asunnonomistajalta nyt iltapäivällä viestin, jossa hän tylysti vastasi kirjoitukseeni. Olin tarjonnut turvalukkoa, turvaketjua, palovaroittimia jne. samaan hintaan, minkä joutuisimme niistä itsekin suorittamaan antaessamme asentaa ne uuteen asuntoomme, ja samoin tarjosin astianpesukonetta.

Tylyssä viestissä omistaja kuitenkin kirjoitti hyvittävänsä turvalukosta vain 50 euroa. Vastasin viestiin viemällä kaiken sitten pois ja siteeraamalla muutamaa lakipykälää Finlexistä. Omistaja oli yrittänyt velvoittaa minua viestissään peittämään esimerkiksi palovaroittimista aiheutuneet reiät, mutta vastasin huoneenvuokralain pykälällä 25, jonka mukaan vuokralainen ei ole vastuussa asunnon tavanomaisesta kulumisesta. Lisäksi moitin sitä, että omistaja ei ollut alentanut vuokraamme, vaikka oli häirinnyt 16 esittelyn verran puolen vuoden ajan elämistämme. Viittasin siinä lain pykälään 23. Ja koska kerran olin Finlexissä, tarkistelin samalla myös lakia muuttopäivään liittyen ja se kyllä kannatti. Tuon inhottavan viestin innoittamana huomasin pykälässä 68 kerrottavan, että muuttopäivä on vuokrasopimuksen päättymisen jälkeinen arkipäivä. Omistajahan oli yrittänyt häätää meidät laittomasti jo 9.1.2008 asunnostamme, mutta irtisanomispäivä siirtyikin lain mukaan viimeiseen päivään. Saimme siis tavallaan kaksi päivää lisää muuttoon, koska laissa sanotaan näin: "Muuttopäivä on vuokrasopimuksen päättymisen jälkeinen arkipäivä. Muuttopäivänä vuokralaisen on jätettävä puolet asuinhuoneistoa vuokranantajan käytettäväksi sekä seuraavana päivänä luovutettava huoneisto kokonaan vuokranantajan hallintaan."

Minulla ei kyllä ikinä ole ollut noin inhottavaa vuokranantajaa, mutta onneksi se on kohta jo historiaa. Kieltäydynkin nuolemasta tuollaisia tyyppejä, vaan osoitan heille mieluusti lain, johon he Suomessa eläessään sitoutuvat.

Kokemukseni on kyllä niin mojova, että tässä olisi vaikka aineksia kirjaan.

Mutta nyt katsomaan ohjelmaa Sydämen asialla (Heartbeat), joka on yksi lempiohjelmistani.

Jk. Muuttolaatikot tulivat sitten aamulla ja hyvä kun mahtuivat sisään. Olen tänään pakannutkin jo jotain ja vielä illemmalla on jatkettava. Nyt on joka päivä pakattava paljon päästäksemme tästä läävästä, ajattelen puoliksi vihaisena, puoliksi onnellisena siitä, että pääsemme viimein isompaan ja parempaan asuntoon.
Takaisin alkuun
Näytä käyttäjän tiedot Lähetä yksityinen viesti Lähetä sähköposti
Admin
ylläpitäjä


Liittynyt: 31 Tam 2007
Viestejä: 10832

Linkki viestiinViesti 1544  Pe 25 Tam 2008, 6:00 (GMT+3)  Aihe: Vastaa lainaamalla viestiä

Linkki Finlexiin vuokralaisten asioista:

http://www.finlex.fi/fi/laki/ajantasa/1995/19950481

o o o

Finlexin etusivu:

http://www.finlex.fi/fi/
Takaisin alkuun
Näytä käyttäjän tiedot Lähetä yksityinen viesti Lähetä sähköposti
Admin
ylläpitäjä


Liittynyt: 31 Tam 2007
Viestejä: 10832

Linkki viestiinViesti 1545  Pe 25 Tam 2008, 6:28 (GMT+3)  Aihe: Vastaa lainaamalla viestiä

Päivitän tätä lisää ja teen tähän myös takauman Mietintämyssystä-ketjusta kopioimalla aihetta koskevia viestejä tai niiden osia sieltä:

Lainaus:
Kirjoitettu: 15 Hei 2007 02:59 am

-- Viime yö, jona en nukkunut, perii veroaan nyt. Vaan miksi olinkaan valvonut läpi yön? Olimme tulleet matkalta kotiin ja kaikki näytti olevan hyvin. Netti kuitenkin paljasti, ettei mikään ollut sinne päinkään. Ei siinä mitään, että asuntomarkkinat ovat vapautuneet ja elämme suhdannevaihteluiden aikaa, paljon muutakin on. Siitä on vasta noin puoli vuotta aikaa, kun allekirjoitin edellisen vuokrasopimuksen tästä samasta asunnosta edeltävän omistajan myytyä asunnon. Vakuutusyhtiön luovuttua talosta tällaiseksi tämä on mennyt, on villiä menoa asunnon vain viuhuessa alta omistajien kerätessä voittojaan. Kai tähän on jo tottunut, enkä irtisanomisilmoituksen takia valvonutkaan; saimmehan sen jo alkuviikosta omistajan ja kiinteistönvälittäjän käytyä kylässä.

Se kylässäkäynti oli ihan miellyttävä puolin ja toisin, vaikka saikin erikoisia piirteitä. Huomasin nimittäin palattuamme matkalta, että kiinteistöfirman nettisivuilta sai kurkata asuntomme jokaiseen huoneeseen sellaisena kuin ne olivat olleet tiistaina. En ollut varustautunut moiseen, se oli täysi tyrmäys minulle. Huomasin toki, että kiinteistönvälittäjä oli pitänyt kännykkäänsä korkealla ja näytti napsivan kuvia jutellessani niitä näitä omistajan kanssa. Omistaja on venäläinen, joten puhuimme myös ikoneista ja näytin maalaamaani ikonia enkeli Gabrielista. Mielessäni kyllä kävi, mitä varten kiinteistönvälittäjä kuvaa, omia muistiinpanojaanko varten. Koska yritin olla sopuisa, en häirinnyt hänen työtään.

Mutta matkalta palattuamme näimme työn hedelmät netissä. Hedelmistäänhän puut tunnetaan, opasti jo Jeesus aikoinaan. Joten netissä oli kaiken kansan pällisteltävänä olohuoneestamme kaksi kuvaa, niin ikään keittiöstä myös, sekä makuuhuoneesta ja jopa vessastakin yksi kuva molemmista. Kuvista näkyi kaikki huonekalumme ja tavaramme julkisesti leviteltynä. Makuuhuoneesta näkyi, minkälaiset pussilakanat meillä oli, sillä en ollut sen kummemmin pedannut herroja varten, sudinnut vain lakanat suoriksi. Keittiöstä näkyi, minkälaisia astioita oli pöydällä ja mitä lappuja ilmoitustaululla. Olohuoneesta näkyi täyteen tupatut kirjahyllyni, kirjoituspisteeni, ompelukoneeni, kuntolaitteeni, jokaikinen tavara kameran linssin paljastamana niin kuin kaikista muistakin huoneista. Kaiken huippu oli vessa, että kuva siitäkin oli laitettu nettiin. Kuva vessasta paljasti osan käyttämästämme pöntöstä, tilpehöörit purnukoineen ja puteleineen niin suihkun hyllyillä kuin muuallakin, jopa käyttämämme kynsisakset, jotka olimme saaneet äitiyspakkauksesta kauan sitten. - Kiva, että kaikki tuo oli levitelty nettiin tietämättämme ja lupaa kysymättä.

Enempää ei sitten tarvittukaan, olin poissa tolaltani. Siihen loppui rento matkalta palaaminen ja toiveet levosta. Säntäsin sinne tänne, matkavaatteiden vaihtaminen jäi eikä ajatus kulkenut kunnolla. Kuinka kukaan ikinä voisi tehdä jotain noin törkeää? Aloin kirjoittaa keskellä yötä tekstiviestiä kiinteistönvälittäjälle, mutta sekin keskeytyi soittaessani välillä naapurille ja puhuttuani hänen kanssaan pitkän puhelun. Sain kuitenkin hyvää taustatukea lakia tuntevalta naapuriltani, niin ettei puheluni ollut lainkaan turha. Entistä päättäväisempänä jatkoin viestini kirjoittamista, jonka lähetin sitten aamukahden maissa.

Säntäily asioiden välillä jatkui. Uudestaan ja uudestaan palasin netin tietoihin. Löysin myös myyntipäällikön puhelinnumeron ja laitoin hänellekin tiedoksi kiinteistönvälittäjälle lähettämäni viestin. Kuvat olisi itsestäänselvästi myös kopioitava ja talletettava huolella; tuskinpa olin ainoa, jolle näin tehtiin. Monilla vuokralaisilla ei ole edes nettiyhteyksiä eikä tietokonetta, josta tarkistaa itseään koskevat asiat. Valitushan moisesta täytyisi tehdä, ajattelin päättäväisesti, ja aloin etsiä sopivaa kohdetta. Se löytyikin: ilmoitus kuluttaja-asiamiehelle yrityksen epäasiallisesta toiminnasta. Aamuyö oli jo pitkällä ja päivä alkoi valjeta, kun aloin kirjata ylös netissä olevalle lomakkeelle pöyristyttävää tapahtumaa.

Miten olinkaan ollut niin sinisilmäinen? Naapurini sanoi minun olevan liian pehmyt. Pysähdyin oikein sen kommentin äärelle, sillä tiesin hänen olevan oikeassa. Miksen ollut röyhkeä ja kysynyt, mitä kuvataan ja miksi? Uskoin ihmisistä hyvään ja yritin olla sovitteleva, vaikka asuntoamme oltiin viemässä alta. Miksi olinkaan yrittänyt miellyttää ja ollut liian kiltti ja hyväuskoinen? Suutuin oikein ajatellessani tuota, että olin liian pehmyt. Kuinka monta kertaa olinkaan saanut kärsiä sen takia? Suutuin itselleni niin paljon, että päätin sen olevan elämässäni loppu, tuon liian kiltteyden.

Katsoin kuvia ja aloin ajatella uudelleen tapahtunutta. Omistajan vaimo oli sanonut, että möisivät asunnon, koska oli tullut sellaisia vastuksia, joista he eivät olleet tienneet. Voittoa he vain halusivat, sanoi mieleni, ja vähät välittivät suomalaisista vuokralaisista. Entä kiinteistönvälittäjä sitten? Lähettämässään pahoitteluviestissä hän oli muka ollut siinä "uskossa", että kuvaaminen oli puolestani ok. Kuvaaminen? Mutta entä kuvien levittely nettiin tietämättäni ja lupaa kysymättä? Jos en olisi löytänyt kuvia netistä, olisin jäänyt samanlaiseksi uhriksi kuin muut.

Aloin katsella tallentamiani kuvia tarkemmin: Ahaa tuossa on kuva, jossa näkyy juuri saamani irtisanomisilmoitus keittiön pöydällä. Pöydän takana sivupöydällä oleva ikoni on poissa paikaltaan; olinhan ollut esittelemässä sitä juuri silloin omistajalle eteisessä. - He tulevat luoksesi lammasten vaatteissa, mutta ovat sisältään raatelevia susia, tuli Jeesuksen sanat mieleeni vähän liiankin todesti. Suurensin myös kuvat normaaliin sadan prosentin kokoonsa, jolloin niistä näkyi pienimmätkin yksityiskohdat; jopa keittiön ilmoitustaululla sai hyvin selvää kultatussilla piirtämästäni kortista, jossa oli sydämen kuva ja teksti: "Minä uskon Jumalan huolenpitoon" ja alla näkyi etunimeni ja vuosiluku nekin selvästi.

Kuitenkin kiinteistönvälittäjä oli kehunut, että he eivät kerro tarkkoja osoitteita ilmoituksissaan. Mutta entäpä tarkat kuvat? Yhtä pitkää kuin leveääkin. Yöllisen viestini jälkeen kuvat kerrottiin otettavan netistä pois hetimmiten. Se "hetimmiten" alkoi kuitenkin venyä. Tiesin varsin hyvin, että kiinteistönvälittäjä odottaisi asuntoesittelyyn asti ja poistaisi vasta sitten ilmoituksesta kuvamme. Oli aika siis lähettää toinenkin tekstiviesti, jossa kerroin tehneeni kuluttaja-asiamiehelle ilmoituksen yrityksen epäasiallisesta toiminnasta. Vasta sen jälkeen minut otettiin tosissaan ja kuvat kerrottiin poistettavan järjestelmän päivystyksessä muutaman tunnin kuluttua.

Se tapahtui iltapäivällä neljän viiden välissä, jonka jälkeen vasta tilanne on ollut normalisoitumassa. Enää en tulisi suostumaan mihinkään pokkurointiin ja yritys saa luvan hoitaa kuntoon muutkin epätarkkuudet toiminnassaan. Esimerkiksi irtisanomisaika alkaa juosta vasta irtisanomiskuukauden lopusta, ei heti.

No nyt olen aika väsynyt, pitäisi alkaa valmistella yöpuulle menoa. Että voikin väsyttää. Pitäisi kai nukkua monenkin yön edestä, mutta en tiedä, onnistuuko se. --

(Osa kirjoituksesta "Tuon- ja tämänpuoleisia koettelemuksia")


Lainaus:
Kirjoitettu: 17 Hei 2007 12:50 am

Meillä oli sunnuntaina täällä asuntoesittely, viimeksi vastaava tilanne oli vain puoli vuotta sitten omistajan vaihtuessa. Nykyinen vuokrasopimuksemme on ollut voimassa vasta huhtikuusta lähtien eli omituisen nopealla temmolla kaikki tapahtuu. Tämmöistähän ei kestä kukaan eikä näin tuulisella paikalla huvita enää asua ilman kunnon jatkumoa. Luultavasti tällä kerralla onkin lähtö edessä omasta toivomuksesta.

Mutta sunnuntaiseen - kiinteistönvälittäjän piti tulla paikalle jo iltapäiväkolmelta, kun esittely alkaisi vasta varttia yli. Vaan eipä näkynyt eikä kuulunut ketään silloin. Arvasin toki syynkin: ei kehdannut tulla. Varttia yli kolme tulikin sitten jo kaksi ihmistä ja laskin heidät pintapuolisen kohteliaasti sisään. Luulin toista asiakkaaksi, mutta kiinteistönvälittäjän lisäksi oli vielä toinenkin välittäjä ja tämä oli nainen. Mies mumisi jotakin: "-- ja sitten kengät" ja heistä molemmat riisuivat kenkänsä eteiseen. Nainen ei käyttänyt sukkia kengissään, vaan astui paljasjalkaisillaan kotiimme valkoisia tuppoja varpaidensa välissä ja jalkapohjissa pitäen. Ihmettelin moista, ja jos olisin saanut päättää, heistä molemmat olisivat käyttäneet jaloissaan suojia, jotka nyt puuttuivat. Vihjasin asiasta, mutta he näköjään pitivät oikeutenaan tulla levittelemään kotiimme jalkahikensä lisäksi jalkasieniä, syyliä jne. ihan vain kaupan päälle. Otti nuppiin sellainen. - Ja kaiken lisäksi he kävelivät kuin maailmanvaltiaat kodissamme. Näytin kiinteistönvälittäjälle irtisanomisilmoitusta, johon irtisanomisaika oli merkattu väärin ja toista kyseenalaista kohtaa siinä. Kiinteistönvälittäjä sanoi omistajan tehneen irtisanomisilmoituksen, jolloin huomautin netissäkin heidän sivuillaan asunnon vapautumisajan olevan väärin. Sitten kiinteistönvälittäjä näreissään tiedusteli, olimmeko todellakin käytettävissä vasta kuukauden kuluttua (niin etteivät he pääsisi esittelemään asuntoamme). Kuvien suututtamana olin hyvin päättäväinen tuossa, en halunnut että he alkaisivat joka viikonloppu rampata täällä niin, ettemme voisi käydä missään. Kiinteistönvälittäjä käveli kuin kuningas olohuoneessamme ja sanoi kuin kiristykseksi, että hänellä on vino pino korkeimman oikeuden päätöksiä (asuntoon pääsemisistä). Minua ei tuo hetkauttanut, sillä kuukausi on hyvin kohtuullinen aika keskellä kesää, kun puolet suomalaisista viettää suvea milloin missäkin. Kaiken lisäksi lapseni on sairaslomalla edelleenkin ja jälkitarkastus on vasta ennen koulun alkua. Tämän jälkeen tuli puhetta kiinteistönvälittäjän ottamista kuvista, joita hän alkoi puolustella. Hän piti jopa kuvien ottamista ja niiden levittämistä nettiin ilman lupaa niin luonnollisena, että kysyi, eikö aiemmassa asunnonvälityksessä kuvia ole ollut netissä. - Luvattako netissä, ei todellakaan, annoin ymmärtää ja mieleni alkoi jo kuohua ja kainaloni hiota. Ja minä kun en puhuisi omassa kodissani heidän kanssaan laittomasti levittämistään kuvista mitään, asiahan on jo kuluttaja-asiamiehellä, jossa jaetaan jopa oikeuttakin. Näillähän ei ole muuta kuin röyhkeämmän oikeus. Korotin ääntäni ja sanoin keskustelun olevan loppuunkäyty, jotta kestäisimme seuraavan tunnin, jonka jälkeen painuin hiillyksissäni tietokoneelleni näiden vieraiden ihmisten seistä nököttäessä asunnossamme. Tietokoneella minkään järjellisen tekemisestä ei tullut mitään tuntiessani kaiken aikaa noiden toisten läsnäolon. Otinkin kännykän käteeni ja soitin naapurilleni tietäen jokaista sanaani kuunneltavan. Jouduin poistumaan parvekkeelle, jonka ovea yritin vetää kokonaan kiinni perässäni tuloksetta, lapsen istuessa siinä oman tietokoneensa äärellä aivan vieressä. Parvekkeella sain puhuttua jotain naapurini kanssa tilanteesta, jonka jälkeen palasin takaisin tietokoneeni äärelle. Esittelyajasta oli mennyt jo kymmenisen minuuttia eikä yhtään asunnonkatsojaa ollut tullut. Kiinteistönvälittäjät seisoivat välieteisessä ja odottivat lausuen välillä hiljaisella äänellä toisilleen jotain. Emme puhuneet mitään enää keskenämme. Olin kuitenkin tyytyväinen, että olin ottanut ennen esittelyä avonaisen käsilaukkuni pois välieteisestä tietokoneeni viereen, joten he eivät voisi kurkkia sieltä mitään, vaikka muuta saattoivatkin kurkkia; en ollut näkemässä. Välillä ovenkarmeihin asettamani riippukoristeet helähtivät joko keittiön tai makuuhuoneen oviaukossa merkiksi siitä, että joku liikkui jossakin. Tilanne oli hyvin epämiellyttävä. Mitä varten näiden kahden kiinteistönvälittäjän täytyi ylipäätään olla asunnossamme odottamassa ostajia, hehän olivat nyt tyhjänpanttina seisoskellen vain kahdestaan tekemättä mitään, yhtä hyvin he voisivat odottaa asiakkaitaan ulko-oven takanakin kerrostasanteella tai alhaalla sisäänkäynnin luona.

Ja noin tuo koko tunti sitten kuluikin: ketään ei tullut katsomaan asuntoamme. Kiinteistönvälittäjä toivotti hyvää sunnuntaipäivän jatkoa, ja niin he lopulta häipyivät ja me huokaisimme helpotuksesta ja tuuletimme eteisen, johon jäi viipyilemään vielä vieraiden käyttämät hajusteet jalkahiestä puhumattakaan.

Olin todella uupunut tuon turhan ja olemattoman esittelyn jälkeen, jonka takia jouduimme muuttamaan viikonlopun suunnitelmiammekin. Suuri osa suomalaisista on nyt kesällä maalla ties missä eikä suinkaan tuhraa kaunista sunnuntaipäivää asuntoesittelyyn. Viime kesä meni pilalle parvekeremontin takia ja tämä kesä olisi mennyt pilalle esittelyjen takia, ellen olisi suuttunut ja pystynyt laittamaan mitään rajoja. Toivotin kiinteistönvälittäjät tervetulleiksi takaisin elokuun puolen välin jälkeen, jolloin koulutkin ovat jo alkaneet ja ihmisiä liikkeellä aivan eri lailla.

Vaan eihän tämä tähän toki jää. Heti jo maanantaina sain kuluttajavirastolta sähköpostia valitukseni tultua vastaanotetuksi, ja aion lähettää vielä lisämateriaalia saamaani osoitteeseen, esimerkiksi laittomasti ja luvatta nettiin laitetut valokuvat, ja puuttua myös muihin, tässäkin esitettyihin epäkohtiin.

(Kirjoitus "Asuntoesittely")


Lainaus:
Kirjoitettu: 22 Elo 2007 08:17 am

Maanantaina illalla oli toinen asuntoesittelymme. Ajaksi oli sovittu klo 18, jota varten en ehtinyt uida uimahallissa normaalia tunnin aikaani, vaan vain puoli tuntia ja kilometrin uimamatkan. En ehtinyt edes kuivata tukkaani, vaan tukka putkella jouduin kiiruhtamaan kotiin, jossa lapsi odotteli jo minua eikä suin surminkaan halunnut olla yksin asuntoesittelyn alkaessa.

Ehdin nippanappa kotiin ennen kiinteistönvälittäjän ja vieraiden tuloa. Avasin oven heille uimalakki kädessäni, jonka sisään olin työntänyt uimapukuni, uimalasini ja muut tilpehöörit. En hymyillyt kiinteistönvälittäjälle eikä hänkään hymyillyt minulle, mutta asiallinen olin silti. - Ja päinvastoin kuin aiemmalla kerralla, jalkasuojat kaivettiin esiin jo porrastasanteella ennen asuntoon astumista. Kuitenkin kiinteistönvälittäjän täytyi sanoa kuin naljaillen jalkasuojista: "-- jotta lattiat pysyisivät puhtaina." Se oli aivan tarpeeton kommentti, jalkasuojien kuuluisi olla itsestäänselvyys ja myös kiinteistönvälittäjien jaloissa.

No, painuinkin siitä sitten ripustamaan märkiä uimavarusteitani vessan suihkutilaan. Ongelma oli kuitenkin se, että tukkani oli litimärkä, enhän ollut ehtinyt kuivata sitä uimahallissa. Ei auttanut muu kuin kaivaa fööni vessassa esiin ja pistää se pörräämään. Taustalta kaikui kiinteistönvälittäjän ääni. Kuivaksi asti en tukkaani voinut kuivata, sillä minulla on pitkä tukka, jonka kuivattaminen kestää. Niinpä noiden vieraiden takia tukka oli jätettävä märäksi, he halusivat toki kurkata myös vessaan.

Uimahallista tullessani olin juonut normaalin määrän, puoli litraa vettä, mutta minulla oli edelleen jano ja nälkäkin olisi ollut, jos olisin voinut syödä, ja lapsellakin olisi ollut varmaan nälkä. Ruokailua oli nyt kuitenkin siirrettävä. Mutta juoda kyllä saatoin, menin keittiöön ja avasin siideritölkin, josta kaadoin lasillisen. Se kädessäni painuin tukka märkänä parvekkeelle, jossa sielläkin oli pari asunnon katsojaa.

Koska tunnin yleisesittely häiritsi normaalia elämäämme - emme voineet syödä tai käydä vessassa - päätinkin soittaa äidille. Puheluni kesti normaalia pidempään noiden vieraiden takia ja puheaikani hupeni, mutta mitä muutakaan olisin voinut tehdä.

Omistajan vaimo oli hänkin aamulla soittanut ja pyytänyt minua olemaan poissa kodistamme esittelyn ajan. Mielestäni se oli törkeää, sillä hän ei ottanut lainkaan huomioon, että minulla on myös lapsi ja että maksamme heille täyttä vuokraa senkin tunnin ajalta. Moiset tunnin yleisesittelyt ovatkin mielestäni vuokralaisten kannalta kohtuuttomia, yksityisesittelyt ovat parempia, sillä ne eivät sido kerrallaan kuin hetkeksi, jonka jälkeen normaalia kotielämää voi taas jatkaa. En usko laissa olevan kohtaa, jossa vuokralaisia voitaisiin velvoittaa antamaan asuntonsa vieraiden käyttöön tunnin ajaksi, yhtä hyvinhän aika voisi olla kaksi tai kolmekin tuntia, saati että laki soisi oikeuden häätää vuokralaiset asunnostaan esittelyn ajaksi. Jos asunnosta häipyy esittelyiden aikana jotain, kiinteistönvälittäjät tai kukaan muukaan ei sitä tietenkään korvaa.

Istuessani sitten edelleen parvekkeella poikani tuli noin klo 18.30 sanomaan, että kaikki vieraat ovat häipyneet jo. Kiinteistönvälittäjä oli lähtenyt pois siitä sanallakaan minulle ilmoittamatta, joten en voinut tietää, jatkuisiko esittely vielä uusien vieraiden tullessa. Meidän täytyikin odottaa klo 19 asti, että saatoin luottaa siihen, ettei ketään tulisi enää ja pystyimme aloittamaan normaalin kotielämämme.

Loppuillan olin aivan puhki tuon esittelyn takia ja jouduin keräämään voimia jaksaakseni laittaa edes ruokaa. Söimmekin iltaruokamme normaalia paljon myöhempään asuntoesittelyn takia.

o o o

Kiinteistönvälittäjän käytöksessä on rasittanut etenkin se, ettei hän ole kertaakaan tunnustanut laittaneensa kuvia kotimme sisätiloista laittomasti nettiin. Hän ei kysynyt lupaa kuvaamiseen ja napsittuaan kuvia hän ei kertonut julkaisevansa niitä. En siis voinut tietää mitään, koska minulta ei kysyttykään mitään. Käytettiin vain röyhkeämmän oikeutta, jota on jälkikäteen puolusteltu milloin milläkin verukkeella. Kuitenkin asunnostamme otetuista kuvista ilmenee varsinkin makuuhuoneen ja wc:n osalta, ettei niitä oltu laitettu esittelykuntoon nettiä varten, jopa sängyt olivat petaamattomia ja niissä vain pussilakanat. Nettiin tarkoitetuissa kuvissa vuoteissa olisi varmastikin ollut myös päiväpeitot päällä; tosin mitään lupaa kuvien nettilevitykseen en olisi edes antanut, jos sellaista olisi kysytty.

Kiinteistönvälittäjän lähettämästä postista ilmenee monta muutakin seikkaa. Hän esimerkiksi syyttää meitä siitä, ettei asuntoa ole tähän mennessä myyty. Sanallakaan hän ei mainitse sitä seikkaa, että ensimmäinen asuntoesittely ei kiinnostanut ketään. Aika vaikeaa myydä ilman ostajaa eikä se ole todellakaan vikamme.

Kiinteistönvälittäjä moittii myös, ettei pääse ramppaamaan asuntoomme aina silloin, kun se hänen taholleen sopii. Näin ollen meidän olisi täytynyt nököttää täällä joka viikonloppu kukkein kesä emmekä jatkossakaan voisi käydä missään. Lain puolesta tuskinpa saadaan vuokralaista velvoitettua sellaiseksi orjaksi, että hänen täytyisi lykätä lomiaan ja menemisiään ollakseen juuri silloin paikalla, kun kiinteistönvälittäjälle ja omistajalle sopii. Jos asuntoon pääsee sisälle kohtuullisen ajan kuluessa, tuskinpa lainlaatijallakaan on mitään valittamista.

Kiinteistönvälittäjä lisäksi mustamaalaa käytettyään ilmaisua, että asuntoomme pääsee "ehkä" vasta elokuun puolen välin jälkeen. Ehkä-sanaa käytetään tarkoituksellisesti tieten tahtoen, vaikka nimenomaan toivotin kiinteistönvälittäjän ja asunnonkatsojat tervetulleiksi elokuun puolen välin jälkeen.

Lisäksi kiinteistönvälittäjä syyttää minua uhkailevista viesteistä yönä, jona valvoin heidän kuviensa takia aamuun. Hän kehuu viestieni olevan tallessa, mutta ei tiedä niiden olevan tallessa minullakin ja muotoiltu nimenomaan viralliseen tapaan ja liittäväni ne kohta valitukseeni yrityksen epäasiallisesta toiminnasta.

Puolustaessaan kovasti nettiin liittämiään kuviaan kiinteistönvälittäjä sortuu siihenkin, että hän vetoaa vain harvan nähneen asuntomme kuvat netissä. Kun rikos on jo tapahtunut, hän ajattelee voivansa vedota tuommoiseenkin seikkaan. Hän pitää minua myös niin naiivina, että kuvittelee valittamisellani yrittäväni estää asunnon myymisen. Jos hän vain tietäisi, että vakuutusyhtiön omistuksen jälkeen tämä asunto on myyty jo kahdesti enkä sitä ole estänyt, hän ei voisi väittää mitään noin lapsellista. Totta on kuitenkin se, että oman kodin asuntoesittelyihin puolen vuoden välein alkaa jo kyllästyä ja huumorintaju loppuu viimeistään siinä vaiheessa, kun huomaa netissä luvatta julkaistun oman kodin sisätilat henkilökohtaisine tavaroineen.

Kiinteistönvälittäjän tehtävänä on myydä ja sitäkin voidaan tehdä monella lailla. Itse olen päätelmäni tämän kiinteistönvälittäjän rehellisyydestä jo tehnyt, ja samaan näyttää päätyneen lapsenikin. Tämänkertaisen asuntoesittelyn jälkeen hän kertoi kiinteistönvälittäjän valehdelleen niin, että korvat heilui. Tietokoneen äärellä istuessaan lapsellani oli korvillaan kuulokkeet, joiden läpi hän kuitenkin kuulee. Hän kertoi kiinteistönvälittäjän esimerkiksi kehuneen talon parkkipaikalla olevan kalliita autoja, vaikka moni on siellä pelkkä romu. Lisäksi hän väitti asuntoamme isoksi, vaikka se on vain 55 neliötä. Yksi naurunaihe oli myös keittiö, joka kuulemma sekin on iso. Tosiasiassa se on kuitenkin niin pieni, että hyvä kun sinne edes itse mahtuu.

Kovat on kuitenkin myymisen halut kiinteistönvälittäjällä ja voitonhalu myyjällä. Toivottavasti venäläinen myyjä saa haluamansa ja kiinteistönvälittäjä siitä välistä nipun rahaa - keinoista ja moraalista viis.

Kirjoitus "Asuntoesittely nro 2"


Lainaus:
Kirjoitettu: 28 Elo 2007 03:42 pm

Sunnuntaina iltapäivällä sain kiinteistönvälittäjältä tekstiviestin, jossa hän toivotti hyvää sunnuntaita ja tiedusteli maanantaiksi yksityisesittelyä klo 18. Etten olisi ollut hankala asiakas, vastasin oitis, että sopii.

Mielessäni nousi kuitenkin ärtymys siitä, ettei edes pyhäpäivääkään saanut pitää lepopäivänään ja levätä. Seitsemänä päivänäkö viikossa sitä täytyi olla kiinteistönvälittäjän pompoteltavana. On tarpeeksi raskasta jo muutoinkin, että asunto irtisanotaan ja täytyy alkaa miettiä käytännönjärjestelyitä. Soisi kyllä, että saisi pitää sentään viikonlopun ja pyhäpäivän vapaana asunnon välitysrumbasta.

Harmitti myös, että sunnuntaina soitetaan ja varataan aika jo seuraavalle päivälle. Aivan kuin vuokralaisella täytyisi olla koko kalenteri vapaana asunnonvälitykseen ja koko ajan pitäisi hyppiä varpaisillaan.

No, maanantaina iltapäivällä aloin tehdä sitten uimahalliin lähtöä ja harmittelin jo etukäteen, että taas tulisi kiire takaisin. Viime maanantainakin uimassa ollessani en ehtinyt uida edes normaalia aikaani tai kuivata tukkaani. Tuota silmälläpitäen lähetinkin kiinteistönvälittäjälle viestin, jossa kysyin, voisiko esittelyä siirtää tunnilla myöhemmäksi.

Vähän ajan kuluttua sain kieltävän vastauksen. On kuulemma joku meno vielä illalla ja katsomaan tuleva rouva vielä raskaana ja hieman pahoinvoiva. Sepä siitä sitten. Meillähän tietty ei ollut mitään menoja enkä ollut lainkaan sairas ja pahoinvoiva siitä, että omaa kotia täytyi joka käänteessä esitellä tuntemattomille ihmisille ja että asunnon sisäkuvatkin oli näytetty jo ilman lupaa netissä.

Ei auttanut muu kuin kiirehtiä ja sovimmekin lapseni kanssa, että päästäisi vieraat sisään, mikäli tulisivat ennen minua. Painuin sitten uimahalliin ja saunan kautta uimaan. Alussa uiminen oli hieman nihkeää, vaikka olinkin nukkunut yöni aika hyvin. Vatsa oli ruoasta vielä vähän täysi, sillä viisastuneena edellisestä asuntonäyttelystä laitoin ruoan jo iltapäivästä asuntoesittelyn estäessä kuitenkin syömisen illalla. Uin lopulta reilut kaksi kilometriä eikä uimamatkaani laskenut mittari, vaan minä itse manuaalisesti. Uimamittari näytti luvut alakanttiin, joten palautin sen ja siirryin takaisin päässälaskuun.

Saunottuani sitten taas ja tultuani takaisin pukuhuoneeseen huomasin lapseni soittaneen kahteenkin kertaan. Soitin hänelle heti takaisin ja kuulin hänen murehtineen sitä, että ehtisin ennen vieraiden tuloa takaisin. Sovimme niin, ja koska kotona oli leipä ja makkara loppu, en kuivannut tukkaani vaan painuin kiireellä kauppaan, josta ostin vain leipää ja makkaraa kassalle kiireen vilkkaan painuen.

Päästyäni kassalta ja alkaessani pakata ostoksiani tuli kiinteistönvälittäjältä tekstiviesti, jossa hän kertoi asuntoesittelyn peruuntuneen. Pahoinvoiva ja raskaana oleva asiakas oli perunut kaiken kiireisiinsä vedoten. Just joo. Sehän oli hauskaa. Seisoin siinä kassan takana tukka märkänä tekstiviestiä lukien, uupuneena parin kilometrin uimisesta.

Olisi perkule ilmoittanut peruuntumisesta vähän aikaisemmin, kun olin vielä kaupassa kassan toisella puolella. Ihan mukavaa olisi ollut uimahallissa kuivata myös tukkansa, varsinkin kun hiustenkuivain oli ollut laukussa niin kuin jokaikinen kerta.

Mutta just joo, eihän siinä tietty auttanut muu kuin alkaa lampsia kotiin uimalaukku kainalossa ja makkara ja leipä muovipussissa. Niin paljon kyllä sapetti, että soitin naapurilleni ja kerroin tulevani juuri Kiinteistömaailman kohdalle ja kysyin, tietäisikö hän jo jutun viimeisistä käänteistä.

Siinä sitten kotimatka kului rattoisasti puhelimessa puhuen ja odottaen uutta asuntoesittelyä taas. Olemisen sietämätön keveys… Vox humana, ihmisen ääni. Joitakuita se kyllä hivelee, toisia hypyttää pahemmankin kerran.

Kirjoitus "Kiinteistönvälittäjän talutusnuorassa"


Lainaukset:
http://www.sanasinko.net/viewtopic.php?t=9


Viimeinen muokkaaja, Admin pvm To 16 Jou 2010, 1:46, muokattu 1 kertaa
Takaisin alkuun
Näytä käyttäjän tiedot Lähetä yksityinen viesti Lähetä sähköposti
Admin
ylläpitäjä


Liittynyt: 31 Tam 2007
Viestejä: 10832

Linkki viestiinViesti 1546  Pe 25 Tam 2008, 6:49 (GMT+3)  Aihe: Vastaa lainaamalla viestiä

No niin pohjatyö on tehty, ja voin jatkaa tästä myöhemmin.

Alkoi myös väsyttää, vaikka uni ei ole tähän mennessä tullut. Kaksi kertaa olen käynyt tänä yönä jo sängyssä, turhaan. Noustuani ensimmäisen kerran jälkeen ylös, pakkasin kirjoja yhden muuttolaatikollisen; nyt tällä toisella kerralla tulin tietokoneen äärelle.

Stressi on nyt niin kova, että siitä tämä äärilaitaan mennyt valvominen johtuu; ei edes täysikuu selitä kaikkea.

Kunhan vain viikon vielä tätä menoa jaksaisin, jota ei asunnonomistaja avita kyllä yhtään. Täällä on ollut puolen vuoden aikana peräti 16 asuntoesittelyä, kolme on peruttu, eikä omistaja ole kelpuuttanut tarjouksista yhtäkään. Hullummaksi on vain koko ajan mennyt, mutta kertoakseni jotain siitä pitää kerätä voimia ja varata aikaa, jota löytyy toivottavasti vielä.
Takaisin alkuun
Näytä käyttäjän tiedot Lähetä yksityinen viesti Lähetä sähköposti
Admin
ylläpitäjä


Liittynyt: 31 Tam 2007
Viestejä: 10832

Linkki viestiinViesti 1560  Su 27 Tam 2008, 15:19 (GMT+3)  Aihe: Vastaa lainaamalla viestiä

Stressiä pukkaa nyt niin, että pystynköhän enää ollenkaan kirjoittamaan. No kirjoitan muutaman sanan aina välillä ja pakkaan sitten taas. Nämä kirjoitusvehkeet pysyvät täällä pystyssä viimeiseen asti.

Onneksi olen saanut parina yönä nukuttua jo paremmin. Lauantain vastaisena yönä oli jälkikasvun kanssa riitaa nukkumaanmenoajoista, kun ei olisi halunnut vielä edes klo 23.30 hellittää tietokoneeltaan. Siitä riidasta sain mahani kipeäksi ja kainaloni hikosivat ja lopulta pentu meni kiukkuisena sänkyyn. Hääräsin sitten vähän muuta, mutta kun makuuhuoneessa alkoi olla hiljaista, aloin huolestua, oliko kiukkuunsa nukahtanut. Avasin oven hiljaa ja avasin ikkunan, johon poika havahtui ja sovimme riidan. Lopulta pelasimme vielä keittiönpöydän ääressä kynttilänvalon loisteessa pari erää korttia, jonka jälkeen lapsi ilmoitti olevansa väsynyt. Samaa huomasin itsestänikin, olin lopen uupunut, joten menimme yhtä aikaa nukkumaan ja heräsin lauantaiaamuna vasta myöhään.

Viime yönäkin kävi samanlainen tapaturma, annoin itseni uupua kesken muuttolaatikoiden pakkaamisen, joten olen levännyt nyt hyvin. Pakkaamistahtia pitää ikävä kyllä tiivistää entisestään saadaksemme kaiken ajoissa kuntoon.

o o o

Asunnonomistajasta ei ole sitten viimeisten sähköpostien jälkeen kuulunut mitään. Pongasin sähköpostiohjelmallani pari pari viimeistä viestiä takaisin niin, että lähettäjälle jäi kuvitelma siitä, etteivät viestit tulleet perille.

Muuttoon on enää muutama päivä aikaa ja toinen yrittää änkeä tänne jonkun tarkastajan kanssa kosteusvahinkoja tutkimaan, perusteena kylpyhuoneessa olevat kiinnikkeet hyllyjä ja muita varten. Koko idea on ihan päätön. Ensinnäkin kiinnikkeet olivat jo silloin, kun tämä venäläinen pariskunta osti asunnon. Tosin vain vaimo kävi asuntoa katsomassa ennen ostopäätöstä, mutta sehän ei ole minun vikani. Ja nyt äijä intoutuu sitten höpisemään jostain kiinnikkeistä, koettaa yrittää tietenkin maksattaa minulla jotain. Se ei tule kyllä onnistumaan, sillä tiedän minäkin jotain. Ja jos joku kosteusvahinko olisikin, se ei kuulu vuokralaiselle. Toisaalta ei täällä mitään kosteusvahinkoa olekaan, ihan kaaho olettamus. Ja sitten äijä ilmoittaa vielä viesteissään, että asunnon pitäisi olla samassa kunnossa kuin vastaanottaessamme sen. Samassa kunnossa kuin yli kymmenen vuotta sittenkö? Suksikoon kuuseen äijä.

Eilen hommasin kyllä jo turvalukkoon peitinlevyt ja peitinraudan, mutta peitinlevyjen ruuvisysteemi oli liian lyhyt ja pitää mennä hakemaan lukkoliikkeestä pidempi ruuvi. Mutta jos ei pidempää ruuvia löydy, täytyy jättää vain nykyinen teipillä teipattu reikä paikoilleen. Onpahan ainakin reikä ummessa niin kuin pitääkin, materiaalistahan ei kukaan ole puhunut mitään. No, eletään toki toivossa, että sen pidemmän ruuvin vielä saan ;)
Takaisin alkuun
Näytä käyttäjän tiedot Lähetä yksityinen viesti Lähetä sähköposti
Admin
ylläpitäjä


Liittynyt: 31 Tam 2007
Viestejä: 10832

Linkki viestiinViesti 1561  Ti 29 Tam 2008, 0:52 (GMT+3)  Aihe: Vastaa lainaamalla viestiä

Nyt on sitten peitinlevy pidemmällä ruuvilla paikallaan, vaikka sen kanssa painia vähän pitikin - ruuvi kun oli sellaista katkaistavaa mallia, josta ei saanutkaan sopivaa pätkää irti, vaan piti irrottaa vähän enemmän. Hankalaa kuulemma, kuulin.

Astianpesukonekin on nyt sitten jo irti, eli sekin lähtee muuttokuorman mukaan.

Saapi sitten omistaja ostaa uuden turvalukon ja astianpesukoneen oman maunsa mukaan, tai myydä asunnon noita varusteita halvemmalla. Hölmöläinen ottaa irti, hölmöläinen asentaa uudet... No mikäs siinä. Jokainen taaplaa tyylillään.

o o o

Isän asentamassa Bodan turvalukossa meillä on viisi avainta, kun tarjoushintaisessa paketissa avaimia saa mukaan vain kolme. Sillä samalla hinnalla olisivat saaneet meidän lukkosysteemin avaimineen päivineen, mutta kun ei kelvannut, niin ei kelvannut.

Upon astianpesukonekin on samaa merkkiä kuin asunnon muut keittiölaitteet, eli jääkaappipakastin ja liesi, ja vieläpä A-luokan pesutuloksella. Viedessämme sen pois paikkaan jää mukava kolo, josta saa asuntoa myytäessä vähän vähemmän hintaa. Mukava puoli jutussa on kuitenkin se, että saamme pitää hyvän astianpesukoneemme edelleen, vaikka sitä tarvitsemmekin pienessä perheessä aika vähän.
Takaisin alkuun
Näytä käyttäjän tiedot Lähetä yksityinen viesti Lähetä sähköposti
Admin
ylläpitäjä


Liittynyt: 31 Tam 2007
Viestejä: 10832

Linkki viestiinViesti 1576  To 31 Tam 2008, 5:35 (GMT+3)  Aihe: Lottovoitto Vastaa lainaamalla viestiä

Viikolla kaksi sain sähköpostiini ilouutisen: olin voittanut lotossa. Tiedonannossa kerrottiin sähköpostiosoitteeni voittaneen Yhdistyneiden Kuningaskuntien kansainvälisessä promo-ohjelmassa. Saadakseni vaatimattoman voittoni, joka oli suurin piirtein 750 000 Sterling-puntaa, minun piti vain lähettää nimeni, osoitteeni ja muutamia muitakin tietoja.

Tämähän oli nyt aivan uskomaton yllätys, ajattelin. Voiko tämä olla tottakaan? Huvikseni lähetin kuitenkin pyydetyt tiedot ja ajattelin, etten kertoisi asiasta kenellekään ennen sen varmistumista.

Nopeasti sain uuden sähköpostiviestin, jossa onniteltiin voitosta, joka oli itse asiassa 1 000 000 Sterling-puntaa. Vaatiakseni voittoni ei tarvinnut enää muuta kuin lähettää sähköpostissa tullut sertifikaatti ja tunnistekoodi johonkin toiseen toimistoon.

Tässä välissä aloinkin sitten jo haaveilla. Meikäläinenhän on sitten niin kuin käytännössä rikas. Harmi, että olin mennyt tekemään vuoden sitoumuksen uuteen vuokra-asuntoon, nythän voisi ostaa vaikka talon. Toisaalta on hyvä, jos asiat jatkuvat ennallaan, tuumin. Mutta mitäpä jos ostaisi ulkomailtakin loma-asunnon, ajattelin.

Sitten mieleeni tuli, keitä kaikkia rahanpuutteessa olevia lähimmäisiäni auttaisin. Sille ja sille antaisin jotain ja auttaisin. Toisilta voisin maksaa velatkin. Maailmalla on kuitenkin paljon autettavia niin kuin meillä täällä Suomessakin. Sitten laskin, että jos antaisin jokaiselle yhden yksikön rahaa, koko voittosumma olisi mennyt.

Auttamiseni alkoikin näyttää hiukan monimutkaiselle, sitä pitäisi miettiä enemmän.

Mutta nyt kun kerran olin noin rikas, en tekisi varmaan vakuutusyhtiön korvauksilla tai yhteiskunnan tuillakaan mitään. Sen uuden asunnon vuokratakuunkin voisin maksaa pois, mikäli muuttaisimme ennen määräaikaa pois.

Toimeentulo-ongelmista ei tarvitsisi enää välittää. Taiteita voisin harrastaa niin kuin ennenkin, mutta mitä varten enää oikeastaan kirjoittaa tai piirtääkään. No tietty voisin vain taiteilun vuoksi piirrellä ja kirjoitella, jos huvittaisi. Mutta huvittaisiko? Ja ottaisiko minua sitä paitsi enää kukaan tosissaan, rikasta tyttörukkaa? Painaisiko enää sanani, minähän olisin tästä lähtien enää vain rikas.

Alkoikin näyttää yhä monimutkaisemmalle tuo omistaminen, sehän mullistaisi näköjään kaiken eikä mikään jatkuisi ennallaan. En tunnustanut kuitenkaan vielä, että aloin rasittua jo.

Ja olinkohan minä sitä paitsi mitään oikeasti voittanut? Keksin googlettaa sähköpostin tietoja saadakseni lisätietoja. Löysin sivuille, joissa oli sanoja kuten "fraud" ja "scam". Käännösohjelmasta sitten katsomaan, mitä sanat merkitsivät, ja tarkoittivat näköjään huijausta ja petosta.

Kiukkuni yltyi ja toisaalta huokaisin helpotuksesta - en ollutkaan rikas. Elämä jatkuisi yksinkertaisimmin tällä viissiin. Mutta vaikka tunsinkin itseni täydelliseksi pöljäksi, käänsin saamani sähköpostit kansainväliselle huijausten paljastajalle ja keskusrikospoliisiin.

Olin lähettänyt lottovoiton tarjoajalle jo nimeni, vanhan ja uuden osoitteeni, puhelinnumeroni, ikäni, sukupuoleni ja siviilisäätyni, mutta tästä huolimatta ja huolimatta siitä, että olin kertonut lähettäneeni tiedot jo poliisille, minulle tarjottiin itsepintaisesti voittoa edelleen. Nyt tarvitsisi enää vain valita eri kuljetusyhtiöiden välillä rahapalkinnon kuljetuksesta. Tarjolla oli kolmekin eri vaihtoehtoa, kaikkien taksat siinä viidensadan punnan pintaan. Kuljetusfirmoista oli liitetty sähköpostiin oikeat logotkin. Enää tarvitsisi maksun lisäksi lähettää vain skannattu kopio ajokortista tai passista…

Ikävä vain, että tiesin jo liikaa. Kyseessä on rikollisjärjestöt, jotka varastelevat ihmisten henkilöllisyyksiä. En siis skannannut noille mitään, vaan käänsin tuonkin postin rikospoliisille oltuani täysin höntti.

There's no free lunch. Ei ole olemassa ilmaista lounasta. Ja aivan niin kuin noilla huijausten paljastussivuillakin sanotaan, lotossa ei voi voittaa, ellei ole maksanut edes loton hintaa.

Ihmisiä on helppoa höynäyttää. Osittain lankaan menneenä huomasin nimittäin saaneeni vielä sähköpostiviestin, jossa olisi mahdollista vain pelkällä sähköpostilla tilata kallis kännykkä. Rahat ottaisivat tietysti etukäteen eikä tavaraa ikinä saisi niin kuin ei olisi saanut tuota lottovoittoakaan.
Takaisin alkuun
Näytä käyttäjän tiedot Lähetä yksityinen viesti Lähetä sähköposti
Admin
ylläpitäjä


Liittynyt: 31 Tam 2007
Viestejä: 10832

Linkki viestiinViesti 1577  To 31 Tam 2008, 5:45 (GMT+3)  Aihe: Vastaa lainaamalla viestiä

Tuo edellinen kirjoitettu jo pari päivää sitten.

o o o

Viimeinen yö täällä on kulunut valvoen tehden yhtä sun toista. Juuri äsken pakkasin vielä tuorekelmuun sämpylöitä, joissa on kurkkua, kinkkua ja sulatejuustoviipaleita. Jääkaapissa on juomana myös olutta ja pillillä juotavia tetramehuja - jokaiselle jotakin. Kun alkaa oikein rasittaa, voi siitä tankata energiaa. Muutto on rankkaa hommaa.

Vaan pitäisköhän nämä aivot päästää jo levolle. Ehtisin vielä muutamaksi tunniksi pötkölleen ennen aamua ja muuttomiesten tuloa.
Takaisin alkuun
Näytä käyttäjän tiedot Lähetä yksityinen viesti Lähetä sähköposti
Admin
ylläpitäjä


Liittynyt: 31 Tam 2007
Viestejä: 10832

Linkki viestiinViesti 1802  To 13 Maa 2008, 1:03 (GMT+3)  Aihe: Vastaa lainaamalla viestiä

No niin, tässä välissä on muutettu ja vaihdettu myös ketjun nimeä entisen "Muutto mielessäin" tilalle "Matkalla". Sillä mitäpä muutakaan elämä on kuin matkalla olemista ja jatkuvia isompia ja pienempiä muuttoja. - Samanniminen ketju on perustettu muuten myös tuonne Yle Radio 1:n keskustelupalstalle, mutta se jo menneisyyttä ja historian havinaa.

Liitän kuitenkin tähän ketjuun pari viimeviikkoista kirjoitustani. Kirjoitin 4.3. näin:

Lainaus:
Kirjoitin tässä ketjussa imelän viestin Pepistä, 91,5 vuotta.

Kirjoitan tässä nyt uuden jutun:

Kävin eilen Helsingin keskustassa ja ajattelin käydä moikkaamassa Pepiä.

Menin Pepin kantapaikkaan enkä huomannut häntä. Ketään yli 90-vuotiasta ei ollut näkösällä.

Sitten huomasin pöydän, jossa Pepin näköinen nainen saattoi olla. Kävelin lähemmäksi ja huomasin: Pepihän tuo!

Hymyilin ja menin pöydän äärelle ja tervehdin. Kysyin, voisinko liittyä seuraan.

Pepiä vastapäätä istui tympeäilmeinen nainen, joka nyökkäsi "ei". Mutta hän ei ollut ainoa tympeäilmeinen, myös Pepi oli, joka sanoi, että heillä on nyt ihan omat juttunsa allakkaansa selaten. Sanoin: oletpa nyt tyly Pepi, mutta tämä veti vain tekohymynsä esiin ja pusersi minua käsivarresta.

Kävelin metrolle ja tunsin Pepin kynnet käsivarressani edelleen. - En ollut jäänyt juomaan sen enempää olutta kuin viiniäkään, mutta metrossa join vettä.

o o o

Se oli viimeinen kerta, kun kävin Pepiä katsomassa tai kun kirjoitan hänestä.


Seuraavana päivänä 5.3. kirjoitin vielä:

Lainaus:
- Metrossa näkee kyllä kaikenlaista, niin tuolloinkin tullessani kotiin. Puikkelehdin paikkaan, jossa minua vastapäätä istui mies kirja sylissään. Katsoessani häntä huomasin hänen liikuttavan huuliaan lukiessaan. Ääntä ei juuri kuulunut, mutta huulet liikkuivat.

Katsoin kiinnostuneena; mielestäni on mukava tarkkailla ihmisiä. En nauranut, sillä kiinnostukseni ei ole pahantahtoista. Miehellä oli tosi korkea otsa ja munanmuotoinen pää. Ajattelin sitä päätä, sitä mitä siellä sisällä on. Olin kiinnostunut hänen aivoistaan.

Sitten mies jäi pois ja minä jatkoin matkaani.

o o o

Se oli se matka, mutta matkustin myös eilen metrossa yhdessä poikani kanssa.

Tulomatkalla pysähdyin ajattelemaan ja katsomaan sitä seurakuntaa. Mieleeni tuli kirkko, olimme kaikki hiljaa kuin kirkossa. Lastani vastapäätä istui tosi isokokoinen mies, joka sanoi aivan kuin "Aamen" pitäessään kännykkää kädessään ja katsoessaan eteensä jonnekin.

Isokokoisen miehen takana seisoi nuorehko persoonallisen näköinen nainen. Kesken matkan nainen otti laukkunsa esiin ja kukkaronsa sieltä. Näin kuinka hän otti kolikon käteensä ja arpoi sen käteensä katsoen sitten kumpi tuli, kruuna tai klaava.

Tosi erikoista, ajattelin. - Koko tämä kaupunki on täynnä erikoisia ihmisiä.

Sitten tulimme poikani kanssa takaisin ostarille ja pohdimme, menemmekö syömään pitsaa vai ei. Annoin poikani päättää, joka hetken mietittyään sanoi, että mennään sitten.

Astuttuamme sisään jo tutuksi tullut työntekijä tervehti iloisesti meitä, otti paperin esiin ja alkoi luetella ulkoa pitsaamme tulevia päällysaineita: salami, paprika, sipuli, valkosipuli… Sitten hän luetteli juomat: limu ja pieni tuoppi… Hymyilytti hänen muistamisensa, hän oli tosi kohtelias ja välitön.

Odottaessamme omaa pitsaamme ajattelin kaikkea tuota, kuinka mukavia monet maahanmuuttajat ovat. Tuntuisi väärältä niputtaa heidät samaan kastiin fundamentalistien kanssa, sitä paitsi monet vapautuvat ja avautuvat oltuaan vähän aikaa täällä.

o o o

Tätä kirjoittaessani muistan kaupasta naisen, joka oli pukeutunut yltä päältä kaapuihin. Kasvot olivat kuitenkin paljaat ja mikäs se sieltä pilkistikään: kännykkä, joka oli korvalla. Nainen oli jo vähän vanhempi, melko pitkä ja koko ajan hän hyväntuulisesti jutteli korvalla olevaan kännykkäänsä. Tulin oikein hyvälle tuulelle katsoessani sitä ja seuratessani hänen touhujaan, kuinka hän osti paljon hedelmiä ja vihanneksia eikä ollut jälkeäkään mistään nipottamisesta.

Vaan näkeehän täälläkin kaikkea. Kerran sain nähdä senkin, kuinka vaikeaa on niistää nenänsä, jos kaapu peittää kasvot. Ensiksi on raotettava vähän kaavun reunaa, työnnettävä nenäliina ja kädet sinne kaavun alle ja niistettävä nenänsä - ei mikään helppo juttu.

Mutta ovathan nuo naiset toimeliaita, näkyvät ajavan jo autojakin täällä. Pari kertaa sitä kyllä silmiään hieraisee ennen kuin tottuu. Tähän suuntaan se maailma menee, että maahanmuuttajia on aina vain enemmän ja meidän kantaväestön on vain sopeuduttava.
Takaisin alkuun
Näytä käyttäjän tiedot Lähetä yksityinen viesti Lähetä sähköposti
Admin
ylläpitäjä


Liittynyt: 31 Tam 2007
Viestejä: 10832

Linkki viestiinViesti 2823  Pe 21 Tam 2011, 17:53 (GMT+3)  Aihe: Vastaa lainaamalla viestiä

Lainaus:
Vielä samana päivänä kävimme poikani kanssa katsomassa asuntoa, jonka olimme päättäneet jo ottaa ja joka oli ihan ok - ja jo seuraavana päivänä, perjantaina 11.1. kävin allekirjoittamassa vuokrasopimuksen.

Asunto, joka oli muka ok? Homeasunto se oli, vaikka tajusimme sen vasta seuraavana syksynä osatessamme yhdistää oireemme kylpyhuoneen mustiin homepilkkuihin, jota hometta oli muuallakin, eteisessä, vessassa ja keittiössäkin kai. Ympäristötarkastaja totesi kylpyhuoneen mikrobit silmämääräisesti eikä pitänyt testien ottamista tarpeellisena. Valitin asiasta, mutta turhaan.
Takaisin alkuun
Näytä käyttäjän tiedot Lähetä yksityinen viesti Lähetä sähköposti
Admin
ylläpitäjä


Liittynyt: 31 Tam 2007
Viestejä: 10832

Linkki viestiinViesti 2824  Pe 21 Tam 2011, 18:13 (GMT+3)  Aihe: Vastaa lainaamalla viestiä

Lainaus:
Kirjoitettu 1.1.2011:

Vaihdoin ketjun otsikoksi "Matkalla painajaiseen".

Ei se homeasunto ollut ainoa asunto. Marraskuussa 2007 tuli tarjous kolmiosta aivan kotimme läheltä. Vuokraa oli kuitenkin niin paljon ja asumistukea olisi saanut niin vähän, ettemme olisi voineet muuttaa asuntoon ilman lapseni isän tukea. Mutta hän ei halunnut tukea meitä yhtään, vaikka hänellä olisi ollut diplomi-insinöörinä varaa. Hän piti kylmän linjansa, jota oli pitänyt koko ajan.

Joten kun emme voineet ottaa sitä asuntoa, seuraava asunto oli asunto, joka paljastui homeasunnoksi. Lapseni isä valitsi rahan, ja pääsimme poikani kanssa homeasuntoon pilaamaan terveytemme.

Koko tämä aika sen jälkeen on ollut pelkkää helvettiä. Sairastuminen homeasunnossa, muutto sieltä pois ja sairastaminen edelleen. Meillä molemmilla on immuunivajetta ja olemme kroonisesti sairaita. Sairastuin astmaan ja jouduin käyttämään keuhkolääkkeitä puolitoista vuotta. Poskionteloni ovat sököt ja odotan leikkaukseen pääsyä. Olen työkyvyttömyyseläkkeellä ja tulossa on muitakin operaatioita.

Mutta nyt kaikki kulissit ovat romahtaneet ja ystävät on punnittu. Tosiystävät ovat enää jäljellä, eikä semmoinen ole ollut hän, petollisin kaikista, jonka temppuja siedin aivan liian pitkään. Homesairauden myötä nekin kulissit romahtivat ja jäljellä on enää totuus.

Kun lastani alettiin kiusata uudessa opinahjossa yli tammikuun puoleen väliin, isä käänsi hänelle selkänsä pojan jouduttua lopettamaan koulunkäyntinsä. Ei ollut kuulemma mitään puhumista enää. Hän oli ollut aina vahvemman puolella niin kuin nytkin opettajien kiusatessa sairaspoissaoloilla poikaani ja kävellessä kahdenkin lääkärintodistuksen päältä.

Kevättä kohden poika alkoi puhua yhä enemmän sukunimensä muuttamisesta, että vaihtaisi ruotsinkielisen nimen nimeeni. Yritin toppuutella häntä, koska tiesin, ettei siitä seuraisi mitään hyvää. Tasa-arvo on sanahelinää paperilla ja naisten alistaminen silkkaa arkipäivää monissa ihmisssuhteissa. Suomen laki syrjäytyy kumppanin hallitessa omalla laillaan.

En minäkään olisi halunnut vaihtaa sukunimeäni mennessäni naimisiin, mutta toinen painosti ja pakotti. Sain valita minkä muun tahansa nimen, paitsi oman nimeni. Sitten kun naimisissa ollessani yritin vaihtaa sukunimeni takaisin, kumppani sylki minua ja sanoi: "Tossa on, mitä mä siitä ajattelen." Hän uhkasi myös, että nyt se helvetti vasta alkaakin, jos en vedä sukunimihakemustani pois. Hän oli työmatkalla ja jouduin lähtemään vauvani kanssa turvakotiin, ennen kuin hän palaisi takaisin. Hän oli kiusannut minua koko ajan eikä minulla ollut mitään syytä epäillä, etteikö kiusa olisi pahentunut vielä. Lopputulos oli kuitenkin, että hän tuli turvakotiin lepertelemään, ja vedin sukunimenmuutoshakemukseni pois - ja sama sylkeminen ja huono kohtelu jatkui, kunnes menin poikani kanssa toisen kerran turvakotiin lapseni isän uhattua myös henkeäni. Hän sanoi: "Sä et tiedä, kuinka lähellä kuolemaa sä äsken kävit." Poikani istui sängyllä vierelläni isänsä tultua eteeni kuin pyörremyrsky ja valmiina repimään minut kappaleiksi. Oli tammikuun 1. päivä vuonna 1994 hänen lausuessa nuo sanat, ja asuimme sen jälkeen vielä jonkun aikaa yhdessä. Saman vuoden syksyllä lopetin alkoholinkäytönkin kokonaan tilanteen ollessa niin tulenarka. Olin kuusi vuotta absolutisti ja lopetin sen vasta vuosituhannen vaihteessa.

Olen pitänyt aika paljon sisälläni kaikkea. Olen hyvin lojaali lähimmilleni ja suon viimeiseen asti mahdollisuuden muutokseen ja kehittymiseen. Jossain vaiheessa etsikkoaika kuitenkin päättyy ja on aika jatkaa eteenpäin. En taivu tuohon kohteluun enää enkä niele yhtään enempää.

Olen huomannut, että sama mitä on tapahtunut itselleni, on tapahtunut myös pojalle. Kun poikani estelyistäni huolimatta vaihtoi sukunimensä ja hänen isänsä sai tietää siitä, välit poikkesivat kokonaan. Ihmisillä on vapaa tahto vain teoriassa, ei käytännössä, ja isukki sätti poikaansa nimen vaihtamisesta. Itseään hän ei sättinyt mistään. Läiskäisi toiselle vaan ruotsinkielisen nimen välittämättä opettaa lapselleen koko kieltäkään. Pojan olisi täytynyt vain pitää ruotsinkielinen sukunimi ilman, että hänellä olisi juuria siihen. Kun hän oli pieni, muistutin isukille kielen opettamisesta monta kertaa, muttei hän jaksanut eikä halunnut tehdä niin kuin hänen oma isänsä oli tehnyt, opettanut kielen.

Koko ihmissuhteemme on perustunut kulisseihin, joista homesairaus on romahduttanut viimeisetkin kulissit. "Kaikki on homeessa", naureskeli lapseni isä homeongelmista. Eikä yhtään tipu taloudellista apua tai muutakaan, kylmä ja julma linja pidetään loppuun saakka. Lakimiestäkin uhataan viran menetyksellä, kun tämä on yrittänyt oikeuden ja kohtuuden nimissä auttaa.

Mutta jatkamme harjoituksia. - Toivossa on hyvä elää, sanoi lapamato.
Takaisin alkuun
Näytä käyttäjän tiedot Lähetä yksityinen viesti Lähetä sähköposti
Admin
ylläpitäjä


Liittynyt: 31 Tam 2007
Viestejä: 10832

Linkki viestiinViesti 3603  Ke 20 Huh 2011, 9:31 (GMT+3)  Aihe: Vastaa lainaamalla viestiä

Lainaus:
Mutta jatkamme harjoituksia. - Toivossa on hyvä elää, sanoi lapamato.

Ajattelin käydä tänään hakemassa lapseni isän luota vähän tavaroitani, jos hän olisi ollut poissa kotoaan. Mutta kerrottuani pojalleni illalla asiasta, hän kielsi minua menemästä sinne, sanoi, ettei muutaman tavaran tähden kannata riskeerata henkeään. - Isä on uhannut jo aiemminkin henkeäsi, poikani sanoi. En voisi tietää, jos hän tulisi kesken kaiken kotiin ja tilanne kärjistyisi. Poika kielsi menemästä sinne ja lupasinkin, mutta aamulla etsin avainta, jos lähtisin sittenkin. Ei elämäänsä voi pelon varaan rakentaa.

Talon ulkosivuremontin ja lukkojen uusimisen jälkeen oma avaimeni ei käy enää oveen, ja vain pojalla on uusi avain. Yritin etsiä sitä aamulla hänen avainnipustaan, muttei se ollut siinä. Pojan lähtiessä kouluun kuulin avainten kilinää, ja hänen lähdettyään ulos ajattelin etsiä avainta vielä laatikosta. Vaan poika oli näköjään varmistanut, etten pääsisi lähtemään ja ottanut avaimen mukaan kouluunsa.
Takaisin alkuun
Näytä käyttäjän tiedot Lähetä yksityinen viesti Lähetä sähköposti
Admin
ylläpitäjä


Liittynyt: 31 Tam 2007
Viestejä: 10832

Linkki viestiinViesti 4779  Ti 16 Elo 2011, 2:11 (GMT+3)  Aihe: Vastaa lainaamalla viestiä

Lainaus:
Ajattelin käydä tänään hakemassa lapseni isän luota vähän tavaroitani, jos hän olisi ollut poissa kotoaan.

Hoidin tuon juhannusaattona, kun muut olivat juhlimassa. Pitkästä aikaa poikakin oli maalla isänsä mukana välien vähän parannuttua. Löysin avaimen sovitusta paikasta poikani vakuututtua turvallisuudestani heidän ollessa kaukana poissa. Mitä suotta provosoimaan mitään, parasta hoitaa kaikki vain yksin.
Takaisin alkuun
Näytä käyttäjän tiedot Lähetä yksityinen viesti Lähetä sähköposti
Admin
ylläpitäjä


Liittynyt: 31 Tam 2007
Viestejä: 10832

Linkki viestiinViesti 4780  Ti 16 Elo 2011, 5:05 (GMT+3)  Aihe: Vastaa lainaamalla viestiä

Yritin nukkua, mutten pystynyt. Vapisin ja korvani soivat, muttei ne fyysiset oireet olleet nyt syy, jonka takia valvoin. Minua valvotti henkinen huolenalaisuus. Olin niin ahdistunut, että kyyneleet alkoivat virrata suljettujen silmäluomieni läpi. Rukoilin Jumalaa antamaan minulle unta, mutta sitten tunsin, että Hän kehotti minua nousemaan ylös kirjoittamaan. Testasin vähän, toivoiko Hän todella niin - ja sitten mieleeni tuli kerta, kun en ollut totellut tuota hiljaista ääntä; enkä halunnut testata enempää. Mutta millä voimalla keikun täällä vielä? Olen nukkunut monia öitä vain pari kolme tuntia yössä, syönyt vain kerran pari päivässä välttääkseni poskiontelosärkyä, ja alan olla ihan loppu. On lähes ihme, etten ole romahtanut vielä.

Ajatus ei vaan oikein kulje, ja miksi kulkisi, on aamuyö jo. Poskiontelot ovat äityneet, toinen jalka särkee, yksi sormen nivel kutisee ja hieron sitä. Juon laihaa kahvia ja miksen joisi. Jos en saa kerran kahvittakaan unta, miksen joisi kuumalla vedellä laimennettua kylmää kahvia. Se lämmittää palelevaa kehoani edes vähän.

Minua suorastaan hirvittää tulevana päivänä mennä sinne pyövelin luo. Kun viime keväänä ensi kertaa tajusin konkreettisesti päätyvämme umpikujaan, kurkkuani alkoi kuristaa ja tuli aivan järkyttävä olo. Se oli sen jälkeen, kun lapseni isä oli viitannut kintaalla lakimiehen ehdotuksille ja jättänyt meidät kylmästi vain uppoamaan. Tajusin silloin, ettei meitä auta kukaan. Kun vielä sosiaalivirastokin kieltäytyi ottamasta laskelmissa huomioon velkojen korkoja, tiesin, että se on menoa. En suoraan sanottuna ihmettele enää, että ihmiset tappavat taloudellisessa ahdingossa itsensä. On jo paljon suurempi, lähes ylivoimainen saavutus, ettei tapa, kun kukaan ei välitä. Kaulaani kuristi siihen asti, kunnes kirkko alkoi auttaa. Apu ei ollut suurta, mutta elintärkeää. Hirttoköysi ei puristanut aivan niin kovaa enää, kun joku käveli rinnalla.

Elämänarvot tässä menevät nyt kyllä uusiksi. Ainoa, joka on kysellyt vointianikin, on ollut naapurin skitsofreenikko.
Takaisin alkuun
Näytä käyttäjän tiedot Lähetä yksityinen viesti Lähetä sähköposti
Admin
ylläpitäjä


Liittynyt: 31 Tam 2007
Viestejä: 10832

Linkki viestiinViesti 4781  Ke 17 Elo 2011, 11:12 (GMT+3)  Aihe: Vastaa lainaamalla viestiä

Admin 16.8.2011 klo 4.05 kirjoitti:
Minua suorastaan hirvittää tulevana päivänä mennä sinne pyövelin luo.

Mutta nainen olikin oikein miellyttävä ja mukava, vaikkei asia ollutkaan ollenkaan mukava. Kerroin nukkuneeni yöllä huonosti ja tajuavani nyt, miksi ihmiset tappavat taloudellisessa ahdingossa itsensä. Nainen vastasi, ettei tämmöisten vuoksi kannata itseään tappaa. Kerroin kuitenkin, kuinka omaakin kurkkuani kuristi ennen kuin seurakunta alkoi auttaa - ja kyllä nyt ihan eri tavalla tajuaa, mitä ahdinko käytännössä merkitsee. Mieleeni on tullut monia tapauksia. Tarja Tallqvistin ahdinko ensimmäisten joukossa, koska sitä on käsitelty julkisuudessakin, mutta myös muita tapauksia, joista olen kuullut. Muistan, kuinka lähisukulaisenikin kertoi kaveristaan, jonka kanssa oli ollut reissussa. Kaveri oli tarjonnut avokätisesti kaikkea, mutta päästyään kotiin hän oli tappanut itsensä, ja syyksi oli paljastunut kova velka. Eli kyllä ihmiset ovat helisemässä näiden juttujen kanssa eikä kaikkien nuppi kestä, niin kauheaa kuin se onkin. Luulen, että lähes jokaisen mieleen tulee miltei automaattisesti "elämä taikka kuolema", kun huomasin sen tulevan omaankin mieleeni. Oli se aika järkytys, mutta joutui ottamaan kantaa elämän tai kuoleman puolesta.

Kun ahdinko ei ole omakohtainen, on helppoa viisastella, ettei noin pidä ajatella, mutta ahdinko viekin ihmisen normaalit elämänarvot ja pyyhkäisee kuin hyökyaalto yli. Joka siitä selviää, sitä riepotellaan ja keitetään vielä monessa liemessä. Mutta jos valitsee pahassakin paikassa elämän eikä hylkää itseään, on oman elämänsä silmännäkijänä jatkossakin. Ikävä kyllä elontie ei kuljeta vain kauniisiin maisemiin, vaan myös rämeikköön ja pystymetsään, josta rotko johtaa suoraan alas. Kuinka siitä selviää, sitä ei tiedä vielä kukaan.
Takaisin alkuun
Näytä käyttäjän tiedot Lähetä yksityinen viesti Lähetä sähköposti
Admin
ylläpitäjä


Liittynyt: 31 Tam 2007
Viestejä: 10832

Linkki viestiinViesti 11330  Su 08 Hel 2015, 8:10 (GMT+3)  Aihe: Vastaa lainaamalla viestiä

Admin 17.8.2011 klo 10.12 kirjoitti:
Admin 16.8.2011 klo 4.05 kirjoitti:
Minua suorastaan hirvittää tulevana päivänä mennä sinne pyövelin luo.

Mutta nainen olikin oikein miellyttävä ja mukava, vaikkei asia ollutkaan ollenkaan mukava. Kerroin nukkuneeni yöllä huonosti ja tajuavani nyt, miksi ihmiset tappavat taloudellisessa ahdingossa itsensä. Nainen vastasi, ettei tämmöisten vuoksi kannata itseään tappaa. Kerroin kuitenkin, kuinka omaakin kurkkuani kuristi ennen kuin seurakunta alkoi auttaa - ja kyllä nyt ihan eri tavalla tajuaa, mitä ahdinko käytännössä merkitsee. Mieleeni on tullut monia tapauksia. Tarja Tallqvistin ahdinko ensimmäisten joukossa, koska sitä on käsitelty julkisuudessakin, mutta myös muita tapauksia, joista olen kuullut. Muistan, kuinka lähisukulaisenikin kertoi kaveristaan, jonka kanssa oli ollut reissussa. Kaveri oli tarjonnut avokätisesti kaikkea, mutta päästyään kotiin hän oli tappanut itsensä, ja syyksi oli paljastunut kova velka. Eli kyllä ihmiset ovat helisemässä näiden juttujen kanssa eikä kaikkien nuppi kestä, niin kauheaa kuin se onkin. Luulen, että lähes jokaisen mieleen tulee miltei automaattisesti "elämä taikka kuolema", kun huomasin sen tulevan omaankin mieleeni. Oli se aika järkytys, mutta joutui ottamaan kantaa elämän tai kuoleman puolesta.

Kun ahdinko ei ole omakohtainen, on helppoa viisastella, ettei noin pidä ajatella, mutta ahdinko viekin ihmisen normaalit elämänarvot ja pyyhkäisee kuin hyökyaalto yli. Joka siitä selviää, sitä riepotellaan ja keitetään vielä monessa liemessä. Mutta jos valitsee pahassakin paikassa elämän eikä hylkää itseään, on oman elämänsä silmännäkijänä jatkossakin. Ikävä kyllä elontie ei kuljeta vain kauniisiin maisemiin, vaan myös rämeikköön ja pystymetsään, josta rotko johtaa suoraan alas. Kuinka siitä selviää, sitä ei tiedä vielä kukaan.


Olen joitain kertoja katsonut tätä ketjua ja viimeistä viestiä jaksamatta jatkaa sitä, vaikka olisikin ollut paljon oikaistavaa ja lisättävää. Sisempään lainaukseen lisäsin päiväyksen ja kellonajan, että olisi selvempi. Mutta tuo "kuinka omaakin kurkkuani kuristi ennen kuin seurakunta alkoi auttaa", ei voisi oksettaa minua kaiken tapahtuneen jälkeen enempää.

Se seurakunta... En ole kohta kahteen vuoteen astunut sinne jalallanikaan enkä voi astuakaan. Minua inhottaa olla kirkon jäsen voimatta käydä kirkossa, mutta niin on tapahtunut. Niin suurta ahdinkoa ei olisikaan, että menisin kirkosta hakemaan enää mitään apua. Menisin muualle, jos olisi tarvis. Onneksi kirkosta riippumattomia toimijoitakin on olemassa niille, jotka eivät voi kirkkoon mennä.

Tänä päivänä kurkkuani kuristaa lähinnä se, että minut saatiin tuntemaan itseni niin heikoksi, että kurkkuani kuristi.

Paljon enemmän olen elämäni aikana maksanut kirkollisveroa kuin saanut kirkolta apua.

Että jaksaisin kirjoittaa ja valittaa kirkon touhuista, on ainoa syyni kuulua kirkkoon enää. Mutta jos valittaa Tappuraiselle Tuppuraisesta eli kirkkohallitukselle kirkosta, tietää, mikä lopputulos on.

Tuosta palautuikin mieleeni, mitä Jumala sanoi minulle. Avaan vihosta oikean kohdan:

Lainaus:
Jumala sanoi kirkon asioita ajatellessani ja tuntiessani ulkopuolisuutta, ettei minun tarvitse alistua siihen, että se on minun kirkkoni.

- ke 12.11.2014, klo 17.12
Takaisin alkuun
Näytä käyttäjän tiedot Lähetä yksityinen viesti Lähetä sähköposti
Admin
ylläpitäjä


Liittynyt: 31 Tam 2007
Viestejä: 10832

Linkki viestiinViesti 12771  Ke 17 Tou 2017, 10:16 (GMT+3)  Aihe: Vastaa lainaamalla viestiä

Admin 21.1.2011 kirjoitti:
Lainaus:
Kirjoitettu 1.1.2011:

Vaihdoin ketjun otsikoksi "Matkalla painajaiseen".

Ei se homeasunto ollut ainoa asunto. Marraskuussa 2007 tuli tarjous kolmiosta aivan kotimme läheltä. Vuokraa oli kuitenkin niin paljon ja asumistukea olisi saanut niin vähän, ettemme olisi voineet muuttaa asuntoon ilman lapseni isän tukea. Mutta hän ei halunnut tukea meitä yhtään, vaikka hänellä olisi ollut diplomi-insinöörinä varaa. Hän piti kylmän linjansa, jota oli pitänyt koko ajan.

Joten kun emme voineet ottaa sitä asuntoa, seuraava asunto oli asunto, joka paljastui homeasunnoksi. Lapseni isä valitsi rahan, ja pääsimme poikani kanssa homeasuntoon pilaamaan terveytemme.

Koko tämä aika sen jälkeen on ollut pelkkää helvettiä. Sairastuminen homeasunnossa, muutto sieltä pois ja sairastaminen edelleen. Meillä molemmilla on immuunivajetta ja olemme kroonisesti sairaita. Sairastuin astmaan ja jouduin käyttämään keuhkolääkkeitä puolitoista vuotta. Poskionteloni ovat sököt ja odotan leikkaukseen pääsyä. Olen työkyvyttömyyseläkkeellä ja tulossa on muitakin operaatioita.

Mutta nyt kaikki kulissit ovat romahtaneet ja ystävät on punnittu. Tosiystävät ovat enää jäljellä, eikä semmoinen ole ollut hän, petollisin kaikista, jonka temppuja siedin aivan liian pitkään. Homesairauden myötä nekin kulissit romahtivat ja jäljellä on enää totuus.

Kun lastani alettiin kiusata uudessa opinahjossa yli tammikuun puoleen väliin, isä käänsi hänelle selkänsä pojan jouduttua lopettamaan koulunkäyntinsä. Ei ollut kuulemma mitään puhumista enää. Hän oli ollut aina vahvemman puolella niin kuin nytkin opettajien kiusatessa sairaspoissaoloilla poikaani ja kävellessä kahdenkin lääkärintodistuksen päältä.

Kevättä kohden poika alkoi puhua yhä enemmän sukunimensä muuttamisesta, että vaihtaisi ruotsinkielisen nimen nimeeni. Yritin toppuutella häntä, koska tiesin, ettei siitä seuraisi mitään hyvää. Tasa-arvo on sanahelinää paperilla ja naisten alistaminen silkkaa arkipäivää monissa ihmisssuhteissa. Suomen laki syrjäytyy kumppanin hallitessa omalla laillaan.

En minäkään olisi halunnut vaihtaa sukunimeäni mennessäni naimisiin, mutta toinen painosti ja pakotti. Sain valita minkä muun tahansa nimen, paitsi oman nimeni. Sitten kun naimisissa ollessani yritin vaihtaa sukunimeni takaisin, kumppani sylki minua ja sanoi: "Tossa on, mitä mä siitä ajattelen." Hän uhkasi myös, että nyt se helvetti vasta alkaakin, jos en vedä sukunimihakemustani pois. Hän oli työmatkalla ja jouduin lähtemään vauvani kanssa turvakotiin, ennen kuin hän palaisi takaisin. Hän oli kiusannut minua koko ajan eikä minulla ollut mitään syytä epäillä, etteikö kiusa olisi pahentunut vielä. Lopputulos oli kuitenkin, että hän tuli turvakotiin lepertelemään, ja vedin sukunimenmuutoshakemukseni pois - ja sama sylkeminen ja huono kohtelu jatkui, kunnes menin poikani kanssa toisen kerran turvakotiin lapseni isän uhattua myös henkeäni. Hän sanoi: "Sä et tiedä, kuinka lähellä kuolemaa sä äsken kävit." Poikani istui sängyllä vierelläni isänsä tultua eteeni kuin pyörremyrsky ja valmiina repimään minut kappaleiksi. Oli tammikuun 1. päivä vuonna 1994 hänen lausuessa nuo sanat, ja asuimme sen jälkeen vielä jonkun aikaa yhdessä. Saman vuoden syksyllä lopetin alkoholinkäytönkin kokonaan tilanteen ollessa niin tulenarka. Olin kuusi vuotta absolutisti ja lopetin sen vasta vuosituhannen vaihteessa.

Olen pitänyt aika paljon sisälläni kaikkea. Olen hyvin lojaali lähimmilleni ja suon viimeiseen asti mahdollisuuden muutokseen ja kehittymiseen. Jossain vaiheessa etsikkoaika kuitenkin päättyy ja on aika jatkaa eteenpäin. En taivu tuohon kohteluun enää enkä niele yhtään enempää.

Olen huomannut, että sama mitä on tapahtunut itselleni, on tapahtunut myös pojalle. Kun poikani estelyistäni huolimatta vaihtoi sukunimensä ja hänen isänsä sai tietää siitä, välit poikkesivat kokonaan. Ihmisillä on vapaa tahto vain teoriassa, ei käytännössä, ja isukki sätti poikaansa nimen vaihtamisesta. Itseään hän ei sättinyt mistään. Läiskäisi toiselle vaan ruotsinkielisen nimen välittämättä opettaa lapselleen koko kieltäkään. Pojan olisi täytynyt vain pitää ruotsinkielinen sukunimi ilman, että hänellä olisi juuria siihen. Kun hän oli pieni, muistutin isukille kielen opettamisesta monta kertaa, muttei hän jaksanut eikä halunnut tehdä niin kuin hänen oma isänsä oli tehnyt, opettanut kielen.

Koko ihmissuhteemme on perustunut kulisseihin, joista homesairaus on romahduttanut viimeisetkin kulissit. "Kaikki on homeessa", naureskeli lapseni isä homeongelmista. Eikä yhtään tipu taloudellista apua tai muutakaan, kylmä ja julma linja pidetään loppuun saakka. Lakimiestäkin uhataan viran menetyksellä, kun tämä on yrittänyt oikeuden ja kohtuuden nimissä auttaa.

Mutta jatkamme harjoituksia. - Toivossa on hyvä elää, sanoi lapamato.


Kello 8.16.

Kasvoni ovat punaiset otettuani juuri höyryhengitystä tuntiessani oikealla otsassa jotain häikkää, paineen tunnetta, jota on vasemmallakin. Kanelinkuoriöljy on niin vahvaa, että se saa kasvot helottamaan punaisina. Kaveriksi laitoin vanutuppoon rosmariiniöljyä vaihdellessani noita aina. Keuhkoista yrittää irrota limaa oikean puolen vaivatessa aina vaan. Välillä päässäkin vähän pistää - sairastaessani ihan rauhassa kuitenkin Herran kasvojen alla. Lämpöhoidoksi tulehtuneeseen otsaonteloon vedin tällä kertaa otsapannan, mutta pipokin on ihan vieressä ja sen laitan yöksi - tai aamuksi, milloin ikinä nyt nukunkaan päivien ja öiden venyessä liian pitkiksi. Mutta ollessani sairastelun, rohtojen ja lääkityksen takia jo kolmatta vuotta absolutisti, jota olen harrastanut ennenkin kuten sitaatista voi lukea, eipä ainakaan alkoholi ole rasittamassa sydäntäni sairastaessani tätä nykyä myös borrelioosia.

Paineita ja painajaisia elämässä riittää yrittäessään luovia kaiken keskellä. Äitinä olen luonnollisesti valitustoimisto numero ykkönen, joka on aina auki mihin vuorokauden aikaan tahansa. Minun on paikattava ja hoidettava sitäkin ja niitä haavoja, joita elossa oleva isä kuolleeksi tekeytymisellään omalle lapselleen aiheuttaa. Silloin kun meillä oli poikani kanssa eri sukunimi, rakastin häntä ihan samalla lailla kuin nyt. Ihmisen täytyy olla todella sairas, kun ei pidä yhteyttä ainoaan lapseensa eikä vastaa tämän viesteihin.

Eilen aamullakin sain lohduttaa poikaani tietäessäni hänen voivan jo isänsä takia niin pahoin ja muistutin, ettei hän ole ainoa, jonka isä ei pidä yhteyttä, ja että oikea tosi Isänsä on Taivaassa eikä tämä hylkää koskaan.

Mykkäkoulullaan isukki yrittää vaan nujertaa toisen tahdon, pehmittää epämiellyttävällä käytöksellä, jota hän harrasti koko avioliittomme ajan. Henkistä painostamista, terroria ja fyysisellä väkivallalla uhkaamista ja sillä alistamista. "Selkään tulee niin, että lätisee", oli hänen lempilausahduksensa, jolla hän kiusasi minua, kunnes pyysin lopettamaan sen muun kiusaamisen jatkuessa.

Todelliset karvansa alkoivat paljastua vasta saatuaan minut kiikkiin. Odotusaika oli järkyttävää vauvani joutuessa kärsimään jo vatsassani ja sen jälkeen synnytyksessä, josta sain itsekin hirveät vammat lapseni isän kuitattua hymyllä kätilölle takaisin kipulääkitykseni epäämisen kokonaan. Ei puhettakaan mistään pyörtymisestä, ei häntä sattunut yhtään. - Äitinsä ollessa tärkeissä töissä hän kiusasi pikkusiskoaan niin kauan, että tämä alkoi kirkua, niin hän on itse kertonut. Kavereiden kanssa naapurin pyörä nostettiin puuhun ja pihalle laitettiin nauloja, että renkaat menisivät puhki.

Törmäsin tällaiseen otsikkoon: "Narsisti ja liian kiltti vetävät toisiaan puoleensa kuin magneetit", josta aivan hätkähdin. Kuka tietää meidän elämästä - jossa olisi voinut tuhoutua, ellei äiti olisi lähettänyt isää muuttamaan tavaroitamme uuteen asuntoon, jossa olin käynyt vaan. Irti riuhtaiseminen sattui ja tuskinpa olisin pystynyt tekemään sitä itse. Se oli kivulias ratkaisu, mutten olisi ikinä eheytynyt siinä suhteessa menetettyäni itseni toisen painostaessa kaikessa.

Lainaus:
"Narsisti ajattelee, että maailma on hänelle kiitollisuudenvelkaa. Hän kokee, että hänellä on oikeus erityiskohteluun ja palveluihin. Hän kysyykin, mitä maailman kuuluu hänelle antaa.

Jo on paksua. Lainaus tuolta.

Otsikko 2.5.2017 jaksamatta kirjoittaa kaikesta:

"Kosto. Kateus. Vahingonilo."

Jollain on otsaa tulla toisen elämään rikkomaan kaikki ja vieläpä nauttia siitä. Mitä enemmän joudun kärsimään, sitä onnellisempi hän on.

Ei kun pipo päähän ja nukkumaan... Ei hän ole piitannut siitäkään yhtään, halunnut auttaa meitä.
Takaisin alkuun
Näytä käyttäjän tiedot Lähetä yksityinen viesti Lähetä sähköposti
Admin
ylläpitäjä


Liittynyt: 31 Tam 2007
Viestejä: 10832

Linkki viestiinViesti 12772  To 18 Tou 2017, 4:36 (GMT+3)  Aihe: Vastaa lainaamalla viestiä

Admin 17.5.2017 kirjoitti:
Admin 21.1.2011 kirjoitti:
Lainaus:
Kirjoitettu 1.1.2011:

Vaihdoin ketjun otsikoksi "Matkalla painajaiseen".

Ei se homeasunto ollut ainoa asunto. Marraskuussa 2007 tuli tarjous kolmiosta aivan kotimme läheltä. Vuokraa oli kuitenkin niin paljon ja asumistukea olisi saanut niin vähän, ettemme olisi voineet muuttaa asuntoon ilman lapseni isän tukea. Mutta hän ei halunnut tukea meitä yhtään, vaikka hänellä olisi ollut diplomi-insinöörinä varaa. Hän piti kylmän linjansa, jota oli pitänyt koko ajan.

Joten kun emme voineet ottaa sitä asuntoa, seuraava asunto oli asunto, joka paljastui homeasunnoksi. Lapseni isä valitsi rahan, ja pääsimme poikani kanssa homeasuntoon pilaamaan terveytemme.

Koko tämä aika sen jälkeen on ollut pelkkää helvettiä. Sairastuminen homeasunnossa, muutto sieltä pois ja sairastaminen edelleen. Meillä molemmilla on immuunivajetta ja olemme kroonisesti sairaita. Sairastuin astmaan ja jouduin käyttämään keuhkolääkkeitä puolitoista vuotta. Poskionteloni ovat sököt ja odotan leikkaukseen pääsyä. Olen työkyvyttömyyseläkkeellä ja tulossa on muitakin operaatioita.

Mutta nyt kaikki kulissit ovat romahtaneet ja ystävät on punnittu. Tosiystävät ovat enää jäljellä, eikä semmoinen ole ollut hän, petollisin kaikista, jonka temppuja siedin aivan liian pitkään. Homesairauden myötä nekin kulissit romahtivat ja jäljellä on enää totuus.

Kun lastani alettiin kiusata uudessa opinahjossa yli tammikuun puoleen väliin, isä käänsi hänelle selkänsä pojan jouduttua lopettamaan koulunkäyntinsä. Ei ollut kuulemma mitään puhumista enää. Hän oli ollut aina vahvemman puolella niin kuin nytkin opettajien kiusatessa sairaspoissaoloilla poikaani ja kävellessä kahdenkin lääkärintodistuksen päältä.

Kevättä kohden poika alkoi puhua yhä enemmän sukunimensä muuttamisesta, että vaihtaisi ruotsinkielisen nimen nimeeni. Yritin toppuutella häntä, koska tiesin, ettei siitä seuraisi mitään hyvää. Tasa-arvo on sanahelinää paperilla ja naisten alistaminen silkkaa arkipäivää monissa ihmisssuhteissa. Suomen laki syrjäytyy kumppanin hallitessa omalla laillaan.

En minäkään olisi halunnut vaihtaa sukunimeäni mennessäni naimisiin, mutta toinen painosti ja pakotti. Sain valita minkä muun tahansa nimen, paitsi oman nimeni. Sitten kun naimisissa ollessani yritin vaihtaa sukunimeni takaisin, kumppani sylki minua ja sanoi: "Tossa on, mitä mä siitä ajattelen." Hän uhkasi myös, että nyt se helvetti vasta alkaakin, jos en vedä sukunimihakemustani pois. Hän oli työmatkalla ja jouduin lähtemään vauvani kanssa turvakotiin, ennen kuin hän palaisi takaisin. Hän oli kiusannut minua koko ajan eikä minulla ollut mitään syytä epäillä, etteikö kiusa olisi pahentunut vielä. Lopputulos oli kuitenkin, että hän tuli turvakotiin lepertelemään, ja vedin sukunimenmuutoshakemukseni pois - ja sama sylkeminen ja huono kohtelu jatkui, kunnes menin poikani kanssa toisen kerran turvakotiin lapseni isän uhattua myös henkeäni. Hän sanoi: "Sä et tiedä, kuinka lähellä kuolemaa sä äsken kävit." Poikani istui sängyllä vierelläni isänsä tultua eteeni kuin pyörremyrsky ja valmiina repimään minut kappaleiksi. Oli tammikuun 1. päivä vuonna 1994 hänen lausuessa nuo sanat, ja asuimme sen jälkeen vielä jonkun aikaa yhdessä. Saman vuoden syksyllä lopetin alkoholinkäytönkin kokonaan tilanteen ollessa niin tulenarka. Olin kuusi vuotta absolutisti ja lopetin sen vasta vuosituhannen vaihteessa.

Olen pitänyt aika paljon sisälläni kaikkea. Olen hyvin lojaali lähimmilleni ja suon viimeiseen asti mahdollisuuden muutokseen ja kehittymiseen. Jossain vaiheessa etsikkoaika kuitenkin päättyy ja on aika jatkaa eteenpäin. En taivu tuohon kohteluun enää enkä niele yhtään enempää.

Olen huomannut, että sama mitä on tapahtunut itselleni, on tapahtunut myös pojalle. Kun poikani estelyistäni huolimatta vaihtoi sukunimensä ja hänen isänsä sai tietää siitä, välit poikkesivat kokonaan. Ihmisillä on vapaa tahto vain teoriassa, ei käytännössä, ja isukki sätti poikaansa nimen vaihtamisesta. Itseään hän ei sättinyt mistään. Läiskäisi toiselle vaan ruotsinkielisen nimen välittämättä opettaa lapselleen koko kieltäkään. Pojan olisi täytynyt vain pitää ruotsinkielinen sukunimi ilman, että hänellä olisi juuria siihen. Kun hän oli pieni, muistutin isukille kielen opettamisesta monta kertaa, muttei hän jaksanut eikä halunnut tehdä niin kuin hänen oma isänsä oli tehnyt, opettanut kielen.

Koko ihmissuhteemme on perustunut kulisseihin, joista homesairaus on romahduttanut viimeisetkin kulissit. "Kaikki on homeessa", naureskeli lapseni isä homeongelmista. Eikä yhtään tipu taloudellista apua tai muutakaan, kylmä ja julma linja pidetään loppuun saakka. Lakimiestäkin uhataan viran menetyksellä, kun tämä on yrittänyt oikeuden ja kohtuuden nimissä auttaa.

Mutta jatkamme harjoituksia. - Toivossa on hyvä elää, sanoi lapamato.


Kello 8.16.

Kasvoni ovat punaiset otettuani juuri höyryhengitystä tuntiessani oikealla otsassa jotain häikkää, paineen tunnetta, jota on vasemmallakin. Kanelinkuoriöljy on niin vahvaa, että se saa kasvot helottamaan punaisina. Kaveriksi laitoin vanutuppoon rosmariiniöljyä vaihdellessani noita aina. Keuhkoista yrittää irrota limaa oikean puolen vaivatessa aina vaan. Välillä päässäkin vähän pistää - sairastaessani ihan rauhassa kuitenkin Herran kasvojen alla. Lämpöhoidoksi tulehtuneeseen otsaonteloon vedin tällä kertaa otsapannan, mutta pipokin on ihan vieressä ja sen laitan yöksi - tai aamuksi, milloin ikinä nyt nukunkaan päivien ja öiden venyessä liian pitkiksi. Mutta ollessani sairastelun, rohtojen ja lääkityksen takia jo kolmatta vuotta absolutisti, jota olen harrastanut ennenkin kuten sitaatista voi lukea, eipä ainakaan alkoholi ole rasittamassa sydäntäni sairastaessani tätä nykyä myös borrelioosia.

Paineita ja painajaisia elämässä riittää yrittäessään luovia kaiken keskellä. Äitinä olen luonnollisesti valitustoimisto numero ykkönen, joka on aina auki mihin vuorokauden aikaan tahansa. Minun on paikattava ja hoidettava sitäkin ja niitä haavoja, joita elossa oleva isä kuolleeksi tekeytymisellään omalle lapselleen aiheuttaa. Silloin kun meillä oli poikani kanssa eri sukunimi, rakastin häntä ihan samalla lailla kuin nyt. Ihmisen täytyy olla todella sairas, kun ei pidä yhteyttä ainoaan lapseensa eikä vastaa tämän viesteihin.

Eilen aamullakin sain lohduttaa poikaani tietäessäni hänen voivan jo isänsä takia niin pahoin ja muistutin, ettei hän ole ainoa, jonka isä ei pidä yhteyttä, ja että oikea tosi Isänsä on Taivaassa eikä tämä hylkää koskaan.

Mykkäkoulullaan isukki yrittää vaan nujertaa toisen tahdon, pehmittää epämiellyttävällä käytöksellä, jota hän harrasti koko avioliittomme ajan. Henkistä painostamista, terroria ja fyysisellä väkivallalla uhkaamista ja sillä alistamista. "Selkään tulee niin, että lätisee", oli hänen lempilausahduksensa, jolla hän kiusasi minua, kunnes pyysin lopettamaan sen muun kiusaamisen jatkuessa.

Todelliset karvansa alkoivat paljastua vasta saatuaan minut kiikkiin. Odotusaika oli järkyttävää vauvani joutuessa kärsimään jo vatsassani ja sen jälkeen synnytyksessä, josta sain itsekin hirveät vammat lapseni isän kuitattua hymyllä kätilölle takaisin kipulääkitykseni epäämisen kokonaan. Ei puhettakaan mistään pyörtymisestä, ei häntä sattunut yhtään. - Äitinsä ollessa tärkeissä töissä hän kiusasi pikkusiskoaan niin kauan, että tämä alkoi kirkua, niin hän on itse kertonut. Kavereiden kanssa naapurin pyörä nostettiin puuhun ja pihalle laitettiin nauloja, että renkaat menisivät puhki.

Törmäsin tällaiseen otsikkoon: "Narsisti ja liian kiltti vetävät toisiaan puoleensa kuin magneetit", josta aivan hätkähdin. Kuka tietää meidän elämästä - jossa olisi voinut tuhoutua, ellei äiti olisi lähettänyt isää muuttamaan tavaroitamme uuteen asuntoon, jossa olin käynyt vaan. Irti riuhtaiseminen sattui ja tuskinpa olisin pystynyt tekemään sitä itse. Se oli kivulias ratkaisu, mutten olisi ikinä eheytynyt siinä suhteessa menetettyäni itseni toisen painostaessa kaikessa.

Lainaus:
"Narsisti ajattelee, että maailma on hänelle kiitollisuudenvelkaa. Hän kokee, että hänellä on oikeus erityiskohteluun ja palveluihin. Hän kysyykin, mitä maailman kuuluu hänelle antaa.

Jo on paksua. Lainaus tuolta.

Otsikko 2.5.2017 jaksamatta kirjoittaa kaikesta:

"Kosto. Kateus. Vahingonilo."

Jollain on otsaa tulla toisen elämään rikkomaan kaikki ja vieläpä nauttia siitä. Mitä enemmän joudun kärsimään, sitä onnellisempi hän on.

Ei kun pipo päähän ja nukkumaan... Ei hän ole piitannut siitäkään yhtään, halunnut auttaa meitä.


Oikoluin jälkimmäisen pötkön vielä kertaalleen ja lisäsin linkin aihetta sivuavaan raamatunkohtaan. Mutta tärisen parhaillaan ja kaikki tämä kertominen on liian rankkaa ja työlästä. Kun on jo kirjoittanut helvettiä pois niin kuin minä, sen muistelu rasittaa ja ahdistaa liikaa ja vie kaikki voimat. Siksi kirjoitan monista asioista täällä vain niin ripotellen ja harvoin kestääkseni ylipäätään kaiken. Ikäviä muistoja on annosteltava vain ihan pikkuriikkisellä mitalla ja viskattava sen jälkeen ne kiireen vilkkaan selkänsä taakse, tai muutoin niihin hukkuu ja vajoaa pinnan alle kokonaan.
Takaisin alkuun
Näytä käyttäjän tiedot Lähetä yksityinen viesti Lähetä sähköposti
Admin
ylläpitäjä


Liittynyt: 31 Tam 2007
Viestejä: 10832

Linkki viestiinViesti 12773  To 18 Tou 2017, 13:30 (GMT+3)  Aihe: Hoitoa ja sortoa naisille. Treatment and oppression for women. Vastaa lainaamalla viestiä

Admin 18.5.2017 kirjoitti:
Admin 17.5.2017 kirjoitti:
Admin 21.1.2011 kirjoitti:
Lainaus:
Kirjoitettu 1.1.2011:

Vaihdoin ketjun otsikoksi "Matkalla painajaiseen".

Ei se homeasunto ollut ainoa asunto. Marraskuussa 2007 tuli tarjous kolmiosta aivan kotimme läheltä. Vuokraa oli kuitenkin niin paljon ja asumistukea olisi saanut niin vähän, ettemme olisi voineet muuttaa asuntoon ilman lapseni isän tukea. Mutta hän ei halunnut tukea meitä yhtään, vaikka hänellä olisi ollut diplomi-insinöörinä varaa. Hän piti kylmän linjansa, jota oli pitänyt koko ajan.

Joten kun emme voineet ottaa sitä asuntoa, seuraava asunto oli asunto, joka paljastui homeasunnoksi. Lapseni isä valitsi rahan, ja pääsimme poikani kanssa homeasuntoon pilaamaan terveytemme.

Koko tämä aika sen jälkeen on ollut pelkkää helvettiä. Sairastuminen homeasunnossa, muutto sieltä pois ja sairastaminen edelleen. Meillä molemmilla on immuunivajetta ja olemme kroonisesti sairaita. Sairastuin astmaan ja jouduin käyttämään keuhkolääkkeitä puolitoista vuotta. Poskionteloni ovat sököt ja odotan leikkaukseen pääsyä. Olen työkyvyttömyyseläkkeellä ja tulossa on muitakin operaatioita.

Mutta nyt kaikki kulissit ovat romahtaneet ja ystävät on punnittu. Tosiystävät ovat enää jäljellä, eikä semmoinen ole ollut hän, petollisin kaikista, jonka temppuja siedin aivan liian pitkään. Homesairauden myötä nekin kulissit romahtivat ja jäljellä on enää totuus.

Kun lastani alettiin kiusata uudessa opinahjossa yli tammikuun puoleen väliin, isä käänsi hänelle selkänsä pojan jouduttua lopettamaan koulunkäyntinsä. Ei ollut kuulemma mitään puhumista enää. Hän oli ollut aina vahvemman puolella niin kuin nytkin opettajien kiusatessa sairaspoissaoloilla poikaani ja kävellessä kahdenkin lääkärintodistuksen päältä.

Kevättä kohden poika alkoi puhua yhä enemmän sukunimensä muuttamisesta, että vaihtaisi ruotsinkielisen nimen nimeeni. Yritin toppuutella häntä, koska tiesin, ettei siitä seuraisi mitään hyvää. Tasa-arvo on sanahelinää paperilla ja naisten alistaminen silkkaa arkipäivää monissa ihmisssuhteissa. Suomen laki syrjäytyy kumppanin hallitessa omalla laillaan.

En minäkään olisi halunnut vaihtaa sukunimeäni mennessäni naimisiin, mutta toinen painosti ja pakotti. Sain valita minkä muun tahansa nimen, paitsi oman nimeni. Sitten kun naimisissa ollessani yritin vaihtaa sukunimeni takaisin, kumppani sylki minua ja sanoi: "Tossa on, mitä mä siitä ajattelen." Hän uhkasi myös, että nyt se helvetti vasta alkaakin, jos en vedä sukunimihakemustani pois. Hän oli työmatkalla ja jouduin lähtemään vauvani kanssa turvakotiin, ennen kuin hän palaisi takaisin. Hän oli kiusannut minua koko ajan eikä minulla ollut mitään syytä epäillä, etteikö kiusa olisi pahentunut vielä. Lopputulos oli kuitenkin, että hän tuli turvakotiin lepertelemään, ja vedin sukunimenmuutoshakemukseni pois - ja sama sylkeminen ja huono kohtelu jatkui, kunnes menin poikani kanssa toisen kerran turvakotiin lapseni isän uhattua myös henkeäni. Hän sanoi: "Sä et tiedä, kuinka lähellä kuolemaa sä äsken kävit." Poikani istui sängyllä vierelläni isänsä tultua eteeni kuin pyörremyrsky ja valmiina repimään minut kappaleiksi. Oli tammikuun 1. päivä vuonna 1994 hänen lausuessa nuo sanat, ja asuimme sen jälkeen vielä jonkun aikaa yhdessä. Saman vuoden syksyllä lopetin alkoholinkäytönkin kokonaan tilanteen ollessa niin tulenarka. Olin kuusi vuotta absolutisti ja lopetin sen vasta vuosituhannen vaihteessa.

Olen pitänyt aika paljon sisälläni kaikkea. Olen hyvin lojaali lähimmilleni ja suon viimeiseen asti mahdollisuuden muutokseen ja kehittymiseen. Jossain vaiheessa etsikkoaika kuitenkin päättyy ja on aika jatkaa eteenpäin. En taivu tuohon kohteluun enää enkä niele yhtään enempää.

Olen huomannut, että sama mitä on tapahtunut itselleni, on tapahtunut myös pojalle. Kun poikani estelyistäni huolimatta vaihtoi sukunimensä ja hänen isänsä sai tietää siitä, välit poikkesivat kokonaan. Ihmisillä on vapaa tahto vain teoriassa, ei käytännössä, ja isukki sätti poikaansa nimen vaihtamisesta. Itseään hän ei sättinyt mistään. Läiskäisi toiselle vaan ruotsinkielisen nimen välittämättä opettaa lapselleen koko kieltäkään. Pojan olisi täytynyt vain pitää ruotsinkielinen sukunimi ilman, että hänellä olisi juuria siihen. Kun hän oli pieni, muistutin isukille kielen opettamisesta monta kertaa, muttei hän jaksanut eikä halunnut tehdä niin kuin hänen oma isänsä oli tehnyt, opettanut kielen.

Koko ihmissuhteemme on perustunut kulisseihin, joista homesairaus on romahduttanut viimeisetkin kulissit. "Kaikki on homeessa", naureskeli lapseni isä homeongelmista. Eikä yhtään tipu taloudellista apua tai muutakaan, kylmä ja julma linja pidetään loppuun saakka. Lakimiestäkin uhataan viran menetyksellä, kun tämä on yrittänyt oikeuden ja kohtuuden nimissä auttaa.

Mutta jatkamme harjoituksia. - Toivossa on hyvä elää, sanoi lapamato.


Kello 8.16.

Kasvoni ovat punaiset otettuani juuri höyryhengitystä tuntiessani oikealla otsassa jotain häikkää, paineen tunnetta, jota on vasemmallakin. Kanelinkuoriöljy on niin vahvaa, että se saa kasvot helottamaan punaisina. Kaveriksi laitoin vanutuppoon rosmariiniöljyä vaihdellessani noita aina. Keuhkoista yrittää irrota limaa oikean puolen vaivatessa aina vaan. Välillä päässäkin vähän pistää - sairastaessani ihan rauhassa kuitenkin Herran kasvojen alla. Lämpöhoidoksi tulehtuneeseen otsaonteloon vedin tällä kertaa otsapannan, mutta pipokin on ihan vieressä ja sen laitan yöksi - tai aamuksi, milloin ikinä nyt nukunkaan päivien ja öiden venyessä liian pitkiksi. Mutta ollessani sairastelun, rohtojen ja lääkityksen takia jo kolmatta vuotta absolutisti, jota olen harrastanut ennenkin kuten sitaatista voi lukea, eipä ainakaan alkoholi ole rasittamassa sydäntäni sairastaessani tätä nykyä myös borrelioosia.

Paineita ja painajaisia elämässä riittää yrittäessään luovia kaiken keskellä. Äitinä olen luonnollisesti valitustoimisto numero ykkönen, joka on aina auki mihin vuorokauden aikaan tahansa. Minun on paikattava ja hoidettava sitäkin ja niitä haavoja, joita elossa oleva isä kuolleeksi tekeytymisellään omalle lapselleen aiheuttaa. Silloin kun meillä oli poikani kanssa eri sukunimi, rakastin häntä ihan samalla lailla kuin nyt. Ihmisen täytyy olla todella sairas, kun ei pidä yhteyttä ainoaan lapseensa eikä vastaa tämän viesteihin.

Eilen aamullakin sain lohduttaa poikaani tietäessäni hänen voivan jo isänsä takia niin pahoin ja muistutin, ettei hän ole ainoa, jonka isä ei pidä yhteyttä, ja että oikea tosi Isänsä on Taivaassa eikä tämä hylkää koskaan.

Mykkäkoulullaan isukki yrittää vaan nujertaa toisen tahdon, pehmittää epämiellyttävällä käytöksellä, jota hän harrasti koko avioliittomme ajan. Henkistä painostamista, terroria ja fyysisellä väkivallalla uhkaamista ja sillä alistamista. "Selkään tulee niin, että lätisee", oli hänen lempilausahduksensa, jolla hän kiusasi minua, kunnes pyysin lopettamaan sen muun kiusaamisen jatkuessa.

Todelliset karvansa alkoivat paljastua vasta saatuaan minut kiikkiin. Odotusaika oli järkyttävää vauvani joutuessa kärsimään jo vatsassani ja sen jälkeen synnytyksessä, josta sain itsekin hirveät vammat lapseni isän kuitattua hymyllä kätilölle takaisin kipulääkitykseni epäämisen kokonaan. Ei puhettakaan mistään pyörtymisestä, ei häntä sattunut yhtään. - Äitinsä ollessa tärkeissä töissä hän kiusasi pikkusiskoaan niin kauan, että tämä alkoi kirkua, niin hän on itse kertonut. Kavereiden kanssa naapurin pyörä nostettiin puuhun ja pihalle laitettiin nauloja, että renkaat menisivät puhki.

Törmäsin tällaiseen otsikkoon: "Narsisti ja liian kiltti vetävät toisiaan puoleensa kuin magneetit", josta aivan hätkähdin. Kuka tietää meidän elämästä - jossa olisi voinut tuhoutua, ellei äiti olisi lähettänyt isää muuttamaan tavaroitamme uuteen asuntoon, jossa olin käynyt vaan. Irti riuhtaiseminen sattui ja tuskinpa olisin pystynyt tekemään sitä itse. Se oli kivulias ratkaisu, mutten olisi ikinä eheytynyt siinä suhteessa menetettyäni itseni toisen painostaessa kaikessa.

Lainaus:
"Narsisti ajattelee, että maailma on hänelle kiitollisuudenvelkaa. Hän kokee, että hänellä on oikeus erityiskohteluun ja palveluihin. Hän kysyykin, mitä maailman kuuluu hänelle antaa.

Jo on paksua. Lainaus tuolta.

Otsikko 2.5.2017 jaksamatta kirjoittaa kaikesta:

"Kosto. Kateus. Vahingonilo."

Jollain on otsaa tulla toisen elämään rikkomaan kaikki ja vieläpä nauttia siitä. Mitä enemmän joudun kärsimään, sitä onnellisempi hän on.

Ei kun pipo päähän ja nukkumaan... Ei hän ole piitannut siitäkään yhtään, halunnut auttaa meitä.


Oikoluin jälkimmäisen pötkön vielä kertaalleen ja lisäsin linkin aihetta sivuavaan raamatunkohtaan. Mutta tärisen parhaillaan ja kaikki tämä kertominen on liian rankkaa ja työlästä. Kun on jo kirjoittanut helvettiä pois niin kuin minä, sen muistelu rasittaa ja ahdistaa liikaa ja vie kaikki voimat. Siksi kirjoitan monista asioista täällä vain niin ripotellen ja harvoin kestääkseni ylipäätään kaiken. Ikäviä muistoja on annosteltava vain ihan pikkuriikkisellä mitalla ja viskattava sen jälkeen ne kiireen vilkkaan selkänsä taakse, tai muutoin niihin hukkuu ja vajoaa pinnan alle kokonaan.


Pikkaisen vääntäisin vielä rautalangasta, ettei jäisi mitään epäselväksi.

Mitä arvelette, miten reilua on kärsiä ensin kaltoinkohtelusta ja muusta kärsimyksestä, johon hakee apua, jonka jälkeen tiedot arkistoidaan niin kuin omassa tapauksessani, jonka jälkeen tehtyään rikosilmoituksen sietämättömästä kotirauhan häiritsemisestä se vuodetaan laittomasti poliisin tiloista psykiatrille, joka alkaa leikkiä poliisia ja lähettääkin ambulanssin noutamaan metelistä valittajaa ja tekee sen vielä uudestaan puolustuskirjoituksen jälkeen, joka on osa virallista valituskirjelmää?

Mikään ei ole estämässä mielivaltaa, jota sorrettuihin kohdistetaan. Koska maailmanlaajuisestikin kotiväkivalta tappaa enemmän kuin sodat ja perheväkivalta on häpeäpilkkuna Länsi-Euroopan väkivaltaisimmassa maassa sen kohdistuessa etupäässä naisiin, heitä voidaan vaikka vuosien päästä terrorisoida jouduttuaan hakemaan apua.

Jos psyyke ei kestä kotona tai yhteiskunnassa tapahtuvaa muilutusta ja hakee apua, leimautuu samalla mielenterveyspotilaaksi, jota aletaan terrorisoida samassa järjestelmässä, jonka on ollut tarkoitus auttaa ja parantaa häntä. Mutta se tai ne, jotka ovat kiusanneet tai muiluttaneet, pääsevät kuin koira veräjästä.

Koska naiset joutuvat jo sukupuolensa takia kärsimään enemmän ja miehet tappavat naisia kuin kärpäsiä Suomessa, tämä ns. hoito ja sortokin kohdistuvat etupäässä naisiin.

Psykiatrit pitävät huolen potilaiden alistamisesta systeemissä, jossa heitä on jo terrorisoitu.

Takaisin alkuun
Näytä käyttäjän tiedot Lähetä yksityinen viesti Lähetä sähköposti
Näytä edelliset viestit:   
Lähetä uusi viesti   Vastaa viestiin    Sanasinko Foorumin päävalikko -> Varaventtiili Kaikki ajat ovat GMT + 3 tuntia
Sivu 1 Yht. 1

 
Siirry:  
Et voi kirjoittaa uusia viestejä tässä foorumissa
Et voi vastata viesteihin tässä foorumissa
Et voi muokata viestejäsi tässä foorumissa
Et voi poistaa viestejäsi tässä foorumissa
Et voi äänestää tässä foorumissa

Muuta tekstin kokoa: - -

Takaisin ylös


Join the Blue Ribbon Online Free Speech Campaign


Powered by
phpBB © 2001, 2005 phpBB Group
Käännös Jorma Aaltonen, Päivittänyt, Lurttinen www.phpbbsuomi.com